Vajaa viikko jäljellä.

About 9 viikkoa sitten iskin ton vaihtolaskurin tohon. En uskonu sitten millään, että tää vaihto on ikinä ohi. Otti päähän, ahdisti, ketuutti, surutti ja ikävöitti. Opiskelijavaihto on niitä juttuja, joissa jälkiviisaus on ainoa viisaus, jossa jälkiviisastelu voi olla ainoa millä ne hyvät jutut huomaa - uskokaa pois, on aivan sama kuinka kesken pahimman masisaallon ruvetaan kertomaan, että pian se on ohi ja sitte olit tyytyväinen että lähit. JÄLKIviisautta. Asioita huomaa vasta jälkikäteen, ne on helppo huomata, kun tilanteesta on päässy pois. On turvassa. Tietää, ettei enää toista samanlaista reissua tarvi tehdä. Jos tarvii, niin toivottavasti eka reissu oli hyvä muutenkin kun jälkeenpäin kotisohvalla sitä miettiessä.

Pashinta tässä on, että joutuu moikkaamaan kavereita viimesen kerran. Heinäkuun alussa häippäsi japanilaistyttö kotiaan. Viime viikolla lähti unkarilaistyttö muutaman tunnin päähän kotiaan miehensä ja koiransa luo. Tänään lähti amerikkalaistyttö muutaman tunnin päähän miehensä kotikotia. Yksi suuresti tärkeä ihminen asuu onneksi täällä tyypinkenissä. Siinä mielessä onneksi, että jos jonkun haluaisin lentokentälle saattamaan, niin ei olis vaikea valita eikä vaikea pyytää. Töittesä takia varmaan ei kerkeä ja ehkä hyvä niin. Siitä tulis pelkkää vetistelyä kummiskin, nämä muut on jotenkin selvinny - halin jälkeen saman tien ympäri ja suunta kohti omaa linkkupysäkkiä. Lentokenttä on pysähtyvä paikka ja vetkutella voi, kun ite on lähössä. Luultavasti menen yksin.

Mä en arvannu, että ystävyyssuhteet voi syventyä about maapallon keskipisteeseen näin lyhyessä ajassa. Mä olen tosi tosi varovainen ja hidas kaverisuhteissani, mulla on hälytyskellot ja kun ne kilahtaa niin pistän homman poikki - en jäihin. Millä ihmeen säkällä syksyn kuoroporukasta kuoriutu kermat päältä? Miten ihmeessä minä olin se, joka rupes jututtamaan, miten ihmeessä jututettavaks sattu oikea ihminen? Kun tiedän, jälkiviisaasti, että en ketä tahansa valinnu, jota ees vähän kiinnostas. Ystävyys ja kaveruus on siitä jännä juttu, että kun se toimii, niin se on tasapainossa. Sen mitä antaa, saa takas. Voima ja vastavoima. Sen takia toiset ystävyyssuhteet kuolee siihen samaan yhteydenpitoväliin, missä toiset ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomana tai jopa vahvistuu. Ei sillä ole väliä, onko ihmiset erilaisia vaiko samanlaisia. Pitää vaan spontaanisti pystyä tasapainottamaan asioita olemalla oma ittensä, sitä ei voi tiedostaen tehdä, koska luultavasti menee mettään.

Mua itkettää tänään. Mä en jää täältä kaipaamaan mitään muuta kun kavereita enkä mä tiedä näänkö mä niitä enää koskaan. Ja vaikka yllättävän paljon selvis näitten kuukausien aikana, en silti tiedä, miten homma pysyy kasassa, kun välimatkaa riittää ja elämät eriytyy entisestään. Pelkään menettäväni tärkeitä ihmisiä siihen, että tilanteen muuttuessa tasapaino ei pelaakaan.. kuihtumista. Epävarmuus on nimittäin se, mikä homman syö, jos joku sen syö. Mun kaverisuhteeni toimii aivan joka ikinen tasan samalla tavalla kun semmonen pingismailassa narulla kiinni olevan pallon lyöminen - se pomppaa aina samalla voimalla takas. Narun takia. Jos ei ole narua, niin kaikki riippuu toisesta pelaajasta.

Sillon japanilaistytön läksiäisissä juttelin yhen kuorokaverin kanssa, joka kerto, että se ei ekan vaihtarilukukauden jälkeen enää ystävystyny eikä kaverustunu, tutustu vaan. Syynä juurikin se, että niille ihmisille joutuu sanomaan moikat, vaikka ei haluaisi, ihan liian pian. Ja yksin isossa maailmassa vähässäkin ajassa voi saada ihmissuhteissa aikaan suhteutettuna liikaa aikaan.

Mesimarja

Kuukausi vaihtoa jäljellä ihan tasan. Lauantai-iltana oli yhen hyvän kaverin läksiäiset, neiti häippäs Japaniin :( Hassua, että pitäs ilosesti juhlia sitä, että näkee ehkä viimestä kertaa ikinä. Japani on kummiskin niin kaukana.. toivottavasti tässä kummiskin yhteyttä pidetään.

Tänään tipahti kolme tenttiä ohjelmistosta pois. Vaihtariudesta on aina välillä hyötyä :) Tuntuu, että eipä nuo tentit oo täällä kun muodollisuuksia vaan uudessa tutkintojärjestelmässä oleville, eikä koske mua, kun ei ole ihan sama järjestelmä. Pitäs tietty olla, mutta ei mua haittaa ettei mua lasketa mukaan :D Heinäkuun 15. päivästä eteenpäin onkin siten enää viis tenttiä about viikon sisään. Kolme luentotenttiä, joista yks suullinen, ja kaks seminaaritenttiä, täyttä tappoa kumpikin. Saap nähdä jos vaikka säälistä pääsisin läpi. Pikkasen kuitenkin stressausta helpotti.

Heprean kielessä ei ole ollenkaan olemassa sanaa, joka tarkottas vadelmaa. Vadelmia ei siellä päin kasva kuulemma, niin ei sillä sanalla tekis mitään. Ihan huippua, pieni sisäinen kielitieteilijäni pohtii ajatusta ihan innoissaan.

Pragmatiikan maikka suvaitsi esitellä viime tiistaina yhden suomalaistutkijan ajatuksia. Herran/rouvan nimi kirjotetaan Karttunen, ja ko. professori lausui useampaan kertaan 'khartuun' vrt. englannin cartoon.. En kehannu sanoa mitään mutta hihittelin kyllä. Oli hauska tunti :)

Opettajamateriaali

Maanantait on hankalia päiviä. Pitää herätä yheksäks luennolle, ja luennon jälkeen on viis tuntia taukoa, ennen kun on tyyyyyyyyyyyylsä seminaari ja sen jälkeen vielä luento. Kulutin siis aikaani miettimällä maanantain maikkoja :D

Aamuluennon opettajana on herra H, joka on harmaahiuksinen huonoryhtinen nuorehko ukkeli. Sillä on aika isot silmälasit ja nariseva ääni. Luennon aiheesta tulee mun muistiinpanotekniikalla kolmisen sivua muistiinpanoja. Tosi monet saksalaiset kirjottaa kokonaisia lauseita ja niillä menee suunnilleen puoli vihkoa per tunti :D Opettajan peruslause kymmenen minuuttia ennen loppua kuuluu: "täytyy hypätä sen ja tän kohdan yli", kun ei ole aikaa. Kaikki on tosi "jännittävää" :D Aihe on toki mielenkiintonen ja luennolla oppii vahingossa ajattelemaan, kun 1600-1700-lukujen ajattelijoilta napsii ahniinuusia ajatuksia itelleen mietittäväks. Mutta ei se jännää ole :D

Seminaarin vetäjä on rouva R, keski-ikänen valtavirrasta poikkeavia ilmeisesti pellavasekotusvaatteita käyttävä pikkunen ihminen. Kun se innostuu, sen ääni kovenee melkein huutamiseks. Mä en ollenkaan innostu niistä asioista mistä se... en vaan tajua. Se tykkää kysellä opiskelijoilta kaikenlaista päivän aiheeseen liittyvää, ja multa menee yleensä sen kysymykset ohi, se osaa muotoilla ne mukavan monimutkasesti. Yleensä se tykkää pitää vähän yliaikaa, mutta tänään päästiin pois 20 minuuttia liian aikasin, kun noin 5/6 porukasta hermostu silminnähtävästi ukkosesta ja rupes oleen hiljasen rauhatonta, eikä juuri kukaan keskittyny. o.O

Viimesen luennon vetää herra W, oikein professori, ja sen äänenvoimakkuus vaihtelee hyvin vähän. Sillä on perus hulluprofessori-tukka, ja se oppi pari luentoa sitten klikkaamaan pp-esityksessä hiiren kakkosnapin valikon ite pois ja jatkamaan eteenpäin. Tänään se huiteli innoissaan laserosottimella, jonka oli saanu joltain lahjaks. Sillä on mielenkiintosia ajatuksia, mutta muistiinpanomateriaalia mä en hirmusesti sen jutuista välillä löydä, siis sillä lailla.. puoli sivua tuli tänään. Käsitteli ekalla luennolla Raamattua ihan tavallisena kirjana Iliaksen rinnalla, ja mä koin yhen elämäni hienoimmista ahaa-elämyksistä. Tälläkin luennolla oppii aattelemaan, kun miettii maikan ajatuksia.

Erityisesti tolla iltaluennolla käy luentosalin ovet koko ajan. Luento alko vartin yli kuus ja kesti varttia vaille kaheksaan. Jo ennen seittemää oli n. 10 ihmistä poistunu yks kerrallaan. En muista, että Suomessa olis tommosta o.O Siis että lähetään ku huvittaa ja tullaan ku huvittaa (jos on myöhässä ni on mutta..). Häiritsee opetusta ja tuntuu vähän hassulta, kun en ole tommoseen tottunu. Toivottavasti ei rantaudu Suomeen.

Mä luulen, että jo Tübingenin kokosen yliopiston etuja on, että on varaa ja mahdollisuuksia antaa opettajien rauhassa pitää kurssinsa ilman, että tarvii miettiä, ehtiikö opiskelijat käydä sen seittemässä viikossa viiden vuoden sisällä, että valmistuuvat ajallaan. Kyllähän sitä Suomessakin oppii kyseenalaistamaan vähän niin kun siinä sivussa, mutta enpä muista vielä yhdenkään opettajani oikeasti opettaneen omia ajatuksiaan opetussuunnitelman sisällön ohella. Onko se Suomessa kielletty? Erityisesti, jos opettaja kerran on samalla myös yliopiston tutkija, niin miksi innostus omaan erikoisalaan ei tule opetuksessa läpi? Onko opetussuunnitelmat ja kiire vaan niin paljon vai eikö semmonen ole maan tapa? Vai arvostetaanko Suomessa enemmän sitä, että opitaan vaan se, mitä kirjoissa lukee ja on lukenu jo pitkään? Eihän opettajien tarvi olla kilttejä lapsia, ja opetuksesta saa paljon enemmän irti, kun maikasta näkee, että sitä kiinnostaa. Oma työnsä nimittäin, ja se, että siitä saa puhua opiskelijoille.

Kotia tullessa kastuin sateenvarjosta huolimatta litimäräks, täällä oli ukkonen just päällänsää ja vettä sato kahesta saavista kaatamalla. Matkaa oli linkkupysäkiltä alaovelle sen max. 300 metriä, ei huono. Toivottavasti kengät kuivuu huomiseks :D

Congrats! You are our 1000th visitor and just won a life. Check your wins today!

Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..

Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.

Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.

Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.

Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.

Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.

Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.

Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.

Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.

Täysin aiheeton kirjoitus

Korostan heti alkuun, että en hyökkää opiskelijoita enkä heitin lapsiaan vastaan missään tapauksessa. Rouva ministerin kanssa vaan olen eri mieltä..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805097629752_uu.shtml

Kaveri heitti tuommoisen linkin. Olen vähän, tai no, vähän enemmän järkyttyny. Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on saanu oikein loistoidean: tehkääs nuoret lapset jo opiskeluaikana niin valmistutte nopeammin!

Alkuun on sanottava, että toki on niitä superäitejä, jotka hoitaa vuoden vanhaa samalla kun kirjottavat graduaan. Kunnioitus ja arvonanto heille ja muillekin opiskelijaäideille.

Mitä minä aiheesta tiedän:

• vuonna 2005 Suomessa siirryttiin yliopistoissa kaksportaiseen tutkintojärjestelmään, joka tarkottaa, että opiskellaan ensin kandi kolmessa vuodessa ja päälle maisteri kahdessa vuodessa. Kaksi vuotta annetaan lisäaikaa jostain tosi hyvästä syystä, äitiys taitaa olla yksi niistä. Opintotukea saa yliopisto-opintoihin 55 kuukauden ajan.
• Opintotuki ei ole suuren suuri, äitiyslomalainen ei saa opintotukea. Äitiyspäivärahan perusteena käytetään opiskelijan tuloja, joka tarkottaa reilut 250e/kk jos ei ole käynyt töissä opiskelujen ohella (mikä lienee jo itsestäänselvyys, että työpaikka on ollut jonkinlainen). Jos opiskelijaäidin puoliso ei ole hyvinpalkatussa kokopäivätyössä, niin millä perheen on tarkoitus elää? (Minä en tiedä todellisuudesta vielä mitään, mielellään saa korjata ja kertoa omia mielipiteitään.) Pahimmassa tapauksessa opiskelijaäidillä on opiskelijamies.
• Missä vaiheessa opiskelijan pitää saada lapsi, jotta lapsen saanti ja perheen kasvaminen nopeuttaa opiskeluja, nostaa opiskelumotivaatiota ja oikeuttaa maisterintutkintoon?
• (Todellisuudesta en tiedä tässäkään mitään, mutta humanistiopiskelijattarena käsitykseni työmarkkinoista ei ole kovin ruusuinen.) Nuorille naisille yleensäkin tarjotaan mieluiten pätkätöitä, ei hyvä. Nuorille naisille, joilla on pieniä lapsia, tarjottaneen pätkätöitäkin kovin pitkin hampain. Nuoret naiset, joilla on pieniä lapsia mutta ei tutkintoa, tekevät pitkin hampain niitä pätkätöitä, joita saavat. Ei hyvä. (Toivon, että käsitykseni todellisuudesta on erittäin väärä, ja taas saa korjata mielellään.)
• Opiskelijoitten lisääntyminen on naisten ongelma. Miesten opiskelutahtiin ei vaikuttane juurikaan...

Tämän kirjoitan ihan siksi, että olen huolissani omasta työllistymisestä sitten valmistumisen jälkeen. Haluaisin lapset nuorena, mutta mistä sitten saan töitä jne jne jne. Tehdään kaikista lähihoitajia ja siivoojia (joita tarvitaan ja joitten työtä arvostan ja joille ennen kaikkea riittää töitä!) niin ongelma poistunee, porukka valmistuu parahiksi kun täyttää 21 ja voi saman tien ruveta värkkäämään jälkeläisiä.

Ärsyttää vaan tuommoinen.. Näen kolme epäkohtaa/ongelmaa, ja ne ovat a) aika, b) raha, c) jaksaminen sekä d) hyssälän ideaalimaailma ei vastaa omaa käsitystäni opiskelijaelämästä. Mutta mulla ei olekaan vielä vakituista naurettavan hyväpalkkasta työpaikkaa, en ole julkkis enkä 30 vuotta itseäni vanhempi, niin en tiedä asioista vielä mitään. Kun ei sitä perhettäkään ole.

Hyvä puoli on toki se, että niitä superihmisiä on, jotka onnistuvat ja haluavat yhdistää perheen ja opiskelun+työssäkäynnin. Äitienpäivän kunniaksi voisi heitä onnitella, minusta ovat superihmisiä. Itsellekin muksu toki kelpaisi, paikoilleen asettautuminen ja perheen perustaminen, mutta ei musta taida siihen vielä olla.. Enkä halua, että kukaan rupeaa siihen painostamaan jostain ylhäältä päin.

Viimenen editti, lupaan :D

Tommosen lausunnon takia harkitsisin kyllä vakavasti, mitä puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestän. Onnekseni rouva ministeri sattuu olemaan keskustalainen, niin ei tarvitse. Tämmöiset tavalliset tallaajat kun tekee päätöksiä pitkälti sen perusteella, mitä julkisuudessa näkyy, kun ei politiikka ihmeemmin sinänsä kiinnosta. Ei niin paljon, että jaksaisin pintaa syvemmältä kaivaa.

Horna

Noniin rakkaat lukijat. Täti lähtee huomenna Strasbourgia kattomaan jos rautatieala ei rupea lakkoon. Siksi aikaa annan teille tehtävän.

Wärtzilä-niminen melkeinmetallibändi on tehny versionsa Juha Vainion sanottamasta Luolassa Lukin (sanat on karut mutta hei, koska ne on Vainion niin ei voi mitään). Käykää katsomassa/kuuntelemassa video, tai no, näköjään saatte sen soimaan tässä jos saatte.

Ja sitte ootte kilttejä ja kerrotte mulle (nyt tulee tehtävänanto): mikä on nimeltään se kappale, johon kuuluu tämä sävelmä? Sanat on eri, paljon nätimmät ja kovasti on perinteisen kansanlaulutanssimisen meininkiä jos oikein aavistustani tulkitsen. Sanoista en ite saa mitään muuta kiinni, kun että koko laulu mahdollisesti loppuu "..tuoksuu jo maa" ja voi olla, että olen aivan väärässä! Mutta kun satun tietämään, että arvon lukijoillani on musiikillista tietämystä, niin auttakaa Lintua hädässä..

Editti: Ensimmäinen ihminen ehdottaa, että olisi joku joululaulu. En sulje sitäkään pois. Jatkakee!

Kirjallisuutta netissä

On tuo internetti ihmeellinen paikka. Nimittäin nyt voi jopa tilata kirjoja sähköpostiinsa taikka rss-lukijaansa pienissä pätkissä :D Pointti on siis se, että ihmiset lukee enemmän ja enemmän netissä, ja tarjonta vastaa kysyntään. Mutta mennääs nyt järjestyksessä. Pahoittelen, että linkit vie saksan- ja englanninkielisille sivuille, mutta kyllähän te pärjäätte. Kaikki avautuu uusiin ikkunoihin (toivottavasti, jos ei, jättäkää kommentti).

• 10 ways to save money on books

Mulla oli tylsää netissä. Luen paljon, mutta tätä nykyä enemmän Googlen kautta eri blogeja (eilen kun tarkistin, niin tilauksessa on 58 kaheksan eri sivustoa. Tosin niistä vaan ehkä puolta päivittää kukaan edes sillon tällön, vois siivota mutta.), toki oikeitakin kirjoja välillä. Ja pitäs lukea enemmän, tiedän. Talousasiat ja oman talouden hallinta kiinnostaa myös, ja kun tietää mistä ettii, niin löytää. Tuon linkin kautta päädyin tämmöiselle sivustolle:

• Dailylit: Read books by email and RSS

En ole vielä ihan hirveästi tutustunu, mutta homman idea on, että ihmiset voi tuolta pientä maksua vastaan ja hyvin monta teosta myös ihan ilmasiks tilata sähköpostiin tai rss-lukijaan ns. päiväannoksina, kappale kerrallaan. Eipä voi kun kiitellä että jollain on välähtäny. Vaikka ei niin harrastaiskaan tuota lukemista, niin tolla systeemillä tulee ihan vahingossa luettua. Itselleni tilasin saman tien Emily Brontën Wuthering Heightsin ja Karl Marxin The Communist Manifeston. Kumpikin opus kuuluu yleissivistykseen ja tällä konstilla ne tulee luettua huomaamatta. Brontë kestää 145 päivää ja Manifesti 13. Ja tokiti ne on ilmaseks jaossa, kun kun.. pitäs nimittäin perehtyä kai tekijänoikeuteen, mutta käsittääkseni kirjottajan/oikeuksien omistajan kuolemasta on kulunu riittävän kauan.

Miinuksina tietenkin lukukokemuksen sirpaloituminen, koska tolla systeemillä ei voi antaa kirjan viedä mennessään. Tietokirjatyyppisempi teos taas toimii paremmin, mutta Manifestissakin on johtoidea ja epäilen, että yön yli nukkuessa edellisen päivän lukemiset unohtuu. Lisäksi kaikki kirjat on käsittääkseni englanninkielisiä.

Ilmasta luettavaa usiammallakin kielellä löytyy ei-niin-kätevässä? muodossa tunnetusti täältä

• Project Gutenberg

Internationale Krimis -blogissa 18.2.2008 Sie lesen ... sie lesen nicht ihmetellään amerikkalaisten tutkimustuloksia, kun kirjat päätyy aina vaan harvemmin hyllystä aivoihin asti.

Se on muuten niin, että pitäs aina merkata jotenkin ne artikkelit toisten blogeista, joihinka liittyen meinaa itte kirjottaa.

Lisäksi tässä muutama päivä sitten huomasin muutamassa amerikkalaisblogissa maininnan, että parin päivän ajan voi ladata ilmaiseksi Suze Ormanin kirjan Women & Money, ja minähän latasin. Lukenu en kyllä vielä oo. Mutta vaikuttaa siltä, ehkä pikkasen pelottavastikin, että ihmisillä ei oo mitään sitä vastaan, että ne tuijottaa tietokoneen ruutua ja lukee kirjaa internetistä o.O And I'm one of them.

Ja niin. Miten tää postaus liittyy blogini aiheeseen? Noh, menneellä lukukaudella osallistuin Internet-Literatur: Schreiben im Internet -seminaariin. Aiheena mielenkiintoinen, mutta seminaarina.. tylsä... :D Mutta älkää kertoko kellekään. Jos jonkun saksantaidot riittää, niin mun osuuteni projekteihin löytää Postkarten aus Tübingen -sivustolta (linkki vie suoraan tekstiin).

Voisin toki pohtia pitkällisestikin internetin ja kirjallisuuden suhdetta, mutta en vaan jaksa. Olen laiska. Jonain päivänä päivitän linkkilistan tohon sivupalkkiin, pistän muutaman opiskelualaan liittyvän blogin.

Ja kun ollaan Saksassa, niin pitää todeta, että en vastaa linkittämieni sivustojen sisällöstä ja toisten tekijänoikeuksiin en puutu. Tämä koskee muuten koko blogia, jos jollekin sattuu tulemaan epäselvyyksiä mieleen. Pitäskö mun järkkäillä oikein Impressum itelleni? Hassulta tuntuis, kun semmosiahan harrastaa vaan "oikeat" ja "isot" sivustot. Tää on vaan pieni ja vaatimaton blogi.

Yleissivistys? 2/2

Tämä postaus on jatkoa eiliselle yleissivistyspostille.

Lintulaistytöllä on oikeestaan vasta yksi selvä sivuaine, monikielinen ammattiviestintä. Se kiinnostaa ja tukee pääainettani sekä toivottavasti tulevaa työtäni kääntäjänä. Olen kokeillut yhden kurssin EU-opintoja ja kuluttajaekonomiaa. Kiinnostavia kyllä, mutta eivät NIIN kiinnostavia, että niitä jaksaisi kamalasti päntätä. Ja kuluttajaekonomiasta en näe olevan kovinkaan paljon hyötyä saksa-suomi-kääntämisessä, varsinkin jos päädyn kaupan ja talouden alan tekstejä joskus kääntämään. Mulla on noi sivuaineasiat vielä täysin hakusessa, vaikka ens lukuvuonna pitäs jo kandiksi valmistua... Ja nyt sitten "keksin" tän yleissivistysjutun. Mulla on siis valinnan vaikeus ja tärkeysjärjestysongelma. Vaikka musta tulee koulutukseltani kääntäjä, en silti valmistu ammattiin ilmasun perinteisessä merkityksessä.

1. Suomessa yliopisto-opiskelu on tutkinto-opiskelijalle maksutonta. Kotiyliopistoni tarjoilee erittäin laajan sivuainevalikoiman.
2. Sivuainevalinnoilla voin rakentaa itelleni ammatin, ja tällä hetkellä se meinaisi, että ohjelmaan kuuluis monikielistä ammattiviestintää ja kansantaloustiedettä tms. talouden oppiainetta, ehkä jopa JOO-opintoina jossain muussa korkeakoulussa.
3. Kielten opiskelu yleensä kiinnostaa. Uusia kieliä aina vaan, mutta tunneilla en oikein jaksa istua..
4. Yleissivistysnäkökulma: Suomen kirjallisuutta, historiaa, yleistä kielitiedettä, kirjallisuustiedettä, Euroopan alueiden tutkimusta, filosofiaa..

Sanoovat, että kääntäjällä on oltava hyvä yleissivistys. On vaan jäänyt monelta sanomatta, että mitä semmoinen sivistys sitten on? Kun lukiosta en muista juuri mitään, sehän se yleissivistävä koulu on. Itse olin aina ajatellut, että kunhan vaan lukee paljon, niin yleissivistys tulee itestään. Nyt olen tajunnut, että täytyy lukea tietynlaisia kirjoja tietynlaisista aiheista.

Hämmentävä näkökohta asiaan: tarvitsenko yleissivistyksestäni todistuksen? Onko mun välttämätöntä opiskella yleissivistäviä aineita yliopistossa, riittääkö, jos luen itte? Tutkintovaatimukset on kuitenkin julkisesti netissä nähtävillä kirjalistoineen. Tiedän siis, mitä pitäs lukea. Voi olla, että motivaatiookin riittäis paremmin, jos saisin omassa tahdissa ja pikkuisen valikoiden lukea vaadittavat jutut. Ja sitten taas, kun kerran saan opiskella yliopistossa samat asiat ohjatusti ilman eri maksua, niin eikö mun pitäs hyödyntää mahdollisuuteni koko rahan edestä? Kun opiskelu on kivaa - parhaina päivinä oikein odotan, että pääsen luennolle istumaan ja kirjottamaan muistiinpanoja.

On se kumma, kun pitää Saksanmaalle asti lähteä, ennen kun pystyy pohdiskelemaan omaa opiskeluaan ja järkevyyttä. Sanoovat kans, että välimatka antaa näkökulmaa..

Yleissivistys? 1/2

Olen jo aiemminkin asiasta varmaan maininnut, mutta erityisesti eilen illalla mietiskelin mitä kummallisimpia asioita liittyen Suomen ja Saksan eroihin yleissivistyksen käsityksessä ja arvostamisessa.

En usko olevani kovinkaan väärässä, jos väitän, että Saksassa arvostetaan erityisesti oman maan historian, kulttuurin ja kulttuurihistorian tuntemusta. Tietenkin olen pääasiallisesti jutellut paikallisten ja kansainvälisten germanistien kanssa, ja näistä ensimmäiset opiskelevat äidinkieltään, ja opintoihin kuuluu oppia jotain myös kielen ja maan historiasta. Siltikin täällä on sellainen "henki", että oikeasti akateemisesti koulutettu ihminen (ja vähemmän koulutettu myös) pystyy sanomaan jotain järkevää myös oman erikoisalansa ulkopuolisista asioista.

Oman kokemukseni perusteella Suomessa on tärkeämpää, että tuntee oman erikoisalansa, ja muut alat ja suuntaukset on muitten heiniä. Ei nimittäin mun pakollisiin opintoihini ole kuulunu saksan lisäksi kun peruskurssit yleisestä kieli- ja kirjallisuustieteestä, virkamiesruotti ja kaks vierasta kieltä, joista toinen korvautuu pääaineesta ja toinen ylioppilastodistuksesta. Sitten pitää olla yksi laaja sivuaine tai kaksi pienempää. Ja muutama opintopiste vapaavalintaisia opintoja, joiden sisältö on yhdentekevä. Saksalaisten tutkintovaatimuksista en mene sanomaan yhtään mitään.

Nyt voi joku fiksu jo todeta, että kielen ammattilaisen yleissivistykseen kuuluu perustiedot em. kielitieteestä, kirjallisuustieteestä ja parin vieraan kielen sellainen taito, että pystyy turistimatkalla pärjäämään paikallisella kielellä. Sivuaineitten valinnassa sitten voikin käyttää kolmea kriteeriä:

1. opiskelee sitä, mikä sattuu kiinnostamaan (luulisin, että humanisteilla varsin yleinen perustelu, kun oma tuleva työnkuva voi olla hyvinkin epäselvä).
2. opiskelee sitä, mistä on hyötyä työelämässä (oli työnkuva selvillä tai ei).
3. opiskelee sitä, mistä on hyötyä omalle kehittymiselle = yleissivistyksen kartuttaminen tai erikoisosaamisen hankkiminen.

Hyvällä säkällä kaikki kolme kohtaa voi niputtaa ykkösen alle, huonommalla säkällä saa yhdellä iskulla noista vain yhen. Eli onko ollenkaan tärkeetä, että yleissivistyksen hommaa yliopistossa? Koska työelämää ajatellen erikoisosaamisesta on enemmän hyötyä nykyään. Oma tilanteeni on tällä hetkellä kovin sekavainen, mutta koska ette kuitenkaan jaksa lukea pitkiä posteja, niin jatkan aiheesta huomenna :)

Kieli+kulttuuri=?

Kieli-ihmisillä on hieno sana piintyneille tavoille ja tavanomasille kiinteille rutiineille: konventio. Konventiot on joka kielessä omansa, ne on vissiin kulttuurisidonnaisiakin. Ja kieli ja kulttuuri taas kuuluu yhteen jne jne jne. Myönnän, etten ole oikein perehtyny konventioihin käsitteenä. Pitäs lukea enemmän nuita koulukirjoja ni vois auttaa :D

Pyhä tarkotus on tässä postauksessa selventää vähän muutamia kielellisiä tottumuskysymyksiä, joitten kanssa joudun joka kerta miettimään. Yleensä mietin vasta jälkikäteen, jollonka olen jo ehtiny sanoa asiani suomalaisittain saksaks.

• sanon Lehrer/in kun pitäs sanoa Dozent/in. Saksassa kaikki yliopisto-opettajat on dosentteja jos ne ei oo professoreita. Suomessa taas opettajat on opettajia ja sillä selvä, eli saksaksi Lehrer.
  
• täällä kaikki kurssit (Kurse) ja luennot (Vorlesungen) on seminaareja (Seminaren?) ja Suomessa taas kaikki on luentoja. Ihan mahdotonta sanoa jotain tieteellisen kirjottamisen kurssia seminaariksi, kun seminaari Suomessa on suurta, pelottavaa ja mahtavaa :D
  
• sanon öffnen kun pitäs sanoa einschalten tai aufmachen tai muuta semmosta. Öffnen tarkottaa avata (vaikka joku purkki), einschalten = pistää tai kytkeä päälle (valot tai telkkari) ja aufmachen = avata ovi taikka ikkuna. Ja kun mä suomeks avaan purkit, telkkarit, vesihanat ja ovet niin sanon myös saksaksi aina öffnen.
  
• pitää teititellä kaikkia vieraita mua vanhempia ihmisiä (jotka ei ole opiskelijoita), kaikkia opettajia ja kaikkia minkä tahansa yrityksen henkilöstöön kuuluvia (pankit, kaupat, leipomot). Oon jo aika hyvä, mutta välillä tulee lipsahdettua sinuttelun puolelle.
  
• sanon sinuttelun monikossa (eli kun puhun teistä enkä sinusta) sie (eli he) kun pitäisi sanoa ihr (te). Tämä taas johtuu siitä, että saksassa teitittelypronomini on sama kun he-pronomini (Sie ja sie), suomessa taas teitittelypronomini on sama kun te-pronomini (Te/te).  Jonkun logiikan mukaan mä siis sekotan suomen te-pronominin ja saksan Te-pronominin. Ei mitään järkeä.

Opiskelen kuitenki saksaa nyt kymmenettä vuotta yhteensä ja kolmatta vuotta yliopistossa. Toi viimenen kohta varsinkin on aivan järjetön, koska verbin taivutus eri persoonamuodoissa kummiskin on koko kielenopetuksen perusjuttu - se opetetaan ala-asteella jo. Huomaa vaan, että alueen kulttuuri näkyy vahvasti alueen kielessä. Tarkotan siis, että ihmiset puhuu niin kun ne käyttäytyy, niin kun niillä tapana on.

Minä tulin Saksaan koulusaksa päässäni. En ollu koskaan ikinä aiemmin tarvinu saksaa ihan käytännössä oikeitten saksalaisten kanssa arkipäiväsessä elämässä. Ihan kaikkea ei voi oppia koulussa kuitenkaan, kyllä täytyy päästä itte kokeilemaan. Osa noista konventioista tietysti lukee oppikirjassa, mutta kaikkea ei voi mitenkään selittää. Saksalaiset nimittäin tietää automaattisesti, mitä ilmasuja niitten pitää missäkin tilanteessa käyttää, koska ne asuu täällä. Niitten ei tarvi opetella äidinkieltään mistään kielioppikirjasta.

Tikusta tukkiin

Eilen oli yks kaameimmista masistelupäivistä mitä on ollu täällä. Aamulla herätessä ketutti, että täällä ei kukaan puhu suomee, ja loppupäivän välttelin kaikkia saksankielisiä enkä käyny ollenkaan ulkona. Jotenki olin niiiiin kyllästyny koko kieleen, että halusin jo täältä pois.

Yön yli nukkuminen auttaa usein, ja tänä aamuna nukuin melkeinpommiin, joten ei ehtiny ketuttaa eikä mitään muutakaan kun piti juosta linkkupysäkille :D Luennolla nuokuin, luennon jälkeen kävin ostamassa talvitakin - löysin kolmessa vartissa semmoisen, mistä oikeesti tykkään, ja jolla pärjää täällä - ja keittokirjan, että tulis oikeasti jotain syötyäkin (jeps, sanon julkisesti, että on ollu päiviä, jollon on kunnon ruoka jääny väliin. On vaan ollu niin vastenmielistä ees ajatella makaroonia, jauhelihaa tai yleensä mitään muuta syötävää. Mielialasidonnainen juttu vaikken ois ikinä uskonu, että mikään vaikuttaa mun ruokahaluuni). Juu, ja täällä on vissiin ensimmäistä kertaa yks aste pakkasta :D ja joka päivä tulee kylmempää kunnes alkaa lämpönen kausi. Lunta sataa, mutta ei se varmaan monta päivää maassa pysy. Talvikengät on vielä hankintalistalla.

Päivän toinen kurssi oli tieteellistä kirjottamista. Siellä yhessä kohtaa tiesin ihan tarkkaan, mitä haluan sanoa aiheesta, ja kun avasin suuni niin sieltä ei tullu mitään järkevää ulos. Selitin pitkään ja toistelin samoja sanoja, ennen kun sain mitään järjestykseen, ja yllättäin opettaja oli tajunnu, mitä tarkotan. Mutta se oli hirveän noloa ja ärsytti käsittämättömästi.
Sen kurssin jälkeen menin Mensaan istumaan, koska se on kaheksaan asti auki, ja päätin, että joka päivä kirjotan vähäsen saksaks. Alotin ihan järjestyksessä aamun kiireestä ja kirjotin ja kirjotin kunnes yhtäkkiä kirjotin siitä, miksi on niin vaikea puhua tunnilla saksaa, vaikka muitten opiskelijoitten kanssa se on helpompaa. Tajusin, että mä ajattelen täälläkin kaikki kouluasiat suomeksi, mutta en ota huomioon, että mun pitää puhua ajatukseni ääneen saksaksi. Niinpä yritän kääntää ajatuksiani toiselle kielelle suunnilleen kitalaen kohdalla, jollon on jo liian myöhästä. Sehän ei tietenkään toimi, tästä lähtien pitää ruveta ajattelemaan saksaks jos meinaan saksaks jotain sanoa.

Oisko ollu joku psykologinen juttu vai mikä, mutta kuorossa ihmisten kanssa juttelu oli helpompaa kun ikinä ennen. Mun täytyy vaan antaa itelleni aikaa rauhassa miettiä myös saksaks, mitä aion sanoa, sillon se sujuu, muuten ei. En mä itestäni mitään siinä menetä. Ja on ihan hyvä, että tajusin nyt, mikä mättää, koska aiemmin luulin, että ongelmat johtuu siitä, että yritän puhua liian nopeasti, mutta ei hitaammin puhuminen siihen auttanu. Ehkä tää tästä...

Äitiltä tuli salmiakkipaketti :) Kiitos vaan, nyt pärjää taas vähän aikaa. Yllättävästi sitä on oppinu säästelemään (n. puoltoista viikkoa sitten tulleesta Ellun salmiakkipaketista on vielä kolme pastillia jäljellä hätätilanteita varten :D). Suklaata en oo oppinu täällä syömään ja haribokarkit menee kyllä, mutta ei niitäkää aina jaksa.. Välillä ottaa (edelleen) päähän, että ei voi vaan mennä kauppaan ja ostaa salmiakkia vaikka siltä kuinka tuntuis. Kai siihen tottuu tai sitten ei.

Lukukausimaksuista

Tänään olin kansainvälisille opiskelijoille järjestetyllä lounaalla (Spätzle mit Linsen und Wurst eli spätzle-pastaa (paikallinen erikoisuus), linssejä (koska svaabilaiset on tunnetusti pihejä, vähän niin kun laihialaiset Suomessa) ja makkaraa (koska ilmeisesti ruoan ku ruoan kanssa pitää Saksassa syödä makkaraa)). Oli ihan mukavaa, en tuntenu ketään ennestään mutta tuli silti ihan hyvin juteltua. Samassa pöydässä istu liettualainen, italialainen, brasilialainen, tsekkiläinen, ranskalainen?(saatto olla myös espanjalainen) ja amerikkalainen. Jostain syystä puhe käänty siihen paljonko opiskelu Amerikassa maksaa. Hää kerto, että Connecticutissa yksityisessä yliopistossa lukukausi maksaa 36000 dollaria ja julkisista varoista rahotetussa 16000 dollaria. Yks lukukausi siis maksaa enemmän kun mitä monen ihmisen vuosipalkka on.. aivan käsittämätöntä. Ku amerikkalaiset valmistuu, ni niillä voi olla yli 100000 dollaria opintolainaa tai huomattavasti enemmänkin. Taas osaa iloita suomalaisesta maksuttomasta koulutuksesta.

Baden-Württembergissä on viime kesälukukaudesta alkaen kerätty kans lukukausimaksuja, tosin vaan 500 euroa lukukautta kohti. On erinäisiä poikkeustapauksia, joissa siitä maksusta vapautuu (saa älykkyystestistä yli 130 pistettä, kaks vanhempaa sisarusta on opiskellu vähintään kaks vuotta ja maksanu lukukausimaksuja yms), että systeemi ei ole täysin tasa-arvonen, ja se on vielä niin uusi, että taatusti tulee muutoksia. Mun onnekseni lukukausimaksuista vapautus koskee myös Erasmus-opiskelijoita, eli mun tarvi maksaa vain se kaikille pakollinen opiskelijakuntamaksu. Yliopistojen täytyy vuosittain (?) tehdä julkinen selvitys siitä, mihin lukukausimaksut käytetään.

Omassa opiskelussani saksalaisten maksamat maksut näkyy erityisesti siinä, että neljällä kurssilla mun kaikista kaheksasta on mahdollisuus tutor-opetukseen, jossa jo valmistunu tai loppusuoralla oleva opiskelija perehdyttää vielä paremmin luennon aiheeseen, tai esim. tieteellisen kirjottamisen kurssilla oikolukee Hausarbeiteja (semmoisia 8-15 sivun kotiesseitä) ja antaa vinkkejä, miten niistä sais parempia. Ymmärtääkseni lukukausimaksut suunnataan suoraan opetusta antaville laitoksille ja opetuksen laadun parantamiseen vaikkapa just tutormahdollisuuksia lisäämällä ja uusimalla välineistöä.
Kerta ne rahat käytetään opiskelijoitten omaks hyödyks niin ne on kannatettava keksintö, jos rahaa ei mistään muualta saada. Väittäsin myös, että ainoa syy, miksi opiskelijat vastustaa lukukausimaksuja, on se, että ne joutuu ne itse maksamaan.

Nyt mut varmaan lynkataan, mutta mun mielestä 500 euroa on varsin kohtuullinen summa yliopisto-opetuksesta. Eri asia sitten on, jos ne rahat menee hallintoon tai katoaa muuten näkymättömiin. Uskallan jopa väittää, että Suomessakin pystyy kesätöistä säästämään tonnin vuodessa lukukausimaksuihin.

Ja miettikää nyt noita amerikkalaisopiskelijoita.. ne menee yliopistoon varsin hyvin tietäen, että se on törkeän kallista, ja se on niitten mielestä ok. 500 euroa ei siihen nähden tunnu yhtään missään.

Henkistä väsymystä kai

Tässä on nyt ajeltu vuokrabiilillä ympäriinsä (täytyy käyttää rahaa kun sitä vielä on *kröhm* jne) ja tonni on tullu nyt reilussa parissa päivässä lisää matkamittariin. Kyllä se oma auto vaan on niiiiiiiiiiiin kun saa omaan tahtiin mennä ja suunnitella reitin itte. Ja kaikki julkisten kulkuneuvojen kannattajat saa olla mitä mieltä tykkää, mutta minä ainakin aion hankkia oman auton heti kun varallisuus antaa myöten. Eri asia on sitten, kuinka paljon ajan sillä, varsinkin, jos satun asumaan järkevän kävelymatkan päässä palveluista = kilometrin säteellä keskustasta. No joo.

Vuokrasin auton siksi, että pääsen käymään mahdollisimman monessa paikassa, jonne on kutsuttu kylään. Ensi keskiviikkona on jo lähtö, ja nyt oli viimeinen tilaisuus käydä, kun en alkuviikosta enää tahdo niin kovasti juoksennella ympäriinsä, vaan rauhoittua ikävöimään ja keskittyä lähtöön. Peruskysymys joka paikassa yhtä lukuunottamatta on ollut, että oonko jo miettiny, mitä pakkaan, ja jännittääkö, ja koskas sä oikein lähdet. Kivahan se on, että ihmisiä kiinnostaa, ja tietenkin se osottaa välittämistä, mutta ois miljoona kertaa helpompaa jos ei tarvis kolmea kertaa päivässä selittää samoja juttuja :D Siis silleen periaatteessa ei kyllästytä, mutta kun ei mulla ole mitään kerrottavaa. Ei tässä välissä ole tapahtunu mitään: en tiedä lähes mitään asumisjärjestelyistäni, en tiedä siitä kaupungista mitään, mulla ei ole käsitystä maantieteellisistä etäisyyksistä, en ole miettiny, mitä opiskelen enkä kerrassaan ole edes ajatellu, minkähänlainen sää Tübingenissä on ja mitä otan mukaan. Ehkäpä mä vaan kieltäydyn ajattelemasta lähtöä, kun en halua ajatella sitä. Se on jo liian lähellä ja kohta se on ihan todellista touhua.. satamassa ja toisessa satamassa ja lentokentällä ja.... Pitäskö olla innoissani? Hyppiä riemusta ja olla ilonen kun pääsen vuodeks ulkomaille??

Kertokaa ihan oikeasti. Väsyttää vaan eikä huvita miettiä sitä lähtöä. Luulen, että kun pääsen perille, on jo ihan toinen fiilis. Paras olisi.

Perusjuttuja

Neljänneks viimenen työpäivä alkaa parin tunnin päästä, ja muutenkin on "viimeset hetket" käsillä, mitä helsinkiläiselämään tulee. Perjantaina on muutto heti kun pääsen töistä, Lahteen pitää päästä hyvissä ajoin, että on tavarat sisällä ennen kun taloyhtiöön laskeutuu hiljasuus yheltätoista illalla. Hain aamulla kaks banaanilaatikkoa tosta lähi-Alepasta, ja yllättäin ne on täynnä kirjoja. Huomenna täytyy hakea ainakin kaks laatikkoa lisää. Saa nähdä, paljonko mulla tätä tavaraa oikeestaan sitten ees on, kun kirjat ei taida viedä kun kolme laatikkoa yhteensä eikä mulla tunnu mitään muuta olevan, mitä ois "paljon." Ostin rullallisen jätesäkkejä, heittelen niihin sitten vaatteita ja lakanoita yms. mitä on pehmosta eikä tarvi pelätä, että menee rikki. Pikkasen jännittää, miten mun aikani riittää, kun torstaina iltapäivällä ennen töihinlähtöä pitäs olla kaikki siinä kunnossa, että voi perjantaina vaan lastata tavaraa autoon.

Kela muisti tänään sellasella paperilla, jossa sanotaan, että kuulun Suomen sosiaaliturvaan Saksassa ollessani. En ees kai tienny, että semmosta päätöstä tarvis, mutta onneks ne oli onkinu tiedot mun opintotukihakemuksesta ja päättäny ihan itte. Staffpointille soitin vihdoin ja viimein ja kinusin työtodistuksen. Tein muuttoilmotuksen netissä ja teinkös vielä jotain muuta... enpä kai. Tuntuu, että suurimmat asiat on nyt hoidossa, ainoo mikä on vielä huolehdittava on vakuutukset ja pankissa pitää käydä myös henk. koht. Ja pankin opintolainapäätös tuli 
muuten heti maanantaina, kun hain lainaa perjantaina illalla. Mukavan
 nopeeta toimintaa :) Nyt on vaan laskettava rahat tarkkaan, että niistä on jotain jäljellä vielä ens heinäkuussakin.

Mä taidan huolehtia ihan pikkuasioista ja sillä lailla yrittää jättää huomiotta ne isommat asiat. Tällä hetkellä eniten pelottaa/kammoksuttaa/jännittää/inhottaa se hetki, kun pitää satamassa lähteä poikaystävän kanssa eri suuntaan, minä laivaan ja hän takas juna-asemalle. Olen semmonen nyyhkyttäjä että vollotan varmaan vielä muutaman päivän päästä Saksassakin. Ja tietty ikävöin minkä kerkeän, mutta olen päättäny kehittää itelleni niin paljon tekemistä, ettei ehdi ajatella. Sepä tässä onkin hauskaa kun mun pitää olla niin pirun tunteellinen aina välillä.

Tshih.

Kash niin.
Kaks aika isoa Saksan reissun huolta on hoidossa. Kämppä on, ja nyt tuli Kelastakin opintotukipäätös, saan siis opintolainaa ja pikkasen isompaa asumislisää kun mitä nyt. Helpotti huomattavasti. Enää mietin, missä mun Erasmus-apurahani viipyy, olen ihan varma, että lähetin kaikki tarvittavat paperit ajallaan. Aamulla ennen töihinlähtöä oli kuitenkin pakko pistää yliopistolle mailia aiheesta. En saanu vielä vastausta. Mä en pidä tämmösistä epävarmoista jutuista.

Olen vakaasti päättäny, että pistän tulevien kuukausien vuokrarahoja sivuun sitä mukaan kun pystyn. Silleen on vähän turvallisempi olo, kun joka tapauksessa huolehdin raha-asioista koko ajan, ehkä jopa ihan turhaan. Ja oikeestaan ei toi Saksan reissu mun talouttani romuta, homma on hanskassa kyllä ja hanska hanskalokerossa. Silti pitää vaan koko ajan miettiä ja aatella ja huolehtia. Mieli alkaa kummiskin olla luottavaisempi.

Muuttoon on enää viikko. Koirankopperoni seuraava asukas kävi eilen katsastamassa, mimmoseen paikkaan on kaksiosta muuttamasta. Veikkaan, että vaikka kuinka näki etukäteen ja siinä juteltiin, niin onhan sen oltava shokki. Melkein neljäsosaan entisestä asunnostaan joutuu änkeytymään. Mulla oli helpompi siirtymä, kun sain tonne muuttaessani ekan oman huoneen ja olin vaan niin ilonen siitä, että ei oikeestaan vieläkään tunnu ihan hirveen pieneltä. Nyt sitten, kun oon viettäny enemmän aikaa Lahessa, niin kaipaan enemmän omaa tilaa. Myös neliöissä, ei pelkästään välimatkassa tai ajassa mitattuna.  Saksasta palattuani en varmaankaan asu enää ainakaan solussa :)

Eipä kai tässä muuta enää. Joku toinen kerta sitten lisää, jos jotain tapahtuu.

To do or not to do

Ja hyvää päivää, arvoisat juhlavieraat. Olette saapuneet parahiksi paikalle todistamaan uuden blogini syntyä. Kyseessä on siis matkablogi, jonka sisältö toivottavasti läheisesti liittyy Erasmus-vaihtooni. Ainakin kirjoitan pääosin Tübingenistä käsin :D Oikeesti mut määrättiin pitämään tätä blogia, joten nyt pidän. Seuraavaan postaukseen voi mennä ikuisuuksia, kun lähtöön on vielä/enää kuukausi ja viisi päivää.

Aleksis Kiven päivänä astun illalla laivaan (note to self: varaa laivamatka), jolla seilaan yön aikana Tukholmaan. Aamulla pitää sompailla satamasta Arlandan lentokentälle, mistä lentoni Stuttgartiin lähtee yhden maissa. Todellakin on huomautettava, että olen lähtökuoppiakin syvemmällä reissun suhteen. Vuokrasopimus on irtisanottu päättymään 30.9. Televisioluvankin sanoin irti, ehkä jopa lopullisesti, ei sitä koskaan tiedä. Siitä ei kyllä ole tullut mitään vahvistusta, mutta sittenhän sen näkee, kun on laskunmaksun aika taas lokakuussa.

Nettiliittymää olen nyt yrittänyt irtisanoa puolitoista viikkoa. Rakkahin laajakaistaoperaattorini on ilmeisesti säästänyt henkilöstökuluissa ja tiedottaa asiakaspalvelun automaattiviestissä, että "Hyvä asiakkaamme. Palveluumme on juuri tällä hetkellä tullut paljon puheluita. Pyydämme teitä soittamaan hetken päästä uudelleen. Pahoittelemme blaa blaa blaa." Ihan mieletöntä, kun niitten ei ole tarvinu palkata ketään vastaamaan puhelimeen, kun asiakkaat soittaa! Eipä ole seuraava nettiliittymäni tämän operaattorin heiniä siis..

Eurooppalaisen sairasvakuutuskortin tilasin jo keväällä. Kelalta pitää ehkä vielä pyytää lappunen, jossa sanotaan, että kuulun jo sairasvakuutuskassaan EU-maassa, joten ei tarvitse Saksassa maksaa sairasvakuutusta. Suomessa oleville vakuutuksille pitäisi myös tehdä jotain. Ja viimetalvisesta työpaikantapaisesta pitäisi pyytää työtodistus, ennen kuin muutan täältä pois.