Terveisiä Suomesta

Läppärin kanssa ei olla edetty yhtään mihinkään. Sen verran, että sain myyjäosapuolelta osoitteen ja sopimusnumeron, että voin niitten laskuun lähettää koneen huoltoon katteltavaks ja ihmeteltäväks. Sehän tässä on, että ois mukava saada valokuvatukset pelastettua _ennen_ kun lähetän koneen määräämättömäks ajaks kauas pois. Vihaan hoitaa asioita puhelimessa ja ku mitään ei saa jos ei käyttäydy vihamielisesti jo alkuunsa, ennen kun toinen on ehtiny heitä sanoa. Argh. Mutta sen verran ketuuttaa toi vekottimen hajoaminen, että pakkoha se on saada korjattua.

Maanantaina menen hoitamaan vaihto-opiskelujen hyväkslukua. Saa nähdä, mimmonen tovi sielläkin vierähtää, kun kursseja taitaa olla 12 eikä niistä ehkä ykskään vastaa yksyhteen suomalaisia kursseja. Vaihtopalautteen täyttelin eilen yliopiston intranetissä, ja ilmottauduin kertoilemaan tarvittaessa uusille vaihtoonlähtijöille kauhukertomuksia infotilaisuuksissa. Tänään tipahti Kelalta lappunen, notta täytä tämä lomake jos olet Suomessa ja tämä toinen, jos olet ulkomailla. Kysynpähän vaan, miten ihmeessä mä oisin saanu sen ulkomailla-lappusen käsiini, jos olisin vielä Saksassa? :D Välillä suomalainenkin byrokratia ihastuttaa (useemmin vihastuttaa). Kotimaassa-lappusen lähetin saman tien takas, eipä siinä kysytty kun paluupäivää ja allekirjotusta, oli nimenselvennyskin valmiina.

Stressauttaa ihan pikkasen jotenkin. Ehkä helpottaa, kun saan paperihommat hanskattua.

Ei mulle oo toistaseks muuta kulttuurishokkia tullu kun ihmeellinen väsymys. En oo vielä sopeutunu siihen, että elän Suomen aikaa minäkin, sillä tavalla siis, että jos jotain sanotaan tai tiedetään tapahtuvan klo sejase, aattelen automaattisesti, että "oikeasti" se tapahtuu tuntia aiemmin. Numerollisesti siis. Se ei oo kuitenkaan mikään vakava ongelma. Toinen, suunnittelua ja henkistä tilaa haittaava juttu on se, että mä oon edelleen vakuuttunu, että kohta lähen jonnekin. Ei takas Saksaan, vaan semmonen olo vaan, että ei oo enää monta päivää jäljellä, sitte taas pitää mennä pois. Tiedän kyllä, että saan olla täällä eikä tarvi miettiä lähtemistä eikä pelätä eikä kammota sitä, mutta minkäs teet. Jouluna oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Huhtikuussa oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Nyt on kivaa enkä voi olla varma, että tää ei lopu.

Kotona!

Lintu on laskeutunu. Eilen illalla puoli kahentoista aikaan oltiin kotona. Lennot meni ihan hyvin, jälkimmäinen oli vaan parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Tänään pitäs sitte jotain järjellistä tehdä. Susi lähti töihin puoli viiden jälkeen, ja ku en saanu enää unta, niin nousin minäkin ylös. Vois ehkä ens yönä nukkua kunnolla, ehkä jopa melkein kaheksan tuntia. Turhan monta yötä menny nyt epämääräsillä unilla.

On mukava olla kotona, tietää jotensakin, että voi rauhottua ja sopeutua ja keskittyä nyt siihen ”oikeeseen” elämää. Ken tietää, mitä se on. Ehkä se on jotain semmosta, että voi suunnitella ja miettiä muutenkin kun kahen vuoden päähän, kun ei enää tarvi lähteä (toivottavasti) näin pitkäks aikaa ulkomaille.

Vaikeehan on toki tajuta, että nyt se on ohi. Varmaan tulee kulttuurishokkiloita ja muita vastaavia. Aattelin tänään mennä käymään postissa (siellä on tietokonepohjanen systeemi aivan täysin, computer says mitä hyllyistä löytyy, ja niitä paketteja säilytetään järjellinen aika) ja ruokakaupassa (ihan siksi, että voin ihastella valikoimaa ja kauhistella hintoja ja ostaa pikkusen salmiakkia). Työnhakua pitäs ajatella, vaikka tänään tekis mieli vaan ottaa rauhottumisen ja sopeutumisen kannalta. Vätystääkin, mutta ku ei nukuttanu.

Njehnjeh. Läppäriä katotaan tänään illalla, kun atk-tukihenkilöni kotiutuu. Toivottavasti toimii tän mun pöytäkoneen monitorin kanssa, että saan valokuvatukset pelastettua. Jos oisin peräti niin fiksu, että tallentaisin ne nettialpuumiin samon tein, ois sitten ees näennäisesti tallessa jossain.

Mii is at houm!

Viimeistä viedään

Laskurista jo jotain huomaakin. Viimenen ilta täällä. Yhen kuorokaverin kanssa piti nähä, mutta eikös se ruvennu kipeäks ja jäi väliin. Lentokentälle sain saattojoukoiksi sen yhren ihmisen kenet halusinkin. Pääsen vollaamaan, jee.
Täällä on vähä kuumempi kun saunassa, koska saunassa ei tarvi olla vaatteet päällä. Ukkosta ei vaan tuu. Lentokenttäväki jotain lakkoilee, toivottavasti ei huomenna, varsinkaa jos on näin kuuma.. Ei meinaa mitään jaksaa eikä mitään huvita.
Matkalaukku on pakattu, mutta mun täytynee järjestää se vielä uudestaan. Kaikki mahtunee kyytiin, mitä pitääkin. Paperihommat on hoidettu täällä päässä, tili suljettu.
Mun piti kirjottaa yhestä kielellisestä huomiosta, mutta en jaksa ajatella. Ääh. Seuraava postaus sitten Suomesta kuha asetun!

Ylihuomenna kotiin!

Russakkani, tällä tädillä on about kaks päivää jäljellä Tyypinkenissä. Hain viimesen todistuksen aamulla ja kävin kansainvälisten asioitten osastolla täytättämässä paperit kuntoon, koko show on yhtä allekirjotusta vaille valmis. Sen saan luonnollisesti vasta huomenna, vastaanottoajat kun on täällä hyvinnii mielivaltasia, eikä palveluitten käyttäjien kannalta aina mahottoman käytännöllisesti aateltu. Opintosuoritusotteeseen kirjautu pyöreät 60 opintopistettä - mä olen yyylpeä itestäni, ku mietitään, että talvelta kerty se about 20. Väkersin ihan kiitettävän määrän siis nyt kesällä. Helpotti kyllä kummasti, ehkä tää meneekin ihan mutkattomasti loppuun.
Läppäristä on todennäkösesti näytönohjain tai näyttö romuna. Periaatteessa toivon jälkimmäistä, koska sitten vaan isketään kotona kone monitoriin kiinni, pelastetaan mitä voidaan ja poistetaan loput, ja kiukutellaan kone takuuhuoltoon turvallisin mielin. Eipä siellä muuta tärkeetä ole kun kaikki valokuvat tältä reissulta, ja joillain niistä kuvista on jopa tunnearvoa, vaikkei uskos.
Tänään vielä Stuttgartiin ihmettelemään. Tuhottoman kuuma on, tulen paistettuna takas. Ruskettunu en sentään oo ku ehkä vahingossa vähäsen.
Voinemme päätellä, että tänään on parempi päivä ku mitä lauantaina oli.

Matkailu on sitte hirmu kivaa muuten. Toissaviikolla pistin 6,8kg menemään Suomeen, tänä aamuna 10,3kg. Vielä yhen laatikon joudun lähettämään, koska kaikki vaan ei mahu matkalaukkuun. Miten ihmeessä sitä tavaraa kertyy?

Läppäri paskana.

Mun läppärini sano sopimuksen irti yön aikana. En tiedä, mikä on vikana tai mistä johtuu, kun eilen toimi ihan normisti ja sammukin normaalisti. Tänä aamuna ei lähteny päälle (ja kyllä, vaikka oon nainen ja vielä humanisti, niin se ei ihan oikeasti toimi, se on rikki) ja nyt ketuttaa. Ahdistaa ja masentaa jo valmiiksi, kun paperitöitten kanssa tulee kumminkin stressiä. Eilen piti hakea kaks viimestä todistusta, mutta eipä sitä toista ollukaan sitten yhtään missään, eikä kukaan tienny siitä mitään. On niin kiva, kun opettajan kanssa sovitaan ja sitte se ei vaivaudu tekemään omaa osuuttaan, vaikka tietää, että sen paperilappusen kanssa on kiire. Yliopistosysteemiä ei jää ikävä olleskaan. Suomessa ollaan tommosissa asioissa paljon tehokkaampia, selkeempiä ja keskitetympiä. Täällä juoksutetaan ihmisiä ihan vaan juoksuttamisen riemusta, eikä kukaan tiedä kun ehkä mahollisesti omat asiansa, jos niitäkään.
Läppärin takuu siis umpeutu kesäkuun alussa. Jihuu. Matkavakuutuskaan ei ole voimassa, mutta tuskinpa olis hirmusti auttanu sekään.. ARGH! Miksi just nyt? Ei ois monta päivää ollu ni oisin Suomessa ja ois mun vanha pöytäkoneeni varalla. Jos muuten vielä jotakuta ihmetyttää, että halusin mielummin pöytäkoneen kun läppärin ylppärilahjaks, niin tässä syy: pöytäkone on nyt kolme vuotta vanha ja pelittää edelleen. Läppärinpaska on reilun vuoden vanha ja nyt jo rikki. Pöytäkone on ergonomisempi, sitä ei tuu mieleenkään raahata huvikseen mukaan paikkaan jossa sitä ei tarvi, se on luotettavampi, ja jos joku osa menee rikki, sen pystyy vaihtamaan uuteen maksamatta koko omaisuuttaan siitä riemusta. Ja lisäksi pöytäkonetta voi päivittää rautapuolelta ihan niin kun tykkää. Läppärin kanssa on sidottu siihen pakettiin, mikä sen mukana tulee, ja yleisesti ottaen ohan läppäri aivan liian kallis laatuunsa nähden. Mun romuni ainakin. Ei ärsytä! Mä haluan pois täältä!

Vajaa viikko jäljellä.

About 9 viikkoa sitten iskin ton vaihtolaskurin tohon. En uskonu sitten millään, että tää vaihto on ikinä ohi. Otti päähän, ahdisti, ketuutti, surutti ja ikävöitti. Opiskelijavaihto on niitä juttuja, joissa jälkiviisaus on ainoa viisaus, jossa jälkiviisastelu voi olla ainoa millä ne hyvät jutut huomaa - uskokaa pois, on aivan sama kuinka kesken pahimman masisaallon ruvetaan kertomaan, että pian se on ohi ja sitte olit tyytyväinen että lähit. JÄLKIviisautta. Asioita huomaa vasta jälkikäteen, ne on helppo huomata, kun tilanteesta on päässy pois. On turvassa. Tietää, ettei enää toista samanlaista reissua tarvi tehdä. Jos tarvii, niin toivottavasti eka reissu oli hyvä muutenkin kun jälkeenpäin kotisohvalla sitä miettiessä.

Pashinta tässä on, että joutuu moikkaamaan kavereita viimesen kerran. Heinäkuun alussa häippäsi japanilaistyttö kotiaan. Viime viikolla lähti unkarilaistyttö muutaman tunnin päähän kotiaan miehensä ja koiransa luo. Tänään lähti amerikkalaistyttö muutaman tunnin päähän miehensä kotikotia. Yksi suuresti tärkeä ihminen asuu onneksi täällä tyypinkenissä. Siinä mielessä onneksi, että jos jonkun haluaisin lentokentälle saattamaan, niin ei olis vaikea valita eikä vaikea pyytää. Töittesä takia varmaan ei kerkeä ja ehkä hyvä niin. Siitä tulis pelkkää vetistelyä kummiskin, nämä muut on jotenkin selvinny - halin jälkeen saman tien ympäri ja suunta kohti omaa linkkupysäkkiä. Lentokenttä on pysähtyvä paikka ja vetkutella voi, kun ite on lähössä. Luultavasti menen yksin.

Mä en arvannu, että ystävyyssuhteet voi syventyä about maapallon keskipisteeseen näin lyhyessä ajassa. Mä olen tosi tosi varovainen ja hidas kaverisuhteissani, mulla on hälytyskellot ja kun ne kilahtaa niin pistän homman poikki - en jäihin. Millä ihmeen säkällä syksyn kuoroporukasta kuoriutu kermat päältä? Miten ihmeessä minä olin se, joka rupes jututtamaan, miten ihmeessä jututettavaks sattu oikea ihminen? Kun tiedän, jälkiviisaasti, että en ketä tahansa valinnu, jota ees vähän kiinnostas. Ystävyys ja kaveruus on siitä jännä juttu, että kun se toimii, niin se on tasapainossa. Sen mitä antaa, saa takas. Voima ja vastavoima. Sen takia toiset ystävyyssuhteet kuolee siihen samaan yhteydenpitoväliin, missä toiset ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomana tai jopa vahvistuu. Ei sillä ole väliä, onko ihmiset erilaisia vaiko samanlaisia. Pitää vaan spontaanisti pystyä tasapainottamaan asioita olemalla oma ittensä, sitä ei voi tiedostaen tehdä, koska luultavasti menee mettään.

Mua itkettää tänään. Mä en jää täältä kaipaamaan mitään muuta kun kavereita enkä mä tiedä näänkö mä niitä enää koskaan. Ja vaikka yllättävän paljon selvis näitten kuukausien aikana, en silti tiedä, miten homma pysyy kasassa, kun välimatkaa riittää ja elämät eriytyy entisestään. Pelkään menettäväni tärkeitä ihmisiä siihen, että tilanteen muuttuessa tasapaino ei pelaakaan.. kuihtumista. Epävarmuus on nimittäin se, mikä homman syö, jos joku sen syö. Mun kaverisuhteeni toimii aivan joka ikinen tasan samalla tavalla kun semmonen pingismailassa narulla kiinni olevan pallon lyöminen - se pomppaa aina samalla voimalla takas. Narun takia. Jos ei ole narua, niin kaikki riippuu toisesta pelaajasta.

Sillon japanilaistytön läksiäisissä juttelin yhen kuorokaverin kanssa, joka kerto, että se ei ekan vaihtarilukukauden jälkeen enää ystävystyny eikä kaverustunu, tutustu vaan. Syynä juurikin se, että niille ihmisille joutuu sanomaan moikat, vaikka ei haluaisi, ihan liian pian. Ja yksin isossa maailmassa vähässäkin ajassa voi saada ihmissuhteissa aikaan suhteutettuna liikaa aikaan.

OT

Ei nyt varsinaisen suoraan liity täälläolemiseen tai opiskelijavaihtoon, mutta pakko nyt jonnekin pistää kun on aivan loistava. Kyllä mäki vielä joskus..kaiehkä. Ku oon iso ja rikas. ...

Edit: videolla siis piano-cover System of a Downin Aerials-biisistä.