Mistä sitä ihminen ei valittais

Tajusin, että jos mulla oikeessa elämässä Suomessa ois vaan yks luento maanantaina suhteellista aikaa aamupäivällä (11-13), ni mä oisin mitä suurimmalla todennäkösyydellä illan töissä jossain pirun huonosti palkatussa asiakaspalveluhommassa. Nyt mä oon oikeessa elämässä Saksassa ollu koko illan kämpillä. Luin pari pitkähköä artikkelia - ehdinkö jo valittaa, kuinka paljon täällä vaaditaan lukemista enemmän kun Suomessa - joiden sisältöä en pysty omin sanoin kertomaan, sitten koitin pitkästymisen hetkellä kutoa kaulaliinaa yhtaikaa kun luin, ei toiminu, joten luin artikkelin loppuun ja neuloin sitten ihan erikseen. Enpä ole silti saanu kaulaliinaan paljon lisää mittaa. Kavereitten kanssa olen jutellu mesessä, mutta sitäki tänään vähemmän kun yleensä. Kirjotin kirjeen yhelle saksalaiselle tytölle, jonka osotteen sain Letternetistä. Toivottavasti se vastaa mulle, vaikka asustanki nyt Saksassa enkä eksoottisessa Suomessa.

Syntaksiluennolla istuin muute bulgarialaistyttöjen välissä, kaikki kotosin Mustan meren rannalta, ilmeisen suosittu turistikohde myös suomalaisnäkökulmasta. Yks niistä osas sanoa suomeks "terve terve mitä kuuluu" ja kerto, että suomalaiset isot pitkätukkaset ruskettuneet miehet on niiiiiiiiiiiin ihania :D Että saan kuulemma olla onnellinen :D. (ja mähän oon. Vaikka täälläkin on pariskuntia joka paikassa  
söpöstelemässä ja kävelemässä käsi kädessä ja... :( )

Huomenna Metzingeniin shopittamaan. Tehtaanmyymäläparatiisi, sieltä pitäs halvalla löytää talvivaatteita ja liikkavaatteitakin, että voi ruveta harrastamaan liikuntaa. Joo.. kai sitä vois mennä nukkumaan, mitä tässä muutakaan..

Nii paitti. Tyttökämppis tykkää kirjotella lappuja keittiöön. Minä en tykkää, että kirjotellaan lappuja keittiöön, jos on asiaa ni voi tulla suoraan sanomaan. Voi olla, että tulee vielä taistelu keittiön valtiattaruudesta... Mäkin asun täällä! Tarvi mitään pomottaa siksi, että on asunu täällä kaks-kolme vuotta kauemmin ku minä. We'll see..

Pari sanaa biletyksestä

Päivän toinen postaus, vähän muutakin kun purkkajuttuja.

Kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, pistin vahaa tukkaan ettei näytä ihan variksenpelättimeltä.
Katoin laukkuun vaan kaikkein välttämättömimmät mukaan ja kävelin sinne, missä bileet oli (ei pitkä matka). Kattelin ja pyöriskelin siellä noin vartin ja sitten lähdin takasin kotiin. Ajattelin, että mitä ihmettä mä siellä teen? En oikeesti edes halunnu mennä. Ois varmaan ollu eri asia mennä jossain porukassa vaikka, semmosten ihmisten kanssa, jotka jo valmiiks tuntee.

Kenenkään kanssa en ollu sopinu mitään, että siellä nähtäis tai jotain, kun en tunne täältä sillä lailla ketään vielä. Ja nyt, kun menin kuoroon, niin mun ei tarvi väkisin bilettää, että tapaisin ihmisiä. Kaikkein luultavimmin mun ois pitäny sisäistää biletyskulttuuri jo Suomessa siinä 5-6 vuotta sitten. Ei vaan jaksa kiinnostaa, ei ainakaan kun on ihan yksin.

Jos saa valita, ja minähän saan – kun olen yksin täällä, niin saan aina valita itse – niin vietän tän illan mielummin jo olemassa olevien kavereitteni kanssa tutusti ja turvallisesti mesessä ja neulon samalla kaulaliinaa, kuuntelen sitä musiikkia mitä haluan ja surffaan netissä. Onko jotain väärää siinä, että ei käy bileissä? Ihan oikeasti kiinnostaa teiän mielipiteet (olen kuullu, että aika moni tätä lukee, saa kommentoida myös!) aiheesta. En minä tänne vaihtoon lähteny bilettämään, olen aivan varma, että on muitakin tapoja tutustua ihmisiin, ja niitä tapoja aion ottaa viikko-ohjelmaani varmaan enemmänkin kun pelkän kuoron. Joku liikuntajuttu (täällä yliopisto tarjoaa opiskelijoille tietyn perusohjelman, joka on opiskelijoille ilmanen. Aerobickiä varmaan viittä erilaista, tansseja (tosin ei mua kiinnostavia) ja muuta. Luksusta, joka pitää hyödyntää) ja jos alkaisin löytökoiratarhalla käydä ulkoiluttamassa koiria aina sillon tällön.

Oleellista kaverustumisessa ja muussa on, että on jotain yhteistä toisen ihmisen kanssa. Niinpä on todennäkösempää, että löydän kavereita jostain muualta kun bileistä, kun mua ei itteeni niin bilettäminen kiinnosta. Mitä mä yksin haahuilen jossain, kun muutenkin tunnen oloni kömpelöksi ja epävarmaksi isossa tai pienemmässäkin ihmisjoukossa. Neulominen kiinnostaa enemmän kun bilettäminen. Onhan se yksinäistä, mutta ei sen tarvis olla. Suomessakin aina välillä parin kaverin kanssa kasaannuttiin juomaan teetä ja neulomaan ja juoruamaan, ei tarvinu bilettää että oli hauskaa. Samanlaista yhteisneulomista kaipaan täälläkin, mutta en tiedä, miten sen täällä sais aikaseks. Pitääkö mun pistää yliopiston ilmotustaululle lappunen? Toimisko?

Uskallanko?

Stuck

Saksalaiset ei harrasta ksylitolipurkkaa. En ole ihan varma vielä, mun täytyy tarkistaa.. mutta Orbit ja Juicy Fruit ainakin on ksylitolittomia. Extraa en ole vielä ostanu enkä jotain muuta mallia. Mutta jos tosiaan on niin, että saksalaiset ei perusta koivusokerista, niin mun täytyy kasata täältä hullu purkkapussukka ja lähettää iskälle Suomeen :)

Voi olla typerää kirjottaa purukumista, mutta ei mulla nyt oikein muutakaan ole kirjotettavaa. Täällä on nimittäin levypurkkaa :) Suomessa semmosta harvemmin enää näkee. Mutta mua on aina kiehtonu ensinnäkin se paperi, johka yksittäiset levyt on kääritty, ja toisekseen paperin ja purkan välissä oleva folion tyyppinen juttu. Tärkeä tieto?

Tänään olis Erasmus-bileet parin minsan kävelymatkan päässä. Olen aatellu ja kai päättänykin, että menen, mutta jotenki vaan ei jaksa kiinnostaa.. en vaa ole bilettäjä. Ainoo syy miks tonneki olen menossa on ihmisten tapaaminen. En mä kuitenkaan uskalla puhua kellekään ni what's the point? Ehän mä Suomessakaan biletä, miksi täällä pitäis. Kai mä silti meen ees kattomaan, mimmosta siellä on. Tuskin mitään ihmeellistä. Hyvä puoli on se, että voi heti lähteä pois jos ei kiinnosta, eikä tarvi kytätä linkkuaikataulusta, että koska pääsee kotiin.

---------------------------
Neulonta-asiaa: ku jossain vaiheessa hommaan digikameran (toivottavasti hommaan pian :D) ja voin ruveta kuvaileen niin maisemia kun neuleita, niin saatanpa tehdä ihan erillisen neuleblogin. Pistin itteni Ravelryn jonotuslistalle, vaikutti oikein mielenkiintoselta ja sellaselta, mitä olen Facebookin yhteyteen kaivannu. Toi vaan on ihan erillinen systeemi käsityöihmisille. Jotenka kun kamera tulee, niin sitten niiden, joita ei mun käsityöt kiinnosta, ei tarvi enää kärsiä :D Tää on vasta kehittelyasteella, mutta musta tuntuu, että olen vaihteeksi innostunu neulomisesta. Niitä inspiraatioita on ollu tänä vuonna monta peräkkäin, joten ehkä musta kohta tulee ihan oikea neulomaani?

Ensikosketus svaabilaiseen keittiöön

Nyt se on sitte tapahtunu. Kävin kouluruokalassa syömäss (Mensa) ekaa kertaa. 2,55e makso, ei sisältäny juomaa. Geschmälzte Maultaschen, valkosipuliperunat, kastikkeella pilattu salaatti ja liemessä lilluvia porkkanan ja purjon suikaleita. Ei kovin mieltäylentävää :D Maistoin kaikkea, mutta söin vaan Maultaschet. Linkki vie englanninkieliseen artikkeliin aiheesta. Kumminkin eka svaabilainen erikoisuus :) noin kokonaisena kouluruoka-ateriana en ollu siihen hirveän tyytyväinen, mutta hyvä, että tuli Maultaschet syötyä. Niitä vois ehkä Suomessakin sitte tehdä joskus. Haittapuolena ruokailussa oli, että ensin piti maksaa ja sitten vasta näki, että mitä sillä rahalla saa. Vaihtoehtoja oli monta mutta ehän mä niistä osannu valita, ni otin sitten perusvaihtoehdon. Toisella kertaa parempi onni nii mahakin täyttyy paremmin :)

Kuorotyttö

Eilen tein ehkä yhen fiksuimmista jutuista mitä voin täällä vaihdossa tehdä: menin kansainvälisille opiskelijoille suunnattuun kuoroon. Sillä ei ole minkäänlaisia ”tavotteita” paitsi laulaa yhdessä, pitää hauskaa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin eripuolilta maailmaa. Oli todella kivaa laulaa pitkästä aikaa kuorossa ja vihdoinkin tutustua ihmisiin täällä. Ja muutenkin rupee vaikuttamaan siltä, että en joudu olemaan yksin koko vuotta :) vaikka ei niin kaverustuiskaan, niin ainaki on mukavia tyyppejä kenen kanssa voi jutella ja mennä luennolla istumaan viereen, jos samalle luennolle sattuu. Tähän mennessä olen enemmän jutellu muutaman puolalaisen, turkkilaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Yhtäkkiä vaan tajusin että yhteinen kieli on saksa eikä englanti, vaikka englantiin ois niin helppo vaihtaa. Kaikki haluaa silti puhua saksaa, koska sitä varten ne muutkin täällä on, että oppisivat.

Tänään oli sitten kunnon koulupäivä ja mikä sen hienompaa kun missata aamun ensimmäinen luento :D En nukkunu pommiin, vaan yksinkertasesti kuvittelin, että luento alkaa tuntia myöhemmin kun mitä se oikeesti alko. Ehkäpä menen sinne kahen viikon päästä sitten, vaikka näissäkin on jo tekemistä, mitä nyt on. Ens viikon torstaina on jonkin sortin juhlapäivä, ja koulusta vapaata. Varmaan kaikki kaupatkin on kiinni, niin sitten on hyvää aikaa tehdä kouluhommia oikein ahkerasti. Musta tuntuu, että toisin kun Suomessa, niin täällä ei lukematta selviä. Enkä mä tänne lusmuilemaan kummiskaan tullu :D Jossain vaiheessa kirjotan varmaan mitä mieltä tähän asti olen saksalaisesta yliopistosta suomalaiseen verrattuna, mutta olen ponnistellu tänään henkisesti jo ihan riittävästi.

Joka tapauksessa mulla oli kolme luentoa peräkkäin kahestatoista kuuteen. Ekaks oli saksan kielihistoriaa, sitten mielenkiintonen internet-kirjallisuuskurssi (jolla tosin on läsnäolopakko :) ) ja viimesenä sodanjälkeisiä kulttuuriteorioita. Sen kurssin pitäjä puhu kauheen nopeesti eikä meinannu ees sen verran pitää taukoa, että ehtis hengittää. Mulla meni kaikki energia kuuntelemiseen ja muistiinpanot jäi aika heikoille, mutta vaikutti kyllä mielenkiintoselta. Vissiin sitte muutaman kerran jälkeen tottuu jokasen opettajan omaan tyyliin ja pystyy jotain itelleki kirjottamaan ylös niistä kursseista. Väsyttää vaan tommonen aivotyöskentely pitkästä aikaa.

Uinu pienoinen

En ole tainnu vielä täällä blogissa keretä hehkuttamaan, että mulla on nyt nettiyhteys myös kämpältä. Jotkut harvat saattaa muistaa, että ihan ensimmäisessä, jo kuopatussa blogissani valitin opiskelujen alkuvaiheessa, että netti pätkii usein kun on ylikuormitettu taloyhtiöverkko. Jotenkin silleen toimii täälläkin. Talo on yliopiston verkossa kiinni, eikä kaikki halukkaat mahdu portista yhtaikaa koko ajan, ni satunnaisotannalla muutaman kerran päivässä multa katoaa netti n. Varttitunniksi (ainakaan vielä ei ole pitempää katkoa ollu, toivottavasti ei tulekaan.). Joten koittakaa rakkaat ihmiset kestää kun ”yhtäkkiä lähden mesestä sanomatta sanaakaan”, ei ole omaa syytäni vaan johtuu jostakusta naapurista jonka oli just sillä hetkellä pakko pistää imutukset päälle. Niin luulen :D

Tänään katsastin Reutlingenin ostosmahollisuuksia. Se on noin 30000 ihmistä isompi kaupunki kun Tübingen, ja aivan eri olonen. Talot on uudempia ja on enemmän betonilaatikoita, kun niitä ei Tübingenissä ole keskustassa ollenkaan, keskiajalta paljon tai jostain sieltä, tosi vanhaa ja nättiä kuitenkin. Mutta koska Tübingenin ostosmahollisuudet on myös rajotetut, niin kämppis ehdotti, että lähtisin Reutlingeniin. Tarvin talvitakin ja talvikengät, kun täällä on jo aika kylmä ja joittenkin paikallisten olen sivusta kuullu olevan sitä mieltä, että vaikka viime talvena sato vaan kaks kertaa lunta, niin tästä talvesta tulee ihan valkonen. Niinpä tietenkin just nyt kun minä olen täällä.

Reutlingeniin pääsee Tübingenin keskustasta junalla, kestää noin kymmenen minuuttia. Omatoimisena tyttönä jäin pysäkkiä liian aikasin junasta pois ja lähdin sitten kävelemään (onneksi) keskustan suuntaan. Pääsinkin perille kun nousin oikeaan linkkuun ekalla pysäkillä, jonka näin noin 20min kävelyn jälkeen. Stadtmittestä oli lyhyt kävely Reutlingenin Wilhelmstrasselle, joka on paikallinen piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä ostoskatu, ja kauppoja on sekä leipomoita ja Döner Kebabbeja vuorotellen paljon. Talvitakkia en löytäny (kivoin makso 119e, että se siitä..) enkä talvikenkiä (oli kivoja mutta ei ne paljon lämmitä jos on -25 astetta pakkasta = tällä leveysasteella siis harvemmin kai on oikeasti niin kylmää että varpaat jäätyy.

Ostin siis pari neulepaitaa, sopivat farkut kun jopa löysin :), semmoisen repun mihin voi laittaa läppärinkin, pyyhkeen, lakanat ja uuden tyynyn. Toi talon puolesta täällä oleva tyyny on niin pieni ja pehmoinen, etten saa sillä hyvin nukuttua. Toi taas, minkä ostin, on 40x80cm ja aika kova, mutta varmasti parempi kun entinen. Oli sellanen kauppa, joka myi kaiken halvalla pois kun vissiinkin lopettaa niin ostin sitten kun näin. Normaalisaksalaiset nukkuu 80x80cm pehmeetäkin pehmeemmillä tyynyillä, outoa. Suomalaisia 50x60cm miljoonaa eri kovuusluokkaa olevia tyynyjä en ole vielä täällä nähny. Sarjassamme tyttö kaipaa taas kotiin.

Lopulta olin niin väsyny ja mulla oli niin paljon kasseja, että päätin vaan lähteä kotiin ja koittaa löytää talvitakkia toisen kerran. Kyllä mä nyt näillä ilmoilla vielä nykyisellä varustuksella pärjään. Tumput on päättelemistä vaille valmiit, en ole aiemmin tehny niin onnistuneita kun nuo :) olen oikein tyytyväinen. Huomenna täytyy ostaa vaan neula, että voin päätellä, kun ei mulla ole kun semmosia pieniä ompeluneuloja ja niillä ei tee villalangan kanssa mitään.
Jospas toi netti nyt sen verran jaksais, että saisin blogikirjotuksen julki.

Ensilumi

21.10.

Täällä sataa lunta. Ensimmäistä kertaa talvi pääsi yllättämään, koska mulla ei ole lähellekään riittävästi talvivaatteita. Oli muutakin mukaan otettavaa, ja ajattelin, että kyllä mä ehdin täältä sitten ostaa hyvissä ajoin ennen kun tarviikaan. On mulla yks paksumpi neulepusero, joka on vielä liian paksu, ja pipo ja yhet aika ohkaset hanskat. Ei oo talvitakkia tai kunnollista kaulaliinaa (semmoista kyllä kudon, myönnetään: nimimerkki eksyi Wolle Rödelin lankakauppaan, os. Neckargasse 7, tosin mulla ei ole sitä lankaa enempää, kun kaupassa oli vaan yks 50g kerä sitä, mitä halusin. Täytyy päästä maanantaina nettiin ja katsoa, voiko sitä tilata jostain tai onko lähellä toinen Wolle Rödel, josta vois käydä kattomassa). Lapasiakaan ei ole, mutta periaatteessa (periaatteessa? Käytännössä :D) mulla on lankaa ja puikot, että voin semmoiset kutoa. Ja kun kaulaliina joutu tauolle 66cm jälkeen (mittasin kirjekuorella) niin ehkä voisin taikoa ne langat jonkinlaisiks tumpuiks. Olin aatellu tehdä parit kämmekkäät, mutta niin ne suunnitelmat muuttuu kun taivaalta tulee valkosta höttöä niskaan :D

Noin muuten nukuin viime yön ensimmäistä kertaa kokonaan. Juteltiin Suden kanssa puhelimessa ja sen jälkeen oli paljon rennompi ja rauhallisempi olo kun mitä on ollu varmaan koko tänä aikana täällä. Yleensä olen heräilly neljän-viiden aikaan millon mistäkin päänsisäisestä syystä. Huomattavasti levänneempi olokin on, kun sai nukuttua. Sisäinen herätyskello herätti poikkeuksellisesti vasta yheksän aikaan, mutta loikoilin puoli kymmeneen. Sitten oli pakko nousta kattomaan lumisadetta, kun tajusin, miks ulkona ei ole oikeen minkään väristä (yleensä ollu aurinkoisen keltasen sininen taivas, tiiätte ehkä mitä tarkotan), sängyltä näkee nimittäin vaan taivaan eikä mitään muuta, mutta tästä pöydän äärestä näkee jo vastapäisen koulun/päiväkodin? Ja puiden latvoja.

Eihän tässä lumisateessa ole tosiaan muuta ihmeellistä kun se, että lehdet on vielä puissa, ja siksi aattelin, ettei talvi oo vielä ku aikasintaan kuukauden päässä. Kämppis sanoi jo perjantaina, että tänään sataa lunta, mutten uskonu. Ois vissiin pitäny ni oisin kuluttanu eilisen päivän jossain vaatekaupassa masistelemisen sijaan. Mutta en mä tänne jäädy, kerrospukeutumiseen on ihan riittävästi tarpeita. Siis siltä varalta, että jotakuta sattuis huolettamaan.
------------------------------------

Nyt on jo ilta. Lumi suli heti pois, ja kyllä täälläkin kuulemma yleensä putoaa ensin lehdet puista ja sitten vasta lumi. En vaivautunu tänään ulos ollenkaan, vaan neuloin sisällä. Tumput tein :) Peukalot tosin puuttuu vielä, eikä kukaan ole päätelly langanpäitä. Kyllä vähän tuntuu sormissa ja selässä, että on kököttäny monta tuntia ja tikunnu vaan. Bambupuikoilla, ne on aivan ihanat käsitellä, ja 100% villalangasta, joka myös on aivan ihanaa. Malli on Ulla-nettineulelehdestä Polysemiakämmekkäiden mukaan, mutta jatkoin niistä vaan omin luvin tumput. Voi olla, että joudun tekemään vielä huvikseni kämmekkäät, mutta ei ton malliset :) Tää tyttö kaipaa sen verran vaihtelua, että ei voi kahta tumppua enempää tehdä saman mallin mukaan, tai sitten saa malli olla tooosi kiehtova ja monimutkanen. Neulomisesta tulee hyvä olo ja ei-Novita-langat innostaa tekemään. Sen suhteen harmi, että ens viikolla alkaa luennot ihan kunnolla. Huomenaamuna pitää olla yheksältä kielihistorian luennolla, joutunen laittamaan herätyskellon soimaan sitä varten.
Hyvä Kimi!

Surprise, chien

18.10.

Keksin, että voihan näihin offline-tilassa kirjotettuihin blogikirjotuksiin päivämääränkin laittaa, kun en kuitenkaan pääse heti nettiin.

Sovittiin kämppisten kanssa, että me kaks tyttöä käytetään toista kylppäriä (sitä parempaa, meiner Meinung nach..) ja pojat jakaa keskenään toisen kylppärin ja vessan. Ihan mieletön systeemi, siisteystasokin pysyy taatusti semmosena että voi mennä nyrpistelemättä vessaan.
Tänään olis ollu Semesteranfangsparty jossain. En ole yhtään juhlijatyyppiä, en biletä Suomessa, niin miksi bilettäisin täälläkään. Olis kannattanu tietenkin mennä, että oisin tavannu ees jotain ihmisiä. En tunne täältä vieläkään ketään enkä varmaan tällä systeemillä saa ikinä kavereita. Tulee hauska vaihtovuosi kun joutuu yksin olemaan. Kyllä, tiedän, että mulla on kavereita ja rakas Suomessa, kiitos, kyllä, mutta yks pikku juttu. Te ootte kaikki Suomessa. Ette täällä. Minä olen...

Sain eilen Ellulta kirjeen :) Itekin olen kirjottanu kirjeitä enemmän kun koko kesänä yhteensä. Ainaski viis. Siis melkein joka päivä yks. Jotenkin on pidettävä yhteyttä ja voitava puhua ihmisille, vaikkei nettiä olekaan. Täällä olen lähestulkoon säännöllisesti menny kymmenen yhentoista aikaan nukkumaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa juoruta yömyöhään. Toivottavasti en ehdi tottua tähän.. Miten voi olla yhtaikaa sosiaalinen ja epäsosiaalinen? Siis silleen, että mielellään pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka on jo olemassa, mutta ei paljon kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (vaikka pitäs. Ehdottomasti.. mut on tuomittu yksinäisyyteen vieraassa paikassa?)

Yritän lukea täällä mahdollisimman paljon. Sen, mitä jaksan, siis. Saksa väsyttää tällä hetkellä fyysisesti paljon, kun en koko kesänä tarvinu saksaa yhtään missään. Siitä on jo puoli vuotta tai jopa saattaa olla yli, kun on viimeks tarvinu kuunnella, saati sitten ite puhua saksaa. Lukemalla kulutan ensinnäkin aikaa, jota mulla vielä on, kun ei kouluhommat oo vielä kaatunu niskaan, ja toiseks koitan imeä itseeni kulttuuria, kielenkäyttötapoja, sanoja, tietoa, sivistystä. Vaikuttaa siltä, että Saksassa arvostetaan laajaa lukeneisuutta ja muutenkin sitä, että on kiinnostunu siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Oman maan historia ja perinteet pitäis tuntea. Taitaa olla niin, että tääkin Lintunen istu peruskoulun ja lukion hissantunneilla vain siksi, että oli pakko. Ei elämää, vaan koulua varten.

En tiedä, saako tällasta kirjottaa julkisesti, mutta kirjotan kuitenkin. Olen jokseenkin yllättyny, että täällä on sanomalehdissä natsiaika edelleen esillä ja aika vahvasti. En ollu aiemmin ajatellu, että niin vois olla, koska jos vertaa siihen, miten paljon Suomessa pidetään esillä kansalais-, talvi- ja jatkosotia, niin suomalaisia ei edes kiinnosta mitä 60-70 vuotta sitten on tapahtunu (en tiedä, saako noinkaan kirjottaa). Villi päätelmä ilman tutkimuspohjaa: kulttuuriperimää arvostetaan täällä hyvin paljon ja se perimä nollaantu siinä maailmansotien taitteessa? Kyllähän nykypäivän saksalaista koskettaa juutalaisvainot ja keskitysleirit paljon enemmän kun suomalaista koskettaa vaikka talvisota. Eikö niin?

Noh. En rupea enempää politisoimaan kun en asioista mitään ymmärrä. Mutta jos pystytte saman viikon aikana löytämään peräkkäisten päivien lehtien otsikoista viittauksen talvisotaan, niin kertokaa mulle. Sitten voin tehdä taas uusia perusteettomia päätelmiä.
Mistähän tommonenkin nyt tuli mieleen. En vaan tainnu olla valmistautunu lukemaan 60-70 vuotta sitten tapahtuneista jutuista. Enkä vähättele, no way. Yllätyin vaan.

Molen yksin ja onneton

15.10.

On kovasti yksinäinen olo ja vähän masentaa. Tänään hoidin paperisotaa. Ei oo yhtään liiottelua, kun kuulee juttuja saksalaisesta byrokratiasta.. ne rakastaa sitä. Täytä tämä paperi, mene tonne ja täytä toinen, hae kolmannesta paikasta lappu, jonka tarvit sitten ku viet tän neljännen paperin viidenteen paikkaan täytettynä, ja jos ei ole kuudennesta paikasta haettua todistusta, niin kolmannen paikan lappu on hyödytön. Jeeh! Tuli ainakin käveltyä läppärin kanssa jonkun verran. Lähin ennen yheksää liikkeelle ja kotiuduin vähän ennen neljää. Tosin välillä istuin nettikahvilassa puoltoista tuntia ja lopuksi ostin pikkusen koulutavaroita, kun en tuonu mitään mukanani Suomesta.

Kuitenkin olen nyt ilmottanu, että asun Tübingenissä, ja mulla on myös oleskelulupaa vastaava paperi. Lisäks olen palauttanu yliopistoon kirjottautumisessa vaadittavan paperinipun täytettynä ja passikuvalla varustettuna. Siinä nipussa on mm. Vapautus sairausvakuutusmaksusta, koska mulla on Suomessa voimassa oleva sairausvakuutus – eurooppalainen sairaanhoitokortti riitti pelkästään, vaikka se on suomenkielinen. Tätsykkä oli vissiin pari semmosta aiemminkin nähny. Kävin maksamassa ylioppilaskunnan jäsenmaksutyyppisen maksun (Semestergebühr vai mikä hän lie), se on 62e per lukukausi, ettei ole maailman halvin. Tavalliset saksalaiset joutuu maksamaan ton lisäks vielä 540e muita maksuja, joista mut on Erasmuksen kautta vapautettu. Onneksi. Sitten mulla on lukukauden voimassa oleva Semesterticket eli matkalippu, jolla saa matkustaa Tübingenissä ja lähialueilla seuraavien kuuden kuukauden ajan. Se makso 41,50e, eli on huomattavasti halvempi kun mitä Helsingissä oli (siellä maksoin Hki-Espoo-Vantaa-lipusta lähestulkoon ton saman hinnan kuussa). En vaan tiedä, miten toi on oikeesti voimassa, kun siinä lukee, että ilman opiskelijakorttia ei kelpaa. Sain sen kuitenkin ostettua Zulassungsbescheinigungia, Semestergebühr-kuittia ja 20 euron panttia vastaan, sen saan takas sitten ku meen näyttämään, että mulla on opiskelijakortti. Sen saamiseen menee pari viikkoa, eikä mulla ole ihan täysin varaa maksaa neljä euroa päivässä siitä, että pääsen sinne ja takaisin.

Kirjastokortin meinasin saada. Infopisteen tädiltä kysyin, että saanko, vaikkei ole opiskelijakorttia. Se sanoi, että kun tiedän matrikkelinumeroni ja mulla on henkilöllisyystodistus, niin ei pitäs olla ongelma. Siinä sitten jonotin nälkäsenä ikuisuuden ja se täti, joka kirjastokortteja värkkäili (se ees oo mikään kortti, vaan paperilappu, joka pistetään pieneen muovitaskuun), oli sitä mieltä, että kyllä mulla nyt pitäs olla ees joku todistus siitä, että olen kirjoilla yliopistossa. Onneks osaan saksaa niin vähän, etten viittiny ruveta tappelemaan. Oli nälkä ja ketutti, halusin syömään jotain jonnekin.

Täällä muuten pillimehut on joko parin desin pusseja, mitä oon Suomessakin joskus nähny, tai sitten puolen litran laatikoita. Ja jääteetä vetää kaikki ihan hulluna. On aika suosittu Erfrischungsgetrink eli virvotusjuoma, mitä ainakin kaupan hyllyillä olen kattellu, ja näkyy olevan aika edullistakin. Viidelläkymmenellä sentillä saa puolen litran pantittoman pullollisen. Mun Schweppes Bitter Lemonini maksaa täällä litran pullo vaan 1,35e :) en ole vielä raaskinu ostaa, vaikka Suomessa se maksaa kaks kertaa ton.

Yritin avata pankkitilin Volksbankiin. Ne sano, että kun olen täällä alle vuoden, ni ei onnistu. Menen huomenna kysymään Kreissparkassenista, sitten Deutsche Bankista, sitten Postbankista, sitten jostain, ihan mistä vaan, kuhan saan pankkitilin. Vuokranmaksuun kun tarvii semmosen.. Ja muutenkin rahaliikenteen hoitamiseen, kun Visa ei käy täällä vissiin missään, paitti automaatilla, ja rahan nostaminen maksaa muksasti.. Tosin vaikuttaa siltä, että joka ikinen pankki täällä päin velottaa kuukausimaksun palvelujensa käytöstä. En sitte tiiä, onko ne kuullukaan verkkopankista, tuskinpa. Tähän mennessä ainoo asia, missä olen huomannu jotain edistystä suomalaisiin nähden, on lippuautomaatit linkuissa. Siis siellä sisäpuolella, käy kolikot ja semmoinen naldo-maksukortti, joka vastannee helsinkiläisten matkakortilla ostettavaa arvolippua. Kuskia kiinnosta vähääkään onko lippu vai ei.

Molen yksin ja onneton.

Kulttuurishokki!

Täällä on edelleen kylmä. Tai no, taitaa olla vähän lämpösempää kun käytävässä, keittiössä ja olkkarintapasessa. Ajattelin lähteä keskustaan kohta kattomaan, oisko jossain kirppari, miltä vois ostaa halvalla maton ja huovan, niin olis ees jonkun verran mukavampi olla täällä. Mulla ei ole oikein mitään tekemistä, kun ei ole nettiä, ei kouluhommia. Ostin eilen Bild-sanomalehden, että olis edes jotain lukemista. Taitaa vastata lähinnä suomalaisia iltapäivälehtiä tuokin, mutta välttää. Ei mun tiedonjanoni ole niin kova, että täytyis yhtään painavampaa asiaa olla. Tossa luki kuitenkin, että Doris Lessing sai tän vuoden kirjallisuus-Nobelin. Olen ajan hermolla.

On kovasti ikävä kaikkea ja kaikkia :( En nyyhki jatkuvasti, mutta ikävä on silti taustalla koko ajan. Kaupasta löyty sentään Wasan näkkileipää, ihan samanlaista mitä Suomestakin saa, ja levitehyllystä nappasin Beceliä, kun se oli ainoa tuttu merkki. Onko jotenkin väärin ostaa Saksassa sitä tavaraa mitä Suomestakin saa? Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että mä sopeudun tänne, ei kaiken tarvi olla yhtäkkiä uutta ja erilaista. Ja jos näkkärin syömisestä tulee parempi olo, niin tuskinpa se kovin väärin on.

Eilen illalla oli pahin ikäväkohtaus sillon, kun kävelin iltahämärässä kaupasta tänne kämpille.. kai voi sanoa, että kotiin? Ei mulla täällä muutakaan kotia ole. Päiväsaikaan pysyy tunteet hyvin kasassa ja piilossa, mutta illalla jostain syystä itkettää eniten. Ja ihan aamulla, kun ei ole vielä käynnistyny, tekis mieli vaan jäädä peiton alle masistelemaan. Siitä ei kuitenkaan ole tällä reissulla kysymys, pitää ryhdistäytyä aina vaan uudestaan ja tehdä edes jotain.. kuten nyt mennä keskustaan harhailemaan. Torstai-iltana, kun tulin, oli ihmeellisen hiljasta (ei liikenteen melua juurikaan eikä paljon ihmisiä), ehkä nyt on enemmän väkeä. Nettikahvilan vois kaivaa ihan ensimmäiseks, että sais näitä blogikirjotuksia siirrettyä tikulta nettiin luettavaks. Eri asia sitten, onko vapaita koneita, kun eiköhän ihan kaikki ole kaupungilla lauantaina niin kun Suomessakin.

Nettiriippuvaisen tunnustukset

Nyt voi sanoa, että vituttaa. Nettipiuha on ja kone on ja kone tietää, että nettiin pitäs päästä. Noh, eikös täällä olekin semmonen verkko, joka vaatii kirjautumisen. Mistä sitten saa käyttäjätunnukset? Yliopistolta tietenkin. Tai jostain pirun atk-toimistosta, mikä lie. 1. nyt on perjantai. 2. viikonloppuna ei Saksassakaan kukaan liikauta sormeaankaan virallisemmissa asioissa. (Talonmiestä ei saa täällä päin avaamaan ovea, jos unohtaa avaimen. Kuulostaa hyvältä, eikö?) 3. Atk-toimistominkälie meni kiinni neljältä. 4. Käyttäjätunnuksia on turha toivoakaan ennen kun on opiskelijakortti ja kirjoilla yliopistossa. 5. Mä voin hoitaa virallisia asioita seuraavan kerran maanantaina.

Joko kuulostaa riittävän hyvältä? Tänä nettiriippuvuuden aikakautena jotenkuten pärjä kolme päivää ilman nettiä. Eiköstä vaan?
6. Opiskelijakortin saa postitse parin viikon päästä yliopistoon kirjottautumisesta.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHH!

No hei. Eihän toi ole kun netti vaan. Eihän sitä kautta hoidetakaan kun mm. Kaikki pankkiasiat, laskunmaksut, aikataulujen tarkistukset, opinto-oppaan lueskelu, bloggaaminen, sähköpostit, meseily kavereitten ja rakkaan kanssa, eli siis sen tukiverkoston käyttö mikä mulla täällä Suomessa on, ainoot ihmiset, joitten kanssa voi jutella tosta vaan! Mitä nyt paitti ettei voi. Kun ei ole nettiä. Ennen kun kahen viikon päästä. Eikä täällä ole pakastinta. Huoneessa on edelleen kylmä. En halua tutustua kämppiksiini. Kaikki menikin tähän asti ihan liian hyvin!

Keskustassa on tietenkin nettikahviloita (edit: nääkin postaukset pistän kaikki kerralla yhdestä semmosesta). Halvimmillaan taitaa olla semmosta 1.50e tunti. Yliopistoon kirjottautumisen jälkeen yliopiston kirjastosta saattaa saada semmosen lappusen, jolla pääsee ainakin kirjaston koneilla nettiin. Elämä on.. ken tietää onko se a) väliaikanen todistus ja b) saapiko niillä samoilla tunnuksilla täältä helkkarin huoneesta ihmisten ilmoille lankoja pitkin.

Kylmää kyytiä

Kävin nyt ostamassa nettipiuhan. Viis metriä makso jotain päälle seittemän euroa, ei maailman kalleinta. Nettiä ei ole vieläkään, täytyy kytätä jos joku tänne sattuis tuleen, niin kysysin käyttäjätunnukset millä pääsee surffaamaan. Sitten kävin tossa läheisessä ruokakaupassa, jossa ei a) ole jauhelihaa pienemmissä kun 400g paketeissa ja b) ole kunnon kassapöytiä, vaan Lidlityyliin joutuu pakkaamaan hurjaa vauhtia, jos vähänkään enemmän tavaraa ostaa. Mutta kun tuo on tossa ihan lyhyen kävelymatkan päässä, niin ei mun sieltä kannata selkä vääränä kantaa, käy sitten useamman kerran. Erityisen hyvää tossa kaupassa on, että siellä myydään puisia neulepuikkoja, ainakin jonkun kokosia, ja Sachenmayer-lankoja :) Kalliita ne on täälläkin, mutta ainakaan en kuole tänne. Lankaa, lankaa, lankaa... :D Erityisesti nyt ajatus villasta ja neulomisesta lämmittää, kun tää huusholli ei ole erityisen lämmin. Täytynee hommata tossut, että voi hiippailla täällä, joku neuletakki aamuja varten ja muuten vaan paljon lämmintä vaatetta.

Ja täällä ei ole pakastinta.Täällä ei ole astiankuivauskaappia. Aaaaaaargh! Mun on niin ikävä suomalaista keittiökalustusta ja suomalaisia ruokakauppoja! Alepasta sentään aina tiesi saavansa banaaneja, toisin on täällä. Kaks kauppaa on ihan vierekkäin, valikoimat suunnilleen samat, ja vaan toisessa oli banaaneja myynnissä. Eikä oo minkään sortin puurohiutaleita. Minä kun varta vasten opettelin syömään puuroa, että sitten pääsee Saksassa halvemmalla, kun kyllä mysli täälläkin osataan hinnotella ihan mukavan kalliiksi. Ei muutenkaan innosta myslit, kun sain yliannostuksen Suomessa ekana opiskeluvuotena, kun joka aamu söin jugurttia ja halpismysliä. Ällöttää pelkkä ajatuskin, mutta kaipa siitä on selvittävä. Jos nimittäin aikoo syödä aamusin jotain täällä.

Jos joku kerkiää tulla kattomaan mua ennen kun lähden joululomalle Suomeen (tuskinpa vaan), niin vois yrittää ujuttaa pakaaseissaan seuraavia tuotteita: Neljän viljan puurohiutaleita ja salmiakkia. Nyt ei ole muuta mielessä. Mulla on salmiakkilakuja 450g ja van Slootenin elukkakuvioita 300g, siinä on mun salmiakit ja niillä ois muka pärjättävä jouluun saakka! Tiettekö, kun tommonen 300g Suomessa kesti mulla maksimissaan viikon... salmiakki sattuu olemaan mulle hermolääke, stressitason alentaja, tuttu ja turvallinen lohduttaja (kun ei Sutta ole). Lääkärit voi tosta stressitasojutusta olla eri mieltä, mutta mitä sitten.

Parasta tässä päivässä tähän mennessä oli, että käytännössä jäin rappukäytävään. En osannu avata ovea, vaikka oli oikeat avaimet ja kaikkee. Käväs mielessä, että joku tietty maa vois ottaa vähän mallia tietyistä abloy-lukoista eräässä toisessa maassa.. Katsokaas kun avaimen pystyy pyöräyttämään kaks kertaa vastapäivään tossa lukossa, niin minähän pyörittelin edes sun takas. Kolmen vartin kuluttua (tiesin, että kyllä pakosti joku tulee) tuli toinen tän kämpän asukas avittamaan, ja kas, tota avainta tarvii tossa lukossa vaan vähän kääntää oikeelle, sitten painaa ja samalla työntää ovea auki. How was I supposed to know? :o Toisella kerralla pääsinkin sitten sisälle jo muutaman minuutin ähellyksen jälkeen. Tekniikkalaji.. Kyllä meinas epätoivo iskeä, kun olo oli jo muuten vakaa ja sitten käykin noin.

Sarjassamme Lintu ei ole oikeasti reipas ja iso tyttö, vaikka siltä saattaa jostakusta ulospäin jopa näyttää...

"Kotona"

Kas niin. Nyt istun Tübingenissä Waldhäuser-Ostin opiskelijakylässä omassa huoneessani. Täällä on kylmä, koska ikkunat oli auki ja patteri kiinni, kun tulin. Takki on päällä ja kaulaliina kaulassa. Ei toi yks patteri ihmeisiin pysty, menee aikaa, ennen kun huone lämpiää. Tää taitaa olla jopa pikkusen isompi kun se, mikä mulla oli Helsingissä :D En oikein osaa arvioida pinta-aloja, mutta siltä tuntuu. Ns. talon puolesta on pöytä, tuoli, laatikosto (jossa jopa yks lukollinen laatikko!), kirjahylly, vaatekaappi (semmonen kiva oikee vaatekaappi eikä mikään kammotus niin kun Helsingissä oli) ja sänky. Sängyssä on epämukavalta vaikuttava patja, peitto ja tyyny. Ja on jopa vuodevaatelaatikko! Okei. Olen innoissani. Täällä on semmonenkin luksus, että verhot saanee ilman porakonetta roikkumaan. Mulla vaan ei ole verhoja, mutta kaipa tästä kaupungista sen verran löytyy kirppareita ja second-hand-shoppeja että saan jotkut riekaleet tohon. Tää on nimittäin aika kolkko, päävärit on valkonen ja semmonen koivunvärinen? huonekalulevy. Lattia on harmaahko muovimatto, niin että kyllä mun täytynee tänne hommata mattojakin pari. Jos vaan siis halvalla löytyy.

Ootan, että mun kämppäkaverit herää, täällä on ihan hiljasta, kaikki vissiin nukkuu. Niiltä voisin kysellä tarpeellisia juttuja ja esittäytyä. Asun taas solussa viidennessä kerroksessa, ehkä tän reissun jälkeen sitten ei enää soluilua tarvi leikkiä. Oma tupa ja oma lupa kuulostaa edelleen houkuttelevalta..

Tässä jossain vaiheessa täytyy lähteä liikenteeseen ja tutustua vähän ympäristöön. Luulin eka, että seinään ei sovi tavallinen rj45-piuha, että saa netin, mutta sitten katoin onneks toisen kerran ja kyllähän se vaan käy. Kun oisin ollu fiksu, oisin napannu semmosen mukaani Suomesta, samoin kun jonkun pehmolelun ja alkeelliset ruokailuvälineet. Eilen illalla nuorisohostellissa söin myslipatukoita, pähkinöitä ja jääteetä iltapalaks, kun en löytäny monipuolisempaa ruokakauppaa läheltä. Lisäks oli nyyhkytyskohtaus päällä enkä edes halunnu kierrellä ja ettiskellä kovin kauan.

Nuorisomaja sinällään oli laivaa parempi vaan siinä suhteessa, että sänky pysy paikallaan eikä tullu huono olo. Aamiainen oli ilmeisesti saksalainen tavallinen: monta sorttia leipää, leikkelettä, juustoa, hilloa, mysliä ja oli sentään maissihiutaleita. Leikkeleissä ja juustoissa oli hirvittävät määrät suolaa. Suomalainen terveysvalistus on siis menny ainakin mulle perille.. mutta täytyy myöntää, että eihän sitä voinu hirveästi syödä. Ja lisäks tääkin aamu on ollu semmonen ikäväntunteinen, niin ei ole paljon ruokahaluakaan vaikka nälkä ois. Nyt on jo vähän parempi olo, kun ei ainakaan asumisen ja yöpymisen suhteen tarvi miettiä missä ja koska ja millon.

Kun pääsis nettiin, vois vertailla täällä olevia pankkeja jotenkin, ehkä. Vuokranmaksua varten pitää olla saksalainen pankkitili, enkä mä nyt voi sellasta ihan sokkona kuitenkaan mennä johkin avaamaan. Kuulemma kannattaa kattoa vähän, miten on eri pankkien automaatteja, että voi sitten nostaa rahaa ilman turhia lisämaksuja. Jännää. Olkaa siellä Suomessa vaan ilosia, että saatte pankista riippumatta nostaa ottomaatista rahaa ilmaseks.

Kai vissiin tää vaihto tästä sitten alkaa...

Lentokentältä terveisiä

Kirjottelen tätä lentokentältä, odotan lentokonetta. Lähtö piti olla 13.25, mutta jostain syystä myöhästyy siitä ja onkin vasta 14.10. En kyllä ole puoleen tuntiin tarkistanu, että onko tohon tullu muutosta.

Selvisin oikein hyvin Tukholman satamasta Arlandan lentokentälle. Ihan laivaterminaalin edestä lähti semmonen flygbuss, joka makso 3,50e. Sillä pääsi Cityterminaleniin, joka on semmoin suomalaisia matkakeskuksia vastaava paikka, elikäs junia ja linkkuja menee sieltä suuntaan jos toiseenkin. Tohon flygbussiin pysty ostaan lipun jo laivan infosta, mikä oli huomattavan kätevä ratkasu. Monet oli ihan hukassa kruunujensa kanssa, kun euroilla ei voinu enää linkussa maksaa. Cityterminalenista otin seuraavan linkun Arlandan lentokentälle, se oli niitä samoja flygbusseja. Ilmeisesti Ruotsissa harvemmin tykätään ostaa kuskilta lippua, nimittäin siellä Cityterminalenissa oli joka firman oma kioski, josta piletti ostettiin etukäteen. Arlandan kentälle makso 95 kruunua, mitä sitten lie euroissa, jotain kolmasosa siitä kai. Ei siis mitenkään halpaa lystiä, mutta pääsin ihan oikean terminaalin oven eteen, eikä tarvinu harhailla ollenkaan.

Laivassa mun hyttipaikkani oli kakkoskannella ihan laivan etupäässä. C-luokan hytti ja sen huomas lähinnä vessan koosta ja sänkyjen kovuudesta. Tyynykin oli ihme perunasäkki. Menin nukkumaan joskus kymmenen aikoihin (Suomen aikaa) ja heräilin parin kolmen tunnin välein. Päätä särki aamulla. En voinu nukkua mahallani, kun laiva keinu jonkun verran, ei ees paljon, ja mulle rupes tulemaan paha olo. Selällään nukkuessa taas sitten päähän sattu enemmän kun muissa asennoissa. En vaan tykkää laivoista just siksi, että mulle tulee niin helposti huono olo. Ei tarvi olla myrskyä eikä mitään muutakaan. Ja kaiken lisäks kuulu välillä ihme kolahduksia, ja kaikki toi yhdessä vähän ahdisti, kun vielä tiesin olevani veden alla. Ikkunan kohdalla oli pelkät verhot ja niitten takana seinä.

Susi oli satamassa saattamassa mut laivaan Suomessa. Itkin paljon, mutta onnistuin käsittääkseni vähän rauhottumaankin ennen kun menin lipuntarkastuksesta läpi ja Susi lähti kävelemään takas rautatieasemalle. En oikein vieläkään käsitä, että halaan sitä seuraavan kerran vasta jouluna. Kamala ikävä on ja kännykän käyttökin on kallista, enkä pääse nettiin varmaan ennen kun pääsen huoneeseeni Saksassa. Pikkuserkkuni on sanonu, että ikävää helpottaa, kun rakas ei kuulu siihen ympäristöön missä ite on, eli ei ole yhteisiä muistoja. Ja kyllä se vaikuttaa olevan vähän totta. On siis ikävä, mutta en vetistele koko ajan. Tänä aamuna ja eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tuntu, että olen yksinäisempi kun ikinä ennen.
Tällä hetkellä otan vaan päivän kerrallaan. En osaa oikeestaan ajatella ehkä puolta tuntia pitemmälle. En minä tiedä mitä tuleman pitää. Ei mua odota kukaan Saksassa, mulla ei ole siellä yhtään mitään, en mä edes tiedä, mihin olen menossa. Sepä kai onkin pahinta. Kun en tosiaan tiedä. Onkohan tammikuussa helpompi palata Saksaan, kun tiedän, mitä siellä on? Ja sillon muuten täytyy ilman muuta kaivaa suora lento Helsingistä Stuttgartiin vaikka kiven alta. Onneks oli näppärä ja nopea reitti satamasta lentokentälle (mulla meni vähän reilu tunti, ei ollu eikä tullu kiire).

Turvatarkastuksessa jäin vyöstäni kiinni :D jouduin ottamaan sen pois, mutta onneks ei housut pudonnu silti. Mulla on kivasti kantamuksia, kun matkustamoon on käsimatkalaukku, käsilaukku ja läppäri. Painaa ihan hulluna kaikki. Etukäteen aattelin, että pistän kaikki nesteet menemään ruumaan (kuuluisat EU-säädökset), mutta sitten ennen turvatarkastusta olikin laatikko, mistä sai ottaa sen litran pussin, johka sitten ängin tärkeimmät – eli mitä on hyvä olla mukana, jos ruumaan menny matkalaukku jostain syystä ei pääsekään mun kanssa yhtaikaa perille.

Seuraava tilannetiedotus taitaa olla sitten, kun pääsen Saksaan ja saan jostain netin, tai on rauhallista aikaa olla koneella muuten. Harmi vaan, ettette saa reaaliaikasta tietoa mun reissultani. Koittakaa silti pärjätä, ehkä minäkin täällä.. Valokuvia tulee sitten, kun mulla on varaa ostaa kamera :)

Viime hetken tunnelmia

Kymmenen minuutin päästä lähdetään kävelemään juna-asemalle. Mulla on mahassa perhosia ja muita nilviäisiä, on vähän huono olo. Eilen illalla ehti jo pienoinen innostuksen poikanen tulla, ja tänä aamunakin oli vielä ihan hyvä fiiwis, mutta äkkiä se vaan vaihtu itkuksi taas. Olenkin sitten nyyhkiny pitkin päivää.
Pakkasinkin, jotain. 20kg on enemmän kun mitä mun isoon matkalaukkuun mahtuu, ja aivan viittä kiloa en jaksa pakata käsimatkatavaroihin. Kyllä noissakin on ihan riittävästi rahtaamista.
Luulen, että lähteminen olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi lähteä yksin. Jos Susi lähtisi mukaan, menisi periaatteessa reissun idea, kielen oppiminen, mönkään. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih... in a way I don't want to go.

Nyt on vaan pakko, katotaan koska seuraavan kerran pääsen netin kimppuun. 
--->

Päivä lähtöön.

Oon istunu tänään keskellä lattiaa ja lajitellu kuuluisia tärkeitä papereitani. Vaikka kuinka on tylsää paperijuttua, niin yleensäkin omien tavaroitten läpikäyminen ja mukaan otettavien seulominen vetää mielen haikeeks. En ole vielä ruvennu pakkaamaan enkä oikeastaan halua sitä vieläkään miettiä. Eilen ostin pienen käsitavaralaukun (toivottavasti se ei ole liian iso, että saan ottaa sen koneeseen) ja matkashampoon ja -hoitoaineen. Iso matkalaukku mulla on jo ennestään. 20kg saa pistää menemään ruumaan ja 5kg + läppärin saa ottaa matkustamoon. Ei tässä muuta, kun että jos pakkaan, mä lähen ihan oikeasti reissuun. Lähtemisestä tulee jo niin konkreettista, että meinaa mennä ilme surulliseks ja kyynelkanavat testiin. Yhtäkkiä onkin jo huominen ja ja ja... kaikki tuntuu olevan kesken enkä haluais tehdä mitään. Kirjotin osotteenmuutoskortit, vaikka tuntuu, että Saksan osotteen tilalle ois pitäny kirjottaa "sänky, peiton alla masistelemassa 11.10.2007 alkaen."

Millon innostus oikein iskee?

Henkistä väsymystä kai

Tässä on nyt ajeltu vuokrabiilillä ympäriinsä (täytyy käyttää rahaa kun sitä vielä on *kröhm* jne) ja tonni on tullu nyt reilussa parissa päivässä lisää matkamittariin. Kyllä se oma auto vaan on niiiiiiiiiiiin kun saa omaan tahtiin mennä ja suunnitella reitin itte. Ja kaikki julkisten kulkuneuvojen kannattajat saa olla mitä mieltä tykkää, mutta minä ainakin aion hankkia oman auton heti kun varallisuus antaa myöten. Eri asia on sitten, kuinka paljon ajan sillä, varsinkin, jos satun asumaan järkevän kävelymatkan päässä palveluista = kilometrin säteellä keskustasta. No joo.

Vuokrasin auton siksi, että pääsen käymään mahdollisimman monessa paikassa, jonne on kutsuttu kylään. Ensi keskiviikkona on jo lähtö, ja nyt oli viimeinen tilaisuus käydä, kun en alkuviikosta enää tahdo niin kovasti juoksennella ympäriinsä, vaan rauhoittua ikävöimään ja keskittyä lähtöön. Peruskysymys joka paikassa yhtä lukuunottamatta on ollut, että oonko jo miettiny, mitä pakkaan, ja jännittääkö, ja koskas sä oikein lähdet. Kivahan se on, että ihmisiä kiinnostaa, ja tietenkin se osottaa välittämistä, mutta ois miljoona kertaa helpompaa jos ei tarvis kolmea kertaa päivässä selittää samoja juttuja :D Siis silleen periaatteessa ei kyllästytä, mutta kun ei mulla ole mitään kerrottavaa. Ei tässä välissä ole tapahtunu mitään: en tiedä lähes mitään asumisjärjestelyistäni, en tiedä siitä kaupungista mitään, mulla ei ole käsitystä maantieteellisistä etäisyyksistä, en ole miettiny, mitä opiskelen enkä kerrassaan ole edes ajatellu, minkähänlainen sää Tübingenissä on ja mitä otan mukaan. Ehkäpä mä vaan kieltäydyn ajattelemasta lähtöä, kun en halua ajatella sitä. Se on jo liian lähellä ja kohta se on ihan todellista touhua.. satamassa ja toisessa satamassa ja lentokentällä ja.... Pitäskö olla innoissani? Hyppiä riemusta ja olla ilonen kun pääsen vuodeks ulkomaille??

Kertokaa ihan oikeasti. Väsyttää vaan eikä huvita miettiä sitä lähtöä. Luulen, että kun pääsen perille, on jo ihan toinen fiilis. Paras olisi.

Tsa-daah!

 Viikko sitten muutin Helsingistä Lahteen ja oon nyt virallisestikin lahtelainen. Suomen vakiosote on siis täällä Suden luona. Muutama päivä keretään vielä leikkiä "avoparia" ja sitten lähenkin Saksanmaalle ihan liian pitkäks aikaa seurustelunäkökulmasta. Mutta hyvä reissu siitä tulee.

Maksoin just laivamatkani Helsingistä Tukholmaan. Alun perin mulla oli varattu kalliimmasta hytistä paikka, mutta nyt huomasin, että halvemmassa hytissä olikin tilaa, niin tietenkin muutin varaustani. Kun aamiaisen hinta on sen 8e, niin kalliimpi hyttipaikka makso 53e ja tää halvempi maksaa sitten enää 37,50e. Mieletön hintaero, ja nyt mun satasen matkustusbudjettini pitää vielä paremmin. Tietenkin laadusta saa maksaa ja huonommasta hytistä maksaa vähemmän, toi on sisähytti kun kalliimmassa oli ikkuna ulos. Enpä mä sitä hyttiä muuhun tarvi kun siihen, että ei tarvi käytävällä istua ja itkeä ikävääni.

Pahoittelen, etten ole saanu aikaseks kirjottaa useemmin tänne, yritän parantaa tapani ja pitää teiät harvat lukijat paremmin ajan tasalla. Nyt on vaan kaikki muuttotouhuilut ja tän viikonlopun automatkailu varastanu ajan ja ajatukset, niin ei ole blogeilu jaksanu innostaa. Iltapäivällä suunta kohti Huittista, jännää.