Congrats! You are our 1000th visitor and just won a life. Check your wins today!

Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..

Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.

Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.

Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.

Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.

Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.

Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.

Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.

Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.

Euroviisuhuumaa

Täytyyhä sitä täältä Saksanmaaltaki vähä osallistua :D Tuskinpa Suomelle nyt taas voittoa tulee, mutta.. Pikkasen pitää. Finaalissa kuitenki "ollaan." Sinänsä en oikein suomeks lauletusta sankarihevistä innostu (jännästi voi muunkielisestä jättää ne yleensä kornit sanat vaa kylmästi huomiotta) enkä viisubiisistä tykkää ollenkaan, mutta ohan se nyt aivan törkeetä miten hyvin se ukko laulaa o.O

Esseen sain palautettua. Saksalaisen kaverini kanssa käytiin aika tiheellä kammalla läpi, ja mun heikkoudet on edelleen (aivanturhat)n-kirjaimet tietyissä sijamuodoissa (miten se muka on niin vaikeeta oppia, kun äidinkieli on vielä vahvemmin taivutuspäätteinen) ja jotku prepositiot. Tosin kirjotin pääasiallisesti ilman sanakirjaa, niin ei mitään ylivaikeita tullu. Kahen viikon päästä saapi tietää miten käy.

Mitäs muuta? Vaihto sen kun lyhenee (aiemmin ei) päivä kerrallaan. Tänään pääsen kattomaan Wilbär-jääkarhunpoikasta Stuttgartin eläintarhaan :) Toivottavasti muistan ottaa kameran mukaan, ni näätte tekin sen. Tietty tänään tulee just joku poikkeustilanne, ettei pääsekää yleisö kattomaan sitä... Mutta toivotaan parasta.

Editti: Eipä mentykään tänään eläintarhaan, Stuttgartissa sato kaatamalla vaikka Tübingenissä oli nätti ilma. Sunnuntaina uus yritys :)

Eshsehsehshsehee

Kirjottelen ensimmäistä saksankielistä esseetäni eli Hausarbeitia, ja siksi olette jäänynnä hiukka vähemmälle huomiolle. Civilizationin pelaamista ei mainita tässä, se ei ole vaikuttanu mitenkään.. 5-6 sivua määrättiin vääntämään, tehtävänantona 1) analysoida Thomas Mannin novelli Gladius Dei kertojan äänen ja moduksen osalta (tie yhtään näistä käsitteistä suomeks) ja 2) pohtimaan kertojahahmon suhdetta Müncheniin, joka on novellin tapahtumapaikka, ja päähenkilöön, ja näistä pitäs sitten kehittää hieno kuva/käsitys taiteesta. Joo että.

Onneksi täällä on nyt Pfingstwoche, koko viikko oli vapaata koulusta, kun katoliset juhlisti vissiin helluntaita. Opettaja sitte päätteli, että alottelevilla kirjallisuustieteilijöillä on aikaa kirjottaa esseetä. Ihan hyvä sinänsä, koska mun edistymiseni on takunnu minkä on voinu, on turhauttanu ja on ketuttanu ja on ottanu päähän. Ekakski mä en ole koskaan ennen joutunu mitään järjellistä omaa tuotosta kirjottaan saksaksi. Toisekseen mä en ole kirjallisuustieteilijä eikä kiinnosta, mutta ku täältä(kään) ei niitä opintopisteitä saa semmosesta mitä ei opeteta, ni on käytävä niitä kursseja mitä järjestetään. Kolmanneks mä en oo suomekskaan kirjottanu juuri mitään tieteellistä enkä varsinkaan mitään, mikä edellyttäis oikeeta syvällistä pohdintaa. Neljänneks mä en tajua mitään taiteesta. Viidenneks täkäläisissä yliopistossa tieteellisen kirjottamisen periaatteet on hiukka eri kun Suomessa, tässä tosin helpottaa ees pikkiriikkisen talvella käymäni kurssi. Kuudenneks mun aivot on tykänny mennä lukkoon pelkästä pohtimisen ajattelusta.. oisko pitäny lomalla tehä jotain koulujuttuja vai?

Tämmösen väliraportin kirjotan nyt, ku puoli sivua ja alaviitteet puuttuu. Teille ihan pakko kertoa, että kirjotin äsken yhteen lauseeseen "vaihtoehtoinen mahdollisuus" ja jos ette huomaa vitsiä niin oma moka. Mutta onneksi tajusin ja korjasin saman tien. Oon ihan tyytyväinen ku saan tän aineen pois käsistäni.. Kaverini lupasi ystävällisesti oikolukea ja muotoseikkoihin puuttua jos tarvetta on, mistä oon tosi kiitollinen kyllä. Muuten en varmaa ees kehtais palauttaa tota. Ja tokihan mun tekemät virheet varmasti piristää sen päivää :D

Sit mulla on viime päivät ollu taas paha olla täällä. Sitä ei saa kellekään sanoa ääneen eikä saa valittaa, koska vaihdossa kuuluu olla kivaa, vaihdosta on hyötyä, on hieno kokemus, jälkeenpäin ei sitte kaduta ku ei tullu lähdettyä ja on lisäks jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Kelleen tullu mieleen että vaihdosta on hyötyä ja se on hyvä asia itse vaihdon päättymisen jälkeen? Ei ketään kiinnosta kuinka pahalta täällä tuntuu, kuinka yksinäistä usein on, kuinka itkee jo siksi, että saksalainen telkkarikanava ei näytä Suomi-Venäjä-lätkämatsia, koska joku saksalainen pelaa tennistä jonkun mitättömän turnauksen välierässä. Koska täällä kuuluu olla kivaa! Täällä ollaan siksi, että päästään joskus takas Suomeen ja osataan arvostaa niitä kaikkia asioita, joita ilman täällä joutu elämään. Ykkösenä sulhanen, tokana tärkeet ja kolmantena salmiakki.

Varasin eilen lennot kotiin. Vaihdollinen lento yhteen suuntaan 150e.. mutta pääasia on, että pääsen täältä pois ja oikee elämä alkaa ja pääsen ite päättämään elämästäni ehkä enemmän ku millonkaan aiemmin. 30.7. klo 20.15 mun pitäs olla Helsinki-Vantaalla, ja siihen saattaaki mennä aikaa ennen ku suunta on taas takas tänne..

Täysin aiheeton kirjoitus

Korostan heti alkuun, että en hyökkää opiskelijoita enkä heitin lapsiaan vastaan missään tapauksessa. Rouva ministerin kanssa vaan olen eri mieltä..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805097629752_uu.shtml

Kaveri heitti tuommoisen linkin. Olen vähän, tai no, vähän enemmän järkyttyny. Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on saanu oikein loistoidean: tehkääs nuoret lapset jo opiskeluaikana niin valmistutte nopeammin!

Alkuun on sanottava, että toki on niitä superäitejä, jotka hoitaa vuoden vanhaa samalla kun kirjottavat graduaan. Kunnioitus ja arvonanto heille ja muillekin opiskelijaäideille.

Mitä minä aiheesta tiedän:

• vuonna 2005 Suomessa siirryttiin yliopistoissa kaksportaiseen tutkintojärjestelmään, joka tarkottaa, että opiskellaan ensin kandi kolmessa vuodessa ja päälle maisteri kahdessa vuodessa. Kaksi vuotta annetaan lisäaikaa jostain tosi hyvästä syystä, äitiys taitaa olla yksi niistä. Opintotukea saa yliopisto-opintoihin 55 kuukauden ajan.
• Opintotuki ei ole suuren suuri, äitiyslomalainen ei saa opintotukea. Äitiyspäivärahan perusteena käytetään opiskelijan tuloja, joka tarkottaa reilut 250e/kk jos ei ole käynyt töissä opiskelujen ohella (mikä lienee jo itsestäänselvyys, että työpaikka on ollut jonkinlainen). Jos opiskelijaäidin puoliso ei ole hyvinpalkatussa kokopäivätyössä, niin millä perheen on tarkoitus elää? (Minä en tiedä todellisuudesta vielä mitään, mielellään saa korjata ja kertoa omia mielipiteitään.) Pahimmassa tapauksessa opiskelijaäidillä on opiskelijamies.
• Missä vaiheessa opiskelijan pitää saada lapsi, jotta lapsen saanti ja perheen kasvaminen nopeuttaa opiskeluja, nostaa opiskelumotivaatiota ja oikeuttaa maisterintutkintoon?
• (Todellisuudesta en tiedä tässäkään mitään, mutta humanistiopiskelijattarena käsitykseni työmarkkinoista ei ole kovin ruusuinen.) Nuorille naisille yleensäkin tarjotaan mieluiten pätkätöitä, ei hyvä. Nuorille naisille, joilla on pieniä lapsia, tarjottaneen pätkätöitäkin kovin pitkin hampain. Nuoret naiset, joilla on pieniä lapsia mutta ei tutkintoa, tekevät pitkin hampain niitä pätkätöitä, joita saavat. Ei hyvä. (Toivon, että käsitykseni todellisuudesta on erittäin väärä, ja taas saa korjata mielellään.)
• Opiskelijoitten lisääntyminen on naisten ongelma. Miesten opiskelutahtiin ei vaikuttane juurikaan...

Tämän kirjoitan ihan siksi, että olen huolissani omasta työllistymisestä sitten valmistumisen jälkeen. Haluaisin lapset nuorena, mutta mistä sitten saan töitä jne jne jne. Tehdään kaikista lähihoitajia ja siivoojia (joita tarvitaan ja joitten työtä arvostan ja joille ennen kaikkea riittää töitä!) niin ongelma poistunee, porukka valmistuu parahiksi kun täyttää 21 ja voi saman tien ruveta värkkäämään jälkeläisiä.

Ärsyttää vaan tuommoinen.. Näen kolme epäkohtaa/ongelmaa, ja ne ovat a) aika, b) raha, c) jaksaminen sekä d) hyssälän ideaalimaailma ei vastaa omaa käsitystäni opiskelijaelämästä. Mutta mulla ei olekaan vielä vakituista naurettavan hyväpalkkasta työpaikkaa, en ole julkkis enkä 30 vuotta itseäni vanhempi, niin en tiedä asioista vielä mitään. Kun ei sitä perhettäkään ole.

Hyvä puoli on toki se, että niitä superihmisiä on, jotka onnistuvat ja haluavat yhdistää perheen ja opiskelun+työssäkäynnin. Äitienpäivän kunniaksi voisi heitä onnitella, minusta ovat superihmisiä. Itsellekin muksu toki kelpaisi, paikoilleen asettautuminen ja perheen perustaminen, mutta ei musta taida siihen vielä olla.. Enkä halua, että kukaan rupeaa siihen painostamaan jostain ylhäältä päin.

Viimenen editti, lupaan :D

Tommosen lausunnon takia harkitsisin kyllä vakavasti, mitä puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestän. Onnekseni rouva ministeri sattuu olemaan keskustalainen, niin ei tarvitse. Tämmöiset tavalliset tallaajat kun tekee päätöksiä pitkälti sen perusteella, mitä julkisuudessa näkyy, kun ei politiikka ihmeemmin sinänsä kiinnosta. Ei niin paljon, että jaksaisin pintaa syvemmältä kaivaa.

Heidenheimin reissuraportti

Parempi myöhään kun ei sillonkaan (lue: kaikki kliseet käy), joten tässä vihdoin viimein reilun kuukauden myöhässä Heidenheimin reissuraportti. Luku(kausi)lomalla olin kaverin kotikotona käymässä muutaman päivän 17.3.-20.3. Teen tän lyhyesti ja ytimekkäästi, en jaksa pitkiä pätkiä selittää, kun en oikein tarkalleen muistakaan kaikkea :D

               

17.3. Yhentoista aikoihin lähdin junalla Ulmiin, johka olin sopinu kaverini kanssa rehvit yheksi. Ulmissa piti käydä siksi, että näkisin Tonavan ja paikallisen katedraalin, joka taisi nyt olla se korkein protestanttinen mitä löytyy. Olihan se hieno. Vaikutelma vaan lässähti, kun ympärillä oli uutta, modernia ja betonimöhkälemäistä rakennusta vieri vieressä... En ymmärrä miksei voi ottaa alkuperästä ympäristöä huomioon, kun kaupunkia rakentaa uudestaan pommitusten jälkeen. Mutnoh.

Illalla sitten käytiin pieni kävelylenkki Heidenheimissa, katsastettiin paikallinen linna sekä semmoinen eläinpuiston tapainen. Villisikoja ja peuroja, lintuja ja muhvelipuhveleitakin taisi olla. Oli vaan niin hämärää jo, että ei tullu kunnollisia kuvia. Pikkuruisen ehkä tahtoisin itekin asua (oikeassa elämässä) semmosessa paikassa, josta on kävelymatka mukaville kävelyreiteille. Ettei tarvi kun kävellä vaan ja hups, ollaankin jo tuijottelemassa villisikoja.

18.3. Aamulla lähdettiin 15km päähän Steiff-lelumuseoon. Kaikilla pehmoleluilla on nappi toisessa korvassa, ja ne maksaa tajuttoman paljon. Seittemän sentin korkunen nallehääpari maksoi yhteensä satkun.. Ilman häävaatteita samanlaiset nallet sai kaheksallakympillä. Kuulemma turistit silti raahaa säkkikaupalla leluja muistoksi reissultaan, ja noilla hinnoilla ne varmaan onkin keräilykappaleita. En museoista tai näyttelyistä niin perusta, mutta oli ne jotkut nallukat ja pupuset ihan sulosia :D  

Iltapäivällä pääsin käymään Charlottenhöhle-nimisessä kalkkikiviluolassa. Puoli kilometriä pitkä, vilponen (kesät talvet 9 astetta lämmintä) ja epämiellyttävän kostea, paikoin ahdas mutta ei onneksi pimeä. Olin ilonen, että pääsin käymään, ja olin ilonen, että pääsin sieltä ulos kierroksen jälkeen. Teräväpäisiä stalagmatikiittejä ei ollu juuri ollenkaan, enemmän erimuotosia kalkkikerrostumakasoja. Jotkut näytti täytekakulta ja toiset kananmunalta.

  19.3. Aamulla tehtiin pikainen kierros Heidenheimin keskustassa. Käytiin taidemuseossa, jonne pääsymaksu oli hurjat 75snt opiskelijoilta, siellä oli kopioita Picasson julisteista. Edelleenkään en ymmärrä taiteesta mitään, mutta olihan se sivistävää ja mieltäylentävää kummiskin. Iltapäivällä lähdettiin sitten ajamaan Baijerin puolelle Nördlingeniin. Kummallinen pyöreä kaupunki, joka on ahtautunu muurin sisäpuolelle :D Muurin päällä pääsi kävelemään, mutta ei kierretty koko kaupunkia, neljäsosa vaan. Pakollinen turistikummallisuus oli sininen postilaatikko.

                    

20.3. En ole enää aivan varma, mutta torstaiksi ei isäntäväki ollu järjestäny mitään erikoisohjelmaa, joten pelattiin kaverini kanssa lautapelejä vähän, ja otin perheestä kissoineen kuvatuksia aika räpsimällä. Koko reissun kuvasaldo oli muuten n. 300 omia ja n. 80 vieraita kuvia.. Oi tätä digiaikaa, kun ei tarvi osata kuvata. Tuurilla ehkä kymmenesosa onnistuu hyvin. Neljän junalla lähdin reissaamaan takasin Tübingeniin, ja kerkesin Heidenheimista justiin pois kun siellä alko sataa lunta ja tuulla turhan kovasti. Tübingenissä sitten satokin vettä.

Kaverin vanhempien luona mulla oli käytössä talon alakerrassa oma olkkari, makuuhuone, kylpyhuone ja keittiökin ois ollu pikkunen, jos oisin tarvinnu. Mulla ei oo koskaan ollu niin isoa kämppää o.O Talon seinät oli vuorattu kirjoilla, mummon tekemillä käsitöillä, kuvilla ja maalauksilla, koriste-esineillä.. tykkäsin kovasti olla ja tunsin itteni todella tervetulleeksi, mitä harvoin koen.