Congrats! You are our 1000th visitor and just won a life. Check your wins today!

Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..

Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.

Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.

Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.

Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.

Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.

Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.

Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.

Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.

Yleissivistys? 2/2

Tämä postaus on jatkoa eiliselle yleissivistyspostille.

Lintulaistytöllä on oikeestaan vasta yksi selvä sivuaine, monikielinen ammattiviestintä. Se kiinnostaa ja tukee pääainettani sekä toivottavasti tulevaa työtäni kääntäjänä. Olen kokeillut yhden kurssin EU-opintoja ja kuluttajaekonomiaa. Kiinnostavia kyllä, mutta eivät NIIN kiinnostavia, että niitä jaksaisi kamalasti päntätä. Ja kuluttajaekonomiasta en näe olevan kovinkaan paljon hyötyä saksa-suomi-kääntämisessä, varsinkin jos päädyn kaupan ja talouden alan tekstejä joskus kääntämään. Mulla on noi sivuaineasiat vielä täysin hakusessa, vaikka ens lukuvuonna pitäs jo kandiksi valmistua... Ja nyt sitten "keksin" tän yleissivistysjutun. Mulla on siis valinnan vaikeus ja tärkeysjärjestysongelma. Vaikka musta tulee koulutukseltani kääntäjä, en silti valmistu ammattiin ilmasun perinteisessä merkityksessä.

1. Suomessa yliopisto-opiskelu on tutkinto-opiskelijalle maksutonta. Kotiyliopistoni tarjoilee erittäin laajan sivuainevalikoiman.
2. Sivuainevalinnoilla voin rakentaa itelleni ammatin, ja tällä hetkellä se meinaisi, että ohjelmaan kuuluis monikielistä ammattiviestintää ja kansantaloustiedettä tms. talouden oppiainetta, ehkä jopa JOO-opintoina jossain muussa korkeakoulussa.
3. Kielten opiskelu yleensä kiinnostaa. Uusia kieliä aina vaan, mutta tunneilla en oikein jaksa istua..
4. Yleissivistysnäkökulma: Suomen kirjallisuutta, historiaa, yleistä kielitiedettä, kirjallisuustiedettä, Euroopan alueiden tutkimusta, filosofiaa..

Sanoovat, että kääntäjällä on oltava hyvä yleissivistys. On vaan jäänyt monelta sanomatta, että mitä semmoinen sivistys sitten on? Kun lukiosta en muista juuri mitään, sehän se yleissivistävä koulu on. Itse olin aina ajatellut, että kunhan vaan lukee paljon, niin yleissivistys tulee itestään. Nyt olen tajunnut, että täytyy lukea tietynlaisia kirjoja tietynlaisista aiheista.

Hämmentävä näkökohta asiaan: tarvitsenko yleissivistyksestäni todistuksen? Onko mun välttämätöntä opiskella yleissivistäviä aineita yliopistossa, riittääkö, jos luen itte? Tutkintovaatimukset on kuitenkin julkisesti netissä nähtävillä kirjalistoineen. Tiedän siis, mitä pitäs lukea. Voi olla, että motivaatiookin riittäis paremmin, jos saisin omassa tahdissa ja pikkuisen valikoiden lukea vaadittavat jutut. Ja sitten taas, kun kerran saan opiskella yliopistossa samat asiat ohjatusti ilman eri maksua, niin eikö mun pitäs hyödyntää mahdollisuuteni koko rahan edestä? Kun opiskelu on kivaa - parhaina päivinä oikein odotan, että pääsen luennolle istumaan ja kirjottamaan muistiinpanoja.

On se kumma, kun pitää Saksanmaalle asti lähteä, ennen kun pystyy pohdiskelemaan omaa opiskeluaan ja järkevyyttä. Sanoovat kans, että välimatka antaa näkökulmaa..

Yleissivistys? 1/2

Olen jo aiemminkin asiasta varmaan maininnut, mutta erityisesti eilen illalla mietiskelin mitä kummallisimpia asioita liittyen Suomen ja Saksan eroihin yleissivistyksen käsityksessä ja arvostamisessa.

En usko olevani kovinkaan väärässä, jos väitän, että Saksassa arvostetaan erityisesti oman maan historian, kulttuurin ja kulttuurihistorian tuntemusta. Tietenkin olen pääasiallisesti jutellut paikallisten ja kansainvälisten germanistien kanssa, ja näistä ensimmäiset opiskelevat äidinkieltään, ja opintoihin kuuluu oppia jotain myös kielen ja maan historiasta. Siltikin täällä on sellainen "henki", että oikeasti akateemisesti koulutettu ihminen (ja vähemmän koulutettu myös) pystyy sanomaan jotain järkevää myös oman erikoisalansa ulkopuolisista asioista.

Oman kokemukseni perusteella Suomessa on tärkeämpää, että tuntee oman erikoisalansa, ja muut alat ja suuntaukset on muitten heiniä. Ei nimittäin mun pakollisiin opintoihini ole kuulunu saksan lisäksi kun peruskurssit yleisestä kieli- ja kirjallisuustieteestä, virkamiesruotti ja kaks vierasta kieltä, joista toinen korvautuu pääaineesta ja toinen ylioppilastodistuksesta. Sitten pitää olla yksi laaja sivuaine tai kaksi pienempää. Ja muutama opintopiste vapaavalintaisia opintoja, joiden sisältö on yhdentekevä. Saksalaisten tutkintovaatimuksista en mene sanomaan yhtään mitään.

Nyt voi joku fiksu jo todeta, että kielen ammattilaisen yleissivistykseen kuuluu perustiedot em. kielitieteestä, kirjallisuustieteestä ja parin vieraan kielen sellainen taito, että pystyy turistimatkalla pärjäämään paikallisella kielellä. Sivuaineitten valinnassa sitten voikin käyttää kolmea kriteeriä:

1. opiskelee sitä, mikä sattuu kiinnostamaan (luulisin, että humanisteilla varsin yleinen perustelu, kun oma tuleva työnkuva voi olla hyvinkin epäselvä).
2. opiskelee sitä, mistä on hyötyä työelämässä (oli työnkuva selvillä tai ei).
3. opiskelee sitä, mistä on hyötyä omalle kehittymiselle = yleissivistyksen kartuttaminen tai erikoisosaamisen hankkiminen.

Hyvällä säkällä kaikki kolme kohtaa voi niputtaa ykkösen alle, huonommalla säkällä saa yhdellä iskulla noista vain yhen. Eli onko ollenkaan tärkeetä, että yleissivistyksen hommaa yliopistossa? Koska työelämää ajatellen erikoisosaamisesta on enemmän hyötyä nykyään. Oma tilanteeni on tällä hetkellä kovin sekavainen, mutta koska ette kuitenkaan jaksa lukea pitkiä posteja, niin jatkan aiheesta huomenna :)

Ich habe ein Leben

Onpa taas törkeän kauan siitä, kun olen viimeks kirjottanu. Hyi minua *puistatus* mutta yritän parantaa tapani.

Luulen, että olen ruvennu viihtymään täällä. Oon ollu nyt melkein kaks kuukautta täällä, ja vasta viime viikkojen aikana on oikeasti ruvennu tuntumaan, että ehkä en kuolekaan esimerkiks koti-ikävään tai yksinäisyyteen. Tänään oli supersosiaalinen päivä, kun ensin tapasin ekaa kertaa uuden tandemkaverini (siitä lisää myöhemmin tässä postauksessa) ja välittömästi sen jälkeen oli neulomistreffit sen ukrainalaistytön kanssa, josta aiemminkin on ollu puhetta. Oon niin ilonen, että oon jotenkin vaan saanu kavereita, joita voi nähdä jopa koulun ulkopuolellakin. Ja vihdoinkin ihmisiä, joitten kanssa voi vaan höpöttää.. kaipasin sitä todella. Toki ois vielä parempi, jos sais suomeks höpötellä, mutta sillonpa ei ois ollu mitään järkeä tulla tänne.

Olen muutamalle kertonu tästä tandem-hommasta ja siitä ei taida kellään olla mitään käsitystä :D kuitenkin idea on se, että kaks ihmistä, joilla on eri äidinkieli, osaa sen toisen ihmisen kieltä vähän tai vähän enemmän, ja haluaa oppia lisää. Tarkotuksena on, että kumpikin oppii toiselta ihan vaan sillä, että höpötetään. Koko touhu perustuu vapaaehtosuuteen, ja lähtee käyntiin niin, että joku pistää ilmotustaululle lapun: etsin sitä ja tätä kieltä, tarjoan vastineeksi omaa kieltäni.

Mun tandemkaverini on saksalainen tyttö, joka on opiskellu suomea vähän ja oli viime vuonna Oulun yliopistossa vaihdossa. Tosi mukava ja sen kanssa ois kyllä voinu kälättää vaikka koko illan ku vauhtiin päästiin :) tällä kertaa puhuttiin enimmäkseen saksaa, mutta ehkä ens kerralla sitten suomee enemmän. Oli niiiiiiiiiin hassua, että pystyin puhumaan täällä suomea niin, että vastapuoli ymmärs, mitä sanoin.

Mulla on ollu ikävä suomen puhumista ja kuulemista, mutta jotenkin se maistu suussa vieraalta :( enkä oo ollu täällä kun pari kuukautta vasta! Sovitaan, että se johtuu täyssaksankielisestä ympäristöstä. Ei täällä ole muita suomalaisia kun minä, en ainakaan ole kehenkään törmänny enkä tiedä, että ois. Ainoa suomi, mitä käytän, on lähinnä mesessä kavereitten kanssa ja sitten nää harvat blogipostit.. seurailen tietysti vähän Suomen tapahtumia suomenkielisiltä nettisivuilta, mutta ei lukeminen oo läheskään sama asia kun kielen puhuminen. Nytkin tajusin, että melkein aattelen saksaks, mitä seuraavaks kirjottaisin. Vois laittaa :) ja :( koska mulla on nyt entistä enemmän ikävä Suomeen.

Täällä ei oo lunta enää. Aamusin saattaa parhaassa tapauksessa olla yks aste pakkasta, mutta päivällä jo melkein kymmenen lämmintä. Vasta ukrainalaistytön luona telkkaria kattoessa tajusin, että Suomessa on ihan oikea talvi, lunta ja pakkasta. Mäkihyppyä tuli Eurosportilta :D Ja vielä mainoskatkolla Finnairin mainos, se sama poronvasajuttu, mitä Suomessakin näytetään... jollain tavalla Suomi-päivä. 17 päivän päästä pääsee kotiin.. sitten kolmen viikon jälkeen takas tänne. Jälleen vois laittaa :( ja :).. Älkää muuten kukaan lähettäkö mulle mitään paketteja jouluks kun en ole täällä. Ensinnäkään en luota enää Saksan postiin tippaakaan ja toisekseen ne säilyttää niitäki paketteja vaan seittemän päivää, joita ne ei hukkaa.

Mä oon talvi-ihminen ja Suomi-ihminen. Luulin aiemmin, että haluan mielummin reissata ympäri maailmaa ja olla hetken siellä, hetken täällä. Nyt oon tajunnu, että veri vetää Suomeen. Voi tietysti aatella, että oon ollu täällä ”vasta” kaks kuukautta, miten voin jo nyt tietää, mutta en mä usko, että mun mielipide kauheesti muuttuu heinäkuuhun mennessä. Koti on aina koti, ja talvella kuuluu olla lunta ja shaashkutan kylmää :D _________O__________

Tikusta tukkiin

Eilen oli yks kaameimmista masistelupäivistä mitä on ollu täällä. Aamulla herätessä ketutti, että täällä ei kukaan puhu suomee, ja loppupäivän välttelin kaikkia saksankielisiä enkä käyny ollenkaan ulkona. Jotenki olin niiiiin kyllästyny koko kieleen, että halusin jo täältä pois.

Yön yli nukkuminen auttaa usein, ja tänä aamuna nukuin melkeinpommiin, joten ei ehtiny ketuttaa eikä mitään muutakaan kun piti juosta linkkupysäkille :D Luennolla nuokuin, luennon jälkeen kävin ostamassa talvitakin - löysin kolmessa vartissa semmoisen, mistä oikeesti tykkään, ja jolla pärjää täällä - ja keittokirjan, että tulis oikeasti jotain syötyäkin (jeps, sanon julkisesti, että on ollu päiviä, jollon on kunnon ruoka jääny väliin. On vaan ollu niin vastenmielistä ees ajatella makaroonia, jauhelihaa tai yleensä mitään muuta syötävää. Mielialasidonnainen juttu vaikken ois ikinä uskonu, että mikään vaikuttaa mun ruokahaluuni). Juu, ja täällä on vissiin ensimmäistä kertaa yks aste pakkasta :D ja joka päivä tulee kylmempää kunnes alkaa lämpönen kausi. Lunta sataa, mutta ei se varmaan monta päivää maassa pysy. Talvikengät on vielä hankintalistalla.

Päivän toinen kurssi oli tieteellistä kirjottamista. Siellä yhessä kohtaa tiesin ihan tarkkaan, mitä haluan sanoa aiheesta, ja kun avasin suuni niin sieltä ei tullu mitään järkevää ulos. Selitin pitkään ja toistelin samoja sanoja, ennen kun sain mitään järjestykseen, ja yllättäin opettaja oli tajunnu, mitä tarkotan. Mutta se oli hirveän noloa ja ärsytti käsittämättömästi.
Sen kurssin jälkeen menin Mensaan istumaan, koska se on kaheksaan asti auki, ja päätin, että joka päivä kirjotan vähäsen saksaks. Alotin ihan järjestyksessä aamun kiireestä ja kirjotin ja kirjotin kunnes yhtäkkiä kirjotin siitä, miksi on niin vaikea puhua tunnilla saksaa, vaikka muitten opiskelijoitten kanssa se on helpompaa. Tajusin, että mä ajattelen täälläkin kaikki kouluasiat suomeksi, mutta en ota huomioon, että mun pitää puhua ajatukseni ääneen saksaksi. Niinpä yritän kääntää ajatuksiani toiselle kielelle suunnilleen kitalaen kohdalla, jollon on jo liian myöhästä. Sehän ei tietenkään toimi, tästä lähtien pitää ruveta ajattelemaan saksaks jos meinaan saksaks jotain sanoa.

Oisko ollu joku psykologinen juttu vai mikä, mutta kuorossa ihmisten kanssa juttelu oli helpompaa kun ikinä ennen. Mun täytyy vaan antaa itelleni aikaa rauhassa miettiä myös saksaks, mitä aion sanoa, sillon se sujuu, muuten ei. En mä itestäni mitään siinä menetä. Ja on ihan hyvä, että tajusin nyt, mikä mättää, koska aiemmin luulin, että ongelmat johtuu siitä, että yritän puhua liian nopeasti, mutta ei hitaammin puhuminen siihen auttanu. Ehkä tää tästä...

Äitiltä tuli salmiakkipaketti :) Kiitos vaan, nyt pärjää taas vähän aikaa. Yllättävästi sitä on oppinu säästelemään (n. puoltoista viikkoa sitten tulleesta Ellun salmiakkipaketista on vielä kolme pastillia jäljellä hätätilanteita varten :D). Suklaata en oo oppinu täällä syömään ja haribokarkit menee kyllä, mutta ei niitäkää aina jaksa.. Välillä ottaa (edelleen) päähän, että ei voi vaan mennä kauppaan ja ostaa salmiakkia vaikka siltä kuinka tuntuis. Kai siihen tottuu tai sitten ei.

Opin uuden sanan!

Vaan en suinkaan oppinu sitä missään ns. sosiaalisessa tilanteessa, vaan lueskelin saksankielisiä neuleblogeja (tänne tultua piti englanninkielisten lukeminen vaihtaa sattuneista syistä saksankielisiin :D).

Ohrwurm!

Suomeksi sanatarkkaan käännettynä "korvamato" hahahahahahahahahaha Mutta se tarkottaa kumminkin sitä, kun joku jää soimaan päähän (ärsyttävä biisi esim). Sitä en vielä tiedä, miten sitä oikeesti käytetään, mutta ei sevväliä. Korrrrvamaaatoooo hahahahahaha *kuolee nauruun*

(edit: nyt tiedän, miten sitä käytetään. Häiritsi niin paljon, että kävin kattomassa oisko keittiössä joku saksankielinen kämppis. Olihan siellä niin kysyin :D :D Se selitti jotenkin niin, että voi sanoa vaan, että Ich habe einen Ohrwurm tai että Dies und das Lied ist ein Ohrwurm. Eli ei ollenkaan vaikeeta, mutta toivon, ettei mun tarvi tota ilmausta silti käyttää :D Ja nyt kaikki kämppikset varmasti pitää mua ihan kummallisena :D :D :D)

Ja toinen, mitä olen blogien avustuksella oppinu, on "Der/Wer/was immer versteht nur Bahnhof" joka oli aivan täysin käsittämätön sanontatapa, koska sanatarkka käännös kuuluu "se (mikä milloinkin) ymmärtää vain rautatieasemaa." Vailla loogisuuden häivääkään - suomen ja saksan välillä aatellen - se tarkottaa, että joku on täyttä hepreaa, eli siitä ei saa mitään selvää, ei tajua yhtään mitään. Se on ainakin vissi, että ko. ilmaus ei ole ainakaan saksasta lainautunu suomeen.

Ja kun niitäkin aina välillä on, joitten mielestä maitten nimet kirjotetaan isolla, niin kyllä ne edelleen kirjotetaan. Minä en puhunu maista vaan kielistä :)