Huomenta! Viimeinen aamu täällä Saksassa. Jännittää ja hermostuttaa ja tahtoisin olla jo Suomessa :) Kolme viikkoa on periaatteessa pitkä aika ja toisaalta taas ei, mutta en silti halua ajatella tammikuista paluuta. Yritän vaan, että jokainen päivä menis niin hitaasti kun vaan voi.
Täällä blogissa on varmaan hiljasta tammikuuhun asti. Toivotan siis oikein hyvää joulua kaikille ja nauttikaa siitä, että saatte olla kotona :)
Tämä postaus on jatkoa eiliselle yleissivistyspostille.
Lintulaistytöllä on oikeestaan vasta yksi selvä sivuaine, monikielinen ammattiviestintä. Se kiinnostaa ja tukee pääainettani sekä toivottavasti tulevaa työtäni kääntäjänä. Olen kokeillut yhden kurssin EU-opintoja ja kuluttajaekonomiaa. Kiinnostavia kyllä, mutta eivät NIIN kiinnostavia, että niitä jaksaisi kamalasti päntätä. Ja kuluttajaekonomiasta en näe olevan kovinkaan paljon hyötyä saksa-suomi-kääntämisessä, varsinkin jos päädyn kaupan ja talouden alan tekstejä joskus kääntämään. Mulla on noi sivuaineasiat vielä täysin hakusessa, vaikka ens lukuvuonna pitäs jo kandiksi valmistua... Ja nyt sitten "keksin" tän yleissivistysjutun. Mulla on siis valinnan vaikeus ja tärkeysjärjestysongelma. Vaikka musta tulee koulutukseltani kääntäjä, en silti valmistu ammattiin ilmasun perinteisessä merkityksessä.
Sanoovat, että kääntäjällä on oltava hyvä yleissivistys. On vaan jäänyt monelta sanomatta, että mitä semmoinen sivistys sitten on? Kun lukiosta en muista juuri mitään, sehän se yleissivistävä koulu on. Itse olin aina ajatellut, että kunhan vaan lukee paljon, niin yleissivistys tulee itestään. Nyt olen tajunnut, että täytyy lukea tietynlaisia kirjoja tietynlaisista aiheista.
Hämmentävä näkökohta asiaan: tarvitsenko yleissivistyksestäni todistuksen? Onko mun välttämätöntä opiskella yleissivistäviä aineita yliopistossa, riittääkö, jos luen itte? Tutkintovaatimukset on kuitenkin julkisesti netissä nähtävillä kirjalistoineen. Tiedän siis, mitä pitäs lukea. Voi olla, että motivaatiookin riittäis paremmin, jos saisin omassa tahdissa ja pikkuisen valikoiden lukea vaadittavat jutut. Ja sitten taas, kun kerran saan opiskella yliopistossa samat asiat ohjatusti ilman eri maksua, niin eikö mun pitäs hyödyntää mahdollisuuteni koko rahan edestä? Kun opiskelu on kivaa - parhaina päivinä oikein odotan, että pääsen luennolle istumaan ja kirjottamaan muistiinpanoja.
On se kumma, kun pitää Saksanmaalle asti lähteä, ennen kun pystyy pohdiskelemaan omaa opiskeluaan ja järkevyyttä. Sanoovat kans, että välimatka antaa näkökulmaa..
Olen jo aiemminkin asiasta varmaan maininnut, mutta erityisesti eilen illalla mietiskelin mitä kummallisimpia asioita liittyen Suomen ja Saksan eroihin yleissivistyksen käsityksessä ja arvostamisessa.
En usko olevani kovinkaan väärässä, jos väitän, että Saksassa arvostetaan erityisesti oman maan historian, kulttuurin ja kulttuurihistorian tuntemusta. Tietenkin olen pääasiallisesti jutellut paikallisten ja kansainvälisten germanistien kanssa, ja näistä ensimmäiset opiskelevat äidinkieltään, ja opintoihin kuuluu oppia jotain myös kielen ja maan historiasta. Siltikin täällä on sellainen "henki", että oikeasti akateemisesti koulutettu ihminen (ja vähemmän koulutettu myös) pystyy sanomaan jotain järkevää myös oman erikoisalansa ulkopuolisista asioista.
Oman kokemukseni perusteella Suomessa on tärkeämpää, että tuntee oman erikoisalansa, ja muut alat ja suuntaukset on muitten heiniä. Ei nimittäin mun pakollisiin opintoihini ole kuulunu saksan lisäksi kun peruskurssit yleisestä kieli- ja kirjallisuustieteestä, virkamiesruotti ja kaks vierasta kieltä, joista toinen korvautuu pääaineesta ja toinen ylioppilastodistuksesta. Sitten pitää olla yksi laaja sivuaine tai kaksi pienempää. Ja muutama opintopiste vapaavalintaisia opintoja, joiden sisältö on yhdentekevä. Saksalaisten tutkintovaatimuksista en mene sanomaan yhtään mitään.
Nyt voi joku fiksu jo todeta, että kielen ammattilaisen yleissivistykseen kuuluu perustiedot em. kielitieteestä, kirjallisuustieteestä ja parin vieraan kielen sellainen taito, että pystyy turistimatkalla pärjäämään paikallisella kielellä. Sivuaineitten valinnassa sitten voikin käyttää kolmea kriteeriä:
Hyvällä säkällä kaikki kolme kohtaa voi niputtaa ykkösen alle, huonommalla säkällä saa yhdellä iskulla noista vain yhen. Eli onko ollenkaan tärkeetä, että yleissivistyksen hommaa yliopistossa? Koska työelämää ajatellen erikoisosaamisesta on enemmän hyötyä nykyään. Oma tilanteeni on tällä hetkellä kovin sekavainen, mutta koska ette kuitenkaan jaksa lukea pitkiä posteja, niin jatkan aiheesta huomenna :)
Tai neljän päivän päästä tiistaina ainakin lennän Suomeen Suden luokse joulunviettoon. Sama asia :)
Oon nyt muutaman päivän kuunnellu joululauluja, suomenkielisiä. Välillä masentaa. Muka pitäs joulufiiliksissä olla, mutta kun kattoo ikkunasta pihalle, niin ei oo lunta missään ja vettä sataa. Poikkeuksellisesti tänä aamuna oli autojen ikkunat jäässä, kun kotoa lähdin. Mukavan kirpsakka ilma, mutta pakkanen ei ole sama asia kun valkonen joulu. Olen luotettavista lähteistä kuullu, että ei siellä Suomessakaan paljon lumipalloja tehdä. Jospa jouluna sitten :) Ihan mua varten vaikka vain, että voin ottaa valokuvia ja näyttää sitten ihmisille täällä, kun tuun takas.
Oikeestaan en halua ees ajatella sitä, että tuun tammikuussa takas, enkä ainakaan niin, että oon täällä sitten seittemän kuukautta. Pitää vaan keskittyä tuleviin kolmeen viikkoon ja ottaa niistä kaikki ilo irti. Kyllä mä täällä viihdyn, en mä sitä. Mutta Suomi on aina Suomi ja siellä on ne ihmiset, joitten kanssa haluan olla. Ei Sylvian joululaulua pieleen oo sanotettu.
Esittelin muuten tän blogin julkisesti eilen Internet-Literatur-kurssin ryhmälle, kun olin pitämässä ryhmäesitelmää blogeista ja nettikirjailijuudesta. Rauhassa sain esitellä, kun ei niistä kukaan osaa suomea :) Selitin toki vähän, että mistä kirjotan ja miksi ja kenelle ja semmoista. Väitin myös, että kehitän tätä blogia koko ajan, mutta kuten on huomattu, niin kehitys on hyvin syklistä :D Eli n. viikon välein jaksan kirjottaa jotain jos sillonkaan, enkä ton sivupalkin juttuja oo päivittäny ikuisuuksiin.
Enää yks luento, sitten on tän syksyn opiskelut opiskeltu ja tammikuussa lisää. Suomeeeeeeen!!!
Eilen illalla ennen kuoroa kävin yhen japanilaistytön ja ranskalaistytön (ja minähän en tytöttele, mutta MITEN sitten pitäs kuvata ~mun ikästä ihmistä, naispuolista, opiskelevaa, vaihtaria? Psykolingvistiikkaa kehiin) kanssa katsastamassa Tübingenin suklaafestarit :) Oli jopa kamera mukana, mutta ensinnä oli ihan pimeetä ja toisekseen olen huono valokuvailemaan :D mutta kumminki nyt saatte kolme mun ottamaa kuvaa nähdä. Luksusta :)
Tiivistettynä voi sanoa, että suklaata oli paljon. Montamonta kojua, joissain osin sama valikoima, mutta enimmäkseen jokaisella omat tuotteensa. Suklaata erilaisina palleroina, levyinä, konvehteina.. oli jopa suklaamakaroonia. Muutama koju näytti ihan leipomolta, mutta leivän sijasta tarjolla oli suklaata.
Ois tehny mieli ostaa kaikkea mutta en ostanu, hinnat oli makeisista huolimatta suolasia, eikä nyt ihan opiskelijabudjetilla makseta seittäkytäsenttiä mansikan kokosesta suklaapallerosta, vaikka ois kuinka hieno ja herkullinen. Saatika sitte että maksais enemmän.. Olihan siellä tietysti kaiken hintasta. Täytyy vielä toiste varmaan mennä, kun nyt on nähny, mitä siellä on :)
http://www.chocolart.de/ onpi virallinen ChocolART-nettisivu, mutta sen saa vaan saksaks, italiaks ja ranskaks näkyviin. Kumminkin nämä on nyt järjestyksessä toiset, viime vuonna oli ekaa kertaa. Kansainvälistä touhua. Tiistaina alko ja sunnuntaina loppuu, viis päivää muutama katu täynnä suklaakojuja :D Jos olis pikkusempi, pääsis Rittersportin telttaan tekemään omaa suklaata, mutta moon jo liian vanha semmoiseen :(
Jos kuvien kanssa on sietämättömiä hankaluuksia, niin jättäkää kommenttia/sanokaa suoraan :D Vaihdan sitten guuglesta flickriin jos se auttaa. Tästä kun ei ole vielä kokemusta.
Kieli-ihmisillä on hieno sana piintyneille tavoille ja tavanomasille kiinteille rutiineille: konventio. Konventiot on joka kielessä omansa, ne on vissiin kulttuurisidonnaisiakin. Ja kieli ja kulttuuri taas kuuluu yhteen jne jne jne. Myönnän, etten ole oikein perehtyny konventioihin käsitteenä. Pitäs lukea enemmän nuita koulukirjoja ni vois auttaa :D
Pyhä tarkotus on tässä postauksessa selventää vähän muutamia kielellisiä tottumuskysymyksiä, joitten kanssa joudun joka kerta miettimään. Yleensä mietin vasta jälkikäteen, jollonka olen jo ehtiny sanoa asiani suomalaisittain saksaks.
Opiskelen kuitenki saksaa nyt kymmenettä vuotta yhteensä ja kolmatta vuotta yliopistossa. Toi viimenen kohta varsinkin on aivan järjetön, koska verbin taivutus eri persoonamuodoissa kummiskin on koko kielenopetuksen perusjuttu - se opetetaan ala-asteella jo. Huomaa vaan, että alueen kulttuuri näkyy vahvasti alueen kielessä. Tarkotan siis, että ihmiset puhuu niin kun ne käyttäytyy, niin kun niillä tapana on.
Minä tulin Saksaan koulusaksa päässäni. En ollu koskaan ikinä aiemmin tarvinu saksaa ihan käytännössä oikeitten saksalaisten kanssa arkipäiväsessä elämässä. Ihan kaikkea ei voi oppia koulussa kuitenkaan, kyllä täytyy päästä itte kokeilemaan. Osa noista konventioista tietysti lukee oppikirjassa, mutta kaikkea ei voi mitenkään selittää. Saksalaiset nimittäin tietää automaattisesti, mitä ilmasuja niitten pitää missäkin tilanteessa käyttää, koska ne asuu täällä. Niitten ei tarvi opetella äidinkieltään mistään kielioppikirjasta.
Suurimpia sopeutumisvaikeuksia täällä on mulle aiheuttanu ruokakaupan valikoima. Nyt keskityn kuvaamaan karkki- ja sipsihyllyjen sisältöä verrattuna Suomen valikoimaan :D Tärkeä aihe, jos on opiskelija ja salmiakkiaddikti. Ja vaikka ois opiskelut jo takanaki tai ei ylipäätään kiinnostas muu kun sipsit ja karkit tässä maailmassa.
Ekaks täytyy mainita, että mun kokemukset saksalaisista ruokakaupoista rajottuu tosiaan noihin kahteen, mitkä on ~300 metrin päässä ostoskeskuksessa (kaks kauppaa, kaks pankkia, parturi, tupakkakauppa, apteekki, autokoulu, kaks leipomoa). Ne on kumpiki aika pieniä, vois verrata ehkä Siwaan, joka hakkaa noi silti mennen tullen valikoimallaan. Nää kaks tarjoilee asiakkailleen naurettavan laajan valikoiman erilaisia suklaita ja alkomahoolijuomia. Kaikkee muuta sitten niukemmin.
Tokaks on pakko muistuttaa, että mä olen Suomi-ihminen, kuten jo sanoin. Musta suomalainen kauppasysteemi on vaan parempi asiakkaan kannalta. Miinuksena vois sanoa sen, että leipomot on hyyyyyyyvin vähissä. Täällä niitä on joka nurkalla ja parhaimmillaan luulisin, että kilsan säteellä saattaa tarvita jo toisenki käden sormet laskemiseen. Tuore leipä on vaan hyvää :)
Takas karkkeihin ja sipseihin. Sipsivalikoima on vähintäänki mielenkiintonen kaikessa suppeudessaan: original eli normaali suolattu, ungarisch josta ei mitään hajua, oriental jota sitäkää en oo kokeillu, paprika, sour cream ja pippuri&suola. Grillisipsit ja toinen suomalainen vakio sour cream & onion puuttuu käytännössä kokonaan. Pringlesejä on, samat mitä Suomessakin, mutta ehän mä niistä sielläkään nii välitä. Ja just toi grillisipsien puute vaivaa kaikkein eniten..
Ja ne sipsit, mitä oon maistanu tai kokeillu, on kaikki vahvasti rasvassa uitettuja ja hyvin hyvin ohuita. Ei oo rapeeta nähnykään, ei rousku suussa ja lisäks tuntuu inhottavilta sormissa, koska noh, eihän niissä käytännössä oo ku rasvaa ja hyvinvähän kullostakin maustetta. Perunaa on ehkä 1/3 siitä mitä suomalaisissa sipseissä on. Eikä ny ruveta halkoon hiuksia että onko tahvelit ja esterljat suomalaisia vai ei. Egal (opitte juuri tärkeän saksalaisen sanan: ihan sama, yhdentekevä, evvk). Sipsipussien koko on yleensä 75-150g, ja hinnat 1,39e ylöspäin.
Karkkipuoli: valikoima käsittää suklaita about puoli miljoonaa sorttia ja hedelmäkarkit niihin verrattuna noin neljännesmiljoona erilaista. Pääosaa näyttelee yllättäin semmoinen kun Haribo, joka tekee näitä nallekarkkeja. Suklaapuolella on useampi vahva merkki. Kaikki hedelmäkarkit on pehmeitä. Musta ne maistuu kaikki ihan samalta. Kaikki maistuu siltä, että niihin on isketty keinotekosia väriaineita yhestä jos toisestakin purkista.. On toki mukaviakin makuja kuten puoliks vaahtis, puoliks hedelmäkarkkinen sammakkokarkki. Mutta ei niitäkää jaksa koko pussillista syödä. Lakua ei myydä kunnollista laisinkaan ja salmiakkia vielä vähemmän. Sekotuspusseja, missä ois esim. kompromissinomaisesti 99% hedelmäkarkkeja ja 1% salmiakkeja ei tunneta täällä lainkaan. Schade (opitte just toisen sanan: harmi).
Yleisin karkkipussin koko on 200g ja esmes Haribon 200g maksaa 85snt.
Moon kyllästyny jo nyt siihen, että ku meen kauppaan ja haluan ostaa jotain hyvää, en kerta kaikkiaan voi kun ei sitä oo tarjolla. Jos on pakko mässäillä niin sitten on tyydyttävä huomattavasti huonompaan vaihtoehtoon... Suomessa sipsit ja karkit sentään maistuu ja useimmat jopa omanlaiselleen. Täällä on tommoset mietoja, suolasia ja rasvasia.
Mikään ei maistu miltään, so to say.
Mä oon asunu koko opiskeluaikani solussa. Toisin kun useimmat muut, mun ensimmäinen oma huoneeni oli nimenomaan solukämpässä ja se oli 10 neliöö, isoin mitä mulla oli koskaan ollu ihan omaa tilaa vain. Sen takia oli helppo sopeutua asumaan kahen muun tytön kanssa. Seuraavana vuonna vaihtu kämppikset eikä niittenkää tyttöjen kanssa ollu mitään ongelmia. Kaikki oli omissa oloissaan pysyttelevää tyyppiä, siivousvuorot pelas, yhteistä oli vaan vessapaperi, biopussit ja käsisaippua. Ei ollu valittamista.
Nyt asun täällä Saksassa vähän isommassa kuuden hengen solussa. Neljä poikaa ja yks tyttö. Mun huone on vähintää puoltoista kertaa sen mitä Helsingissä oli sillon. Luksusta, ja koska asun täällä vaan väliaikasesti, en voi sisustaa enkä kalustaa, ei siinä oo mitään järkeä. Kaikki menee hyvin niin kauan kun kämppiksiä ei näy – jätkät pysyy poissa tai näkymättömissä ja niistä kaikki paitsi yks on viikonloput lähestulkoon aina jossain muualla. Mutta toi tyttökämppis.. hermot menee. Veikkailin jo syksymmällä, että meille tulee vielä sota, ja tätä menoa kyllä. Ihme päällepäsmäri. Keittiöön se on kirjotellu lappuja, se kutsuu koolle ”kokouksia” että se voi valittaa millon mistäkin turhasta, ja se huomauttelee mulle joistain asioista ”ystävällisesti” ihan ku oisin joku jälkeenjääny vaan siitä syystä, etten oo saksalainen enkä puhu saksaa riittävän hyvin vaikuttaakseni ihan järjissäni olevalta.
Tänään pesin kylppärin ku oli mun vuoro, me jaetaan se tyttökämppiksen kanssa. Vähän aikaa sitten neiti koputti ovelle ja selvitti, nätisti hymyillen, kuinka se oli jemmannu patterin taakse rätin, jota pitää käyttää pöntön pesuun. Ei vaan sitte mulle ollu aiemmin voinu siitä mainita, mistäs minä oisin voinu arvata, että pitää ettiä siivousvälineitä jostain muualta ku missä niitä yleensä täällä pidetään. Mä en voi sietää ihmisiä jotka tekee noin! Mikä ihmeen pomo se kuvittelee täällä olevansa. Yhtä paljon minä maksan vuokraa kun sekin. Mä en vaa kohta jaksa enää olla ystävällinen. Antaa sen hymyillä kuinka paljon tykkää, minä en vaivaudu kohta esittämään. Ei mun tarvi kaveerata jonkun kanssa vaan siks, että sattuu olemaan sama osote.
On ikävä Suomeen.. siellä sentään on mahollisuus antaa pölynimurin auttaa siivouksessa ja toisekseen siellä ymmärretään jättää vieraat ihmiset rauhaan. Kahen vuoden aikana Helsingissä mulle ei tullu tasan kertaakaan kukaan koputtamaan ovelle jonku tommosen takia.
Onpa taas törkeän kauan siitä, kun olen viimeks kirjottanu. Hyi minua *puistatus* mutta yritän parantaa tapani.
Luulen, että olen ruvennu viihtymään täällä. Oon ollu nyt melkein kaks kuukautta täällä, ja vasta viime viikkojen aikana on oikeasti ruvennu tuntumaan, että ehkä en kuolekaan esimerkiks koti-ikävään tai yksinäisyyteen. Tänään oli supersosiaalinen päivä, kun ensin tapasin ekaa kertaa uuden tandemkaverini (siitä lisää myöhemmin tässä postauksessa) ja välittömästi sen jälkeen oli neulomistreffit sen ukrainalaistytön kanssa, josta aiemminkin on ollu puhetta. Oon niin ilonen, että oon jotenkin vaan saanu kavereita, joita voi nähdä jopa koulun ulkopuolellakin. Ja vihdoinkin ihmisiä, joitten kanssa voi vaan höpöttää.. kaipasin sitä todella. Toki ois vielä parempi, jos sais suomeks höpötellä, mutta sillonpa ei ois ollu mitään järkeä tulla tänne.
Olen muutamalle kertonu tästä tandem-hommasta ja siitä ei taida kellään olla mitään käsitystä :D kuitenkin idea on se, että kaks ihmistä, joilla on eri äidinkieli, osaa sen toisen ihmisen kieltä vähän tai vähän enemmän, ja haluaa oppia lisää. Tarkotuksena on, että kumpikin oppii toiselta ihan vaan sillä, että höpötetään. Koko touhu perustuu vapaaehtosuuteen, ja lähtee käyntiin niin, että joku pistää ilmotustaululle lapun: etsin sitä ja tätä kieltä, tarjoan vastineeksi omaa kieltäni.
Mun tandemkaverini on saksalainen tyttö, joka on opiskellu suomea vähän ja oli viime vuonna Oulun yliopistossa vaihdossa. Tosi mukava ja sen kanssa ois kyllä voinu kälättää vaikka koko illan ku vauhtiin päästiin :) tällä kertaa puhuttiin enimmäkseen saksaa, mutta ehkä ens kerralla sitten suomee enemmän. Oli niiiiiiiiiin hassua, että pystyin puhumaan täällä suomea niin, että vastapuoli ymmärs, mitä sanoin.
Mulla on ollu ikävä suomen puhumista ja kuulemista, mutta jotenkin se maistu suussa vieraalta :( enkä oo ollu täällä kun pari kuukautta vasta! Sovitaan, että se johtuu täyssaksankielisestä ympäristöstä. Ei täällä ole muita suomalaisia kun minä, en ainakaan ole kehenkään törmänny enkä tiedä, että ois. Ainoa suomi, mitä käytän, on lähinnä mesessä kavereitten kanssa ja sitten nää harvat blogipostit.. seurailen tietysti vähän Suomen tapahtumia suomenkielisiltä nettisivuilta, mutta ei lukeminen oo läheskään sama asia kun kielen puhuminen. Nytkin tajusin, että melkein aattelen saksaks, mitä seuraavaks kirjottaisin. Vois laittaa :) ja :( koska mulla on nyt entistä enemmän ikävä Suomeen.
Täällä ei oo lunta enää. Aamusin saattaa parhaassa tapauksessa olla yks aste pakkasta, mutta päivällä jo melkein kymmenen lämmintä. Vasta ukrainalaistytön luona telkkaria kattoessa tajusin, että Suomessa on ihan oikea talvi, lunta ja pakkasta. Mäkihyppyä tuli Eurosportilta :D Ja vielä mainoskatkolla Finnairin mainos, se sama poronvasajuttu, mitä Suomessakin näytetään... jollain tavalla Suomi-päivä. 17 päivän päästä pääsee kotiin.. sitten kolmen viikon jälkeen takas tänne. Jälleen vois laittaa :( ja :).. Älkää muuten kukaan lähettäkö mulle mitään paketteja jouluks kun en ole täällä. Ensinnäkään en luota enää Saksan postiin tippaakaan ja toisekseen ne säilyttää niitäki paketteja vaan seittemän päivää, joita ne ei hukkaa.
Mä oon talvi-ihminen ja Suomi-ihminen. Luulin aiemmin, että haluan mielummin reissata ympäri maailmaa ja olla hetken siellä, hetken täällä. Nyt oon tajunnu, että veri vetää Suomeen. Voi tietysti aatella, että oon ollu täällä ”vasta” kaks kuukautta, miten voin jo nyt tietää, mutta en mä usko, että mun mielipide kauheesti muuttuu heinäkuuhun mennessä. Koti on aina koti, ja talvella kuuluu olla lunta ja shaashkutan kylmää :D _________O__________
Tyttökämppis kutee olkkarissa miehensä kanssa. Eikö sillä ole omaa huonetta? Ei kiinnosta lähteä kauppaan kun joudun kävelemään siitä ohi... On jännä, miten ihmisestä riippuu, ärsyttääkö tommonen vai ei. Yks mukava puolalaispariskunta (jotka voi ehkä laskea jopa jonkinlaisiks kavereiks) on täällä kanssa vaihdossa, niitä katellessa tulee aina vaan ikävä Sutta eikä sillä lailla käy hermoille. Niillä se on kuitenki semmosta pientä mitä nyt mun puolesta saakin olla. Mutta että ku tuun omaan kotiini niin vastaanotto on semmonen ku oisin keskeyttäny jotain kovinki intiimiä.. Kraah!
Nojuu. Eilen illalla oli kivaa :) Yhen ukrainalaistytön ja edellä mainitun puolalaisparin kanssa oltiin ukrainalaistytön luona syömässä, juoruamassa ja vähän neulomassakin (sain Suden sukan valmiiksi ja aloitin toista). Aika meni kun siivillä. Tommosta olen niin kovasti kaivannu, ja kuukausi siihen meni ennenkö semmosia ihmisiä löyty.
Vaikuttaa siltä, että Saksan posti on hukannu jonkun paketin, josta en tiedä mitään. Neulekirja tuli tänään ovelle, joten se ei ole hukassa enää. Ärsyttää. Kävin postissa kysymässä sitä pakettia ni se tyyppi ei tienny mistään mitään ja oli sitä mieltä, että se on varmaan jo lähteny takas lähettäjälle kun ne säilyttää paketteja vaan seittemän päivää (aivan typerää). On kuulemma saattanu mennä väärään postitoimistoon (!) tai jotain. Ei pahotteluja eikä anteekspyyntöjä, ei sitä tyyppiä kiinnostanu yhtään. Herranjessus että teki mieli räjähtää sille, mutta ei mun sanavarasto riitä. Ois varmaan pitäny ruveta suomeks rähjäämään, mutta mitäs se ois auttanu. Ku ei kerta kiinnosta ni ei kiinnosta. Kai Saksassa on ihan sama, toimittaako posti lähetyksiä perille vai ei. On iiiiiiiiiiiiiso ikävä Suomen postilaitosta. Minkä mä sille voin, että en aina ole kotona siihen aikaan aamulla kun ne käy niitä paketteja jakamassa. Luennoilla täytyy käydä ja sillain. Tää systeemi on syvältä.
Ja löysin talvikengät. Niillä ehkä jopa pärjää Suomessakin.
Eilen oli yks kaameimmista masistelupäivistä mitä on ollu täällä. Aamulla herätessä ketutti, että täällä ei kukaan puhu suomee, ja loppupäivän välttelin kaikkia saksankielisiä enkä käyny ollenkaan ulkona. Jotenki olin niiiiin kyllästyny koko kieleen, että halusin jo täältä pois.
Yön yli nukkuminen auttaa usein, ja tänä aamuna nukuin melkeinpommiin, joten ei ehtiny ketuttaa eikä mitään muutakaan kun piti juosta linkkupysäkille :D Luennolla nuokuin, luennon jälkeen kävin ostamassa talvitakin - löysin kolmessa vartissa semmoisen, mistä oikeesti tykkään, ja jolla pärjää täällä - ja keittokirjan, että tulis oikeasti jotain syötyäkin (jeps, sanon julkisesti, että on ollu päiviä, jollon on kunnon ruoka jääny väliin. On vaan ollu niin vastenmielistä ees ajatella makaroonia, jauhelihaa tai yleensä mitään muuta syötävää. Mielialasidonnainen juttu vaikken ois ikinä uskonu, että mikään vaikuttaa mun ruokahaluuni). Juu, ja täällä on vissiin ensimmäistä kertaa yks aste pakkasta :D ja joka päivä tulee kylmempää kunnes alkaa lämpönen kausi. Lunta sataa, mutta ei se varmaan monta päivää maassa pysy. Talvikengät on vielä hankintalistalla.
Päivän toinen kurssi oli tieteellistä kirjottamista. Siellä yhessä kohtaa tiesin ihan tarkkaan, mitä haluan sanoa aiheesta, ja kun avasin suuni niin sieltä ei tullu mitään järkevää ulos. Selitin pitkään ja toistelin samoja sanoja, ennen kun sain mitään järjestykseen, ja yllättäin opettaja oli tajunnu, mitä tarkotan. Mutta se oli hirveän noloa ja ärsytti käsittämättömästi.
Sen kurssin jälkeen menin Mensaan istumaan, koska se on kaheksaan asti auki, ja päätin, että joka päivä kirjotan vähäsen saksaks. Alotin ihan järjestyksessä aamun kiireestä ja kirjotin ja kirjotin kunnes yhtäkkiä kirjotin siitä, miksi on niin vaikea puhua tunnilla saksaa, vaikka muitten opiskelijoitten kanssa se on helpompaa. Tajusin, että mä ajattelen täälläkin kaikki kouluasiat suomeksi, mutta en ota huomioon, että mun pitää puhua ajatukseni ääneen saksaksi. Niinpä yritän kääntää ajatuksiani toiselle kielelle suunnilleen kitalaen kohdalla, jollon on jo liian myöhästä. Sehän ei tietenkään toimi, tästä lähtien pitää ruveta ajattelemaan saksaks jos meinaan saksaks jotain sanoa.
Oisko ollu joku psykologinen juttu vai mikä, mutta kuorossa ihmisten kanssa juttelu oli helpompaa kun ikinä ennen. Mun täytyy vaan antaa itelleni aikaa rauhassa miettiä myös saksaks, mitä aion sanoa, sillon se sujuu, muuten ei. En mä itestäni mitään siinä menetä. Ja on ihan hyvä, että tajusin nyt, mikä mättää, koska aiemmin luulin, että ongelmat johtuu siitä, että yritän puhua liian nopeasti, mutta ei hitaammin puhuminen siihen auttanu. Ehkä tää tästä...
Äitiltä tuli salmiakkipaketti :) Kiitos vaan, nyt pärjää taas vähän aikaa. Yllättävästi sitä on oppinu säästelemään (n. puoltoista viikkoa sitten tulleesta Ellun salmiakkipaketista on vielä kolme pastillia jäljellä hätätilanteita varten :D). Suklaata en oo oppinu täällä syömään ja haribokarkit menee kyllä, mutta ei niitäkää aina jaksa.. Välillä ottaa (edelleen) päähän, että ei voi vaan mennä kauppaan ja ostaa salmiakkia vaikka siltä kuinka tuntuis. Kai siihen tottuu tai sitten ei.
Tänään olin kansainvälisille opiskelijoille järjestetyllä lounaalla (Spätzle mit Linsen und Wurst eli spätzle-pastaa (paikallinen erikoisuus), linssejä (koska svaabilaiset on tunnetusti pihejä, vähän niin kun laihialaiset Suomessa) ja makkaraa (koska ilmeisesti ruoan ku ruoan kanssa pitää Saksassa syödä makkaraa)). Oli ihan mukavaa, en tuntenu ketään ennestään mutta tuli silti ihan hyvin juteltua. Samassa pöydässä istu liettualainen, italialainen, brasilialainen, tsekkiläinen, ranskalainen?(saatto olla myös espanjalainen) ja amerikkalainen. Jostain syystä puhe käänty siihen paljonko opiskelu Amerikassa maksaa. Hää kerto, että Connecticutissa yksityisessä yliopistossa lukukausi maksaa 36000 dollaria ja julkisista varoista rahotetussa 16000 dollaria. Yks lukukausi siis maksaa enemmän kun mitä monen ihmisen vuosipalkka on.. aivan käsittämätöntä. Ku amerikkalaiset valmistuu, ni niillä voi olla yli 100000 dollaria opintolainaa tai huomattavasti enemmänkin. Taas osaa iloita suomalaisesta maksuttomasta koulutuksesta.
Baden-Württembergissä on viime kesälukukaudesta alkaen kerätty kans lukukausimaksuja, tosin vaan 500 euroa lukukautta kohti. On erinäisiä poikkeustapauksia, joissa siitä maksusta vapautuu (saa älykkyystestistä yli 130 pistettä, kaks vanhempaa sisarusta on opiskellu vähintään kaks vuotta ja maksanu lukukausimaksuja yms), että systeemi ei ole täysin tasa-arvonen, ja se on vielä niin uusi, että taatusti tulee muutoksia. Mun onnekseni lukukausimaksuista vapautus koskee myös Erasmus-opiskelijoita, eli mun tarvi maksaa vain se kaikille pakollinen opiskelijakuntamaksu. Yliopistojen täytyy vuosittain (?) tehdä julkinen selvitys siitä, mihin lukukausimaksut käytetään.
Omassa opiskelussani saksalaisten maksamat maksut näkyy erityisesti siinä, että neljällä kurssilla mun kaikista kaheksasta on mahdollisuus tutor-opetukseen, jossa jo valmistunu tai loppusuoralla oleva opiskelija perehdyttää vielä paremmin luennon aiheeseen, tai esim. tieteellisen kirjottamisen kurssilla oikolukee Hausarbeiteja (semmoisia 8-15 sivun kotiesseitä) ja antaa vinkkejä, miten niistä sais parempia. Ymmärtääkseni lukukausimaksut suunnataan suoraan opetusta antaville laitoksille ja opetuksen laadun parantamiseen vaikkapa just tutormahdollisuuksia lisäämällä ja uusimalla välineistöä.
Kerta ne rahat käytetään opiskelijoitten omaks hyödyks niin ne on kannatettava keksintö, jos rahaa ei mistään muualta saada. Väittäsin myös, että ainoa syy, miksi opiskelijat vastustaa lukukausimaksuja, on se, että ne joutuu ne itse maksamaan.
Nyt mut varmaan lynkataan, mutta mun mielestä 500 euroa on varsin kohtuullinen summa yliopisto-opetuksesta. Eri asia sitten on, jos ne rahat menee hallintoon tai katoaa muuten näkymättömiin. Uskallan jopa väittää, että Suomessakin pystyy kesätöistä säästämään tonnin vuodessa lukukausimaksuihin.
Ja miettikää nyt noita amerikkalaisopiskelijoita.. ne menee yliopistoon varsin hyvin tietäen, että se on törkeän kallista, ja se on niitten mielestä ok. 500 euroa ei siihen nähden tunnu yhtään missään.
Vaan en suinkaan oppinu sitä missään ns. sosiaalisessa tilanteessa, vaan lueskelin saksankielisiä neuleblogeja (tänne tultua piti englanninkielisten lukeminen vaihtaa sattuneista syistä saksankielisiin :D).
Ohrwurm!
Suomeksi sanatarkkaan käännettynä "korvamato" hahahahahahahahahaha Mutta se tarkottaa kumminkin sitä, kun joku jää soimaan päähän (ärsyttävä biisi esim). Sitä en vielä tiedä, miten sitä oikeesti käytetään, mutta ei sevväliä. Korrrrvamaaatoooo hahahahahaha *kuolee nauruun*
(edit: nyt tiedän, miten sitä käytetään. Häiritsi niin paljon, että kävin kattomassa oisko keittiössä joku saksankielinen kämppis. Olihan siellä niin kysyin :D :D Se selitti jotenkin niin, että voi sanoa vaan, että Ich habe einen Ohrwurm tai että Dies und das Lied ist ein Ohrwurm. Eli ei ollenkaan vaikeeta, mutta toivon, ettei mun tarvi tota ilmausta silti käyttää :D Ja nyt kaikki kämppikset varmasti pitää mua ihan kummallisena :D :D :D)
Ja toinen, mitä olen blogien avustuksella oppinu, on "Der/Wer/was immer versteht nur Bahnhof" joka oli aivan täysin käsittämätön sanontatapa, koska sanatarkka käännös kuuluu "se (mikä milloinkin) ymmärtää vain rautatieasemaa." Vailla loogisuuden häivääkään - suomen ja saksan välillä aatellen - se tarkottaa, että joku on täyttä hepreaa, eli siitä ei saa mitään selvää, ei tajua yhtään mitään. Se on ainakin vissi, että ko. ilmaus ei ole ainakaan saksasta lainautunu suomeen.
Ja kun niitäkin aina välillä on, joitten mielestä maitten nimet kirjotetaan isolla, niin kyllä ne edelleen kirjotetaan. Minä en puhunu maista vaan kielistä :)
Hain digikamerani tänään postista :) ja siinä oliki sitte ainoa, mikä siinä asiassa oli hymiön arvosta. Saksalaisen postijärjestelmän luulis olevan kurinalanen ja hyvin organisoitu, mutta niin vaan mun hae-pakettis-postista-nyt-ja-heti-lappusessa luki väärän postitoimiston osote. !!!!!! Mitä sitä turhia oikeeta osoa, ei sillä kukaan mitään tee. Kun kaikki näetten tietää, mihin tän kaupunginosan paketit menee. Mutta onneks mulla ei ole täällä kun aikaa vaan ja sen voi käyttää erinäisissä posteissa juoksemiseen. Kukaan ei ees pahotellu tai mitään. Miksi koulussa ei ole opetettu, miten hoidetaan asiakaspalvelijan rökittäminen saksaks? Oisin tietenki ollu kohtelias ja asiallinen. Joka tilanteeseen vaan ei sovi "kiitos, olehyvä, nosepäkiva, kiitosoikeinpaljononpatosiystävällistäteiltä, notoki, tottakai, mielellään." *ärinää* (Tämä Lintu ärisee.) Kielimuurin vuoksi jouduin sitten pitämään mölyt mahassani. Äänensävyyn yritin ees jonkinlaista tyytymättömyyttä saada, mutta en tiedä oikein onnistuinko.
Auf jeden Fall mulla on nyt kamera, ja koska huomenna ei ole luentoja (vaan pitäs lukea miljoona artikkelia loppuviikkoa varten), mä ehkä käyn vähän kuvailemassa tässä lähellä :) Vihdoin matkakuvia!
Illalla alotin liikuntaharrastukseni. Ensimmäisenä listalla oli Aerobic Thai Do. Aerobickiä joo... thai do'sta en tiedä, ku en oo koskaan kokeillu, mutta luulen, että ei se nyrkeillä hutiminen ja potkiminen mitään itsepuolustusta ollu. Kuhan heiluttiin. Kauheasti oli porukkaa, ahdas sali, eikä vetäjällä minkäänlaista äänenvahvistinta. Hyvin kummiskin pysy mukana. Ei ollu hirveän raskasta, mutta hiki irtos silti ihan kunnolla. En ole vielä päättäny, menenkö ens viikolla uudestaan, vai kokeilenko jotain muuta.
Suurin ero Helsingin yliopistoliikuntaan oli (mun mielestä tietenkin, ei mitään ehdottomia totuuksia) se, että väkeä oli melkeinpä laidasta laitaan eikä juurikaan silminnähtäviä fitness-treenaansalillajokapäivä-huippuatleetteja erottunu eikä varsinkaan ollu suurin ryhmä. Toinen ero oli porukan määrä: kun Helsingissä tuntien osallistujamäärät on rajattu, täällä taas on ilmanen perusohjelma, joka on kaikille opiskelijoille maksuton eikä tarvi ilmottautua. Kolmas ero, josta varmasti voidaan kiistellä, oli tunnin laatu.. siinä mun mielestä Helsinki pesee Tübingenin. Mutta tää oli kuitenki vasta eka tunti, niin ei vielä vedetä yleispäteviä johtopäätöksiä :) Huomenna Dance Aerobic. (edit: ens viikolla ennemminkin :D)
Torstai oli ylimaallisen masentava päivä. Olin surullinen ja ikävöin Suomeen ja masistelin vain. Yliopistolla ei ollu opetusta, kun oli katolisten juhlapäivä - myös meillä luterilaisilla vapaata. Perjantai oli sitten huippuhyvä, en tiedä oisko torstai ollu joku käännekohta? Aamulla kävin kattomassa postin ja siellä oli salmiakkipaketti ja kirje Ellulta :) Ihan oikeeta salmiakkia! Ja iltapäivällä tuli sitten perjantain posti, oli kirje kummitädiltä ja Sudelta <3 Tykkään saada postia :)
Ja koska oli muuten hyvä päivä, niin enkös sitten ollu unohtanu saksalaisen pankkitilin verkkopankin salasanan, ja sain ilmotuksen, että verkkopankkiyhteys on "gesperrt" eli sillä lailla lukittu, että omin voimin en enää pääse pankkiin :D Luennon jälkeen kävin sitten pankissa sanomassa asiasta, niin postissa pitäs tulla uusi salasana. Vissiinki pitäs käyttää useemmin, että pysys mielessä.
Samalla reissulla luennon jälkeen kävin ekaa kertaa lihakaupassa täällä. En oikein osannu selittää, mitä haluan (kanaa) ja siellä tätsykkä kysy, että mistä oon kotosin ja kyllä me voidaan englantiakin puhua. Minä siihen että ei missään tapauksessa, olen Suomesta ja mun on ehdottomasti opittava puhumaan saksaa :D Ja ne ymmärsi vallan hyvin ja oli ihan mukavia.
Tiistaina en mennykään Metzingeniin, kun suomalainen byrokratia pikkuisen pääsi yllättämään. Suden kanssa setvittiin mesen välityksellä sitä paperisotaa ja toki siihen meni aikaa. Kävin sitten eilen, mutta en vieläkään löytäny mieleistäni talvitakkia. On mulla vielä aikaa, täällä on päivisin ollu melkein 15 astetta lämmintä. Metzingen oli siitä hauska paikka, että siellä oli muuten ihan kuollutta, mutta tehtaanmyymäläkeskittymät vilisi ihmisiä. Vaikea arvella, mikä on suosituin ammatti sikäläisten keskuudessa. Niitä tehtaanmyymälöitä meinaan on. Ite en käyny kun viidessä tai kuudessa, mutten löytäny oikein mitään. Täytyy toiste mennä paremmalla asenteella ja varustuksella. On ihan totta, että paras vaatetus sinne mennessä on toppi ja hame, koska sovituskoppeihin joutuu jonottamaan ikuisuuksia.
Ravelryyn jonottaa mun edellä "enää" n. 9300 ihmistä. Sitten ku sinne tulee kutsu, niin aukeaa myös mun neuleblogini. Oletettavasti saan digikamerani ennen sitä, sen pitäs olla postissa tulossa..
Tajusin, että jos mulla oikeessa elämässä Suomessa ois vaan yks luento maanantaina suhteellista aikaa aamupäivällä (11-13), ni mä oisin mitä suurimmalla todennäkösyydellä illan töissä jossain pirun huonosti palkatussa asiakaspalveluhommassa. Nyt mä oon oikeessa elämässä Saksassa ollu koko illan kämpillä. Luin pari pitkähköä artikkelia - ehdinkö jo valittaa, kuinka paljon täällä vaaditaan lukemista enemmän kun Suomessa - joiden sisältöä en pysty omin sanoin kertomaan, sitten koitin pitkästymisen hetkellä kutoa kaulaliinaa yhtaikaa kun luin, ei toiminu, joten luin artikkelin loppuun ja neuloin sitten ihan erikseen. Enpä ole silti saanu kaulaliinaan paljon lisää mittaa. Kavereitten kanssa olen jutellu mesessä, mutta sitäki tänään vähemmän kun yleensä. Kirjotin kirjeen yhelle saksalaiselle tytölle, jonka osotteen sain Letternetistä. Toivottavasti se vastaa mulle, vaikka asustanki nyt Saksassa enkä eksoottisessa Suomessa.
Syntaksiluennolla istuin muute bulgarialaistyttöjen välissä, kaikki kotosin Mustan meren rannalta, ilmeisen suosittu turistikohde myös suomalaisnäkökulmasta. Yks niistä osas sanoa suomeks "terve terve mitä kuuluu" ja kerto, että suomalaiset isot pitkätukkaset ruskettuneet miehet on niiiiiiiiiiiin ihania :D Että saan kuulemma olla onnellinen :D. (ja mähän oon. Vaikka täälläkin on pariskuntia joka paikassa
söpöstelemässä ja kävelemässä käsi kädessä ja... :( )
Huomenna Metzingeniin shopittamaan. Tehtaanmyymäläparatiisi, sieltä pitäs halvalla löytää talvivaatteita ja liikkavaatteitakin, että voi ruveta harrastamaan liikuntaa. Joo.. kai sitä vois mennä nukkumaan, mitä tässä muutakaan..
Nii paitti. Tyttökämppis tykkää kirjotella lappuja keittiöön. Minä en tykkää, että kirjotellaan lappuja keittiöön, jos on asiaa ni voi tulla suoraan sanomaan. Voi olla, että tulee vielä taistelu keittiön valtiattaruudesta... Mäkin asun täällä! Tarvi mitään pomottaa siksi, että on asunu täällä kaks-kolme vuotta kauemmin ku minä. We'll see..
Päivän toinen postaus, vähän muutakin kun purkkajuttuja.
Kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, pistin vahaa tukkaan ettei näytä ihan variksenpelättimeltä.
Katoin laukkuun vaan kaikkein välttämättömimmät mukaan ja kävelin sinne, missä bileet oli (ei pitkä matka). Kattelin ja pyöriskelin siellä noin vartin ja sitten lähdin takasin kotiin. Ajattelin, että mitä ihmettä mä siellä teen? En oikeesti edes halunnu mennä. Ois varmaan ollu eri asia mennä jossain porukassa vaikka, semmosten ihmisten kanssa, jotka jo valmiiks tuntee.
Kenenkään kanssa en ollu sopinu mitään, että siellä nähtäis tai jotain, kun en tunne täältä sillä lailla ketään vielä. Ja nyt, kun menin kuoroon, niin mun ei tarvi väkisin bilettää, että tapaisin ihmisiä. Kaikkein luultavimmin mun ois pitäny sisäistää biletyskulttuuri jo Suomessa siinä 5-6 vuotta sitten. Ei vaan jaksa kiinnostaa, ei ainakaan kun on ihan yksin.
Jos saa valita, ja minähän saan – kun olen yksin täällä, niin saan aina valita itse – niin vietän tän illan mielummin jo olemassa olevien kavereitteni kanssa tutusti ja turvallisesti mesessä ja neulon samalla kaulaliinaa, kuuntelen sitä musiikkia mitä haluan ja surffaan netissä. Onko jotain väärää siinä, että ei käy bileissä? Ihan oikeasti kiinnostaa teiän mielipiteet (olen kuullu, että aika moni tätä lukee, saa kommentoida myös!) aiheesta. En minä tänne vaihtoon lähteny bilettämään, olen aivan varma, että on muitakin tapoja tutustua ihmisiin, ja niitä tapoja aion ottaa viikko-ohjelmaani varmaan enemmänkin kun pelkän kuoron. Joku liikuntajuttu (täällä yliopisto tarjoaa opiskelijoille tietyn perusohjelman, joka on opiskelijoille ilmanen. Aerobickiä varmaan viittä erilaista, tansseja (tosin ei mua kiinnostavia) ja muuta. Luksusta, joka pitää hyödyntää) ja jos alkaisin löytökoiratarhalla käydä ulkoiluttamassa koiria aina sillon tällön.
Oleellista kaverustumisessa ja muussa on, että on jotain yhteistä toisen ihmisen kanssa. Niinpä on todennäkösempää, että löydän kavereita jostain muualta kun bileistä, kun mua ei itteeni niin bilettäminen kiinnosta. Mitä mä yksin haahuilen jossain, kun muutenkin tunnen oloni kömpelöksi ja epävarmaksi isossa tai pienemmässäkin ihmisjoukossa. Neulominen kiinnostaa enemmän kun bilettäminen. Onhan se yksinäistä, mutta ei sen tarvis olla. Suomessakin aina välillä parin kaverin kanssa kasaannuttiin juomaan teetä ja neulomaan ja juoruamaan, ei tarvinu bilettää että oli hauskaa. Samanlaista yhteisneulomista kaipaan täälläkin, mutta en tiedä, miten sen täällä sais aikaseks. Pitääkö mun pistää yliopiston ilmotustaululle lappunen? Toimisko?
Uskallanko?
Saksalaiset ei harrasta ksylitolipurkkaa. En ole ihan varma vielä, mun täytyy tarkistaa.. mutta Orbit ja Juicy Fruit ainakin on ksylitolittomia. Extraa en ole vielä ostanu enkä jotain muuta mallia. Mutta jos tosiaan on niin, että saksalaiset ei perusta koivusokerista, niin mun täytyy kasata täältä hullu purkkapussukka ja lähettää iskälle Suomeen :)
Voi olla typerää kirjottaa purukumista, mutta ei mulla nyt oikein muutakaan ole kirjotettavaa. Täällä on nimittäin levypurkkaa :) Suomessa semmosta harvemmin enää näkee. Mutta mua on aina kiehtonu ensinnäkin se paperi, johka yksittäiset levyt on kääritty, ja toisekseen paperin ja purkan välissä oleva folion tyyppinen juttu. Tärkeä tieto?
Tänään olis Erasmus-bileet parin minsan kävelymatkan päässä. Olen aatellu ja kai päättänykin, että menen, mutta jotenki vaan ei jaksa kiinnostaa.. en vaa ole bilettäjä. Ainoo syy miks tonneki olen menossa on ihmisten tapaaminen. En mä kuitenkaan uskalla puhua kellekään ni what's the point? Ehän mä Suomessakaan biletä, miksi täällä pitäis. Kai mä silti meen ees kattomaan, mimmosta siellä on. Tuskin mitään ihmeellistä. Hyvä puoli on se, että voi heti lähteä pois jos ei kiinnosta, eikä tarvi kytätä linkkuaikataulusta, että koska pääsee kotiin.
---------------------------
Neulonta-asiaa: ku jossain vaiheessa hommaan digikameran (toivottavasti hommaan pian :D) ja voin ruveta kuvaileen niin maisemia kun neuleita, niin saatanpa tehdä ihan erillisen neuleblogin. Pistin itteni Ravelryn jonotuslistalle, vaikutti oikein mielenkiintoselta ja sellaselta, mitä olen Facebookin yhteyteen kaivannu. Toi vaan on ihan erillinen systeemi käsityöihmisille. Jotenka kun kamera tulee, niin sitten niiden, joita ei mun käsityöt kiinnosta, ei tarvi enää kärsiä :D Tää on vasta kehittelyasteella, mutta musta tuntuu, että olen vaihteeksi innostunu neulomisesta. Niitä inspiraatioita on ollu tänä vuonna monta peräkkäin, joten ehkä musta kohta tulee ihan oikea neulomaani?
Nyt se on sitte tapahtunu. Kävin kouluruokalassa syömäss (Mensa) ekaa kertaa. 2,55e makso, ei sisältäny juomaa. Geschmälzte Maultaschen, valkosipuliperunat, kastikkeella pilattu salaatti ja liemessä lilluvia porkkanan ja purjon suikaleita. Ei kovin mieltäylentävää :D Maistoin kaikkea, mutta söin vaan Maultaschet. Linkki vie englanninkieliseen artikkeliin aiheesta. Kumminkin eka svaabilainen erikoisuus :) noin kokonaisena kouluruoka-ateriana en ollu siihen hirveän tyytyväinen, mutta hyvä, että tuli Maultaschet syötyä. Niitä vois ehkä Suomessakin sitte tehdä joskus. Haittapuolena ruokailussa oli, että ensin piti maksaa ja sitten vasta näki, että mitä sillä rahalla saa. Vaihtoehtoja oli monta mutta ehän mä niistä osannu valita, ni otin sitten perusvaihtoehdon. Toisella kertaa parempi onni nii mahakin täyttyy paremmin :)
Eilen tein ehkä yhen fiksuimmista jutuista mitä voin täällä vaihdossa tehdä: menin kansainvälisille opiskelijoille suunnattuun kuoroon. Sillä ei ole minkäänlaisia ”tavotteita” paitsi laulaa yhdessä, pitää hauskaa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin eripuolilta maailmaa. Oli todella kivaa laulaa pitkästä aikaa kuorossa ja vihdoinkin tutustua ihmisiin täällä. Ja muutenkin rupee vaikuttamaan siltä, että en joudu olemaan yksin koko vuotta :) vaikka ei niin kaverustuiskaan, niin ainaki on mukavia tyyppejä kenen kanssa voi jutella ja mennä luennolla istumaan viereen, jos samalle luennolle sattuu. Tähän mennessä olen enemmän jutellu muutaman puolalaisen, turkkilaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Yhtäkkiä vaan tajusin että yhteinen kieli on saksa eikä englanti, vaikka englantiin ois niin helppo vaihtaa. Kaikki haluaa silti puhua saksaa, koska sitä varten ne muutkin täällä on, että oppisivat.
Tänään oli sitten kunnon koulupäivä ja mikä sen hienompaa kun missata aamun ensimmäinen luento :D En nukkunu pommiin, vaan yksinkertasesti kuvittelin, että luento alkaa tuntia myöhemmin kun mitä se oikeesti alko. Ehkäpä menen sinne kahen viikon päästä sitten, vaikka näissäkin on jo tekemistä, mitä nyt on. Ens viikon torstaina on jonkin sortin juhlapäivä, ja koulusta vapaata. Varmaan kaikki kaupatkin on kiinni, niin sitten on hyvää aikaa tehdä kouluhommia oikein ahkerasti. Musta tuntuu, että toisin kun Suomessa, niin täällä ei lukematta selviä. Enkä mä tänne lusmuilemaan kummiskaan tullu :D Jossain vaiheessa kirjotan varmaan mitä mieltä tähän asti olen saksalaisesta yliopistosta suomalaiseen verrattuna, mutta olen ponnistellu tänään henkisesti jo ihan riittävästi.
Joka tapauksessa mulla oli kolme luentoa peräkkäin kahestatoista kuuteen. Ekaks oli saksan kielihistoriaa, sitten mielenkiintonen internet-kirjallisuuskurssi (jolla tosin on läsnäolopakko :) ) ja viimesenä sodanjälkeisiä kulttuuriteorioita. Sen kurssin pitäjä puhu kauheen nopeesti eikä meinannu ees sen verran pitää taukoa, että ehtis hengittää. Mulla meni kaikki energia kuuntelemiseen ja muistiinpanot jäi aika heikoille, mutta vaikutti kyllä mielenkiintoselta. Vissiin sitte muutaman kerran jälkeen tottuu jokasen opettajan omaan tyyliin ja pystyy jotain itelleki kirjottamaan ylös niistä kursseista. Väsyttää vaan tommonen aivotyöskentely pitkästä aikaa.
En ole tainnu vielä täällä blogissa keretä hehkuttamaan, että mulla on nyt nettiyhteys myös kämpältä. Jotkut harvat saattaa muistaa, että ihan ensimmäisessä, jo kuopatussa blogissani valitin opiskelujen alkuvaiheessa, että netti pätkii usein kun on ylikuormitettu taloyhtiöverkko. Jotenkin silleen toimii täälläkin. Talo on yliopiston verkossa kiinni, eikä kaikki halukkaat mahdu portista yhtaikaa koko ajan, ni satunnaisotannalla muutaman kerran päivässä multa katoaa netti n. Varttitunniksi (ainakaan vielä ei ole pitempää katkoa ollu, toivottavasti ei tulekaan.). Joten koittakaa rakkaat ihmiset kestää kun ”yhtäkkiä lähden mesestä sanomatta sanaakaan”, ei ole omaa syytäni vaan johtuu jostakusta naapurista jonka oli just sillä hetkellä pakko pistää imutukset päälle. Niin luulen :D
Tänään katsastin Reutlingenin ostosmahollisuuksia. Se on noin 30000 ihmistä isompi kaupunki kun Tübingen, ja aivan eri olonen. Talot on uudempia ja on enemmän betonilaatikoita, kun niitä ei Tübingenissä ole keskustassa ollenkaan, keskiajalta paljon tai jostain sieltä, tosi vanhaa ja nättiä kuitenkin. Mutta koska Tübingenin ostosmahollisuudet on myös rajotetut, niin kämppis ehdotti, että lähtisin Reutlingeniin. Tarvin talvitakin ja talvikengät, kun täällä on jo aika kylmä ja joittenkin paikallisten olen sivusta kuullu olevan sitä mieltä, että vaikka viime talvena sato vaan kaks kertaa lunta, niin tästä talvesta tulee ihan valkonen. Niinpä tietenkin just nyt kun minä olen täällä.
Reutlingeniin pääsee Tübingenin keskustasta junalla, kestää noin kymmenen minuuttia. Omatoimisena tyttönä jäin pysäkkiä liian aikasin junasta pois ja lähdin sitten kävelemään (onneksi) keskustan suuntaan. Pääsinkin perille kun nousin oikeaan linkkuun ekalla pysäkillä, jonka näin noin 20min kävelyn jälkeen. Stadtmittestä oli lyhyt kävely Reutlingenin Wilhelmstrasselle, joka on paikallinen piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä ostoskatu, ja kauppoja on sekä leipomoita ja Döner Kebabbeja vuorotellen paljon. Talvitakkia en löytäny (kivoin makso 119e, että se siitä..) enkä talvikenkiä (oli kivoja mutta ei ne paljon lämmitä jos on -25 astetta pakkasta = tällä leveysasteella siis harvemmin kai on oikeasti niin kylmää että varpaat jäätyy.
Ostin siis pari neulepaitaa, sopivat farkut kun jopa löysin :), semmoisen repun mihin voi laittaa läppärinkin, pyyhkeen, lakanat ja uuden tyynyn. Toi talon puolesta täällä oleva tyyny on niin pieni ja pehmoinen, etten saa sillä hyvin nukuttua. Toi taas, minkä ostin, on 40x80cm ja aika kova, mutta varmasti parempi kun entinen. Oli sellanen kauppa, joka myi kaiken halvalla pois kun vissiinkin lopettaa niin ostin sitten kun näin. Normaalisaksalaiset nukkuu 80x80cm pehmeetäkin pehmeemmillä tyynyillä, outoa. Suomalaisia 50x60cm miljoonaa eri kovuusluokkaa olevia tyynyjä en ole vielä täällä nähny. Sarjassamme tyttö kaipaa taas kotiin.
Lopulta olin niin väsyny ja mulla oli niin paljon kasseja, että päätin vaan lähteä kotiin ja koittaa löytää talvitakkia toisen kerran. Kyllä mä nyt näillä ilmoilla vielä nykyisellä varustuksella pärjään. Tumput on päättelemistä vaille valmiit, en ole aiemmin tehny niin onnistuneita kun nuo :) olen oikein tyytyväinen. Huomenna täytyy ostaa vaan neula, että voin päätellä, kun ei mulla ole kun semmosia pieniä ompeluneuloja ja niillä ei tee villalangan kanssa mitään.
Jospas toi netti nyt sen verran jaksais, että saisin blogikirjotuksen julki.
21.10.
Täällä sataa lunta. Ensimmäistä kertaa talvi pääsi yllättämään, koska mulla ei ole lähellekään riittävästi talvivaatteita. Oli muutakin mukaan otettavaa, ja ajattelin, että kyllä mä ehdin täältä sitten ostaa hyvissä ajoin ennen kun tarviikaan. On mulla yks paksumpi neulepusero, joka on vielä liian paksu, ja pipo ja yhet aika ohkaset hanskat. Ei oo talvitakkia tai kunnollista kaulaliinaa (semmoista kyllä kudon, myönnetään: nimimerkki eksyi Wolle Rödelin lankakauppaan, os. Neckargasse 7, tosin mulla ei ole sitä lankaa enempää, kun kaupassa oli vaan yks 50g kerä sitä, mitä halusin. Täytyy päästä maanantaina nettiin ja katsoa, voiko sitä tilata jostain tai onko lähellä toinen Wolle Rödel, josta vois käydä kattomassa). Lapasiakaan ei ole, mutta periaatteessa (periaatteessa? Käytännössä :D) mulla on lankaa ja puikot, että voin semmoiset kutoa. Ja kun kaulaliina joutu tauolle 66cm jälkeen (mittasin kirjekuorella) niin ehkä voisin taikoa ne langat jonkinlaisiks tumpuiks. Olin aatellu tehdä parit kämmekkäät, mutta niin ne suunnitelmat muuttuu kun taivaalta tulee valkosta höttöä niskaan :D
Noin muuten nukuin viime yön ensimmäistä kertaa kokonaan. Juteltiin Suden kanssa puhelimessa ja sen jälkeen oli paljon rennompi ja rauhallisempi olo kun mitä on ollu varmaan koko tänä aikana täällä. Yleensä olen heräilly neljän-viiden aikaan millon mistäkin päänsisäisestä syystä. Huomattavasti levänneempi olokin on, kun sai nukuttua. Sisäinen herätyskello herätti poikkeuksellisesti vasta yheksän aikaan, mutta loikoilin puoli kymmeneen. Sitten oli pakko nousta kattomaan lumisadetta, kun tajusin, miks ulkona ei ole oikeen minkään väristä (yleensä ollu aurinkoisen keltasen sininen taivas, tiiätte ehkä mitä tarkotan), sängyltä näkee nimittäin vaan taivaan eikä mitään muuta, mutta tästä pöydän äärestä näkee jo vastapäisen koulun/päiväkodin? Ja puiden latvoja.
Eihän tässä lumisateessa ole tosiaan muuta ihmeellistä kun se, että lehdet on vielä puissa, ja siksi aattelin, ettei talvi oo vielä ku aikasintaan kuukauden päässä. Kämppis sanoi jo perjantaina, että tänään sataa lunta, mutten uskonu. Ois vissiin pitäny ni oisin kuluttanu eilisen päivän jossain vaatekaupassa masistelemisen sijaan. Mutta en mä tänne jäädy, kerrospukeutumiseen on ihan riittävästi tarpeita. Siis siltä varalta, että jotakuta sattuis huolettamaan.
------------------------------------
Nyt on jo ilta. Lumi suli heti pois, ja kyllä täälläkin kuulemma yleensä putoaa ensin lehdet puista ja sitten vasta lumi. En vaivautunu tänään ulos ollenkaan, vaan neuloin sisällä. Tumput tein :) Peukalot tosin puuttuu vielä, eikä kukaan ole päätelly langanpäitä. Kyllä vähän tuntuu sormissa ja selässä, että on kököttäny monta tuntia ja tikunnu vaan. Bambupuikoilla, ne on aivan ihanat käsitellä, ja 100% villalangasta, joka myös on aivan ihanaa. Malli on Ulla-nettineulelehdestä Polysemiakämmekkäiden mukaan, mutta jatkoin niistä vaan omin luvin tumput. Voi olla, että joudun tekemään vielä huvikseni kämmekkäät, mutta ei ton malliset :) Tää tyttö kaipaa sen verran vaihtelua, että ei voi kahta tumppua enempää tehdä saman mallin mukaan, tai sitten saa malli olla tooosi kiehtova ja monimutkanen. Neulomisesta tulee hyvä olo ja ei-Novita-langat innostaa tekemään. Sen suhteen harmi, että ens viikolla alkaa luennot ihan kunnolla. Huomenaamuna pitää olla yheksältä kielihistorian luennolla, joutunen laittamaan herätyskellon soimaan sitä varten.
Hyvä Kimi!
18.10.
Keksin, että voihan näihin offline-tilassa kirjotettuihin blogikirjotuksiin päivämääränkin laittaa, kun en kuitenkaan pääse heti nettiin.
Sovittiin kämppisten kanssa, että me kaks tyttöä käytetään toista kylppäriä (sitä parempaa, meiner Meinung nach..) ja pojat jakaa keskenään toisen kylppärin ja vessan. Ihan mieletön systeemi, siisteystasokin pysyy taatusti semmosena että voi mennä nyrpistelemättä vessaan.
Tänään olis ollu Semesteranfangsparty jossain. En ole yhtään juhlijatyyppiä, en biletä Suomessa, niin miksi bilettäisin täälläkään. Olis kannattanu tietenkin mennä, että oisin tavannu ees jotain ihmisiä. En tunne täältä vieläkään ketään enkä varmaan tällä systeemillä saa ikinä kavereita. Tulee hauska vaihtovuosi kun joutuu yksin olemaan. Kyllä, tiedän, että mulla on kavereita ja rakas Suomessa, kiitos, kyllä, mutta yks pikku juttu. Te ootte kaikki Suomessa. Ette täällä. Minä olen...
Sain eilen Ellulta kirjeen :) Itekin olen kirjottanu kirjeitä enemmän kun koko kesänä yhteensä. Ainaski viis. Siis melkein joka päivä yks. Jotenkin on pidettävä yhteyttä ja voitava puhua ihmisille, vaikkei nettiä olekaan. Täällä olen lähestulkoon säännöllisesti menny kymmenen yhentoista aikaan nukkumaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa juoruta yömyöhään. Toivottavasti en ehdi tottua tähän.. Miten voi olla yhtaikaa sosiaalinen ja epäsosiaalinen? Siis silleen, että mielellään pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka on jo olemassa, mutta ei paljon kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (vaikka pitäs. Ehdottomasti.. mut on tuomittu yksinäisyyteen vieraassa paikassa?)
Yritän lukea täällä mahdollisimman paljon. Sen, mitä jaksan, siis. Saksa väsyttää tällä hetkellä fyysisesti paljon, kun en koko kesänä tarvinu saksaa yhtään missään. Siitä on jo puoli vuotta tai jopa saattaa olla yli, kun on viimeks tarvinu kuunnella, saati sitten ite puhua saksaa. Lukemalla kulutan ensinnäkin aikaa, jota mulla vielä on, kun ei kouluhommat oo vielä kaatunu niskaan, ja toiseks koitan imeä itseeni kulttuuria, kielenkäyttötapoja, sanoja, tietoa, sivistystä. Vaikuttaa siltä, että Saksassa arvostetaan laajaa lukeneisuutta ja muutenkin sitä, että on kiinnostunu siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Oman maan historia ja perinteet pitäis tuntea. Taitaa olla niin, että tääkin Lintunen istu peruskoulun ja lukion hissantunneilla vain siksi, että oli pakko. Ei elämää, vaan koulua varten.
En tiedä, saako tällasta kirjottaa julkisesti, mutta kirjotan kuitenkin. Olen jokseenkin yllättyny, että täällä on sanomalehdissä natsiaika edelleen esillä ja aika vahvasti. En ollu aiemmin ajatellu, että niin vois olla, koska jos vertaa siihen, miten paljon Suomessa pidetään esillä kansalais-, talvi- ja jatkosotia, niin suomalaisia ei edes kiinnosta mitä 60-70 vuotta sitten on tapahtunu (en tiedä, saako noinkaan kirjottaa). Villi päätelmä ilman tutkimuspohjaa: kulttuuriperimää arvostetaan täällä hyvin paljon ja se perimä nollaantu siinä maailmansotien taitteessa? Kyllähän nykypäivän saksalaista koskettaa juutalaisvainot ja keskitysleirit paljon enemmän kun suomalaista koskettaa vaikka talvisota. Eikö niin?
Noh. En rupea enempää politisoimaan kun en asioista mitään ymmärrä. Mutta jos pystytte saman viikon aikana löytämään peräkkäisten päivien lehtien otsikoista viittauksen talvisotaan, niin kertokaa mulle. Sitten voin tehdä taas uusia perusteettomia päätelmiä.
Mistähän tommonenkin nyt tuli mieleen. En vaan tainnu olla valmistautunu lukemaan 60-70 vuotta sitten tapahtuneista jutuista. Enkä vähättele, no way. Yllätyin vaan.
15.10.
On kovasti yksinäinen olo ja vähän masentaa. Tänään hoidin paperisotaa. Ei oo yhtään liiottelua, kun kuulee juttuja saksalaisesta byrokratiasta.. ne rakastaa sitä. Täytä tämä paperi, mene tonne ja täytä toinen, hae kolmannesta paikasta lappu, jonka tarvit sitten ku viet tän neljännen paperin viidenteen paikkaan täytettynä, ja jos ei ole kuudennesta paikasta haettua todistusta, niin kolmannen paikan lappu on hyödytön. Jeeh! Tuli ainakin käveltyä läppärin kanssa jonkun verran. Lähin ennen yheksää liikkeelle ja kotiuduin vähän ennen neljää. Tosin välillä istuin nettikahvilassa puoltoista tuntia ja lopuksi ostin pikkusen koulutavaroita, kun en tuonu mitään mukanani Suomesta.
Kuitenkin olen nyt ilmottanu, että asun Tübingenissä, ja mulla on myös oleskelulupaa vastaava paperi. Lisäks olen palauttanu yliopistoon kirjottautumisessa vaadittavan paperinipun täytettynä ja passikuvalla varustettuna. Siinä nipussa on mm. Vapautus sairausvakuutusmaksusta, koska mulla on Suomessa voimassa oleva sairausvakuutus – eurooppalainen sairaanhoitokortti riitti pelkästään, vaikka se on suomenkielinen. Tätsykkä oli vissiin pari semmosta aiemminkin nähny. Kävin maksamassa ylioppilaskunnan jäsenmaksutyyppisen maksun (Semestergebühr vai mikä hän lie), se on 62e per lukukausi, ettei ole maailman halvin. Tavalliset saksalaiset joutuu maksamaan ton lisäks vielä 540e muita maksuja, joista mut on Erasmuksen kautta vapautettu. Onneksi. Sitten mulla on lukukauden voimassa oleva Semesterticket eli matkalippu, jolla saa matkustaa Tübingenissä ja lähialueilla seuraavien kuuden kuukauden ajan. Se makso 41,50e, eli on huomattavasti halvempi kun mitä Helsingissä oli (siellä maksoin Hki-Espoo-Vantaa-lipusta lähestulkoon ton saman hinnan kuussa). En vaan tiedä, miten toi on oikeesti voimassa, kun siinä lukee, että ilman opiskelijakorttia ei kelpaa. Sain sen kuitenkin ostettua Zulassungsbescheinigungia, Semestergebühr-kuittia ja 20 euron panttia vastaan, sen saan takas sitten ku meen näyttämään, että mulla on opiskelijakortti. Sen saamiseen menee pari viikkoa, eikä mulla ole ihan täysin varaa maksaa neljä euroa päivässä siitä, että pääsen sinne ja takaisin.
Kirjastokortin meinasin saada. Infopisteen tädiltä kysyin, että saanko, vaikkei ole opiskelijakorttia. Se sanoi, että kun tiedän matrikkelinumeroni ja mulla on henkilöllisyystodistus, niin ei pitäs olla ongelma. Siinä sitten jonotin nälkäsenä ikuisuuden ja se täti, joka kirjastokortteja värkkäili (se ees oo mikään kortti, vaan paperilappu, joka pistetään pieneen muovitaskuun), oli sitä mieltä, että kyllä mulla nyt pitäs olla ees joku todistus siitä, että olen kirjoilla yliopistossa. Onneks osaan saksaa niin vähän, etten viittiny ruveta tappelemaan. Oli nälkä ja ketutti, halusin syömään jotain jonnekin.
Täällä muuten pillimehut on joko parin desin pusseja, mitä oon Suomessakin joskus nähny, tai sitten puolen litran laatikoita. Ja jääteetä vetää kaikki ihan hulluna. On aika suosittu Erfrischungsgetrink eli virvotusjuoma, mitä ainakin kaupan hyllyillä olen kattellu, ja näkyy olevan aika edullistakin. Viidelläkymmenellä sentillä saa puolen litran pantittoman pullollisen. Mun Schweppes Bitter Lemonini maksaa täällä litran pullo vaan 1,35e :) en ole vielä raaskinu ostaa, vaikka Suomessa se maksaa kaks kertaa ton.
Yritin avata pankkitilin Volksbankiin. Ne sano, että kun olen täällä alle vuoden, ni ei onnistu. Menen huomenna kysymään Kreissparkassenista, sitten Deutsche Bankista, sitten Postbankista, sitten jostain, ihan mistä vaan, kuhan saan pankkitilin. Vuokranmaksuun kun tarvii semmosen.. Ja muutenkin rahaliikenteen hoitamiseen, kun Visa ei käy täällä vissiin missään, paitti automaatilla, ja rahan nostaminen maksaa muksasti.. Tosin vaikuttaa siltä, että joka ikinen pankki täällä päin velottaa kuukausimaksun palvelujensa käytöstä. En sitte tiiä, onko ne kuullukaan verkkopankista, tuskinpa. Tähän mennessä ainoo asia, missä olen huomannu jotain edistystä suomalaisiin nähden, on lippuautomaatit linkuissa. Siis siellä sisäpuolella, käy kolikot ja semmoinen naldo-maksukortti, joka vastannee helsinkiläisten matkakortilla ostettavaa arvolippua. Kuskia kiinnosta vähääkään onko lippu vai ei.
Molen yksin ja onneton.
Täällä on edelleen kylmä. Tai no, taitaa olla vähän lämpösempää kun käytävässä, keittiössä ja olkkarintapasessa. Ajattelin lähteä keskustaan kohta kattomaan, oisko jossain kirppari, miltä vois ostaa halvalla maton ja huovan, niin olis ees jonkun verran mukavampi olla täällä. Mulla ei ole oikein mitään tekemistä, kun ei ole nettiä, ei kouluhommia. Ostin eilen Bild-sanomalehden, että olis edes jotain lukemista. Taitaa vastata lähinnä suomalaisia iltapäivälehtiä tuokin, mutta välttää. Ei mun tiedonjanoni ole niin kova, että täytyis yhtään painavampaa asiaa olla. Tossa luki kuitenkin, että Doris Lessing sai tän vuoden kirjallisuus-Nobelin. Olen ajan hermolla.
On kovasti ikävä kaikkea ja kaikkia :( En nyyhki jatkuvasti, mutta ikävä on silti taustalla koko ajan. Kaupasta löyty sentään Wasan näkkileipää, ihan samanlaista mitä Suomestakin saa, ja levitehyllystä nappasin Beceliä, kun se oli ainoa tuttu merkki. Onko jotenkin väärin ostaa Saksassa sitä tavaraa mitä Suomestakin saa? Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että mä sopeudun tänne, ei kaiken tarvi olla yhtäkkiä uutta ja erilaista. Ja jos näkkärin syömisestä tulee parempi olo, niin tuskinpa se kovin väärin on.
Eilen illalla oli pahin ikäväkohtaus sillon, kun kävelin iltahämärässä kaupasta tänne kämpille.. kai voi sanoa, että kotiin? Ei mulla täällä muutakaan kotia ole. Päiväsaikaan pysyy tunteet hyvin kasassa ja piilossa, mutta illalla jostain syystä itkettää eniten. Ja ihan aamulla, kun ei ole vielä käynnistyny, tekis mieli vaan jäädä peiton alle masistelemaan. Siitä ei kuitenkaan ole tällä reissulla kysymys, pitää ryhdistäytyä aina vaan uudestaan ja tehdä edes jotain.. kuten nyt mennä keskustaan harhailemaan. Torstai-iltana, kun tulin, oli ihmeellisen hiljasta (ei liikenteen melua juurikaan eikä paljon ihmisiä), ehkä nyt on enemmän väkeä. Nettikahvilan vois kaivaa ihan ensimmäiseks, että sais näitä blogikirjotuksia siirrettyä tikulta nettiin luettavaks. Eri asia sitten, onko vapaita koneita, kun eiköhän ihan kaikki ole kaupungilla lauantaina niin kun Suomessakin.
Nyt voi sanoa, että vituttaa. Nettipiuha on ja kone on ja kone tietää, että nettiin pitäs päästä. Noh, eikös täällä olekin semmonen verkko, joka vaatii kirjautumisen. Mistä sitten saa käyttäjätunnukset? Yliopistolta tietenkin. Tai jostain pirun atk-toimistosta, mikä lie. 1. nyt on perjantai. 2. viikonloppuna ei Saksassakaan kukaan liikauta sormeaankaan virallisemmissa asioissa. (Talonmiestä ei saa täällä päin avaamaan ovea, jos unohtaa avaimen. Kuulostaa hyvältä, eikö?) 3. Atk-toimistominkälie meni kiinni neljältä. 4. Käyttäjätunnuksia on turha toivoakaan ennen kun on opiskelijakortti ja kirjoilla yliopistossa. 5. Mä voin hoitaa virallisia asioita seuraavan kerran maanantaina.
Joko kuulostaa riittävän hyvältä? Tänä nettiriippuvuuden aikakautena jotenkuten pärjä kolme päivää ilman nettiä. Eiköstä vaan?
6. Opiskelijakortin saa postitse parin viikon päästä yliopistoon kirjottautumisesta.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHH!
No hei. Eihän toi ole kun netti vaan. Eihän sitä kautta hoidetakaan kun mm. Kaikki pankkiasiat, laskunmaksut, aikataulujen tarkistukset, opinto-oppaan lueskelu, bloggaaminen, sähköpostit, meseily kavereitten ja rakkaan kanssa, eli siis sen tukiverkoston käyttö mikä mulla täällä Suomessa on, ainoot ihmiset, joitten kanssa voi jutella tosta vaan! Mitä nyt paitti ettei voi. Kun ei ole nettiä. Ennen kun kahen viikon päästä. Eikä täällä ole pakastinta. Huoneessa on edelleen kylmä. En halua tutustua kämppiksiini. Kaikki menikin tähän asti ihan liian hyvin!
Keskustassa on tietenkin nettikahviloita (edit: nääkin postaukset pistän kaikki kerralla yhdestä semmosesta). Halvimmillaan taitaa olla semmosta 1.50e tunti. Yliopistoon kirjottautumisen jälkeen yliopiston kirjastosta saattaa saada semmosen lappusen, jolla pääsee ainakin kirjaston koneilla nettiin. Elämä on.. ken tietää onko se a) väliaikanen todistus ja b) saapiko niillä samoilla tunnuksilla täältä helkkarin huoneesta ihmisten ilmoille lankoja pitkin.
Kävin nyt ostamassa nettipiuhan. Viis metriä makso jotain päälle seittemän euroa, ei maailman kalleinta. Nettiä ei ole vieläkään, täytyy kytätä jos joku tänne sattuis tuleen, niin kysysin käyttäjätunnukset millä pääsee surffaamaan. Sitten kävin tossa läheisessä ruokakaupassa, jossa ei a) ole jauhelihaa pienemmissä kun 400g paketeissa ja b) ole kunnon kassapöytiä, vaan Lidlityyliin joutuu pakkaamaan hurjaa vauhtia, jos vähänkään enemmän tavaraa ostaa. Mutta kun tuo on tossa ihan lyhyen kävelymatkan päässä, niin ei mun sieltä kannata selkä vääränä kantaa, käy sitten useamman kerran. Erityisen hyvää tossa kaupassa on, että siellä myydään puisia neulepuikkoja, ainakin jonkun kokosia, ja Sachenmayer-lankoja :) Kalliita ne on täälläkin, mutta ainakaan en kuole tänne. Lankaa, lankaa, lankaa... :D Erityisesti nyt ajatus villasta ja neulomisesta lämmittää, kun tää huusholli ei ole erityisen lämmin. Täytynee hommata tossut, että voi hiippailla täällä, joku neuletakki aamuja varten ja muuten vaan paljon lämmintä vaatetta.
Ja täällä ei ole pakastinta.Täällä ei ole astiankuivauskaappia. Aaaaaaargh! Mun on niin ikävä suomalaista keittiökalustusta ja suomalaisia ruokakauppoja! Alepasta sentään aina tiesi saavansa banaaneja, toisin on täällä. Kaks kauppaa on ihan vierekkäin, valikoimat suunnilleen samat, ja vaan toisessa oli banaaneja myynnissä. Eikä oo minkään sortin puurohiutaleita. Minä kun varta vasten opettelin syömään puuroa, että sitten pääsee Saksassa halvemmalla, kun kyllä mysli täälläkin osataan hinnotella ihan mukavan kalliiksi. Ei muutenkaan innosta myslit, kun sain yliannostuksen Suomessa ekana opiskeluvuotena, kun joka aamu söin jugurttia ja halpismysliä. Ällöttää pelkkä ajatuskin, mutta kaipa siitä on selvittävä. Jos nimittäin aikoo syödä aamusin jotain täällä.
Jos joku kerkiää tulla kattomaan mua ennen kun lähden joululomalle Suomeen (tuskinpa vaan), niin vois yrittää ujuttaa pakaaseissaan seuraavia tuotteita: Neljän viljan puurohiutaleita ja salmiakkia. Nyt ei ole muuta mielessä. Mulla on salmiakkilakuja 450g ja van Slootenin elukkakuvioita 300g, siinä on mun salmiakit ja niillä ois muka pärjättävä jouluun saakka! Tiettekö, kun tommonen 300g Suomessa kesti mulla maksimissaan viikon... salmiakki sattuu olemaan mulle hermolääke, stressitason alentaja, tuttu ja turvallinen lohduttaja (kun ei Sutta ole). Lääkärit voi tosta stressitasojutusta olla eri mieltä, mutta mitä sitten.
Parasta tässä päivässä tähän mennessä oli, että käytännössä jäin rappukäytävään. En osannu avata ovea, vaikka oli oikeat avaimet ja kaikkee. Käväs mielessä, että joku tietty maa vois ottaa vähän mallia tietyistä abloy-lukoista eräässä toisessa maassa.. Katsokaas kun avaimen pystyy pyöräyttämään kaks kertaa vastapäivään tossa lukossa, niin minähän pyörittelin edes sun takas. Kolmen vartin kuluttua (tiesin, että kyllä pakosti joku tulee) tuli toinen tän kämpän asukas avittamaan, ja kas, tota avainta tarvii tossa lukossa vaan vähän kääntää oikeelle, sitten painaa ja samalla työntää ovea auki. How was I supposed to know? :o Toisella kerralla pääsinkin sitten sisälle jo muutaman minuutin ähellyksen jälkeen. Tekniikkalaji.. Kyllä meinas epätoivo iskeä, kun olo oli jo muuten vakaa ja sitten käykin noin.
Sarjassamme Lintu ei ole oikeasti reipas ja iso tyttö, vaikka siltä saattaa jostakusta ulospäin jopa näyttää...
Kas niin. Nyt istun Tübingenissä Waldhäuser-Ostin opiskelijakylässä omassa huoneessani. Täällä on kylmä, koska ikkunat oli auki ja patteri kiinni, kun tulin. Takki on päällä ja kaulaliina kaulassa. Ei toi yks patteri ihmeisiin pysty, menee aikaa, ennen kun huone lämpiää. Tää taitaa olla jopa pikkusen isompi kun se, mikä mulla oli Helsingissä :D En oikein osaa arvioida pinta-aloja, mutta siltä tuntuu. Ns. talon puolesta on pöytä, tuoli, laatikosto (jossa jopa yks lukollinen laatikko!), kirjahylly, vaatekaappi (semmonen kiva oikee vaatekaappi eikä mikään kammotus niin kun Helsingissä oli) ja sänky. Sängyssä on epämukavalta vaikuttava patja, peitto ja tyyny. Ja on jopa vuodevaatelaatikko! Okei. Olen innoissani. Täällä on semmonenkin luksus, että verhot saanee ilman porakonetta roikkumaan. Mulla vaan ei ole verhoja, mutta kaipa tästä kaupungista sen verran löytyy kirppareita ja second-hand-shoppeja että saan jotkut riekaleet tohon. Tää on nimittäin aika kolkko, päävärit on valkonen ja semmonen koivunvärinen? huonekalulevy. Lattia on harmaahko muovimatto, niin että kyllä mun täytynee tänne hommata mattojakin pari. Jos vaan siis halvalla löytyy.
Ootan, että mun kämppäkaverit herää, täällä on ihan hiljasta, kaikki vissiin nukkuu. Niiltä voisin kysellä tarpeellisia juttuja ja esittäytyä. Asun taas solussa viidennessä kerroksessa, ehkä tän reissun jälkeen sitten ei enää soluilua tarvi leikkiä. Oma tupa ja oma lupa kuulostaa edelleen houkuttelevalta..
Tässä jossain vaiheessa täytyy lähteä liikenteeseen ja tutustua vähän ympäristöön. Luulin eka, että seinään ei sovi tavallinen rj45-piuha, että saa netin, mutta sitten katoin onneks toisen kerran ja kyllähän se vaan käy. Kun oisin ollu fiksu, oisin napannu semmosen mukaani Suomesta, samoin kun jonkun pehmolelun ja alkeelliset ruokailuvälineet. Eilen illalla nuorisohostellissa söin myslipatukoita, pähkinöitä ja jääteetä iltapalaks, kun en löytäny monipuolisempaa ruokakauppaa läheltä. Lisäks oli nyyhkytyskohtaus päällä enkä edes halunnu kierrellä ja ettiskellä kovin kauan.
Nuorisomaja sinällään oli laivaa parempi vaan siinä suhteessa, että sänky pysy paikallaan eikä tullu huono olo. Aamiainen oli ilmeisesti saksalainen tavallinen: monta sorttia leipää, leikkelettä, juustoa, hilloa, mysliä ja oli sentään maissihiutaleita. Leikkeleissä ja juustoissa oli hirvittävät määrät suolaa. Suomalainen terveysvalistus on siis menny ainakin mulle perille.. mutta täytyy myöntää, että eihän sitä voinu hirveästi syödä. Ja lisäks tääkin aamu on ollu semmonen ikäväntunteinen, niin ei ole paljon ruokahaluakaan vaikka nälkä ois. Nyt on jo vähän parempi olo, kun ei ainakaan asumisen ja yöpymisen suhteen tarvi miettiä missä ja koska ja millon.
Kun pääsis nettiin, vois vertailla täällä olevia pankkeja jotenkin, ehkä. Vuokranmaksua varten pitää olla saksalainen pankkitili, enkä mä nyt voi sellasta ihan sokkona kuitenkaan mennä johkin avaamaan. Kuulemma kannattaa kattoa vähän, miten on eri pankkien automaatteja, että voi sitten nostaa rahaa ilman turhia lisämaksuja. Jännää. Olkaa siellä Suomessa vaan ilosia, että saatte pankista riippumatta nostaa ottomaatista rahaa ilmaseks.
Kai vissiin tää vaihto tästä sitten alkaa...
Kirjottelen tätä lentokentältä, odotan lentokonetta. Lähtö piti olla 13.25, mutta jostain syystä myöhästyy siitä ja onkin vasta 14.10. En kyllä ole puoleen tuntiin tarkistanu, että onko tohon tullu muutosta.
Selvisin oikein hyvin Tukholman satamasta Arlandan lentokentälle. Ihan laivaterminaalin edestä lähti semmonen flygbuss, joka makso 3,50e. Sillä pääsi Cityterminaleniin, joka on semmoin suomalaisia matkakeskuksia vastaava paikka, elikäs junia ja linkkuja menee sieltä suuntaan jos toiseenkin. Tohon flygbussiin pysty ostaan lipun jo laivan infosta, mikä oli huomattavan kätevä ratkasu. Monet oli ihan hukassa kruunujensa kanssa, kun euroilla ei voinu enää linkussa maksaa. Cityterminalenista otin seuraavan linkun Arlandan lentokentälle, se oli niitä samoja flygbusseja. Ilmeisesti Ruotsissa harvemmin tykätään ostaa kuskilta lippua, nimittäin siellä Cityterminalenissa oli joka firman oma kioski, josta piletti ostettiin etukäteen. Arlandan kentälle makso 95 kruunua, mitä sitten lie euroissa, jotain kolmasosa siitä kai. Ei siis mitenkään halpaa lystiä, mutta pääsin ihan oikean terminaalin oven eteen, eikä tarvinu harhailla ollenkaan.
Laivassa mun hyttipaikkani oli kakkoskannella ihan laivan etupäässä. C-luokan hytti ja sen huomas lähinnä vessan koosta ja sänkyjen kovuudesta. Tyynykin oli ihme perunasäkki. Menin nukkumaan joskus kymmenen aikoihin (Suomen aikaa) ja heräilin parin kolmen tunnin välein. Päätä särki aamulla. En voinu nukkua mahallani, kun laiva keinu jonkun verran, ei ees paljon, ja mulle rupes tulemaan paha olo. Selällään nukkuessa taas sitten päähän sattu enemmän kun muissa asennoissa. En vaan tykkää laivoista just siksi, että mulle tulee niin helposti huono olo. Ei tarvi olla myrskyä eikä mitään muutakaan. Ja kaiken lisäks kuulu välillä ihme kolahduksia, ja kaikki toi yhdessä vähän ahdisti, kun vielä tiesin olevani veden alla. Ikkunan kohdalla oli pelkät verhot ja niitten takana seinä.
Susi oli satamassa saattamassa mut laivaan Suomessa. Itkin paljon, mutta onnistuin käsittääkseni vähän rauhottumaankin ennen kun menin lipuntarkastuksesta läpi ja Susi lähti kävelemään takas rautatieasemalle. En oikein vieläkään käsitä, että halaan sitä seuraavan kerran vasta jouluna. Kamala ikävä on ja kännykän käyttökin on kallista, enkä pääse nettiin varmaan ennen kun pääsen huoneeseeni Saksassa. Pikkuserkkuni on sanonu, että ikävää helpottaa, kun rakas ei kuulu siihen ympäristöön missä ite on, eli ei ole yhteisiä muistoja. Ja kyllä se vaikuttaa olevan vähän totta. On siis ikävä, mutta en vetistele koko ajan. Tänä aamuna ja eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tuntu, että olen yksinäisempi kun ikinä ennen.
Tällä hetkellä otan vaan päivän kerrallaan. En osaa oikeestaan ajatella ehkä puolta tuntia pitemmälle. En minä tiedä mitä tuleman pitää. Ei mua odota kukaan Saksassa, mulla ei ole siellä yhtään mitään, en mä edes tiedä, mihin olen menossa. Sepä kai onkin pahinta. Kun en tosiaan tiedä. Onkohan tammikuussa helpompi palata Saksaan, kun tiedän, mitä siellä on? Ja sillon muuten täytyy ilman muuta kaivaa suora lento Helsingistä Stuttgartiin vaikka kiven alta. Onneks oli näppärä ja nopea reitti satamasta lentokentälle (mulla meni vähän reilu tunti, ei ollu eikä tullu kiire).
Turvatarkastuksessa jäin vyöstäni kiinni :D jouduin ottamaan sen pois, mutta onneks ei housut pudonnu silti. Mulla on kivasti kantamuksia, kun matkustamoon on käsimatkalaukku, käsilaukku ja läppäri. Painaa ihan hulluna kaikki. Etukäteen aattelin, että pistän kaikki nesteet menemään ruumaan (kuuluisat EU-säädökset), mutta sitten ennen turvatarkastusta olikin laatikko, mistä sai ottaa sen litran pussin, johka sitten ängin tärkeimmät – eli mitä on hyvä olla mukana, jos ruumaan menny matkalaukku jostain syystä ei pääsekään mun kanssa yhtaikaa perille.
Seuraava tilannetiedotus taitaa olla sitten, kun pääsen Saksaan ja saan jostain netin, tai on rauhallista aikaa olla koneella muuten. Harmi vaan, ettette saa reaaliaikasta tietoa mun reissultani. Koittakaa silti pärjätä, ehkä minäkin täällä.. Valokuvia tulee sitten, kun mulla on varaa ostaa kamera :)
Kymmenen minuutin päästä lähdetään kävelemään juna-asemalle. Mulla on mahassa perhosia ja muita nilviäisiä, on vähän huono olo. Eilen illalla ehti jo pienoinen innostuksen poikanen tulla, ja tänä aamunakin oli vielä ihan hyvä fiiwis, mutta äkkiä se vaan vaihtu itkuksi taas. Olenkin sitten nyyhkiny pitkin päivää.
Pakkasinkin, jotain. 20kg on enemmän kun mitä mun isoon matkalaukkuun mahtuu, ja aivan viittä kiloa en jaksa pakata käsimatkatavaroihin. Kyllä noissakin on ihan riittävästi rahtaamista.
Luulen, että lähteminen olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi lähteä yksin. Jos Susi lähtisi mukaan, menisi periaatteessa reissun idea, kielen oppiminen, mönkään. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih... in a way I don't want to go.
Nyt on vaan pakko, katotaan koska seuraavan kerran pääsen netin kimppuun.
--->
Oon istunu tänään keskellä lattiaa ja lajitellu kuuluisia tärkeitä papereitani. Vaikka kuinka on tylsää paperijuttua, niin yleensäkin omien tavaroitten läpikäyminen ja mukaan otettavien seulominen vetää mielen haikeeks. En ole vielä ruvennu pakkaamaan enkä oikeastaan halua sitä vieläkään miettiä. Eilen ostin pienen käsitavaralaukun (toivottavasti se ei ole liian iso, että saan ottaa sen koneeseen) ja matkashampoon ja -hoitoaineen. Iso matkalaukku mulla on jo ennestään. 20kg saa pistää menemään ruumaan ja 5kg + läppärin saa ottaa matkustamoon. Ei tässä muuta, kun että jos pakkaan, mä lähen ihan oikeasti reissuun. Lähtemisestä tulee jo niin konkreettista, että meinaa mennä ilme surulliseks ja kyynelkanavat testiin. Yhtäkkiä onkin jo huominen ja ja ja... kaikki tuntuu olevan kesken enkä haluais tehdä mitään. Kirjotin osotteenmuutoskortit, vaikka tuntuu, että Saksan osotteen tilalle ois pitäny kirjottaa "sänky, peiton alla masistelemassa 11.10.2007 alkaen."
Millon innostus oikein iskee?
Tässä on nyt ajeltu vuokrabiilillä ympäriinsä (täytyy käyttää rahaa kun sitä vielä on *kröhm* jne) ja tonni on tullu nyt reilussa parissa päivässä lisää matkamittariin. Kyllä se oma auto vaan on niiiiiiiiiiiin kun saa omaan tahtiin mennä ja suunnitella reitin itte. Ja kaikki julkisten kulkuneuvojen kannattajat saa olla mitä mieltä tykkää, mutta minä ainakin aion hankkia oman auton heti kun varallisuus antaa myöten. Eri asia on sitten, kuinka paljon ajan sillä, varsinkin, jos satun asumaan järkevän kävelymatkan päässä palveluista = kilometrin säteellä keskustasta. No joo.
Vuokrasin auton siksi, että pääsen käymään mahdollisimman monessa paikassa, jonne on kutsuttu kylään. Ensi keskiviikkona on jo lähtö, ja nyt oli viimeinen tilaisuus käydä, kun en alkuviikosta enää tahdo niin kovasti juoksennella ympäriinsä, vaan rauhoittua ikävöimään ja keskittyä lähtöön. Peruskysymys joka paikassa yhtä lukuunottamatta on ollut, että oonko jo miettiny, mitä pakkaan, ja jännittääkö, ja koskas sä oikein lähdet. Kivahan se on, että ihmisiä kiinnostaa, ja tietenkin se osottaa välittämistä, mutta ois miljoona kertaa helpompaa jos ei tarvis kolmea kertaa päivässä selittää samoja juttuja :D Siis silleen periaatteessa ei kyllästytä, mutta kun ei mulla ole mitään kerrottavaa. Ei tässä välissä ole tapahtunu mitään: en tiedä lähes mitään asumisjärjestelyistäni, en tiedä siitä kaupungista mitään, mulla ei ole käsitystä maantieteellisistä etäisyyksistä, en ole miettiny, mitä opiskelen enkä kerrassaan ole edes ajatellu, minkähänlainen sää Tübingenissä on ja mitä otan mukaan. Ehkäpä mä vaan kieltäydyn ajattelemasta lähtöä, kun en halua ajatella sitä. Se on jo liian lähellä ja kohta se on ihan todellista touhua.. satamassa ja toisessa satamassa ja lentokentällä ja.... Pitäskö olla innoissani? Hyppiä riemusta ja olla ilonen kun pääsen vuodeks ulkomaille??
Kertokaa ihan oikeasti. Väsyttää vaan eikä huvita miettiä sitä lähtöä. Luulen, että kun pääsen perille, on jo ihan toinen fiilis. Paras olisi.
Viikko sitten muutin Helsingistä Lahteen ja oon nyt virallisestikin lahtelainen. Suomen vakiosote on siis täällä Suden luona. Muutama päivä keretään vielä leikkiä "avoparia" ja sitten lähenkin Saksanmaalle ihan liian pitkäks aikaa seurustelunäkökulmasta. Mutta hyvä reissu siitä tulee.
Maksoin just laivamatkani Helsingistä Tukholmaan. Alun perin mulla oli varattu kalliimmasta hytistä paikka, mutta nyt huomasin, että halvemmassa hytissä olikin tilaa, niin tietenkin muutin varaustani. Kun aamiaisen hinta on sen 8e, niin kalliimpi hyttipaikka makso 53e ja tää halvempi maksaa sitten enää 37,50e. Mieletön hintaero, ja nyt mun satasen matkustusbudjettini pitää vielä paremmin. Tietenkin laadusta saa maksaa ja huonommasta hytistä maksaa vähemmän, toi on sisähytti kun kalliimmassa oli ikkuna ulos. Enpä mä sitä hyttiä muuhun tarvi kun siihen, että ei tarvi käytävällä istua ja itkeä ikävääni.
Pahoittelen, etten ole saanu aikaseks kirjottaa useemmin tänne, yritän parantaa tapani ja pitää teiät harvat lukijat paremmin ajan tasalla. Nyt on vaan kaikki muuttotouhuilut ja tän viikonlopun automatkailu varastanu ajan ja ajatukset, niin ei ole blogeilu jaksanu innostaa. Iltapäivällä suunta kohti Huittista, jännää.
Neljänneks viimenen työpäivä alkaa parin tunnin päästä, ja muutenkin on "viimeset hetket" käsillä, mitä helsinkiläiselämään tulee. Perjantaina on muutto heti kun pääsen töistä, Lahteen pitää päästä hyvissä ajoin, että on tavarat sisällä ennen kun taloyhtiöön laskeutuu hiljasuus yheltätoista illalla. Hain aamulla kaks banaanilaatikkoa tosta lähi-Alepasta, ja yllättäin ne on täynnä kirjoja. Huomenna täytyy hakea ainakin kaks laatikkoa lisää. Saa nähdä, paljonko mulla tätä tavaraa oikeestaan sitten ees on, kun kirjat ei taida viedä kun kolme laatikkoa yhteensä eikä mulla tunnu mitään muuta olevan, mitä ois "paljon." Ostin rullallisen jätesäkkejä, heittelen niihin sitten vaatteita ja lakanoita yms. mitä on pehmosta eikä tarvi pelätä, että menee rikki. Pikkasen jännittää, miten mun aikani riittää, kun torstaina iltapäivällä ennen töihinlähtöä pitäs olla kaikki siinä kunnossa, että voi perjantaina vaan lastata tavaraa autoon.
Kela muisti tänään sellasella paperilla, jossa sanotaan, että kuulun Suomen sosiaaliturvaan Saksassa ollessani. En ees kai tienny, että semmosta päätöstä tarvis, mutta onneks ne oli onkinu tiedot mun opintotukihakemuksesta ja päättäny ihan itte. Staffpointille soitin vihdoin ja viimein ja kinusin työtodistuksen. Tein muuttoilmotuksen netissä ja teinkös vielä jotain muuta... enpä kai. Tuntuu, että suurimmat asiat on nyt hoidossa, ainoo mikä on vielä huolehdittava on vakuutukset ja pankissa pitää käydä myös henk. koht. Ja pankin opintolainapäätös tuli
muuten heti maanantaina, kun hain lainaa perjantaina illalla. Mukavan
nopeeta toimintaa :) Nyt on vaan laskettava rahat tarkkaan, että niistä on jotain jäljellä vielä ens heinäkuussakin.
Mä taidan huolehtia ihan pikkuasioista ja sillä lailla yrittää jättää huomiotta ne isommat asiat. Tällä hetkellä eniten pelottaa/kammoksuttaa/jännittää/inhottaa se hetki, kun pitää satamassa lähteä poikaystävän kanssa eri suuntaan, minä laivaan ja hän takas juna-asemalle. Olen semmonen nyyhkyttäjä että vollotan varmaan vielä muutaman päivän päästä Saksassakin. Ja tietty ikävöin minkä kerkeän, mutta olen päättäny kehittää itelleni niin paljon tekemistä, ettei ehdi ajatella. Sepä tässä onkin hauskaa kun mun pitää olla niin pirun tunteellinen aina välillä.
Kash niin.
Kaks aika isoa Saksan reissun huolta on hoidossa. Kämppä on, ja nyt tuli Kelastakin opintotukipäätös, saan siis opintolainaa ja pikkasen isompaa asumislisää kun mitä nyt. Helpotti huomattavasti. Enää mietin, missä mun Erasmus-apurahani viipyy, olen ihan varma, että lähetin kaikki tarvittavat paperit ajallaan. Aamulla ennen töihinlähtöä oli kuitenkin pakko pistää yliopistolle mailia aiheesta. En saanu vielä vastausta. Mä en pidä tämmösistä epävarmoista jutuista.
Olen vakaasti päättäny, että pistän tulevien kuukausien vuokrarahoja sivuun sitä mukaan kun pystyn. Silleen on vähän turvallisempi olo, kun joka tapauksessa huolehdin raha-asioista koko ajan, ehkä jopa ihan turhaan. Ja oikeestaan ei toi Saksan reissu mun talouttani romuta, homma on hanskassa kyllä ja hanska hanskalokerossa. Silti pitää vaan koko ajan miettiä ja aatella ja huolehtia. Mieli alkaa kummiskin olla luottavaisempi.
Muuttoon on enää viikko. Koirankopperoni seuraava asukas kävi eilen katsastamassa, mimmoseen paikkaan on kaksiosta muuttamasta. Veikkaan, että vaikka kuinka näki etukäteen ja siinä juteltiin, niin onhan sen oltava shokki. Melkein neljäsosaan entisestä asunnostaan joutuu änkeytymään. Mulla oli helpompi siirtymä, kun sain tonne muuttaessani ekan oman huoneen ja olin vaan niin ilonen siitä, että ei oikeestaan vieläkään tunnu ihan hirveen pieneltä. Nyt sitten, kun oon viettäny enemmän aikaa Lahessa, niin kaipaan enemmän omaa tilaa. Myös neliöissä, ei pelkästään välimatkassa tai ajassa mitattuna. Saksasta palattuani en varmaankaan asu enää ainakaan solussa :)
Eipä kai tässä muuta enää. Joku toinen kerta sitten lisää, jos jotain tapahtuu.
Saksasta tuli tänä aamuna maili, jonka liitteenä oli vuokrasopimus. Kämppä on yhden hengen huone Waldhäuser-Ostin opiskelija-asuntolasta. Vuokra on 221,50e ja takuumaksu huikeat 400e, mutta sen käsittääkseni saa Saksassakin takaisin. Kyllä tulee Erasmus-stipendi tarpeeseen, kun yliopisto sen suvaitsee maksaa ensin. Iso painolasti vierähti hartioilta, nyt tiedän pääseväni nukkumaan jossain muualla kuin lähimmän sillan alla.
Vuokrasopimus pitää faksata ensi viikon tiistaihin mennessä.
Ensimmäisen yön joudun nukkumaan retkeilymajassa, mutta ei ole suuri kustannus, kun hintaan vielä sisältyy aamiainen. Hienointa on, että tuon retkeilymajayön pystyi varaamaan netin kautta valmiilla lomakkeella ja sähköpostilla hoituu vahvistus.
Varasin vihdoin laivamatkankin Helsingistä Tukholmaan. Olin auttamattomasti liian myöhässä varaukseni kanssa, sillä halvimmat hyttipaikat oli jo menny ja joudun siksi maksamaan vähän enemmän "hienommasta" A-luokan hyttipaikasta. Lisäksi otin meriaamiaisen, mutta en iltaruokaa, koska illalla tuskin on ikävän ja jännityksen kourissa yhtään ruokahalua, ja aamulla taas on pakko syödä kunnolla, että jaksaa päivän seikkailla Ruotsista Saksaan. Jännittää.
Mitä tästä opimme?
Ennen lähtöä on monta, monta asiaa, jotka on saatava hoidetuksi. Ensi viikolla mulla on töissä iltavuoro, joten voin kuluttaa ns. vapaat aamut nukkumisen sijasta myös soittelemiseen.
Ja hyvää päivää, arvoisat juhlavieraat. Olette saapuneet parahiksi paikalle todistamaan uuden blogini syntyä. Kyseessä on siis matkablogi, jonka sisältö toivottavasti läheisesti liittyy Erasmus-vaihtooni. Ainakin kirjoitan pääosin Tübingenistä käsin :D Oikeesti mut määrättiin pitämään tätä blogia, joten nyt pidän. Seuraavaan postaukseen voi mennä ikuisuuksia, kun lähtöön on vielä/enää kuukausi ja viisi päivää.
Aleksis Kiven päivänä astun illalla laivaan (note to self: varaa laivamatka), jolla seilaan yön aikana Tukholmaan. Aamulla pitää sompailla satamasta Arlandan lentokentälle, mistä lentoni Stuttgartiin lähtee yhden maissa. Todellakin on huomautettava, että olen lähtökuoppiakin syvemmällä reissun suhteen. Vuokrasopimus on irtisanottu päättymään 30.9. Televisioluvankin sanoin irti, ehkä jopa lopullisesti, ei sitä koskaan tiedä. Siitä ei kyllä ole tullut mitään vahvistusta, mutta sittenhän sen näkee, kun on laskunmaksun aika taas lokakuussa.
Nettiliittymää olen nyt yrittänyt irtisanoa puolitoista viikkoa. Rakkahin laajakaistaoperaattorini on ilmeisesti säästänyt henkilöstökuluissa ja tiedottaa asiakaspalvelun automaattiviestissä, että "Hyvä asiakkaamme. Palveluumme on juuri tällä hetkellä tullut paljon puheluita. Pyydämme teitä soittamaan hetken päästä uudelleen. Pahoittelemme blaa blaa blaa." Ihan mieletöntä, kun niitten ei ole tarvinu palkata ketään vastaamaan puhelimeen, kun asiakkaat soittaa! Eipä ole seuraava nettiliittymäni tämän operaattorin heiniä siis..
Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin tilasin jo keväällä. Kelalta pitää ehkä vielä pyytää lappunen, jossa sanotaan, että kuulun jo sairasvakuutuskassaan EU-maassa, joten ei tarvitse Saksassa maksaa sairasvakuutusta. Suomessa oleville vakuutuksille pitäisi myös tehdä jotain. Ja viimetalvisesta työpaikantapaisesta pitäisi pyytää työtodistus, ennen kuin muutan täältä pois.
