Terveisiä Suomesta

Läppärin kanssa ei olla edetty yhtään mihinkään. Sen verran, että sain myyjäosapuolelta osoitteen ja sopimusnumeron, että voin niitten laskuun lähettää koneen huoltoon katteltavaks ja ihmeteltäväks. Sehän tässä on, että ois mukava saada valokuvatukset pelastettua _ennen_ kun lähetän koneen määräämättömäks ajaks kauas pois. Vihaan hoitaa asioita puhelimessa ja ku mitään ei saa jos ei käyttäydy vihamielisesti jo alkuunsa, ennen kun toinen on ehtiny heitä sanoa. Argh. Mutta sen verran ketuuttaa toi vekottimen hajoaminen, että pakkoha se on saada korjattua.

Maanantaina menen hoitamaan vaihto-opiskelujen hyväkslukua. Saa nähdä, mimmonen tovi sielläkin vierähtää, kun kursseja taitaa olla 12 eikä niistä ehkä ykskään vastaa yksyhteen suomalaisia kursseja. Vaihtopalautteen täyttelin eilen yliopiston intranetissä, ja ilmottauduin kertoilemaan tarvittaessa uusille vaihtoonlähtijöille kauhukertomuksia infotilaisuuksissa. Tänään tipahti Kelalta lappunen, notta täytä tämä lomake jos olet Suomessa ja tämä toinen, jos olet ulkomailla. Kysynpähän vaan, miten ihmeessä mä oisin saanu sen ulkomailla-lappusen käsiini, jos olisin vielä Saksassa? :D Välillä suomalainenkin byrokratia ihastuttaa (useemmin vihastuttaa). Kotimaassa-lappusen lähetin saman tien takas, eipä siinä kysytty kun paluupäivää ja allekirjotusta, oli nimenselvennyskin valmiina.

Stressauttaa ihan pikkasen jotenkin. Ehkä helpottaa, kun saan paperihommat hanskattua.

Ei mulle oo toistaseks muuta kulttuurishokkia tullu kun ihmeellinen väsymys. En oo vielä sopeutunu siihen, että elän Suomen aikaa minäkin, sillä tavalla siis, että jos jotain sanotaan tai tiedetään tapahtuvan klo sejase, aattelen automaattisesti, että "oikeasti" se tapahtuu tuntia aiemmin. Numerollisesti siis. Se ei oo kuitenkaan mikään vakava ongelma. Toinen, suunnittelua ja henkistä tilaa haittaava juttu on se, että mä oon edelleen vakuuttunu, että kohta lähen jonnekin. Ei takas Saksaan, vaan semmonen olo vaan, että ei oo enää monta päivää jäljellä, sitte taas pitää mennä pois. Tiedän kyllä, että saan olla täällä eikä tarvi miettiä lähtemistä eikä pelätä eikä kammota sitä, mutta minkäs teet. Jouluna oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Huhtikuussa oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Nyt on kivaa enkä voi olla varma, että tää ei lopu.

Kotona!

Lintu on laskeutunu. Eilen illalla puoli kahentoista aikaan oltiin kotona. Lennot meni ihan hyvin, jälkimmäinen oli vaan parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Tänään pitäs sitte jotain järjellistä tehdä. Susi lähti töihin puoli viiden jälkeen, ja ku en saanu enää unta, niin nousin minäkin ylös. Vois ehkä ens yönä nukkua kunnolla, ehkä jopa melkein kaheksan tuntia. Turhan monta yötä menny nyt epämääräsillä unilla.

On mukava olla kotona, tietää jotensakin, että voi rauhottua ja sopeutua ja keskittyä nyt siihen ”oikeeseen” elämää. Ken tietää, mitä se on. Ehkä se on jotain semmosta, että voi suunnitella ja miettiä muutenkin kun kahen vuoden päähän, kun ei enää tarvi lähteä (toivottavasti) näin pitkäks aikaa ulkomaille.

Vaikeehan on toki tajuta, että nyt se on ohi. Varmaan tulee kulttuurishokkiloita ja muita vastaavia. Aattelin tänään mennä käymään postissa (siellä on tietokonepohjanen systeemi aivan täysin, computer says mitä hyllyistä löytyy, ja niitä paketteja säilytetään järjellinen aika) ja ruokakaupassa (ihan siksi, että voin ihastella valikoimaa ja kauhistella hintoja ja ostaa pikkusen salmiakkia). Työnhakua pitäs ajatella, vaikka tänään tekis mieli vaan ottaa rauhottumisen ja sopeutumisen kannalta. Vätystääkin, mutta ku ei nukuttanu.

Njehnjeh. Läppäriä katotaan tänään illalla, kun atk-tukihenkilöni kotiutuu. Toivottavasti toimii tän mun pöytäkoneen monitorin kanssa, että saan valokuvatukset pelastettua. Jos oisin peräti niin fiksu, että tallentaisin ne nettialpuumiin samon tein, ois sitten ees näennäisesti tallessa jossain.

Mii is at houm!

Viimeistä viedään

Laskurista jo jotain huomaakin. Viimenen ilta täällä. Yhen kuorokaverin kanssa piti nähä, mutta eikös se ruvennu kipeäks ja jäi väliin. Lentokentälle sain saattojoukoiksi sen yhren ihmisen kenet halusinkin. Pääsen vollaamaan, jee.
Täällä on vähä kuumempi kun saunassa, koska saunassa ei tarvi olla vaatteet päällä. Ukkosta ei vaan tuu. Lentokenttäväki jotain lakkoilee, toivottavasti ei huomenna, varsinkaa jos on näin kuuma.. Ei meinaa mitään jaksaa eikä mitään huvita.
Matkalaukku on pakattu, mutta mun täytynee järjestää se vielä uudestaan. Kaikki mahtunee kyytiin, mitä pitääkin. Paperihommat on hoidettu täällä päässä, tili suljettu.
Mun piti kirjottaa yhestä kielellisestä huomiosta, mutta en jaksa ajatella. Ääh. Seuraava postaus sitten Suomesta kuha asetun!

Ylihuomenna kotiin!

Russakkani, tällä tädillä on about kaks päivää jäljellä Tyypinkenissä. Hain viimesen todistuksen aamulla ja kävin kansainvälisten asioitten osastolla täytättämässä paperit kuntoon, koko show on yhtä allekirjotusta vaille valmis. Sen saan luonnollisesti vasta huomenna, vastaanottoajat kun on täällä hyvinnii mielivaltasia, eikä palveluitten käyttäjien kannalta aina mahottoman käytännöllisesti aateltu. Opintosuoritusotteeseen kirjautu pyöreät 60 opintopistettä - mä olen yyylpeä itestäni, ku mietitään, että talvelta kerty se about 20. Väkersin ihan kiitettävän määrän siis nyt kesällä. Helpotti kyllä kummasti, ehkä tää meneekin ihan mutkattomasti loppuun.
Läppäristä on todennäkösesti näytönohjain tai näyttö romuna. Periaatteessa toivon jälkimmäistä, koska sitten vaan isketään kotona kone monitoriin kiinni, pelastetaan mitä voidaan ja poistetaan loput, ja kiukutellaan kone takuuhuoltoon turvallisin mielin. Eipä siellä muuta tärkeetä ole kun kaikki valokuvat tältä reissulta, ja joillain niistä kuvista on jopa tunnearvoa, vaikkei uskos.
Tänään vielä Stuttgartiin ihmettelemään. Tuhottoman kuuma on, tulen paistettuna takas. Ruskettunu en sentään oo ku ehkä vahingossa vähäsen.
Voinemme päätellä, että tänään on parempi päivä ku mitä lauantaina oli.

Matkailu on sitte hirmu kivaa muuten. Toissaviikolla pistin 6,8kg menemään Suomeen, tänä aamuna 10,3kg. Vielä yhen laatikon joudun lähettämään, koska kaikki vaan ei mahu matkalaukkuun. Miten ihmeessä sitä tavaraa kertyy?

Läppäri paskana.

Mun läppärini sano sopimuksen irti yön aikana. En tiedä, mikä on vikana tai mistä johtuu, kun eilen toimi ihan normisti ja sammukin normaalisti. Tänä aamuna ei lähteny päälle (ja kyllä, vaikka oon nainen ja vielä humanisti, niin se ei ihan oikeasti toimi, se on rikki) ja nyt ketuttaa. Ahdistaa ja masentaa jo valmiiksi, kun paperitöitten kanssa tulee kumminkin stressiä. Eilen piti hakea kaks viimestä todistusta, mutta eipä sitä toista ollukaan sitten yhtään missään, eikä kukaan tienny siitä mitään. On niin kiva, kun opettajan kanssa sovitaan ja sitte se ei vaivaudu tekemään omaa osuuttaan, vaikka tietää, että sen paperilappusen kanssa on kiire. Yliopistosysteemiä ei jää ikävä olleskaan. Suomessa ollaan tommosissa asioissa paljon tehokkaampia, selkeempiä ja keskitetympiä. Täällä juoksutetaan ihmisiä ihan vaan juoksuttamisen riemusta, eikä kukaan tiedä kun ehkä mahollisesti omat asiansa, jos niitäkään.
Läppärin takuu siis umpeutu kesäkuun alussa. Jihuu. Matkavakuutuskaan ei ole voimassa, mutta tuskinpa olis hirmusti auttanu sekään.. ARGH! Miksi just nyt? Ei ois monta päivää ollu ni oisin Suomessa ja ois mun vanha pöytäkoneeni varalla. Jos muuten vielä jotakuta ihmetyttää, että halusin mielummin pöytäkoneen kun läppärin ylppärilahjaks, niin tässä syy: pöytäkone on nyt kolme vuotta vanha ja pelittää edelleen. Läppärinpaska on reilun vuoden vanha ja nyt jo rikki. Pöytäkone on ergonomisempi, sitä ei tuu mieleenkään raahata huvikseen mukaan paikkaan jossa sitä ei tarvi, se on luotettavampi, ja jos joku osa menee rikki, sen pystyy vaihtamaan uuteen maksamatta koko omaisuuttaan siitä riemusta. Ja lisäksi pöytäkonetta voi päivittää rautapuolelta ihan niin kun tykkää. Läppärin kanssa on sidottu siihen pakettiin, mikä sen mukana tulee, ja yleisesti ottaen ohan läppäri aivan liian kallis laatuunsa nähden. Mun romuni ainakin. Ei ärsytä! Mä haluan pois täältä!

Vajaa viikko jäljellä.

About 9 viikkoa sitten iskin ton vaihtolaskurin tohon. En uskonu sitten millään, että tää vaihto on ikinä ohi. Otti päähän, ahdisti, ketuutti, surutti ja ikävöitti. Opiskelijavaihto on niitä juttuja, joissa jälkiviisaus on ainoa viisaus, jossa jälkiviisastelu voi olla ainoa millä ne hyvät jutut huomaa - uskokaa pois, on aivan sama kuinka kesken pahimman masisaallon ruvetaan kertomaan, että pian se on ohi ja sitte olit tyytyväinen että lähit. JÄLKIviisautta. Asioita huomaa vasta jälkikäteen, ne on helppo huomata, kun tilanteesta on päässy pois. On turvassa. Tietää, ettei enää toista samanlaista reissua tarvi tehdä. Jos tarvii, niin toivottavasti eka reissu oli hyvä muutenkin kun jälkeenpäin kotisohvalla sitä miettiessä.

Pashinta tässä on, että joutuu moikkaamaan kavereita viimesen kerran. Heinäkuun alussa häippäsi japanilaistyttö kotiaan. Viime viikolla lähti unkarilaistyttö muutaman tunnin päähän kotiaan miehensä ja koiransa luo. Tänään lähti amerikkalaistyttö muutaman tunnin päähän miehensä kotikotia. Yksi suuresti tärkeä ihminen asuu onneksi täällä tyypinkenissä. Siinä mielessä onneksi, että jos jonkun haluaisin lentokentälle saattamaan, niin ei olis vaikea valita eikä vaikea pyytää. Töittesä takia varmaan ei kerkeä ja ehkä hyvä niin. Siitä tulis pelkkää vetistelyä kummiskin, nämä muut on jotenkin selvinny - halin jälkeen saman tien ympäri ja suunta kohti omaa linkkupysäkkiä. Lentokenttä on pysähtyvä paikka ja vetkutella voi, kun ite on lähössä. Luultavasti menen yksin.

Mä en arvannu, että ystävyyssuhteet voi syventyä about maapallon keskipisteeseen näin lyhyessä ajassa. Mä olen tosi tosi varovainen ja hidas kaverisuhteissani, mulla on hälytyskellot ja kun ne kilahtaa niin pistän homman poikki - en jäihin. Millä ihmeen säkällä syksyn kuoroporukasta kuoriutu kermat päältä? Miten ihmeessä minä olin se, joka rupes jututtamaan, miten ihmeessä jututettavaks sattu oikea ihminen? Kun tiedän, jälkiviisaasti, että en ketä tahansa valinnu, jota ees vähän kiinnostas. Ystävyys ja kaveruus on siitä jännä juttu, että kun se toimii, niin se on tasapainossa. Sen mitä antaa, saa takas. Voima ja vastavoima. Sen takia toiset ystävyyssuhteet kuolee siihen samaan yhteydenpitoväliin, missä toiset ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomana tai jopa vahvistuu. Ei sillä ole väliä, onko ihmiset erilaisia vaiko samanlaisia. Pitää vaan spontaanisti pystyä tasapainottamaan asioita olemalla oma ittensä, sitä ei voi tiedostaen tehdä, koska luultavasti menee mettään.

Mua itkettää tänään. Mä en jää täältä kaipaamaan mitään muuta kun kavereita enkä mä tiedä näänkö mä niitä enää koskaan. Ja vaikka yllättävän paljon selvis näitten kuukausien aikana, en silti tiedä, miten homma pysyy kasassa, kun välimatkaa riittää ja elämät eriytyy entisestään. Pelkään menettäväni tärkeitä ihmisiä siihen, että tilanteen muuttuessa tasapaino ei pelaakaan.. kuihtumista. Epävarmuus on nimittäin se, mikä homman syö, jos joku sen syö. Mun kaverisuhteeni toimii aivan joka ikinen tasan samalla tavalla kun semmonen pingismailassa narulla kiinni olevan pallon lyöminen - se pomppaa aina samalla voimalla takas. Narun takia. Jos ei ole narua, niin kaikki riippuu toisesta pelaajasta.

Sillon japanilaistytön läksiäisissä juttelin yhen kuorokaverin kanssa, joka kerto, että se ei ekan vaihtarilukukauden jälkeen enää ystävystyny eikä kaverustunu, tutustu vaan. Syynä juurikin se, että niille ihmisille joutuu sanomaan moikat, vaikka ei haluaisi, ihan liian pian. Ja yksin isossa maailmassa vähässäkin ajassa voi saada ihmissuhteissa aikaan suhteutettuna liikaa aikaan.

OT

Ei nyt varsinaisen suoraan liity täälläolemiseen tai opiskelijavaihtoon, mutta pakko nyt jonnekin pistää kun on aivan loistava. Kyllä mäki vielä joskus..kaiehkä. Ku oon iso ja rikas. ...

Edit: videolla siis piano-cover System of a Downin Aerials-biisistä.

Lisäpäivitys

Nyt illalla meni netti taas kerran. Sehän katkeilee n. 15-30 minuutiks ihan äkisti ja ennalta ilmottamatta, ja tulee takas sitte ku sitä huvittaa, jos huvittaa. Mitään ei voi. Taloyhtiöverkko <3 Paitti voi valittaa kaikille!

Kun en päässy nettiin, niin menin sitte suihkuun. Sain tukan pestyä lämpösellä vedellä, sitten se loppu. Tilalle tuli kylmää vettä, hetken, sitte sekin loppu. Seuraus: huomenaamuna pikasuihku - ehkä.

Eipä jää ainakaan tätä taloa yhtään ikävä!

Loppu lähenee

Ens viikolla on neljä tenttiä ja sitä seuraavalla viikolla yksi, ja sitten sitä seuraavalla viikolla lennän Suomeen. Jiihuu. Ei muuta ongelmaa kun kurssitodistukset.

Tänään tuli vaihtareitten "yhteyshenkilöltä" yliopistolta maili (siis Saksassa meistä huolehditaan, Suomessa kaikki on lomalla eikä ketään kiinnosta), jonka liitteenä oli yhteensä viis eri kaavaketta, mitkä pitää saada täytettyä ja leimattua ja allekirjotettua about kymmenessä eri paikassa (noin). Aaaaaaaaaaah. Ja noita papereita varten tarvii olla kourassa kaikista kursseista todistukset, mitä olen täällä käyny, ja ne todistukset on ikävästi kiven alla. Tältä lukukaudelta on tasan kaks todistusta nyt kourassa, ja kolmas on kovasti työn alla, näistä en joudu tekeen tenttiä kun oon Erasmus :D Noista tentillisistä kursseista ongelmallisen tekee se, että ne maikat ei oikein ole innostuneita korjaamaan kokeita välittömästi :( Ymmärtäähän sen toisaalta, mutta oikeastikin tänään sano yks maikka että hän yrittää saada todistuksen aikonaan valmiiks mutta ei voi luvata mitään o.O Ja jos muutki on samaa mieltä, niin ei mun auta muu kun pyytää niiltä tavallinen läsnäolotodistus, jonka kanssa pääsee sit arvuuttelemaan, että montakohan pistettä kurssista oikein vois hyväkslukea.

Miks kaikki on niin hankalaa? Ja miks kaikki pitää tehdä vikalla viikolla? Miks pitää henkkoht juosta siellä sun täällä ihmettelemässä, että onko sejase henkilö paikalla vai tauolla ja tuleeko se tänään enää. Stressaa :( En muutenkaan fanita byrokratiaa niin tämmöstä sitte vielä.

Kaiken huipuksi täällä on kasa vaihtareita, noin 250, jotka on nyt lähdössä samaan aikaan pois, ja kaikki tarvii ne samat viis lomaketta täytettynä. Ei vissiin tarvi missään jonottaa.

Learning Agreement on semmoin paperi, jonka ilmeisesti EU vaatii täytettäväks Erasmus-vaihdosta. Keväällä kysyin meiän laitokselta, että mites sen kanssa on, kun en saanu sitä vaihtoyliopistosta eikä sitä tyrkytetty omastakaan. Ei kuulemma sitte vissiin tarvita. Nooooooooh. Täällä kaikki Erasmukset, keitten kanssa oon jutellu, on sen paperin saanu kotiyliopistostaan esitäytettynä, ja kaikki sen ilmeisesti tarvii - myös minä. Mä en voi ymmärtää, miten Suomessa ei ole minkäänlaista käsitystä tarvittavista papereista, vaikka kaikenmaailman infotilaisuuksia ja vaihtoonlähtökirjeitä kyllä järjestetään.. Onneks mulla kaikki muut lomakkeet onkin, mutta tuo LA pitää jostain kaivaa. Eip muuten, mutta kun se ois vissiinnä pitäny hyväksyttää kotilaitoksella jo ennen vaihtoa.

Mulla hajoo pää, torstaina on sosiolingvistiikan ryhmäesitelmä, ja mun osuus on pidempi kun mikään esitelmä ikinä, mitä oon pitäny. Jänskättää ja inhottaa ja ärsyttää, en tykkää. Sit vielä tämmönen paperisotapaine päälle ni avot.

Mesimarja

Kuukausi vaihtoa jäljellä ihan tasan. Lauantai-iltana oli yhen hyvän kaverin läksiäiset, neiti häippäs Japaniin :( Hassua, että pitäs ilosesti juhlia sitä, että näkee ehkä viimestä kertaa ikinä. Japani on kummiskin niin kaukana.. toivottavasti tässä kummiskin yhteyttä pidetään.

Tänään tipahti kolme tenttiä ohjelmistosta pois. Vaihtariudesta on aina välillä hyötyä :) Tuntuu, että eipä nuo tentit oo täällä kun muodollisuuksia vaan uudessa tutkintojärjestelmässä oleville, eikä koske mua, kun ei ole ihan sama järjestelmä. Pitäs tietty olla, mutta ei mua haittaa ettei mua lasketa mukaan :D Heinäkuun 15. päivästä eteenpäin onkin siten enää viis tenttiä about viikon sisään. Kolme luentotenttiä, joista yks suullinen, ja kaks seminaaritenttiä, täyttä tappoa kumpikin. Saap nähdä jos vaikka säälistä pääsisin läpi. Pikkasen kuitenkin stressausta helpotti.

Heprean kielessä ei ole ollenkaan olemassa sanaa, joka tarkottas vadelmaa. Vadelmia ei siellä päin kasva kuulemma, niin ei sillä sanalla tekis mitään. Ihan huippua, pieni sisäinen kielitieteilijäni pohtii ajatusta ihan innoissaan.

Pragmatiikan maikka suvaitsi esitellä viime tiistaina yhden suomalaistutkijan ajatuksia. Herran/rouvan nimi kirjotetaan Karttunen, ja ko. professori lausui useampaan kertaan 'khartuun' vrt. englannin cartoon.. En kehannu sanoa mitään mutta hihittelin kyllä. Oli hauska tunti :)

Synttäripäivä

Jee, ihkut syntzkät täällä. Onnitteluja sateli Suomesta, kiitos :) Täällä en juurikaan kelleen kertonu, että täytän vuosia, taisiko peräti neljä ihmistä tietää ja niistä kaks oli tänään kuorossa ja niistä yks oli sitten järkänny yllättäin kuoron laulaan synttärilaulun mulle :) Oooh. Olin aika liikuttunu kun fiilis oli enemmänkin yksinäinen ja jokseenkin surullinen ja sit jotain tommosta. En mä halunnu että synttärit osuu keskelle vaihtoa, mitä niitä yksikseen viettämään.

Mitäs muuta kerrottavaa? Vaihto vähenee minkä kerkee. Jäljellä on oikeestaan enää yks iso esitelmä ja miljoona tenttiä, sitte pitää kasata byrokratian vaatimat paperit ja pakata ja siivota ja.. hyvästellä kaverit ja jotenkin oudosti jättää ne tänne. Mitään muuta sinänsä en varmaan täältä kaipaakaan kun muutamaa ihmistä. Ihan kummallista. Haluan Suomeen tosi kovasti, mutta toisaalta ihan vaa ihanien ihmisten takia vois jäädä tänne. Ja miksei kuoronkin.. Mut joo. Suomi kutsuu kumminkin <3

Podcast-aarreaitta

Kun tämä nyt kerran on opiskelublogi, niin pikasesti jaan yhden linkin:

BBC Radion podcastit,

jonne päädyin kun tän illan vikan luennon maikka pisti linkin. Siellä on kolmen vartin mittasia radio-ohjelmia aiheesta kun aiheesta melkein. Toi antamani linkki vie historiaosastolle, josta on mulle tällä hetkellä eniten hyötyä. Sivut on mielestäni selkeät ja apua löytyy kuhan klikkailee. Pikasesti katottuna noi ohjelmat voi ladata omalle koneelle mp3-tiedostoina, änkästä soittimelle ja pistää korville kun oottaa linkkua (tai jonain muuna otollisena hetkenä kun voi katella sisäänpäin).

Nyt kuuluu jonkun sanoa, että tiesi ton olemassaolosta jo. Järkyttävä määrä yliopistotasosta tietoa helposti saatavilla ilmaseksi kelle vaan ja mulle ei ollu kukaan kertonu aiemmin!

Onnenpotkuosuus: Löysin tänään viiseurosen yliopistolta. Jei!

Opettajamateriaali

Maanantait on hankalia päiviä. Pitää herätä yheksäks luennolle, ja luennon jälkeen on viis tuntia taukoa, ennen kun on tyyyyyyyyyyyylsä seminaari ja sen jälkeen vielä luento. Kulutin siis aikaani miettimällä maanantain maikkoja :D

Aamuluennon opettajana on herra H, joka on harmaahiuksinen huonoryhtinen nuorehko ukkeli. Sillä on aika isot silmälasit ja nariseva ääni. Luennon aiheesta tulee mun muistiinpanotekniikalla kolmisen sivua muistiinpanoja. Tosi monet saksalaiset kirjottaa kokonaisia lauseita ja niillä menee suunnilleen puoli vihkoa per tunti :D Opettajan peruslause kymmenen minuuttia ennen loppua kuuluu: "täytyy hypätä sen ja tän kohdan yli", kun ei ole aikaa. Kaikki on tosi "jännittävää" :D Aihe on toki mielenkiintonen ja luennolla oppii vahingossa ajattelemaan, kun 1600-1700-lukujen ajattelijoilta napsii ahniinuusia ajatuksia itelleen mietittäväks. Mutta ei se jännää ole :D

Seminaarin vetäjä on rouva R, keski-ikänen valtavirrasta poikkeavia ilmeisesti pellavasekotusvaatteita käyttävä pikkunen ihminen. Kun se innostuu, sen ääni kovenee melkein huutamiseks. Mä en ollenkaan innostu niistä asioista mistä se... en vaan tajua. Se tykkää kysellä opiskelijoilta kaikenlaista päivän aiheeseen liittyvää, ja multa menee yleensä sen kysymykset ohi, se osaa muotoilla ne mukavan monimutkasesti. Yleensä se tykkää pitää vähän yliaikaa, mutta tänään päästiin pois 20 minuuttia liian aikasin, kun noin 5/6 porukasta hermostu silminnähtävästi ukkosesta ja rupes oleen hiljasen rauhatonta, eikä juuri kukaan keskittyny. o.O

Viimesen luennon vetää herra W, oikein professori, ja sen äänenvoimakkuus vaihtelee hyvin vähän. Sillä on perus hulluprofessori-tukka, ja se oppi pari luentoa sitten klikkaamaan pp-esityksessä hiiren kakkosnapin valikon ite pois ja jatkamaan eteenpäin. Tänään se huiteli innoissaan laserosottimella, jonka oli saanu joltain lahjaks. Sillä on mielenkiintosia ajatuksia, mutta muistiinpanomateriaalia mä en hirmusesti sen jutuista välillä löydä, siis sillä lailla.. puoli sivua tuli tänään. Käsitteli ekalla luennolla Raamattua ihan tavallisena kirjana Iliaksen rinnalla, ja mä koin yhen elämäni hienoimmista ahaa-elämyksistä. Tälläkin luennolla oppii aattelemaan, kun miettii maikan ajatuksia.

Erityisesti tolla iltaluennolla käy luentosalin ovet koko ajan. Luento alko vartin yli kuus ja kesti varttia vaille kaheksaan. Jo ennen seittemää oli n. 10 ihmistä poistunu yks kerrallaan. En muista, että Suomessa olis tommosta o.O Siis että lähetään ku huvittaa ja tullaan ku huvittaa (jos on myöhässä ni on mutta..). Häiritsee opetusta ja tuntuu vähän hassulta, kun en ole tommoseen tottunu. Toivottavasti ei rantaudu Suomeen.

Mä luulen, että jo Tübingenin kokosen yliopiston etuja on, että on varaa ja mahdollisuuksia antaa opettajien rauhassa pitää kurssinsa ilman, että tarvii miettiä, ehtiikö opiskelijat käydä sen seittemässä viikossa viiden vuoden sisällä, että valmistuuvat ajallaan. Kyllähän sitä Suomessakin oppii kyseenalaistamaan vähän niin kun siinä sivussa, mutta enpä muista vielä yhdenkään opettajani oikeasti opettaneen omia ajatuksiaan opetussuunnitelman sisällön ohella. Onko se Suomessa kielletty? Erityisesti, jos opettaja kerran on samalla myös yliopiston tutkija, niin miksi innostus omaan erikoisalaan ei tule opetuksessa läpi? Onko opetussuunnitelmat ja kiire vaan niin paljon vai eikö semmonen ole maan tapa? Vai arvostetaanko Suomessa enemmän sitä, että opitaan vaan se, mitä kirjoissa lukee ja on lukenu jo pitkään? Eihän opettajien tarvi olla kilttejä lapsia, ja opetuksesta saa paljon enemmän irti, kun maikasta näkee, että sitä kiinnostaa. Oma työnsä nimittäin, ja se, että siitä saa puhua opiskelijoille.

Kotia tullessa kastuin sateenvarjosta huolimatta litimäräks, täällä oli ukkonen just päällänsää ja vettä sato kahesta saavista kaatamalla. Matkaa oli linkkupysäkiltä alaovelle sen max. 300 metriä, ei huono. Toivottavasti kengät kuivuu huomiseks :D

Congrats! You are our 1000th visitor and just won a life. Check your wins today!

Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..

Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.

Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.

Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.

Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.

Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.

Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.

Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.

Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.

Euroviisuhuumaa

Täytyyhä sitä täältä Saksanmaaltaki vähä osallistua :D Tuskinpa Suomelle nyt taas voittoa tulee, mutta.. Pikkasen pitää. Finaalissa kuitenki "ollaan." Sinänsä en oikein suomeks lauletusta sankarihevistä innostu (jännästi voi muunkielisestä jättää ne yleensä kornit sanat vaa kylmästi huomiotta) enkä viisubiisistä tykkää ollenkaan, mutta ohan se nyt aivan törkeetä miten hyvin se ukko laulaa o.O

Esseen sain palautettua. Saksalaisen kaverini kanssa käytiin aika tiheellä kammalla läpi, ja mun heikkoudet on edelleen (aivanturhat)n-kirjaimet tietyissä sijamuodoissa (miten se muka on niin vaikeeta oppia, kun äidinkieli on vielä vahvemmin taivutuspäätteinen) ja jotku prepositiot. Tosin kirjotin pääasiallisesti ilman sanakirjaa, niin ei mitään ylivaikeita tullu. Kahen viikon päästä saapi tietää miten käy.

Mitäs muuta? Vaihto sen kun lyhenee (aiemmin ei) päivä kerrallaan. Tänään pääsen kattomaan Wilbär-jääkarhunpoikasta Stuttgartin eläintarhaan :) Toivottavasti muistan ottaa kameran mukaan, ni näätte tekin sen. Tietty tänään tulee just joku poikkeustilanne, ettei pääsekää yleisö kattomaan sitä... Mutta toivotaan parasta.

Editti: Eipä mentykään tänään eläintarhaan, Stuttgartissa sato kaatamalla vaikka Tübingenissä oli nätti ilma. Sunnuntaina uus yritys :)

Eshsehsehshsehee

Kirjottelen ensimmäistä saksankielistä esseetäni eli Hausarbeitia, ja siksi olette jäänynnä hiukka vähemmälle huomiolle. Civilizationin pelaamista ei mainita tässä, se ei ole vaikuttanu mitenkään.. 5-6 sivua määrättiin vääntämään, tehtävänantona 1) analysoida Thomas Mannin novelli Gladius Dei kertojan äänen ja moduksen osalta (tie yhtään näistä käsitteistä suomeks) ja 2) pohtimaan kertojahahmon suhdetta Müncheniin, joka on novellin tapahtumapaikka, ja päähenkilöön, ja näistä pitäs sitten kehittää hieno kuva/käsitys taiteesta. Joo että.

Onneksi täällä on nyt Pfingstwoche, koko viikko oli vapaata koulusta, kun katoliset juhlisti vissiin helluntaita. Opettaja sitte päätteli, että alottelevilla kirjallisuustieteilijöillä on aikaa kirjottaa esseetä. Ihan hyvä sinänsä, koska mun edistymiseni on takunnu minkä on voinu, on turhauttanu ja on ketuttanu ja on ottanu päähän. Ekakski mä en ole koskaan ennen joutunu mitään järjellistä omaa tuotosta kirjottaan saksaksi. Toisekseen mä en ole kirjallisuustieteilijä eikä kiinnosta, mutta ku täältä(kään) ei niitä opintopisteitä saa semmosesta mitä ei opeteta, ni on käytävä niitä kursseja mitä järjestetään. Kolmanneks mä en oo suomekskaan kirjottanu juuri mitään tieteellistä enkä varsinkaan mitään, mikä edellyttäis oikeeta syvällistä pohdintaa. Neljänneks mä en tajua mitään taiteesta. Viidenneks täkäläisissä yliopistossa tieteellisen kirjottamisen periaatteet on hiukka eri kun Suomessa, tässä tosin helpottaa ees pikkiriikkisen talvella käymäni kurssi. Kuudenneks mun aivot on tykänny mennä lukkoon pelkästä pohtimisen ajattelusta.. oisko pitäny lomalla tehä jotain koulujuttuja vai?

Tämmösen väliraportin kirjotan nyt, ku puoli sivua ja alaviitteet puuttuu. Teille ihan pakko kertoa, että kirjotin äsken yhteen lauseeseen "vaihtoehtoinen mahdollisuus" ja jos ette huomaa vitsiä niin oma moka. Mutta onneksi tajusin ja korjasin saman tien. Oon ihan tyytyväinen ku saan tän aineen pois käsistäni.. Kaverini lupasi ystävällisesti oikolukea ja muotoseikkoihin puuttua jos tarvetta on, mistä oon tosi kiitollinen kyllä. Muuten en varmaa ees kehtais palauttaa tota. Ja tokihan mun tekemät virheet varmasti piristää sen päivää :D

Sit mulla on viime päivät ollu taas paha olla täällä. Sitä ei saa kellekään sanoa ääneen eikä saa valittaa, koska vaihdossa kuuluu olla kivaa, vaihdosta on hyötyä, on hieno kokemus, jälkeenpäin ei sitte kaduta ku ei tullu lähdettyä ja on lisäks jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Kelleen tullu mieleen että vaihdosta on hyötyä ja se on hyvä asia itse vaihdon päättymisen jälkeen? Ei ketään kiinnosta kuinka pahalta täällä tuntuu, kuinka yksinäistä usein on, kuinka itkee jo siksi, että saksalainen telkkarikanava ei näytä Suomi-Venäjä-lätkämatsia, koska joku saksalainen pelaa tennistä jonkun mitättömän turnauksen välierässä. Koska täällä kuuluu olla kivaa! Täällä ollaan siksi, että päästään joskus takas Suomeen ja osataan arvostaa niitä kaikkia asioita, joita ilman täällä joutu elämään. Ykkösenä sulhanen, tokana tärkeet ja kolmantena salmiakki.

Varasin eilen lennot kotiin. Vaihdollinen lento yhteen suuntaan 150e.. mutta pääasia on, että pääsen täältä pois ja oikee elämä alkaa ja pääsen ite päättämään elämästäni ehkä enemmän ku millonkaan aiemmin. 30.7. klo 20.15 mun pitäs olla Helsinki-Vantaalla, ja siihen saattaaki mennä aikaa ennen ku suunta on taas takas tänne..

Täysin aiheeton kirjoitus

Korostan heti alkuun, että en hyökkää opiskelijoita enkä heitin lapsiaan vastaan missään tapauksessa. Rouva ministerin kanssa vaan olen eri mieltä..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805097629752_uu.shtml

Kaveri heitti tuommoisen linkin. Olen vähän, tai no, vähän enemmän järkyttyny. Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on saanu oikein loistoidean: tehkääs nuoret lapset jo opiskeluaikana niin valmistutte nopeammin!

Alkuun on sanottava, että toki on niitä superäitejä, jotka hoitaa vuoden vanhaa samalla kun kirjottavat graduaan. Kunnioitus ja arvonanto heille ja muillekin opiskelijaäideille.

Mitä minä aiheesta tiedän:

• vuonna 2005 Suomessa siirryttiin yliopistoissa kaksportaiseen tutkintojärjestelmään, joka tarkottaa, että opiskellaan ensin kandi kolmessa vuodessa ja päälle maisteri kahdessa vuodessa. Kaksi vuotta annetaan lisäaikaa jostain tosi hyvästä syystä, äitiys taitaa olla yksi niistä. Opintotukea saa yliopisto-opintoihin 55 kuukauden ajan.
• Opintotuki ei ole suuren suuri, äitiyslomalainen ei saa opintotukea. Äitiyspäivärahan perusteena käytetään opiskelijan tuloja, joka tarkottaa reilut 250e/kk jos ei ole käynyt töissä opiskelujen ohella (mikä lienee jo itsestäänselvyys, että työpaikka on ollut jonkinlainen). Jos opiskelijaäidin puoliso ei ole hyvinpalkatussa kokopäivätyössä, niin millä perheen on tarkoitus elää? (Minä en tiedä todellisuudesta vielä mitään, mielellään saa korjata ja kertoa omia mielipiteitään.) Pahimmassa tapauksessa opiskelijaäidillä on opiskelijamies.
• Missä vaiheessa opiskelijan pitää saada lapsi, jotta lapsen saanti ja perheen kasvaminen nopeuttaa opiskeluja, nostaa opiskelumotivaatiota ja oikeuttaa maisterintutkintoon?
• (Todellisuudesta en tiedä tässäkään mitään, mutta humanistiopiskelijattarena käsitykseni työmarkkinoista ei ole kovin ruusuinen.) Nuorille naisille yleensäkin tarjotaan mieluiten pätkätöitä, ei hyvä. Nuorille naisille, joilla on pieniä lapsia, tarjottaneen pätkätöitäkin kovin pitkin hampain. Nuoret naiset, joilla on pieniä lapsia mutta ei tutkintoa, tekevät pitkin hampain niitä pätkätöitä, joita saavat. Ei hyvä. (Toivon, että käsitykseni todellisuudesta on erittäin väärä, ja taas saa korjata mielellään.)
• Opiskelijoitten lisääntyminen on naisten ongelma. Miesten opiskelutahtiin ei vaikuttane juurikaan...

Tämän kirjoitan ihan siksi, että olen huolissani omasta työllistymisestä sitten valmistumisen jälkeen. Haluaisin lapset nuorena, mutta mistä sitten saan töitä jne jne jne. Tehdään kaikista lähihoitajia ja siivoojia (joita tarvitaan ja joitten työtä arvostan ja joille ennen kaikkea riittää töitä!) niin ongelma poistunee, porukka valmistuu parahiksi kun täyttää 21 ja voi saman tien ruveta värkkäämään jälkeläisiä.

Ärsyttää vaan tuommoinen.. Näen kolme epäkohtaa/ongelmaa, ja ne ovat a) aika, b) raha, c) jaksaminen sekä d) hyssälän ideaalimaailma ei vastaa omaa käsitystäni opiskelijaelämästä. Mutta mulla ei olekaan vielä vakituista naurettavan hyväpalkkasta työpaikkaa, en ole julkkis enkä 30 vuotta itseäni vanhempi, niin en tiedä asioista vielä mitään. Kun ei sitä perhettäkään ole.

Hyvä puoli on toki se, että niitä superihmisiä on, jotka onnistuvat ja haluavat yhdistää perheen ja opiskelun+työssäkäynnin. Äitienpäivän kunniaksi voisi heitä onnitella, minusta ovat superihmisiä. Itsellekin muksu toki kelpaisi, paikoilleen asettautuminen ja perheen perustaminen, mutta ei musta taida siihen vielä olla.. Enkä halua, että kukaan rupeaa siihen painostamaan jostain ylhäältä päin.

Viimenen editti, lupaan :D

Tommosen lausunnon takia harkitsisin kyllä vakavasti, mitä puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestän. Onnekseni rouva ministeri sattuu olemaan keskustalainen, niin ei tarvitse. Tämmöiset tavalliset tallaajat kun tekee päätöksiä pitkälti sen perusteella, mitä julkisuudessa näkyy, kun ei politiikka ihmeemmin sinänsä kiinnosta. Ei niin paljon, että jaksaisin pintaa syvemmältä kaivaa.

Heidenheimin reissuraportti

Parempi myöhään kun ei sillonkaan (lue: kaikki kliseet käy), joten tässä vihdoin viimein reilun kuukauden myöhässä Heidenheimin reissuraportti. Luku(kausi)lomalla olin kaverin kotikotona käymässä muutaman päivän 17.3.-20.3. Teen tän lyhyesti ja ytimekkäästi, en jaksa pitkiä pätkiä selittää, kun en oikein tarkalleen muistakaan kaikkea :D

               

17.3. Yhentoista aikoihin lähdin junalla Ulmiin, johka olin sopinu kaverini kanssa rehvit yheksi. Ulmissa piti käydä siksi, että näkisin Tonavan ja paikallisen katedraalin, joka taisi nyt olla se korkein protestanttinen mitä löytyy. Olihan se hieno. Vaikutelma vaan lässähti, kun ympärillä oli uutta, modernia ja betonimöhkälemäistä rakennusta vieri vieressä... En ymmärrä miksei voi ottaa alkuperästä ympäristöä huomioon, kun kaupunkia rakentaa uudestaan pommitusten jälkeen. Mutnoh.

Illalla sitten käytiin pieni kävelylenkki Heidenheimissa, katsastettiin paikallinen linna sekä semmoinen eläinpuiston tapainen. Villisikoja ja peuroja, lintuja ja muhvelipuhveleitakin taisi olla. Oli vaan niin hämärää jo, että ei tullu kunnollisia kuvia. Pikkuruisen ehkä tahtoisin itekin asua (oikeassa elämässä) semmosessa paikassa, josta on kävelymatka mukaville kävelyreiteille. Ettei tarvi kun kävellä vaan ja hups, ollaankin jo tuijottelemassa villisikoja.

18.3. Aamulla lähdettiin 15km päähän Steiff-lelumuseoon. Kaikilla pehmoleluilla on nappi toisessa korvassa, ja ne maksaa tajuttoman paljon. Seittemän sentin korkunen nallehääpari maksoi yhteensä satkun.. Ilman häävaatteita samanlaiset nallet sai kaheksallakympillä. Kuulemma turistit silti raahaa säkkikaupalla leluja muistoksi reissultaan, ja noilla hinnoilla ne varmaan onkin keräilykappaleita. En museoista tai näyttelyistä niin perusta, mutta oli ne jotkut nallukat ja pupuset ihan sulosia :D  

Iltapäivällä pääsin käymään Charlottenhöhle-nimisessä kalkkikiviluolassa. Puoli kilometriä pitkä, vilponen (kesät talvet 9 astetta lämmintä) ja epämiellyttävän kostea, paikoin ahdas mutta ei onneksi pimeä. Olin ilonen, että pääsin käymään, ja olin ilonen, että pääsin sieltä ulos kierroksen jälkeen. Teräväpäisiä stalagmatikiittejä ei ollu juuri ollenkaan, enemmän erimuotosia kalkkikerrostumakasoja. Jotkut näytti täytekakulta ja toiset kananmunalta.

  19.3. Aamulla tehtiin pikainen kierros Heidenheimin keskustassa. Käytiin taidemuseossa, jonne pääsymaksu oli hurjat 75snt opiskelijoilta, siellä oli kopioita Picasson julisteista. Edelleenkään en ymmärrä taiteesta mitään, mutta olihan se sivistävää ja mieltäylentävää kummiskin. Iltapäivällä lähdettiin sitten ajamaan Baijerin puolelle Nördlingeniin. Kummallinen pyöreä kaupunki, joka on ahtautunu muurin sisäpuolelle :D Muurin päällä pääsi kävelemään, mutta ei kierretty koko kaupunkia, neljäsosa vaan. Pakollinen turistikummallisuus oli sininen postilaatikko.

                    

20.3. En ole enää aivan varma, mutta torstaiksi ei isäntäväki ollu järjestäny mitään erikoisohjelmaa, joten pelattiin kaverini kanssa lautapelejä vähän, ja otin perheestä kissoineen kuvatuksia aika räpsimällä. Koko reissun kuvasaldo oli muuten n. 300 omia ja n. 80 vieraita kuvia.. Oi tätä digiaikaa, kun ei tarvi osata kuvata. Tuurilla ehkä kymmenesosa onnistuu hyvin. Neljän junalla lähdin reissaamaan takasin Tübingeniin, ja kerkesin Heidenheimista justiin pois kun siellä alko sataa lunta ja tuulla turhan kovasti. Tübingenissä sitten satokin vettä.

Kaverin vanhempien luona mulla oli käytössä talon alakerrassa oma olkkari, makuuhuone, kylpyhuone ja keittiökin ois ollu pikkunen, jos oisin tarvinnu. Mulla ei oo koskaan ollu niin isoa kämppää o.O Talon seinät oli vuorattu kirjoilla, mummon tekemillä käsitöillä, kuvilla ja maalauksilla, koriste-esineillä.. tykkäsin kovasti olla ja tunsin itteni todella tervetulleeksi, mitä harvoin koen.

Rauha, toivottavasti, vihdoinkin

Kovaääninen melskaava bilettäjäkämppis muutti tänään pois \o/

Koulu alko tänään ja jo yhen luennon jätin pois ohjelmasta, kun se olikin sama minkä kävin jo talvella, eri niminen vaan. Aamuluento oli varsin tylsä ja pitkästyttävä, ja vartti ennen loppua salin toisesta ovesta käveli joku mustiin pukeutunu pitkäletti tikkari suussa (miespuolinen) sisään, käveli ja käveli ja sit se katto seinälle, johka opettaja oli heijastanu jotain Montaigneen liittyvää, ja sitten sen ilme oli sellanen että se on nyt niin väärässä paikassa kun olla ja voi, ja hidastamatta se käveli vastakkaisesta ovesta ulos. Tikkari edelleen suussa.

Mun pitäs vaivautua kuudeksi takas yliopistolle, kun on päivän viimenen luento. Kirjallisuustieteen proseminaaria en sitte vissiin käy, kun olin niin kovin ajoissa ilmottautumisen suhteen. Grheheheheit. Ei toisaalta ees kiinnosta, en mä mikään kirjallisuudentutkija ole. Mutta niitä opintopisteitä pitäs saada. Oisko pitäny muka valita yliopisto opintotarjonnan mukaan? Täällä painopiste on Neuere Deutsche Literaturwissenschaft.. not for me.

Täällä taas...

Onpa mukava palata Suomeen heinäkuun lopussa /elokuun alussa. Eilinen meni reissatessa, ku piti taas tulla Saksaan jatkamaan itsekidutusta valkoisessa huoneessa. Jäi hirvittävä ikävä Sutta ja se vaan on niin että koti on Suomessa ja Lahessa. Reissaamiseen meni oikeestaan koko päivä. Linkku lähti Lahesta yheltätoista, lento Tukholmaan kymmenen yli kaks ja Tukholmasta Stuttgartiin paikallista aikaa 20.50. Oottelin Arlandalla siis kuutisen tuntia.. Ja lähtöselvitykseenkin pääsin vasta seittemältä. Mulla ei ollu mitään tekemistä mukana, joten en sitten tehny mitään. Istuin ja tylsistyin ja itkin välillä.

Stuttgartin päästä viimenen linkku Tübingeniin meni tietysti tuntia ennen kun mä saavuin paikalle. Seikkailin sitten Rohrin ja Herrenbergin kautta junilla ja Tübingenin asemalta vielä yölinkulla kämpille. Koko päivän saldo siis linkku, lentokone, lentokone, metrojuna, metrojuna, juna, linkku.

Ja jotta kakku ei olis kaunis vaan päältä niin tokihan täällä sisällä oli bileet täydessä vauhdissa, kun tulin. En oiskaan halunnu kun nukkumaan vaan.. Herra KämppisJokaMuuttiPoisPerjantaina lähteekin vasta maanantaina (vihdoinkin!!!), ehkä tänne sitten laskeutuu rauha. Tänään en jaksanu sille mitään sössöttää että ei se mitään, vaan sanoin sille suoraan että oli aivan loistava keino suututtaa mut (Jeff Dunhamin nukke Walter käyttää ko. englanninkielistä ilmasua jossain niistä pätkistä Youtubessa). Onneksi se ei suostu puhumaan saksaa, kun mulla riittää kielteisiin mielenilmauksiin vaan englannin sanavarasto. Oisin voinu sille enemmänkin päätäni aukoa, mutta se ainakin esitti olevansa vähän häntä koipien välissä, eihän se oo tottunu siihen, että avaan suuni.

Aamulla ei kiinnostanu nousta sängystä ollenkaan, ja sain itteni liikkeellekin vasta siinä yhen maissa, ku lähin kauppaan. Ruuaksi tein pasta carbonaraa, joka ei sitten kuitenkaan maistunu. Oisin halunnu tomaattia tai kurkkua seuraksi mutta enpä jaksanu kaupan vihannesosastolla ajatella. Vielä kerkeis kauppaan mutten mee. Toivottavasti en taas rupea syömättömyyttä harrastaan kuten ennen joulua, huono alku tälle vikalle pätkälle ainakin.

Kai sitä kolme ja puoli kuukautta vaikka päällään seisoo, vai mitä.

Strasbourgin reissuraportti

Tulee tämä vihdoin täältä. Varmasti mutta hitaasti.

8.3. lähdin kahen kuorokaverin kanssa Ranskaa kattomaan. Kolmestaan saatiin jaettua matkakustannukset (kuuluista Baden-Württemberg-Ticket) niin, että kokonaisuudessaan matkojen hinnaksi tuli alle kakskymppiä per pää. Aikaa matkoihin menikin sitten neljä viis tuntia ja viitisen vaihtoa suuntaansa.. Tübingenistä Herrenbergin kautta Freudenstadtiin ja Offenburgista Strasbourgiin (jolla välillä BW-Ticket ei enää käyny. Pääsin käyttään mun BahnCard50-korttia :) ). Sää oli auringoton ja kolea, kuten aina nykyään ku jonnekin lähden.

Strasbourg oli varsin nätti kaupunki. Ilmasta huolimatta jotenkin aurinkoisen olonen. Vanhakaupunki oli kovin rauhallinen ja leppoisa ja siellä sai ihan rauhassa kävellä. Vaikka oli lauantai, ei ollu hirveesti ihmisiä. Meillä ei ollu mitään erityistä suunnitelmaa, mulle jäi mieleen syöminen ja ratikalla ajo :D

Syömässä käytiin toki ihan sen takia vain, että ranskalaiset tykkää syömisestä. Maltettiin kävellä pikkasen kauemmas juna-asemasta Ravintolaanjonkanimeäenenäämuista ja syötiin mahamme täyteen. Mun lautasellani oli ranskalaisia perunoita, grillattua makkaraa ja tomaatin neljännes makaamassa salaatinlehden puolikkaan päällä. Ruokaympyrä hyvin edustettuna. Ranskikset oli niiiiiiiiiin paljon parempia kun Mäkissä, mutta voi olla, että olen Hesessä joskus saanu parempia :D No eiii välttämättä. Oli ne aika hyviä, ja siksi edes otin koko annoksen. Niistä makkaroista niin välittäny.

Toki siellä oli sitten Strasbourgin Notre Dame -katedraali. Mielettömän hieno ja käsittämättömän korkea. Katoin netistä, että 142 metriä korkein torni. Pysyttelin kyllä ihan maan kamaralla, en tiedä edes oisko torniin saanu kiivetä. Mun pääkoppani ei anna myöten juuri kolmea metriä korkeempaa heiluttamista. Siitä katedraalista olin aika vaikuttunu, se oli kun semmoinen kolmiulotteinen palapeli :D Kauheesti pikkusia yksityiskohtia ja vaikka mitä ois ollu katottavaa.

Päivän kohokohta oli sitten avaruusaluksen näkösellä ratikalla ajelu takas juna-asemalle. Viis tuntia kerettiin kaupunkia kattella, ja riittävän kuvan siitä mielestäni sain - olen ehkä kaupunkilomailija, mutta en mä nyt pelkän kaupungin takia jaksa tuntikausia pasteerata.

Mut mut. Oli se kivaa, ja nyt olen käyny Ranskankin puolella. Maailmanmatkaaja :D

Jossain vaiheessa seuraa raportti Heidenheimista. Kärsivällisyyttä rakkaat kaksi lukijaa :)

Tee-se-itse saksalainen paikannimi

Näin pääsiäisen kunniaksi tässä blogissa harrastetaan pikkuisen kulttuuria, ja opetellaan itse muodostamaan saksalainen paikannimi. Tarkoituksena ei ole halventaa tai saattaa kovasti naurunalaiseksi mitään tiettyä paikkaa, vaan ajattelin tuoda esille mukavan huomion reissun päältä. Askartelu kuuluu pääsiäiseen :)

Ensin tarvitaan kirjaimia. Pitää olla ü ja ß, mutta å:ta ei tarvita. Sitten tarvitaan kirjainyhdistelmä -ingen- ja tätä yhdistelmää käytetään jokaisen paikannimen viimeisenä rykelmänä. Esimerkiksi Tübingen. Sitten pikkuisen mielikuvitusta kehiin.

Nyt voidaankin ruveta askartelemaan, kun kaikki tarvikkeet on pöydällä. Ingenin eteen saa pistää suunnilleen ihan mitä vaan, eikä nimen pituutta rajoiteta. On toki kiva, jos nimi mahtuu tienviittaan, mutta mikäs sitä viittaa estää vähäsen pidentämästä. Jos nimi on toooooooosi pitkä, niin varmaankin voi jakaa sen kahdelle riville. Hieno esimerkki lyhyestä paikannimestä on Singen. Hieno esimerkki pitkästä paikannimestä on Utzmemmingen, mutta varmasti pienellä vaivalla saa tehtyä vielä pidemmän. Keskimittainen, normaali paikannimi lienee vaikkapa Metzingen. On siis ihan ok yrittää tehdä tosilyhyitä tai tosipitkiä tai ihan keskikokoisia paikannimiä. Eipä niistä kuitenkaan kukaan välitä, mutta jos se kuulostaa hauskalta, niin sille voi ohikulkeissaan hymyillä.

Junalla matkustaessa paikannimistä aiheutuva viihdyke on erityisen tärkeää matkan sujuvuuden ja mukavuuden takia. Siksi saksalaisten junaratojen varsilla usein on jokin -ingen-loppuinen paikkakunta. Plochingen ja Reutlingen eivät ole kaukana täältä. Sigmaringen ja Siglingen ovat kanssa lähistöllä, joten ei niitä valmiita -ingen-päätteisä tarvitse inspiraatioksi kaukaa lähteä hakemaan.

Gundelfingenimäistä pääsiäistä teille vaan!

Tilannekatsaus

Tiedän, että oon taas jättäny blogini heitteille. Hyvät uutiset on toki, että sille ei loppua näy, koska maaliskuu kuluu kiireen merkeissä, ja huhtikuun alussa olen sen parisen viikkoa Suomessa enkä jaksa blogata sieltä.

Strasbourgin matkakertomusta joudutte valitettavasti odottamaan varmaan pääsiäiseen. En ole laiskuuttani saanu kuvia vielä koneelle, kun siihen menee varmaan kolme sekuntia ja blogia varten valkkaamiseen ehkä minuutti. Mutta kamera on pöydällä ja minä en nykyään läppäröi pöydän ääressä vaan sängyllä (patja on niin kova että sillä kärsii huoletta istua) huonossa asennossa. Iik.

Maanantaina lähen Ulmin kautta Heidenheimiin. Baden-Württembergissä pysyttelen, mutta on se Heidenheim kolmen tunnin junamatkan päässä kummiskin. Ulmissa menee maanantai, kierretään pikkusen kaupunkia ja näen ainaki Euroopan suurimman luterilaisen tuomiokirkon. Palajan torstaina silleen, että kerkeän käydä kaupassa, kun pitkäperjantaina on kaupat kiinni. Kahtotaan sitten, että millon Heidenheimin matkaraportin saatte luettavaksenne.

Pääsiäisen jälkeen tulee siskokulta \o/ muutamaksi päiväksi, tuskin sillonkaan bloggaan. Ja sitte lähen 2. päivä huhtikuuta vihdoinkin Suomeen, nään rakkaani pitkästä aikaa enkä malttaisi odottaa. On kovasti ikävä sitä miestä ja Suomea muutenkin, ruokakauppoja, peilikaappeja, kynnyksiä. Ja on ikävä Suomen pään kavereita, mutta niitäkin käsittääkseni pikkuisen näen :)

Tuun takasin 18. ja 19. päivien välisenä yönä ja sitte heti maanantaina alkaa kesälukukausi ja tiistaina on tentti yhtä seminaaria varten.

Mitä niitten Scheinien hakemiseen tulee, niin yksi pitää vielä noutaa. Se sitten kesälukukauden puolella, kun sillä opettajalla on vain kolme vastaanottoa nyt lomalla. Ensimmäinen oli helmikuussa, en jaksanu mennä, ajattelin, että meen maaliskuussa. Toka oli tällä viikolla, mutta nukuin sen yli kun aattelin, että se on vasta iltapäivällä. Kolmas on sitte huhtikuussa kun olen Suomessa. Mutta kyllä mä sen paperilappusen jostain saan sitte huhtikuun lopussakin.

Tämän mahottoman kiinnostavan jutun kirjotin vain siksi, ettette luule, että olen jotenkin lakannu olemasta tai muuta.

Murheesi ei enää suistaudu käsistä :)

Anonyymi kommentoija oli ystävällisesti etsinyt Murheesi suistan sanat.  Julkaisen kommentin suoraan tähän. Kiitos kovasti!

Murheesi suista (san. Martti Korpilahti/säv. trad)

Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.
Myös virta vielä tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoa.
Myös rintaraukka riemusta lyö
jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa.

Muistoissa mulla, myös ehkä sulla
lie musta häivä, kaik' unholaan.
Loukkoon jo huolet pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä laula sä tiellä
- nuoruus on suurin lahjoista maan.

Hauskaatia sinänsä, että nuo sanat on oikeastaan täydellinen vastakohta Hornan sanotukselle. Kumpihan oli ensin? Hyvä homma kuitenkin, taas pientä matoista mieltäni häiritsee yks asia vähemmän.

Lintu kiittää ja kumartaa.

Relativ verwandte Beiträge
Horna 7.3.2008
Murheesi suista hornasta 9.3.2008

Editti: sanottajan nimi löytyi.

Murheesi suista Hornasta!

Eipä siinä kauan kestäny, minkäs sille voi kun on fiksuja lukijoita :D Kiitos vaan. Horna/Luolassa lukin on siis nimeltään myös Murheesi suista, ja guugle ei vaivaudu kertomaan mulle siihen sanoja. Sen verran kuitenkin selvisi, että Suuri Toivelaulukirja kolmosessa on sivulla 126 tämä kappale, ja arvostaisin kovasti jos joku ko. opuksen omistava tahtoisi sen tuosta kohtaa avata ja kirjottaa mulle ne sanat (ja mielellään saa ilmottaa myös sanottajan nimen jos on tiedossa, niin että voin iskeä sanat tänne blogiin. Sitä, mitä ei ole netissä, ei pian ole olemassakaan.. ). Kiitos kiitos :) Freut mich.

Strasbourgista kerron joku toinen kerta, kello on nyt tosiaan puoli yks ja tässä on kotia tultu n. puoli tuntia sitten. Rautatieala uhkaa ruveta lakkoon maanantaina, joten hyvin päästiin junilla liikkumaan.

Ötyjä!

Relativ verwandte Beiträge:
Horna 7.3.2008

Horna

Noniin rakkaat lukijat. Täti lähtee huomenna Strasbourgia kattomaan jos rautatieala ei rupea lakkoon. Siksi aikaa annan teille tehtävän.

Wärtzilä-niminen melkeinmetallibändi on tehny versionsa Juha Vainion sanottamasta Luolassa Lukin (sanat on karut mutta hei, koska ne on Vainion niin ei voi mitään). Käykää katsomassa/kuuntelemassa video, tai no, näköjään saatte sen soimaan tässä jos saatte.

Ja sitte ootte kilttejä ja kerrotte mulle (nyt tulee tehtävänanto): mikä on nimeltään se kappale, johon kuuluu tämä sävelmä? Sanat on eri, paljon nätimmät ja kovasti on perinteisen kansanlaulutanssimisen meininkiä jos oikein aavistustani tulkitsen. Sanoista en ite saa mitään muuta kiinni, kun että koko laulu mahdollisesti loppuu "..tuoksuu jo maa" ja voi olla, että olen aivan väärässä! Mutta kun satun tietämään, että arvon lukijoillani on musiikillista tietämystä, niin auttakaa Lintua hädässä..

Editti: Ensimmäinen ihminen ehdottaa, että olisi joku joululaulu. En sulje sitäkään pois. Jatkakee!

Baselin reissuraportti

Kash niin. Tosiaan kaverin kanssa kävin Baselissa tässä... puoltoista viikkoa sitten :D Eipä ole tullu taas kirjoteltua ollenkaan. Pahoitteluni.

Aamulla lähdettiin reissuun, piti olla kymmenen yli seittemän asemalla ja minähän heräsin vasta sillon. Inhoon myöhästyä, mutta se eka juna meni, ei siihen ois millään kerinny. Seuraava sitten 8.35 ja eri reittiä, mutta ei haitannu, kun asemalla pystyttiin tulostamaan pienimuotonen reittiopas. Siitä näky kaikki vaihdot, junien lähtö- ja saapumisajat sekä -laiturit. Reissattiin Horbin ja Siglingenin kautta ja oltiin perillä Baselissa hieman kahentoista jälkeen. Saksalaiset on kyllä hyviä keksimään paikannimiä. Matka rahotettiin Baden-Württemberg-lipulla, jolla saa reissata ma-pe 9.00-3.00 lähes vallan vapaasti Baden-Württembergin osavaltion alueella. Stuttgartiin sillä ei tosin pääse. Kustansi 27 euroa, ja sillä päästiin sekä minä että kaveri, joten naurettavan halpaahan tuo on, matkaa taitettiin kuitenkin reilut kolme tuntia sinne ja takasin.

Basel on mukava kaupunki ihan Saksan ja Sveitsin rajalla, ja kuuluivat sitä sveitsinsaksaansa juttelevan paikalliset. En saanu kyllä mitään selvää, mutta het ymmärsivät kyllä mua. Ehkäpä se on niin turistikaupunki, ja kun rajamuodollisuudet nyt on sellaset (ainakaan meistä ei ollu sitten yks eikä ainoo kiinnostunu), että omin jaloin pitää kävellä rajan yli, niin varmasti lappaa Saksan puolelta väkeä ja mistäs sen tietää vaikka ois saksalaisia töissäkin siellä. Baseliin tutustuttiin omin päin kävellen. Siellä oli valmiiks merkattu muistaakseni viis eri reittiä, joitten ohjeellinen kesto oli puolesta tunnista puoleentoista. Me käveltiin punanen menestyksellä, sininen erittäin heikolla menestyksellä ja siihen meni jo hermotkin kun ei niitä sinisiä päitä vaan ollu missään, ja keltanen sitten, kun oltiin rauhotuttu ja selvitty sinisen aiheuttamasta pettymyksestä. Punanen reitti oli lähinnä nähtävyyksiä, keltanen kiersi yliopiston ohi. Sininen reitti oli vaan ärsyttävä. Pyörittiin koko ajan kuitenkin Baselin vanhemmassa kaupunkipuoliskossa. Rein siitä virtaa läpi - enää pitäs "livenä" nähdä Tonava ja Main ja sitte oon ihan tyytyväinen, mutta saapi nyt nähdä.

Hintataso yllätti. Ei kyllä tuhlailtu rahaa kun oltiin kattelemassa vaan, mutta yks euro on reilu puoltoista frangia ja minä sain hassattua ehkä 30-40 frangia vain.. Siitäkin meni 27 frangia postikortteihin ja postimerkkeihin. Mäkkärissä käytiin syömässä ja siellä pysty ostamaan euroilla ruokansa. Sveitsiläistä suklaatakin ostettiin pikkunen pussukka, oli suklaaksi kallista mutta suussasulavan ihanan hyvää :) Ei mitään vuoden vanhoja hyllyn perillä lojuneita suklaarasioita vaan semmosta tuoretta irtosuklaata epämääräsen muotosina levyinä. Voisivat Suomessakin harrastaa tommosta enemmän *lurps*

Seuraavana päivänä kyllä tiesi kävelleensä. Sitä seuraavanakin vielä :D Mulla ei ollu parhaat mahdolliset kengät siihen tarkotukseen ja sen kyllä tunskin sitten. Mutta mukava reissu oli, vaikkei mitään pakollista museokäyntiä tehty tai kierretty tuhatta ja sataa kaikkia reittejä ja hyvä niin. Tykkään tommosesta rennosta muka-spontaanista touhusta enemmän kun tiukasti aikataulutetusta ja "pakkotehdäsitäjatätä"-lomailusta. Kotona olin yhentoista jälkeen illalla, aivan uuvuksissa mutta oli se sen arvosta :)

Tähän loppuun vielä parit pikku linkit, kun väittäävät, että blogipostauksissa pitäsi niitä olla jos meinaa jotakuta hyödyttää.

Baden-Württemberg-Ticket (löytyy kun hieman rullaa alaspäin)
Baselin kaupungin sivut, turistiystävälliset!
Läderachin suklaamyymälän kotisivut

Kirjallisuutta netissä

On tuo internetti ihmeellinen paikka. Nimittäin nyt voi jopa tilata kirjoja sähköpostiinsa taikka rss-lukijaansa pienissä pätkissä :D Pointti on siis se, että ihmiset lukee enemmän ja enemmän netissä, ja tarjonta vastaa kysyntään. Mutta mennääs nyt järjestyksessä. Pahoittelen, että linkit vie saksan- ja englanninkielisille sivuille, mutta kyllähän te pärjäätte. Kaikki avautuu uusiin ikkunoihin (toivottavasti, jos ei, jättäkää kommentti).

• 10 ways to save money on books

Mulla oli tylsää netissä. Luen paljon, mutta tätä nykyä enemmän Googlen kautta eri blogeja (eilen kun tarkistin, niin tilauksessa on 58 kaheksan eri sivustoa. Tosin niistä vaan ehkä puolta päivittää kukaan edes sillon tällön, vois siivota mutta.), toki oikeitakin kirjoja välillä. Ja pitäs lukea enemmän, tiedän. Talousasiat ja oman talouden hallinta kiinnostaa myös, ja kun tietää mistä ettii, niin löytää. Tuon linkin kautta päädyin tämmöiselle sivustolle:

• Dailylit: Read books by email and RSS

En ole vielä ihan hirveästi tutustunu, mutta homman idea on, että ihmiset voi tuolta pientä maksua vastaan ja hyvin monta teosta myös ihan ilmasiks tilata sähköpostiin tai rss-lukijaan ns. päiväannoksina, kappale kerrallaan. Eipä voi kun kiitellä että jollain on välähtäny. Vaikka ei niin harrastaiskaan tuota lukemista, niin tolla systeemillä tulee ihan vahingossa luettua. Itselleni tilasin saman tien Emily Brontën Wuthering Heightsin ja Karl Marxin The Communist Manifeston. Kumpikin opus kuuluu yleissivistykseen ja tällä konstilla ne tulee luettua huomaamatta. Brontë kestää 145 päivää ja Manifesti 13. Ja tokiti ne on ilmaseks jaossa, kun kun.. pitäs nimittäin perehtyä kai tekijänoikeuteen, mutta käsittääkseni kirjottajan/oikeuksien omistajan kuolemasta on kulunu riittävän kauan.

Miinuksina tietenkin lukukokemuksen sirpaloituminen, koska tolla systeemillä ei voi antaa kirjan viedä mennessään. Tietokirjatyyppisempi teos taas toimii paremmin, mutta Manifestissakin on johtoidea ja epäilen, että yön yli nukkuessa edellisen päivän lukemiset unohtuu. Lisäksi kaikki kirjat on käsittääkseni englanninkielisiä.

Ilmasta luettavaa usiammallakin kielellä löytyy ei-niin-kätevässä? muodossa tunnetusti täältä

• Project Gutenberg

Internationale Krimis -blogissa 18.2.2008 Sie lesen ... sie lesen nicht ihmetellään amerikkalaisten tutkimustuloksia, kun kirjat päätyy aina vaan harvemmin hyllystä aivoihin asti.

Se on muuten niin, että pitäs aina merkata jotenkin ne artikkelit toisten blogeista, joihinka liittyen meinaa itte kirjottaa.

Lisäksi tässä muutama päivä sitten huomasin muutamassa amerikkalaisblogissa maininnan, että parin päivän ajan voi ladata ilmaiseksi Suze Ormanin kirjan Women & Money, ja minähän latasin. Lukenu en kyllä vielä oo. Mutta vaikuttaa siltä, ehkä pikkasen pelottavastikin, että ihmisillä ei oo mitään sitä vastaan, että ne tuijottaa tietokoneen ruutua ja lukee kirjaa internetistä o.O And I'm one of them.

Ja niin. Miten tää postaus liittyy blogini aiheeseen? Noh, menneellä lukukaudella osallistuin Internet-Literatur: Schreiben im Internet -seminaariin. Aiheena mielenkiintoinen, mutta seminaarina.. tylsä... :D Mutta älkää kertoko kellekään. Jos jonkun saksantaidot riittää, niin mun osuuteni projekteihin löytää Postkarten aus Tübingen -sivustolta (linkki vie suoraan tekstiin).

Voisin toki pohtia pitkällisestikin internetin ja kirjallisuuden suhdetta, mutta en vaan jaksa. Olen laiska. Jonain päivänä päivitän linkkilistan tohon sivupalkkiin, pistän muutaman opiskelualaan liittyvän blogin.

Ja kun ollaan Saksassa, niin pitää todeta, että en vastaa linkittämieni sivustojen sisällöstä ja toisten tekijänoikeuksiin en puutu. Tämä koskee muuten koko blogia, jos jollekin sattuu tulemaan epäselvyyksiä mieleen. Pitäskö mun järkkäillä oikein Impressum itelleni? Hassulta tuntuis, kun semmosiahan harrastaa vaan "oikeat" ja "isot" sivustot. Tää on vaan pieni ja vaatimaton blogi.

Sonnen-Scheine

Nyt on kaheksan opintopistettä kasassa ihan virallisesti. Täällä jaetaan paperilappusia sen sijaan, että kirjattais kaikki tietokoneelle yhteen paikkaan, mikä tosin on muuttumassa uuden B.A.-tutkinnon myötä. Mulla on kolme niitä semmoisia lappuja :)

Kaks pistettä sain kurssista "Einführung in die Computerphilologie" jolla me käytännössä yritettiin tajuta jotain xml-taggauksesta ja leikittiin Faustilla ja xslt-ohjelmointikielellä pari vikaa päivää. Mitään ei jääny päähän mutta saihan siitä kaks pistettä. Suht turha kurssi (mutta kääntäjän pitää tietää kaikenlaista ja ja ja. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka päätyisin ihan vaan huvikseni opiskelemaan ohjelmointia. Sinänsä kannatti kyllä kun sain hyvän kaverin siltä kurssilta :) ). Pisteitten eteen ei tarvinu tehä muuta kun istua ne puuduttavat kaks viikkotuntia sillä kurssilla.. ja vähän näyttää siltä että kuuntelee ja pikkasen yrittää säätää esimerkiksi niin, että saa xml-tagatun Faustin otsikon näkymään html-muodossa isona ja lihavoituna. En onnistunu :D Käteen jäi Proseminar-Zeugnis (todistus proseminaarista?) muistaakseni.

Kolme pistettä sain kurssista "Deutsche Sprachgeschichte im 20. Jahrhundert" eli saksan kielen historia 1900-luvulla. Kaks viikkotuntia luennolla istumista. Oli tyyyyyyylsäääääää vaikka asia sinänsä mielenkiintonen :D Mielummin lueskelen tommosiakin vapaaehtosesti jostain kirjasta vaan omalla ajallani omaks huvikseni. Pisteitten saamiseks piti tehä tentti, mutta arvosanaa ei ollu pakko haluta todistukseen. Ois mun ehkä kannattanu mutta mitä sitä turhia, sain nimittäin tentistä 2,0. Ja täällä 1,0 on paras arvosana ja 5,0 sitten taas hylätty. Ihan eri lailla menee ku Suomessa. Käteen jäi Vorlesungszeugnis (luentotodistus).

Loput kolme pistettä sain kurssista "Wissenschaftliches Schreiben an der deutschen Universität für internationale Studierenden" - tieteellistä kirjottamista kansainvälisille opiskelijoille. Kurssi oli oikein mukava, aika meni aina nopeasti. Aina välillä piti tehdä pieniä kotitehtäviä ja lisäksi olla aktiivinen tunnilla, mikä ei ollu vaikeeta. Ja ku sieltäki kolme kaveria löyty niin.. niistä tosin kaks häippäsee Puolaan tän kuun loppuun mennessä, kun ne on vaan lukukauden vaihdossa. Taisi olla nimeltään Teilnahmeschein (osallistumistodistus) se paperi.

Noi kaikki kolme kurssia edellytti lisäks säännöllistä läsnäoloa, mikä sekään nyt ei ihan mahdottomuus ollu.

Lukukaudessa pitäs hienojen säädösten mukaan kerätä 30 opintopistettä, että valmistuis näppärästi ja taloudellisesti viidessä vuodessa maisteriks. Suomessa olen 8,5 pistettä jäljessä aikataulusta :D Ja tältä lukukaudelta täällä ei tule kun ehkä n. 25 pistettä, jos pääsen kaikista tenteistä läpi. Kaks on vielä jäljellä, huomenna ja ylihuomenna. Raportoin kyllä sitten :)

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia!!

On tää vaihdossa oleminen vaikeeta. Ei luulis vaikka sen tietää.

Ensi viikon perjantaina on suullinen tentti sodanjälkeisistä kulttuuriteorioista. Olen nyt lukenu puolet artikkeleista ja 3/4 sivumäärästä. Tuntuu etten ole tajunnu mitään. Freudia, Kracaueria, Foucaultia, Geertziä, Simmeliä, Dineriä ja Bhabaa on lukulistalla ja mene niin yli ettei ympäri kerkiä. Freudin tajusin ehkä jotenkin. Siinä oli pointtina se, että minuudessa on eri tasoja ja yhteiskuntajärjestys heijastelee niitä tasoja ja aina ylempää tasoa vastaan joutuu taistelemaan ja sitten tulee syyllisyydentunne kehiin. Kuulostaa kyllä siltä etten oo totakaan tajunnu. Kracaueria pänttäsin kolme tuntia enkä kyllä ymmärtäny yhtään mitä se selitti. Hirveä ongelma sillä oli palkollisista jotka on alemmassa asemassa työpaikalla kun varsinaiset työntekijät. Foucault selitti jostain taulusta kolmisenkymmentä sivua enkä tajunnu sen pointtia. Geertzin luin äsken ja sen jutuissa ei ollu päätä eikä häntää. Dichte Beschreibung ei sano mulle edelleenkään yhtään mitään. Yks Foucault, Simmel, Bhaba ja Diner on vielä lukematta.

Mun kuulemma pitäs olla vähemmän koneella ja enemmän ihmisten ilmoilla. En kiellä. Kuulemma ihan sama on olla Suomessa kun täällä, kyllä sitä kieltä oppii koulun penkillä istumalla. Olen eri mieltä. Suosittelen kielenopiskelua ihan kaikille. Kunnollista kielitaitoo ei vaan voi saavuttaa kielioppikirjasta kurkkimalla ja piste. Lähtekää itte vaihtoon edes puoleks vuodeks ja tulkaa sitten neuvomaan mulle missä mun pitää olla.

Sitten on tietysti nämä hauskat kaverisuhdeasiat, jotka on menny ihan käsittämättömiks viime aikoina. Kukaan ei oo kuollu mutta neekeripoikia on silti vaan yheksän. Mutta siltäkin yheltä opin kaikenlaista, kuten että luulo ei oo tiedon väärti, ja jos hälytyskellot soi niin mun on aika viheltää peli poikki ihan itte eikä lapsellisuudessani muistella menneitä. Mutta nyt on sekin hoidettu pois alta minusta riippumatta, tavallaan. Virallisen kertomuksen mukaan minä kuitenkin otan siitä vastuun, ettei toisen osapuolen tarvi miettiä tekemisiään. Minä en rupee kenenkään ajatustenlukijaks, jos ei voi itte puhua mikä mättää niin omahan on ongelmansa. Eihän näissä tilanteessa häviäjiä tai voittajia ole, mutta siltipä ketuttaa kun en ehtiny ensin. Siltä tuntuu nyt. Yks toinen neekeripoika, joka olinpaikka vielä tiedetään, on sitä mieltä, että ko. asiaintila on väliaikanen ja kaikki korjaantuu viim. huhtikuussa. Saa nähdä. En tiedä kiinnostaako mua.

Asiaan liittyen mielenkiintonen artikkeli, jonka neuvoja oisin tietysti itekin voinu noudattaa mutta luin sen vasta jälkeenpäin.

Viime aikoina on tuntunu ettei oo muuta tehny kun puolustanu itteensä, tekemisiään ja parisuhdettaan. Hitto että voi olla vaikeeta joillekin tajuta, että kaikki ei oo samanlaisia ja kyllä, eri jutut toimii eri ihmisille eri lailla.

Lyh. päiv.

Kuorosta on nyt kahden kuukauden tauko, kevätloman aikana ei oo kuoroa :( tänään oli esiintyminen kansainvälisen teatteriryhmän kanssa. Me hoilotettiin kolme laulua, pääosassa oli se teatteriryhmä mutta ne oli ihan hyviä ollakseen harrastelijoita :) Kesälukukaudella hoilotan ehdottomasti mukana, on se niin hauskaa touhua. Ja rentoa. Tosta ois jopa pari opintopistettä saanu jos ois halunnu :D Mutta en mä niillä mitään tee, en mä opiskele sillon kun vapaa-ajallani hoilotan kuorossa. Mutta mikäs siinä :) Voihan sitä sitte kesän lopuks pyytää jonkunnäkösen pisteettömän todistuksen ihan vaan muistoksi.

Mulla oli ensimmäinen tentti tänään. Kolme varttia aikaa ja kolmeen kysymykseen piti vastata. Pyysin arvosanattoman todistuksen, mutta luulen että niillä vastauksilla saattais saksalaisten väärinpäisellä asteikolla melkein kakkonen irrota. Mutta eipä niillä arvosanoilla oikein taida mitään tehdä, kun niillä on kuitenkin eri perusteet arvostella kun Suomessa. Ja tiedän, että mulla on sanajärjestys ihan mettikössä :D Nyt on enää kolme tenttiä jäljellä, ne on kaikki ens viikolla. Pitäs lukea..

Tiettekö kun joku sanoo jotain ja sitten se jotain jää pyörimään päähän ja sitä rupeaa miettimään omaa käytöstään sen jonkun valossa ja vaikka tietää että se jotain ei pidä paikkansa niin sitä kuitenkin koko ajan miettii että voiko nyt tehdä sitä ja tätä. Ni menee hermot ja yöunet.

Orjoita kihteen korjoitus kitsikko

Mä en vaan tiedä. Maailmassa on varmaan virhe. Semmoisia ihme neuloksia toinen toisensa perään ja välillä on nurja silmukka kun pitäs olla oikee. Ja kaiken lisäks mun näppikseni a-kirjaimessa on pirullinen kosketushäikkä. Mutta en tajua.

Esitelmä meni ihan ok. Sanoinko jo? Sain muuten hyvää palautetta, mutta äänenkäyttöön pitää kiinnittää huomioo. Puhuin liian hiljaa, mikä toisaalta on yllätys, ku oon aina pitäny itteäni kovaäänisenä. Sitten pitäs jollain ihme tavalla painottaa tärkeitä asioita myös äänensävyllä o.O Ehkäpä tuo selviää kesälukukaudella, kun menen toiselle puhekurssille. Tosi on, että mä puhun saksaa samalla nuotilla kun suomea - monotonisesti. Mä mitään osaa erikseen painottaa.

Enää on neljä koetta jäljellä, joista yks on se suullinen. Oon nyt kaks viikonloppua ja tän päivän jo haaskannu muuhun kun lukemiseen. Yöunet on kahvin voimasta ja muista syistä jääny vähän vähiin tässä parina kolmena viime yönä, eikä vaan jaksa kiinnostaa mikään lukeminen. Ennemmin luen netistä artikkeleita siitä, kuinka tärkeetä lukeminen on ja kuinka se kehittää ja blaablaa.

Sitte jos joku tietää mikä on DTD nii voi kertoa mulle. Mun pitäs värkätä semmoinen tietokonelingvistiikan kurssille kahen viikon päähän. Ihan kun ei ois muutakaan tekemistä.. mutta toisaalta ehän mä sitä muuta tee vaikka pitäs, joten tommoseen on kyllä aikaa. Ei vaan iske ja vaikuttaa kovasti paljolta työltä :D

Siskoni tulee maaliskuun lopussa mua moikkaamaan \o/ lennetään samana päivänä Suomeen, mutta eri reittiä kumminkin.

Kotia kohti :)

Kuvan on ottanu kaverini tiistaina, kun oltiin sen luona värkkäämässä luumullista jauhelihamureketta ja perunamuussia :D Oli kuulemma kuvaamisen arvonen tekniikka mulla. Työvälineenä mineraalivesipullo muovipussissa, ei ollu semmosta muussarivehettä (ei ole muuten täälläkään) enkä parempaakaan keksiny. 

Minä käytin luennolta lintsaamani ajan tänään lentoasioiden sumplaamiseen. Huhtikuun alussa menen loman kaheks viimeseks viikoks Suomeen, mutta zissus kun lennot maksaa! Lennän nyt sitten ensin Tukholmaan ja siitä sitten toisen yhtiön koneella Helsinkiin niin, että oon aamuyöstä vasta kotona Lahessa. Joudun huolehtimaan matkalaukkuni ite, joten täyty jättää riittävästi aikaa koneenvaihtoon, ja sehän tarkottaa useita tunteja, kun ei yllättäen kukaan lentele Tukholmasta Helsinkiin kovin usein. Ja sama homma on sitten takastulomatkalla, odotus meinaan.
Yhteensä kustansi kuitenkin n. 130e eikä halvemmalla ois päässy jos ois yhtä ja samaa lentoyhtiöö käyttäny. Onko Helsinki tosiaan niin syrjässä ja tylsä paikka, ettei nuat lentoyhtiöt oikein sinne asti lentämistä harrasta? Tai sitten Tukholma on vaan liian lähellä. Mutta pitää ottaa kirja tai pari mukaan, niin on jotain tekemistä.

Mulla on huomenna esitelmä sanojen tunnistamisesta. Huonosti valmistautumisen voipi jokainen itse määritellä :D Illanjatkoja.

Elämä on plumpsahtanut paikoilleen

Tähän on taas tottunu, tähän kuivauskaapin puutteeseen, pyykinpesuun kellarikerroksessa, tiskiharjan pienuuteen, yleisten vessojen kylmään käsienpesuveteen. Plumps vaan ja tuntuu, että oon ollu täällä jo ikuisuuden.

Ilokseni kommenteista huomasin, että en olekaan ainoo suomalainen täällä! Loistavatitatitaatia :) Hitaana hämäläisenä voi mennä hetki, ennen kun saan kellekään mitään viestiä kirjotettua, mutta aikanaan :) Ja jos kerran heinäkuuhun asti on aikaa niin eihän mulla oo senkään puoleen kiire.

Noin karkeasti arvioiden kolme neljä kaveria täältä matkustelee tän lukukauden jälkeen kotiinsa. Helmikuun loppuun mennessä häviää mukavia ihmisiä kaveripiiristä, saapi nähdä tuleeko kesälukukauden vaihtareista lisää. Onneksi on muitakin kavereita niin en jää kuitenkaan yksin.

Esitelmää olen väkertäny tänään. Hyvin laiskasti, jonkinmoisen powerpointin sain aikaan, handout puuttuu kokonaan enkä oo kirjottanu itelleni  minkäänlaisia puheapuja tai käsikirjotusta. Perjantaina on pidettävä 15-20min esitelmä sanojen tunnistamisesta esitelmäkurssilla. Toivottavasti menee hyvin, kun sillä perusteella määräytyy kurssin numero. Joka tapauksessa olen ylpeä, että menin ns. puhekurssille, kun karsastan tommosta touhua myös Suomessa. Tuolla on kuitenkin mukava, pieni ryhmä, ja opettajaa kiinnostaa kuunnella jos meillä on jotain sanottavaa. Ei hassumpaa :)

Lukukauden loppumisen huomaa myös lähestyvistä kokeista. Luentokuulusteluja on neljä, joista yks suullinen (iiiiiiiiiik, moo ikinä semmosta Suomessakaan tehny), muista kursseista pitäs tulla numerot/läsnäolotodistukset kurssin aikana tehtävistä töistä. Täällä on käytäntö, että kokeisiin pitää yleensä ilmottautua, ja nykyään se homma toimii netin kautta. Mun tiedoissa vaan ko. palvelussa lukee, että mun opintolinjaltani ei voi vielä ilmottautua mihinkään kokeisiin. Millos sitte? Tammikuun vikaan päivään asti on aikaa...

Kulturelles Leben

Kaipa tää kouluelämä rupee taas lutviutumaan. Tänään ei ollu kun syntaksiluento, mutta uskallan väittää, että tajusin melkein kaiken mitä se opettaja sano. Syy? Kuuntelin :D Niinhän ne väittäät, ettei kannattais aikaansa luennoilla tuhlata jos siellä ei mitään jää päähän.

Perjantaina ehkä kattomaan Der goldene Kompass ihan saksaks lehvaan yhen kaverin kanssa. Eka saksaks dubattu leffa täällä. Kulttuuria, kulttuuria.

Hankin vihdoinkin viime viikon lopulla kirjastokortin kaupunginkirjastoon. Täällä moisesta lystistä joutuu maksamaan: puolen vuoden kortti 8,5e. En tiedä mihin perustuu moinen maksu, vois tietysti guugletella ja kattoa, löytyykö tietoa. Kovin kummaa, kun olen Suomessa tottunu kirjastopalveluitten maksuttomuuteen. Vuoden kortin saa muuten täällä kahellatoista eurolla, tai jos on joku bonuskortti (kirjastoon :D) niin saa kympillä.

Valikoima ei ollu mielestäni mitenkään järkyttävä, jos vertaa Lahen pääkirjastoon niin puolet siitä, enintään. Mutta mikäs ihme tuo on, jos kirjastokortista joutuu maksamaan. Ei kaikille lukeminen ole lempiharrastus, ja jos joutuu maksamaan kolme euroa kuukauden kirjastokortista jos kerran vuodessa lainaa kirjan, niin eihän se innosta lukemaan. Suomen systeemi on siinä mielessä hyvä, että jos lukuhaluja riittää, niin sen kun kävelee kirjastoon ja lainaa ilmaseks mitä lainaa. (Ja tiedän, verovaroillahan se rahotetaan. Hyvä niin.)

Lainasin José Saramagon jonku kirjan ja Neil Gaimanin American Godsin, saksaks, vaikka nimi muuta väittää. Ei kai sitä kieltä opi kun käyttämällä, ja kun tahtoo vähiin jäädä sillon kun en ole yliopistolla, niin kirjassa voi kieltä tuoda tänne kämpille. Ihan hyvin sujuu saksankielisen romskun lukeminen, vaikka ei hirveän nopeesti vielä. En kuitenkaan käytä sanakirjaa tai muita apuvälineitä, kyllä tosta kielestä selviää kun kerran tieteellisemmästäkin.

Itsehän rahotan Suomen opiskelijatukipalveluita maksamalla äärimmäisen vapaaehtosesti ja mielelläni 706,22e viime vuonna "liikaa" maksettuja tukia takas Kelalle. Työnteko kannattaa aina, ja jos en ois Saksassa, ni minähän olisin töissä, että saisin ton rahan käärittyä kasaan. Jos rahaa tulis eikä vaan menis ni ois vähän mukavampi vapaaehtosesti tommosia summia palautella.

Mii is bäk

Terveisiä talvisesta Suomesta. Lunta näky kunnolla noin päivää ennen kun mä lähin Saksaan. Lumeton joulu ja sumunen pimeä uusvuos, ei näkyny kaupungin ilotulitukset.

On mulla hyviäkin uutisia :) Oli vallan onnistuneet kolme viikkoa ja olisin mielelläni jääny kokonaan Suomeen. Mikäs siellä oli ollessa, kodikkaassa lämpösessä kämpässä oman rakkaan kainalossa. Onnellisuutta. Ja mentiin kihloihin jouluaattona *typerä onnellinen hymy* :) Tänään kerroin parille kaverille yliopistolla ja ne oli niin ilosia mun puolesta.

Ehkä mä selviän täällä, kun nyt en joudu olemaan samalla lailla yksin kun lokakuussa. Kova ikävä on Sutta, Suomea, suomea ja lunta. Tiistai-iltana tulin tänne, ja eilisen päivän lintsasin ihan hyvällä omallatunnolla jopa kuorosta, ja tänään kuulin, ettei sitä eilen ees ollu. Noh kuitenkin. Masensi ja ketutti enkä halunnu nähdä ihmisiä enkä mitään. Aamulla herätessä tuli itku kun tajusin, ettei ollukaan pahaa unta, että oon taas täällä. Nyt on jo vähän helpompaa, kai. Jollain tavalla. Luultavasti vaan hyvä päivä ennen kun taas iskee masistelu päälle.

Haluaisin kovasti lukea jotain, mutta en uskaltanu ostaa kirjakaupasta kirjaa enkä oikein innostunu kaupunginkirjastosta, se on kummallinen. Häiritsee, että kirjastokortti sinne maksaa. En tiedä, onko yliopiston kirjastossa tavallisia romskuja kuinka paljon tai ollenkaan, sieltä sais ilmaseks lainaan. Kai mä vaan etin netistä jotain luettavaa, novelleja vaikka tai jotain. Kuudennen Harry Potterin alotin maanantai-iltana ja sain tiistaina myöhään luettua loppuun, ja siitä jäi kirjatoukalle nälkä.

On ikävä vaikka hyvä päivä olikin. Ikävöidä voi vaikka kuinka kivaa ois.