Kotona!

Lintu on laskeutunu. Eilen illalla puoli kahentoista aikaan oltiin kotona. Lennot meni ihan hyvin, jälkimmäinen oli vaan parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Tänään pitäs sitte jotain järjellistä tehdä. Susi lähti töihin puoli viiden jälkeen, ja ku en saanu enää unta, niin nousin minäkin ylös. Vois ehkä ens yönä nukkua kunnolla, ehkä jopa melkein kaheksan tuntia. Turhan monta yötä menny nyt epämääräsillä unilla.

On mukava olla kotona, tietää jotensakin, että voi rauhottua ja sopeutua ja keskittyä nyt siihen ”oikeeseen” elämää. Ken tietää, mitä se on. Ehkä se on jotain semmosta, että voi suunnitella ja miettiä muutenkin kun kahen vuoden päähän, kun ei enää tarvi lähteä (toivottavasti) näin pitkäks aikaa ulkomaille.

Vaikeehan on toki tajuta, että nyt se on ohi. Varmaan tulee kulttuurishokkiloita ja muita vastaavia. Aattelin tänään mennä käymään postissa (siellä on tietokonepohjanen systeemi aivan täysin, computer says mitä hyllyistä löytyy, ja niitä paketteja säilytetään järjellinen aika) ja ruokakaupassa (ihan siksi, että voin ihastella valikoimaa ja kauhistella hintoja ja ostaa pikkusen salmiakkia). Työnhakua pitäs ajatella, vaikka tänään tekis mieli vaan ottaa rauhottumisen ja sopeutumisen kannalta. Vätystääkin, mutta ku ei nukuttanu.

Njehnjeh. Läppäriä katotaan tänään illalla, kun atk-tukihenkilöni kotiutuu. Toivottavasti toimii tän mun pöytäkoneen monitorin kanssa, että saan valokuvatukset pelastettua. Jos oisin peräti niin fiksu, että tallentaisin ne nettialpuumiin samon tein, ois sitten ees näennäisesti tallessa jossain.

Mii is at houm!

Täällä taas...

Onpa mukava palata Suomeen heinäkuun lopussa /elokuun alussa. Eilinen meni reissatessa, ku piti taas tulla Saksaan jatkamaan itsekidutusta valkoisessa huoneessa. Jäi hirvittävä ikävä Sutta ja se vaan on niin että koti on Suomessa ja Lahessa. Reissaamiseen meni oikeestaan koko päivä. Linkku lähti Lahesta yheltätoista, lento Tukholmaan kymmenen yli kaks ja Tukholmasta Stuttgartiin paikallista aikaa 20.50. Oottelin Arlandalla siis kuutisen tuntia.. Ja lähtöselvitykseenkin pääsin vasta seittemältä. Mulla ei ollu mitään tekemistä mukana, joten en sitten tehny mitään. Istuin ja tylsistyin ja itkin välillä.

Stuttgartin päästä viimenen linkku Tübingeniin meni tietysti tuntia ennen kun mä saavuin paikalle. Seikkailin sitten Rohrin ja Herrenbergin kautta junilla ja Tübingenin asemalta vielä yölinkulla kämpille. Koko päivän saldo siis linkku, lentokone, lentokone, metrojuna, metrojuna, juna, linkku.

Ja jotta kakku ei olis kaunis vaan päältä niin tokihan täällä sisällä oli bileet täydessä vauhdissa, kun tulin. En oiskaan halunnu kun nukkumaan vaan.. Herra KämppisJokaMuuttiPoisPerjantaina lähteekin vasta maanantaina (vihdoinkin!!!), ehkä tänne sitten laskeutuu rauha. Tänään en jaksanu sille mitään sössöttää että ei se mitään, vaan sanoin sille suoraan että oli aivan loistava keino suututtaa mut (Jeff Dunhamin nukke Walter käyttää ko. englanninkielistä ilmasua jossain niistä pätkistä Youtubessa). Onneksi se ei suostu puhumaan saksaa, kun mulla riittää kielteisiin mielenilmauksiin vaan englannin sanavarasto. Oisin voinu sille enemmänkin päätäni aukoa, mutta se ainakin esitti olevansa vähän häntä koipien välissä, eihän se oo tottunu siihen, että avaan suuni.

Aamulla ei kiinnostanu nousta sängystä ollenkaan, ja sain itteni liikkeellekin vasta siinä yhen maissa, ku lähin kauppaan. Ruuaksi tein pasta carbonaraa, joka ei sitten kuitenkaan maistunu. Oisin halunnu tomaattia tai kurkkua seuraksi mutta enpä jaksanu kaupan vihannesosastolla ajatella. Vielä kerkeis kauppaan mutten mee. Toivottavasti en taas rupea syömättömyyttä harrastaan kuten ennen joulua, huono alku tälle vikalle pätkälle ainakin.

Kai sitä kolme ja puoli kuukautta vaikka päällään seisoo, vai mitä.

Mii is bäk

Terveisiä talvisesta Suomesta. Lunta näky kunnolla noin päivää ennen kun mä lähin Saksaan. Lumeton joulu ja sumunen pimeä uusvuos, ei näkyny kaupungin ilotulitukset.

On mulla hyviäkin uutisia :) Oli vallan onnistuneet kolme viikkoa ja olisin mielelläni jääny kokonaan Suomeen. Mikäs siellä oli ollessa, kodikkaassa lämpösessä kämpässä oman rakkaan kainalossa. Onnellisuutta. Ja mentiin kihloihin jouluaattona *typerä onnellinen hymy* :) Tänään kerroin parille kaverille yliopistolla ja ne oli niin ilosia mun puolesta.

Ehkä mä selviän täällä, kun nyt en joudu olemaan samalla lailla yksin kun lokakuussa. Kova ikävä on Sutta, Suomea, suomea ja lunta. Tiistai-iltana tulin tänne, ja eilisen päivän lintsasin ihan hyvällä omallatunnolla jopa kuorosta, ja tänään kuulin, ettei sitä eilen ees ollu. Noh kuitenkin. Masensi ja ketutti enkä halunnu nähdä ihmisiä enkä mitään. Aamulla herätessä tuli itku kun tajusin, ettei ollukaan pahaa unta, että oon taas täällä. Nyt on jo vähän helpompaa, kai. Jollain tavalla. Luultavasti vaan hyvä päivä ennen kun taas iskee masistelu päälle.

Haluaisin kovasti lukea jotain, mutta en uskaltanu ostaa kirjakaupasta kirjaa enkä oikein innostunu kaupunginkirjastosta, se on kummallinen. Häiritsee, että kirjastokortti sinne maksaa. En tiedä, onko yliopiston kirjastossa tavallisia romskuja kuinka paljon tai ollenkaan, sieltä sais ilmaseks lainaan. Kai mä vaan etin netistä jotain luettavaa, novelleja vaikka tai jotain. Kuudennen Harry Potterin alotin maanantai-iltana ja sain tiistaina myöhään luettua loppuun, ja siitä jäi kirjatoukalle nälkä.

On ikävä vaikka hyvä päivä olikin. Ikävöidä voi vaikka kuinka kivaa ois.

Kieli+kulttuuri=?

Kieli-ihmisillä on hieno sana piintyneille tavoille ja tavanomasille kiinteille rutiineille: konventio. Konventiot on joka kielessä omansa, ne on vissiin kulttuurisidonnaisiakin. Ja kieli ja kulttuuri taas kuuluu yhteen jne jne jne. Myönnän, etten ole oikein perehtyny konventioihin käsitteenä. Pitäs lukea enemmän nuita koulukirjoja ni vois auttaa :D

Pyhä tarkotus on tässä postauksessa selventää vähän muutamia kielellisiä tottumuskysymyksiä, joitten kanssa joudun joka kerta miettimään. Yleensä mietin vasta jälkikäteen, jollonka olen jo ehtiny sanoa asiani suomalaisittain saksaks.

• sanon Lehrer/in kun pitäs sanoa Dozent/in. Saksassa kaikki yliopisto-opettajat on dosentteja jos ne ei oo professoreita. Suomessa taas opettajat on opettajia ja sillä selvä, eli saksaksi Lehrer.
  
• täällä kaikki kurssit (Kurse) ja luennot (Vorlesungen) on seminaareja (Seminaren?) ja Suomessa taas kaikki on luentoja. Ihan mahdotonta sanoa jotain tieteellisen kirjottamisen kurssia seminaariksi, kun seminaari Suomessa on suurta, pelottavaa ja mahtavaa :D
  
• sanon öffnen kun pitäs sanoa einschalten tai aufmachen tai muuta semmosta. Öffnen tarkottaa avata (vaikka joku purkki), einschalten = pistää tai kytkeä päälle (valot tai telkkari) ja aufmachen = avata ovi taikka ikkuna. Ja kun mä suomeks avaan purkit, telkkarit, vesihanat ja ovet niin sanon myös saksaksi aina öffnen.
  
• pitää teititellä kaikkia vieraita mua vanhempia ihmisiä (jotka ei ole opiskelijoita), kaikkia opettajia ja kaikkia minkä tahansa yrityksen henkilöstöön kuuluvia (pankit, kaupat, leipomot). Oon jo aika hyvä, mutta välillä tulee lipsahdettua sinuttelun puolelle.
  
• sanon sinuttelun monikossa (eli kun puhun teistä enkä sinusta) sie (eli he) kun pitäisi sanoa ihr (te). Tämä taas johtuu siitä, että saksassa teitittelypronomini on sama kun he-pronomini (Sie ja sie), suomessa taas teitittelypronomini on sama kun te-pronomini (Te/te).  Jonkun logiikan mukaan mä siis sekotan suomen te-pronominin ja saksan Te-pronominin. Ei mitään järkeä.

Opiskelen kuitenki saksaa nyt kymmenettä vuotta yhteensä ja kolmatta vuotta yliopistossa. Toi viimenen kohta varsinkin on aivan järjetön, koska verbin taivutus eri persoonamuodoissa kummiskin on koko kielenopetuksen perusjuttu - se opetetaan ala-asteella jo. Huomaa vaan, että alueen kulttuuri näkyy vahvasti alueen kielessä. Tarkotan siis, että ihmiset puhuu niin kun ne käyttäytyy, niin kun niillä tapana on.

Minä tulin Saksaan koulusaksa päässäni. En ollu koskaan ikinä aiemmin tarvinu saksaa ihan käytännössä oikeitten saksalaisten kanssa arkipäiväsessä elämässä. Ihan kaikkea ei voi oppia koulussa kuitenkaan, kyllä täytyy päästä itte kokeilemaan. Osa noista konventioista tietysti lukee oppikirjassa, mutta kaikkea ei voi mitenkään selittää. Saksalaiset nimittäin tietää automaattisesti, mitä ilmasuja niitten pitää missäkin tilanteessa käyttää, koska ne asuu täällä. Niitten ei tarvi opetella äidinkieltään mistään kielioppikirjasta.

Ich habe ein Leben

Onpa taas törkeän kauan siitä, kun olen viimeks kirjottanu. Hyi minua *puistatus* mutta yritän parantaa tapani.

Luulen, että olen ruvennu viihtymään täällä. Oon ollu nyt melkein kaks kuukautta täällä, ja vasta viime viikkojen aikana on oikeasti ruvennu tuntumaan, että ehkä en kuolekaan esimerkiks koti-ikävään tai yksinäisyyteen. Tänään oli supersosiaalinen päivä, kun ensin tapasin ekaa kertaa uuden tandemkaverini (siitä lisää myöhemmin tässä postauksessa) ja välittömästi sen jälkeen oli neulomistreffit sen ukrainalaistytön kanssa, josta aiemminkin on ollu puhetta. Oon niin ilonen, että oon jotenkin vaan saanu kavereita, joita voi nähdä jopa koulun ulkopuolellakin. Ja vihdoinkin ihmisiä, joitten kanssa voi vaan höpöttää.. kaipasin sitä todella. Toki ois vielä parempi, jos sais suomeks höpötellä, mutta sillonpa ei ois ollu mitään järkeä tulla tänne.

Olen muutamalle kertonu tästä tandem-hommasta ja siitä ei taida kellään olla mitään käsitystä :D kuitenkin idea on se, että kaks ihmistä, joilla on eri äidinkieli, osaa sen toisen ihmisen kieltä vähän tai vähän enemmän, ja haluaa oppia lisää. Tarkotuksena on, että kumpikin oppii toiselta ihan vaan sillä, että höpötetään. Koko touhu perustuu vapaaehtosuuteen, ja lähtee käyntiin niin, että joku pistää ilmotustaululle lapun: etsin sitä ja tätä kieltä, tarjoan vastineeksi omaa kieltäni.

Mun tandemkaverini on saksalainen tyttö, joka on opiskellu suomea vähän ja oli viime vuonna Oulun yliopistossa vaihdossa. Tosi mukava ja sen kanssa ois kyllä voinu kälättää vaikka koko illan ku vauhtiin päästiin :) tällä kertaa puhuttiin enimmäkseen saksaa, mutta ehkä ens kerralla sitten suomee enemmän. Oli niiiiiiiiiin hassua, että pystyin puhumaan täällä suomea niin, että vastapuoli ymmärs, mitä sanoin.

Mulla on ollu ikävä suomen puhumista ja kuulemista, mutta jotenkin se maistu suussa vieraalta :( enkä oo ollu täällä kun pari kuukautta vasta! Sovitaan, että se johtuu täyssaksankielisestä ympäristöstä. Ei täällä ole muita suomalaisia kun minä, en ainakaan ole kehenkään törmänny enkä tiedä, että ois. Ainoa suomi, mitä käytän, on lähinnä mesessä kavereitten kanssa ja sitten nää harvat blogipostit.. seurailen tietysti vähän Suomen tapahtumia suomenkielisiltä nettisivuilta, mutta ei lukeminen oo läheskään sama asia kun kielen puhuminen. Nytkin tajusin, että melkein aattelen saksaks, mitä seuraavaks kirjottaisin. Vois laittaa :) ja :( koska mulla on nyt entistä enemmän ikävä Suomeen.

Täällä ei oo lunta enää. Aamusin saattaa parhaassa tapauksessa olla yks aste pakkasta, mutta päivällä jo melkein kymmenen lämmintä. Vasta ukrainalaistytön luona telkkaria kattoessa tajusin, että Suomessa on ihan oikea talvi, lunta ja pakkasta. Mäkihyppyä tuli Eurosportilta :D Ja vielä mainoskatkolla Finnairin mainos, se sama poronvasajuttu, mitä Suomessakin näytetään... jollain tavalla Suomi-päivä. 17 päivän päästä pääsee kotiin.. sitten kolmen viikon jälkeen takas tänne. Jälleen vois laittaa :( ja :).. Älkää muuten kukaan lähettäkö mulle mitään paketteja jouluks kun en ole täällä. Ensinnäkään en luota enää Saksan postiin tippaakaan ja toisekseen ne säilyttää niitäki paketteja vaan seittemän päivää, joita ne ei hukkaa.

Mä oon talvi-ihminen ja Suomi-ihminen. Luulin aiemmin, että haluan mielummin reissata ympäri maailmaa ja olla hetken siellä, hetken täällä. Nyt oon tajunnu, että veri vetää Suomeen. Voi tietysti aatella, että oon ollu täällä ”vasta” kaks kuukautta, miten voin jo nyt tietää, mutta en mä usko, että mun mielipide kauheesti muuttuu heinäkuuhun mennessä. Koti on aina koti, ja talvella kuuluu olla lunta ja shaashkutan kylmää :D _________O__________

Ketuuttaa

Tyttökämppis kutee olkkarissa miehensä kanssa. Eikö sillä ole omaa huonetta? Ei kiinnosta lähteä kauppaan kun joudun kävelemään siitä ohi... On jännä, miten ihmisestä riippuu, ärsyttääkö tommonen vai ei. Yks mukava puolalaispariskunta (jotka voi ehkä laskea jopa jonkinlaisiks kavereiks) on täällä kanssa vaihdossa, niitä katellessa tulee aina vaan ikävä Sutta eikä sillä lailla käy hermoille. Niillä se on kuitenki semmosta pientä mitä nyt mun puolesta saakin olla. Mutta että ku tuun omaan kotiini niin vastaanotto on semmonen ku oisin keskeyttäny jotain kovinki intiimiä.. Kraah!

Nojuu. Eilen illalla oli kivaa :) Yhen ukrainalaistytön ja edellä mainitun puolalaisparin kanssa oltiin ukrainalaistytön luona syömässä, juoruamassa ja vähän neulomassakin (sain Suden sukan valmiiksi ja aloitin toista). Aika meni kun siivillä. Tommosta olen niin kovasti kaivannu, ja kuukausi siihen meni ennenkö semmosia ihmisiä löyty.

Vaikuttaa siltä, että Saksan posti on hukannu jonkun paketin, josta en tiedä mitään. Neulekirja tuli tänään ovelle, joten se ei ole hukassa enää. Ärsyttää. Kävin postissa kysymässä sitä pakettia ni se tyyppi ei tienny mistään mitään ja oli sitä mieltä, että se on varmaan jo lähteny takas lähettäjälle kun ne säilyttää paketteja vaan seittemän päivää (aivan typerää). On kuulemma saattanu mennä väärään postitoimistoon (!) tai jotain. Ei pahotteluja eikä anteekspyyntöjä, ei sitä tyyppiä kiinnostanu yhtään. Herranjessus että teki mieli räjähtää sille, mutta ei mun sanavarasto riitä. Ois varmaan pitäny ruveta suomeks rähjäämään, mutta mitäs se ois auttanu. Ku ei kerta kiinnosta ni ei kiinnosta. Kai Saksassa on ihan sama, toimittaako posti lähetyksiä perille vai ei. On iiiiiiiiiiiiiso ikävä Suomen postilaitosta. Minkä mä sille voin, että en aina ole kotona siihen aikaan aamulla kun ne käy niitä paketteja jakamassa. Luennoilla täytyy käydä ja sillain. Tää systeemi on syvältä.

Ja löysin talvikengät. Niillä ehkä jopa pärjää Suomessakin.

Tikusta tukkiin

Eilen oli yks kaameimmista masistelupäivistä mitä on ollu täällä. Aamulla herätessä ketutti, että täällä ei kukaan puhu suomee, ja loppupäivän välttelin kaikkia saksankielisiä enkä käyny ollenkaan ulkona. Jotenki olin niiiiin kyllästyny koko kieleen, että halusin jo täältä pois.

Yön yli nukkuminen auttaa usein, ja tänä aamuna nukuin melkeinpommiin, joten ei ehtiny ketuttaa eikä mitään muutakaan kun piti juosta linkkupysäkille :D Luennolla nuokuin, luennon jälkeen kävin ostamassa talvitakin - löysin kolmessa vartissa semmoisen, mistä oikeesti tykkään, ja jolla pärjää täällä - ja keittokirjan, että tulis oikeasti jotain syötyäkin (jeps, sanon julkisesti, että on ollu päiviä, jollon on kunnon ruoka jääny väliin. On vaan ollu niin vastenmielistä ees ajatella makaroonia, jauhelihaa tai yleensä mitään muuta syötävää. Mielialasidonnainen juttu vaikken ois ikinä uskonu, että mikään vaikuttaa mun ruokahaluuni). Juu, ja täällä on vissiin ensimmäistä kertaa yks aste pakkasta :D ja joka päivä tulee kylmempää kunnes alkaa lämpönen kausi. Lunta sataa, mutta ei se varmaan monta päivää maassa pysy. Talvikengät on vielä hankintalistalla.

Päivän toinen kurssi oli tieteellistä kirjottamista. Siellä yhessä kohtaa tiesin ihan tarkkaan, mitä haluan sanoa aiheesta, ja kun avasin suuni niin sieltä ei tullu mitään järkevää ulos. Selitin pitkään ja toistelin samoja sanoja, ennen kun sain mitään järjestykseen, ja yllättäin opettaja oli tajunnu, mitä tarkotan. Mutta se oli hirveän noloa ja ärsytti käsittämättömästi.
Sen kurssin jälkeen menin Mensaan istumaan, koska se on kaheksaan asti auki, ja päätin, että joka päivä kirjotan vähäsen saksaks. Alotin ihan järjestyksessä aamun kiireestä ja kirjotin ja kirjotin kunnes yhtäkkiä kirjotin siitä, miksi on niin vaikea puhua tunnilla saksaa, vaikka muitten opiskelijoitten kanssa se on helpompaa. Tajusin, että mä ajattelen täälläkin kaikki kouluasiat suomeksi, mutta en ota huomioon, että mun pitää puhua ajatukseni ääneen saksaksi. Niinpä yritän kääntää ajatuksiani toiselle kielelle suunnilleen kitalaen kohdalla, jollon on jo liian myöhästä. Sehän ei tietenkään toimi, tästä lähtien pitää ruveta ajattelemaan saksaks jos meinaan saksaks jotain sanoa.

Oisko ollu joku psykologinen juttu vai mikä, mutta kuorossa ihmisten kanssa juttelu oli helpompaa kun ikinä ennen. Mun täytyy vaan antaa itelleni aikaa rauhassa miettiä myös saksaks, mitä aion sanoa, sillon se sujuu, muuten ei. En mä itestäni mitään siinä menetä. Ja on ihan hyvä, että tajusin nyt, mikä mättää, koska aiemmin luulin, että ongelmat johtuu siitä, että yritän puhua liian nopeasti, mutta ei hitaammin puhuminen siihen auttanu. Ehkä tää tästä...

Äitiltä tuli salmiakkipaketti :) Kiitos vaan, nyt pärjää taas vähän aikaa. Yllättävästi sitä on oppinu säästelemään (n. puoltoista viikkoa sitten tulleesta Ellun salmiakkipaketista on vielä kolme pastillia jäljellä hätätilanteita varten :D). Suklaata en oo oppinu täällä syömään ja haribokarkit menee kyllä, mutta ei niitäkää aina jaksa.. Välillä ottaa (edelleen) päähän, että ei voi vaan mennä kauppaan ja ostaa salmiakkia vaikka siltä kuinka tuntuis. Kai siihen tottuu tai sitten ei.

Pari sanaa biletyksestä

Päivän toinen postaus, vähän muutakin kun purkkajuttuja.

Kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, pistin vahaa tukkaan ettei näytä ihan variksenpelättimeltä.
Katoin laukkuun vaan kaikkein välttämättömimmät mukaan ja kävelin sinne, missä bileet oli (ei pitkä matka). Kattelin ja pyöriskelin siellä noin vartin ja sitten lähdin takasin kotiin. Ajattelin, että mitä ihmettä mä siellä teen? En oikeesti edes halunnu mennä. Ois varmaan ollu eri asia mennä jossain porukassa vaikka, semmosten ihmisten kanssa, jotka jo valmiiks tuntee.

Kenenkään kanssa en ollu sopinu mitään, että siellä nähtäis tai jotain, kun en tunne täältä sillä lailla ketään vielä. Ja nyt, kun menin kuoroon, niin mun ei tarvi väkisin bilettää, että tapaisin ihmisiä. Kaikkein luultavimmin mun ois pitäny sisäistää biletyskulttuuri jo Suomessa siinä 5-6 vuotta sitten. Ei vaan jaksa kiinnostaa, ei ainakaan kun on ihan yksin.

Jos saa valita, ja minähän saan – kun olen yksin täällä, niin saan aina valita itse – niin vietän tän illan mielummin jo olemassa olevien kavereitteni kanssa tutusti ja turvallisesti mesessä ja neulon samalla kaulaliinaa, kuuntelen sitä musiikkia mitä haluan ja surffaan netissä. Onko jotain väärää siinä, että ei käy bileissä? Ihan oikeasti kiinnostaa teiän mielipiteet (olen kuullu, että aika moni tätä lukee, saa kommentoida myös!) aiheesta. En minä tänne vaihtoon lähteny bilettämään, olen aivan varma, että on muitakin tapoja tutustua ihmisiin, ja niitä tapoja aion ottaa viikko-ohjelmaani varmaan enemmänkin kun pelkän kuoron. Joku liikuntajuttu (täällä yliopisto tarjoaa opiskelijoille tietyn perusohjelman, joka on opiskelijoille ilmanen. Aerobickiä varmaan viittä erilaista, tansseja (tosin ei mua kiinnostavia) ja muuta. Luksusta, joka pitää hyödyntää) ja jos alkaisin löytökoiratarhalla käydä ulkoiluttamassa koiria aina sillon tällön.

Oleellista kaverustumisessa ja muussa on, että on jotain yhteistä toisen ihmisen kanssa. Niinpä on todennäkösempää, että löydän kavereita jostain muualta kun bileistä, kun mua ei itteeni niin bilettäminen kiinnosta. Mitä mä yksin haahuilen jossain, kun muutenkin tunnen oloni kömpelöksi ja epävarmaksi isossa tai pienemmässäkin ihmisjoukossa. Neulominen kiinnostaa enemmän kun bilettäminen. Onhan se yksinäistä, mutta ei sen tarvis olla. Suomessakin aina välillä parin kaverin kanssa kasaannuttiin juomaan teetä ja neulomaan ja juoruamaan, ei tarvinu bilettää että oli hauskaa. Samanlaista yhteisneulomista kaipaan täälläkin, mutta en tiedä, miten sen täällä sais aikaseks. Pitääkö mun pistää yliopiston ilmotustaululle lappunen? Toimisko?

Uskallanko?

Ensikosketus svaabilaiseen keittiöön

Nyt se on sitte tapahtunu. Kävin kouluruokalassa syömäss (Mensa) ekaa kertaa. 2,55e makso, ei sisältäny juomaa. Geschmälzte Maultaschen, valkosipuliperunat, kastikkeella pilattu salaatti ja liemessä lilluvia porkkanan ja purjon suikaleita. Ei kovin mieltäylentävää :D Maistoin kaikkea, mutta söin vaan Maultaschet. Linkki vie englanninkieliseen artikkeliin aiheesta. Kumminkin eka svaabilainen erikoisuus :) noin kokonaisena kouluruoka-ateriana en ollu siihen hirveän tyytyväinen, mutta hyvä, että tuli Maultaschet syötyä. Niitä vois ehkä Suomessakin sitte tehdä joskus. Haittapuolena ruokailussa oli, että ensin piti maksaa ja sitten vasta näki, että mitä sillä rahalla saa. Vaihtoehtoja oli monta mutta ehän mä niistä osannu valita, ni otin sitten perusvaihtoehdon. Toisella kertaa parempi onni nii mahakin täyttyy paremmin :)

Kuorotyttö

Eilen tein ehkä yhen fiksuimmista jutuista mitä voin täällä vaihdossa tehdä: menin kansainvälisille opiskelijoille suunnattuun kuoroon. Sillä ei ole minkäänlaisia ”tavotteita” paitsi laulaa yhdessä, pitää hauskaa ja samalla tutustua uusiin ihmisiin eripuolilta maailmaa. Oli todella kivaa laulaa pitkästä aikaa kuorossa ja vihdoinkin tutustua ihmisiin täällä. Ja muutenkin rupee vaikuttamaan siltä, että en joudu olemaan yksin koko vuotta :) vaikka ei niin kaverustuiskaan, niin ainaki on mukavia tyyppejä kenen kanssa voi jutella ja mennä luennolla istumaan viereen, jos samalle luennolle sattuu. Tähän mennessä olen enemmän jutellu muutaman puolalaisen, turkkilaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen kanssa. Yhtäkkiä vaan tajusin että yhteinen kieli on saksa eikä englanti, vaikka englantiin ois niin helppo vaihtaa. Kaikki haluaa silti puhua saksaa, koska sitä varten ne muutkin täällä on, että oppisivat.

Tänään oli sitten kunnon koulupäivä ja mikä sen hienompaa kun missata aamun ensimmäinen luento :D En nukkunu pommiin, vaan yksinkertasesti kuvittelin, että luento alkaa tuntia myöhemmin kun mitä se oikeesti alko. Ehkäpä menen sinne kahen viikon päästä sitten, vaikka näissäkin on jo tekemistä, mitä nyt on. Ens viikon torstaina on jonkin sortin juhlapäivä, ja koulusta vapaata. Varmaan kaikki kaupatkin on kiinni, niin sitten on hyvää aikaa tehdä kouluhommia oikein ahkerasti. Musta tuntuu, että toisin kun Suomessa, niin täällä ei lukematta selviä. Enkä mä tänne lusmuilemaan kummiskaan tullu :D Jossain vaiheessa kirjotan varmaan mitä mieltä tähän asti olen saksalaisesta yliopistosta suomalaiseen verrattuna, mutta olen ponnistellu tänään henkisesti jo ihan riittävästi.

Joka tapauksessa mulla oli kolme luentoa peräkkäin kahestatoista kuuteen. Ekaks oli saksan kielihistoriaa, sitten mielenkiintonen internet-kirjallisuuskurssi (jolla tosin on läsnäolopakko :) ) ja viimesenä sodanjälkeisiä kulttuuriteorioita. Sen kurssin pitäjä puhu kauheen nopeesti eikä meinannu ees sen verran pitää taukoa, että ehtis hengittää. Mulla meni kaikki energia kuuntelemiseen ja muistiinpanot jäi aika heikoille, mutta vaikutti kyllä mielenkiintoselta. Vissiin sitte muutaman kerran jälkeen tottuu jokasen opettajan omaan tyyliin ja pystyy jotain itelleki kirjottamaan ylös niistä kursseista. Väsyttää vaan tommonen aivotyöskentely pitkästä aikaa.

Uinu pienoinen

En ole tainnu vielä täällä blogissa keretä hehkuttamaan, että mulla on nyt nettiyhteys myös kämpältä. Jotkut harvat saattaa muistaa, että ihan ensimmäisessä, jo kuopatussa blogissani valitin opiskelujen alkuvaiheessa, että netti pätkii usein kun on ylikuormitettu taloyhtiöverkko. Jotenkin silleen toimii täälläkin. Talo on yliopiston verkossa kiinni, eikä kaikki halukkaat mahdu portista yhtaikaa koko ajan, ni satunnaisotannalla muutaman kerran päivässä multa katoaa netti n. Varttitunniksi (ainakaan vielä ei ole pitempää katkoa ollu, toivottavasti ei tulekaan.). Joten koittakaa rakkaat ihmiset kestää kun ”yhtäkkiä lähden mesestä sanomatta sanaakaan”, ei ole omaa syytäni vaan johtuu jostakusta naapurista jonka oli just sillä hetkellä pakko pistää imutukset päälle. Niin luulen :D

Tänään katsastin Reutlingenin ostosmahollisuuksia. Se on noin 30000 ihmistä isompi kaupunki kun Tübingen, ja aivan eri olonen. Talot on uudempia ja on enemmän betonilaatikoita, kun niitä ei Tübingenissä ole keskustassa ollenkaan, keskiajalta paljon tai jostain sieltä, tosi vanhaa ja nättiä kuitenkin. Mutta koska Tübingenin ostosmahollisuudet on myös rajotetut, niin kämppis ehdotti, että lähtisin Reutlingeniin. Tarvin talvitakin ja talvikengät, kun täällä on jo aika kylmä ja joittenkin paikallisten olen sivusta kuullu olevan sitä mieltä, että vaikka viime talvena sato vaan kaks kertaa lunta, niin tästä talvesta tulee ihan valkonen. Niinpä tietenkin just nyt kun minä olen täällä.

Reutlingeniin pääsee Tübingenin keskustasta junalla, kestää noin kymmenen minuuttia. Omatoimisena tyttönä jäin pysäkkiä liian aikasin junasta pois ja lähdin sitten kävelemään (onneksi) keskustan suuntaan. Pääsinkin perille kun nousin oikeaan linkkuun ekalla pysäkillä, jonka näin noin 20min kävelyn jälkeen. Stadtmittestä oli lyhyt kävely Reutlingenin Wilhelmstrasselle, joka on paikallinen piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä ostoskatu, ja kauppoja on sekä leipomoita ja Döner Kebabbeja vuorotellen paljon. Talvitakkia en löytäny (kivoin makso 119e, että se siitä..) enkä talvikenkiä (oli kivoja mutta ei ne paljon lämmitä jos on -25 astetta pakkasta = tällä leveysasteella siis harvemmin kai on oikeasti niin kylmää että varpaat jäätyy.

Ostin siis pari neulepaitaa, sopivat farkut kun jopa löysin :), semmoisen repun mihin voi laittaa läppärinkin, pyyhkeen, lakanat ja uuden tyynyn. Toi talon puolesta täällä oleva tyyny on niin pieni ja pehmoinen, etten saa sillä hyvin nukuttua. Toi taas, minkä ostin, on 40x80cm ja aika kova, mutta varmasti parempi kun entinen. Oli sellanen kauppa, joka myi kaiken halvalla pois kun vissiinkin lopettaa niin ostin sitten kun näin. Normaalisaksalaiset nukkuu 80x80cm pehmeetäkin pehmeemmillä tyynyillä, outoa. Suomalaisia 50x60cm miljoonaa eri kovuusluokkaa olevia tyynyjä en ole vielä täällä nähny. Sarjassamme tyttö kaipaa taas kotiin.

Lopulta olin niin väsyny ja mulla oli niin paljon kasseja, että päätin vaan lähteä kotiin ja koittaa löytää talvitakkia toisen kerran. Kyllä mä nyt näillä ilmoilla vielä nykyisellä varustuksella pärjään. Tumput on päättelemistä vaille valmiit, en ole aiemmin tehny niin onnistuneita kun nuo :) olen oikein tyytyväinen. Huomenna täytyy ostaa vaan neula, että voin päätellä, kun ei mulla ole kun semmosia pieniä ompeluneuloja ja niillä ei tee villalangan kanssa mitään.
Jospas toi netti nyt sen verran jaksais, että saisin blogikirjotuksen julki.

Surprise, chien

18.10.

Keksin, että voihan näihin offline-tilassa kirjotettuihin blogikirjotuksiin päivämääränkin laittaa, kun en kuitenkaan pääse heti nettiin.

Sovittiin kämppisten kanssa, että me kaks tyttöä käytetään toista kylppäriä (sitä parempaa, meiner Meinung nach..) ja pojat jakaa keskenään toisen kylppärin ja vessan. Ihan mieletön systeemi, siisteystasokin pysyy taatusti semmosena että voi mennä nyrpistelemättä vessaan.
Tänään olis ollu Semesteranfangsparty jossain. En ole yhtään juhlijatyyppiä, en biletä Suomessa, niin miksi bilettäisin täälläkään. Olis kannattanu tietenkin mennä, että oisin tavannu ees jotain ihmisiä. En tunne täältä vieläkään ketään enkä varmaan tällä systeemillä saa ikinä kavereita. Tulee hauska vaihtovuosi kun joutuu yksin olemaan. Kyllä, tiedän, että mulla on kavereita ja rakas Suomessa, kiitos, kyllä, mutta yks pikku juttu. Te ootte kaikki Suomessa. Ette täällä. Minä olen...

Sain eilen Ellulta kirjeen :) Itekin olen kirjottanu kirjeitä enemmän kun koko kesänä yhteensä. Ainaski viis. Siis melkein joka päivä yks. Jotenkin on pidettävä yhteyttä ja voitava puhua ihmisille, vaikkei nettiä olekaan. Täällä olen lähestulkoon säännöllisesti menny kymmenen yhentoista aikaan nukkumaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa juoruta yömyöhään. Toivottavasti en ehdi tottua tähän.. Miten voi olla yhtaikaa sosiaalinen ja epäsosiaalinen? Siis silleen, että mielellään pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka on jo olemassa, mutta ei paljon kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (vaikka pitäs. Ehdottomasti.. mut on tuomittu yksinäisyyteen vieraassa paikassa?)

Yritän lukea täällä mahdollisimman paljon. Sen, mitä jaksan, siis. Saksa väsyttää tällä hetkellä fyysisesti paljon, kun en koko kesänä tarvinu saksaa yhtään missään. Siitä on jo puoli vuotta tai jopa saattaa olla yli, kun on viimeks tarvinu kuunnella, saati sitten ite puhua saksaa. Lukemalla kulutan ensinnäkin aikaa, jota mulla vielä on, kun ei kouluhommat oo vielä kaatunu niskaan, ja toiseks koitan imeä itseeni kulttuuria, kielenkäyttötapoja, sanoja, tietoa, sivistystä. Vaikuttaa siltä, että Saksassa arvostetaan laajaa lukeneisuutta ja muutenkin sitä, että on kiinnostunu siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Oman maan historia ja perinteet pitäis tuntea. Taitaa olla niin, että tääkin Lintunen istu peruskoulun ja lukion hissantunneilla vain siksi, että oli pakko. Ei elämää, vaan koulua varten.

En tiedä, saako tällasta kirjottaa julkisesti, mutta kirjotan kuitenkin. Olen jokseenkin yllättyny, että täällä on sanomalehdissä natsiaika edelleen esillä ja aika vahvasti. En ollu aiemmin ajatellu, että niin vois olla, koska jos vertaa siihen, miten paljon Suomessa pidetään esillä kansalais-, talvi- ja jatkosotia, niin suomalaisia ei edes kiinnosta mitä 60-70 vuotta sitten on tapahtunu (en tiedä, saako noinkaan kirjottaa). Villi päätelmä ilman tutkimuspohjaa: kulttuuriperimää arvostetaan täällä hyvin paljon ja se perimä nollaantu siinä maailmansotien taitteessa? Kyllähän nykypäivän saksalaista koskettaa juutalaisvainot ja keskitysleirit paljon enemmän kun suomalaista koskettaa vaikka talvisota. Eikö niin?

Noh. En rupea enempää politisoimaan kun en asioista mitään ymmärrä. Mutta jos pystytte saman viikon aikana löytämään peräkkäisten päivien lehtien otsikoista viittauksen talvisotaan, niin kertokaa mulle. Sitten voin tehdä taas uusia perusteettomia päätelmiä.
Mistähän tommonenkin nyt tuli mieleen. En vaan tainnu olla valmistautunu lukemaan 60-70 vuotta sitten tapahtuneista jutuista. Enkä vähättele, no way. Yllätyin vaan.

Kulttuurishokki!

Täällä on edelleen kylmä. Tai no, taitaa olla vähän lämpösempää kun käytävässä, keittiössä ja olkkarintapasessa. Ajattelin lähteä keskustaan kohta kattomaan, oisko jossain kirppari, miltä vois ostaa halvalla maton ja huovan, niin olis ees jonkun verran mukavampi olla täällä. Mulla ei ole oikein mitään tekemistä, kun ei ole nettiä, ei kouluhommia. Ostin eilen Bild-sanomalehden, että olis edes jotain lukemista. Taitaa vastata lähinnä suomalaisia iltapäivälehtiä tuokin, mutta välttää. Ei mun tiedonjanoni ole niin kova, että täytyis yhtään painavampaa asiaa olla. Tossa luki kuitenkin, että Doris Lessing sai tän vuoden kirjallisuus-Nobelin. Olen ajan hermolla.

On kovasti ikävä kaikkea ja kaikkia :( En nyyhki jatkuvasti, mutta ikävä on silti taustalla koko ajan. Kaupasta löyty sentään Wasan näkkileipää, ihan samanlaista mitä Suomestakin saa, ja levitehyllystä nappasin Beceliä, kun se oli ainoa tuttu merkki. Onko jotenkin väärin ostaa Saksassa sitä tavaraa mitä Suomestakin saa? Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että mä sopeudun tänne, ei kaiken tarvi olla yhtäkkiä uutta ja erilaista. Ja jos näkkärin syömisestä tulee parempi olo, niin tuskinpa se kovin väärin on.

Eilen illalla oli pahin ikäväkohtaus sillon, kun kävelin iltahämärässä kaupasta tänne kämpille.. kai voi sanoa, että kotiin? Ei mulla täällä muutakaan kotia ole. Päiväsaikaan pysyy tunteet hyvin kasassa ja piilossa, mutta illalla jostain syystä itkettää eniten. Ja ihan aamulla, kun ei ole vielä käynnistyny, tekis mieli vaan jäädä peiton alle masistelemaan. Siitä ei kuitenkaan ole tällä reissulla kysymys, pitää ryhdistäytyä aina vaan uudestaan ja tehdä edes jotain.. kuten nyt mennä keskustaan harhailemaan. Torstai-iltana, kun tulin, oli ihmeellisen hiljasta (ei liikenteen melua juurikaan eikä paljon ihmisiä), ehkä nyt on enemmän väkeä. Nettikahvilan vois kaivaa ihan ensimmäiseks, että sais näitä blogikirjotuksia siirrettyä tikulta nettiin luettavaks. Eri asia sitten, onko vapaita koneita, kun eiköhän ihan kaikki ole kaupungilla lauantaina niin kun Suomessakin.

Nettiriippuvaisen tunnustukset

Nyt voi sanoa, että vituttaa. Nettipiuha on ja kone on ja kone tietää, että nettiin pitäs päästä. Noh, eikös täällä olekin semmonen verkko, joka vaatii kirjautumisen. Mistä sitten saa käyttäjätunnukset? Yliopistolta tietenkin. Tai jostain pirun atk-toimistosta, mikä lie. 1. nyt on perjantai. 2. viikonloppuna ei Saksassakaan kukaan liikauta sormeaankaan virallisemmissa asioissa. (Talonmiestä ei saa täällä päin avaamaan ovea, jos unohtaa avaimen. Kuulostaa hyvältä, eikö?) 3. Atk-toimistominkälie meni kiinni neljältä. 4. Käyttäjätunnuksia on turha toivoakaan ennen kun on opiskelijakortti ja kirjoilla yliopistossa. 5. Mä voin hoitaa virallisia asioita seuraavan kerran maanantaina.

Joko kuulostaa riittävän hyvältä? Tänä nettiriippuvuuden aikakautena jotenkuten pärjä kolme päivää ilman nettiä. Eiköstä vaan?
6. Opiskelijakortin saa postitse parin viikon päästä yliopistoon kirjottautumisesta.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHH!

No hei. Eihän toi ole kun netti vaan. Eihän sitä kautta hoidetakaan kun mm. Kaikki pankkiasiat, laskunmaksut, aikataulujen tarkistukset, opinto-oppaan lueskelu, bloggaaminen, sähköpostit, meseily kavereitten ja rakkaan kanssa, eli siis sen tukiverkoston käyttö mikä mulla täällä Suomessa on, ainoot ihmiset, joitten kanssa voi jutella tosta vaan! Mitä nyt paitti ettei voi. Kun ei ole nettiä. Ennen kun kahen viikon päästä. Eikä täällä ole pakastinta. Huoneessa on edelleen kylmä. En halua tutustua kämppiksiini. Kaikki menikin tähän asti ihan liian hyvin!

Keskustassa on tietenkin nettikahviloita (edit: nääkin postaukset pistän kaikki kerralla yhdestä semmosesta). Halvimmillaan taitaa olla semmosta 1.50e tunti. Yliopistoon kirjottautumisen jälkeen yliopiston kirjastosta saattaa saada semmosen lappusen, jolla pääsee ainakin kirjaston koneilla nettiin. Elämä on.. ken tietää onko se a) väliaikanen todistus ja b) saapiko niillä samoilla tunnuksilla täältä helkkarin huoneesta ihmisten ilmoille lankoja pitkin.

Kylmää kyytiä

Kävin nyt ostamassa nettipiuhan. Viis metriä makso jotain päälle seittemän euroa, ei maailman kalleinta. Nettiä ei ole vieläkään, täytyy kytätä jos joku tänne sattuis tuleen, niin kysysin käyttäjätunnukset millä pääsee surffaamaan. Sitten kävin tossa läheisessä ruokakaupassa, jossa ei a) ole jauhelihaa pienemmissä kun 400g paketeissa ja b) ole kunnon kassapöytiä, vaan Lidlityyliin joutuu pakkaamaan hurjaa vauhtia, jos vähänkään enemmän tavaraa ostaa. Mutta kun tuo on tossa ihan lyhyen kävelymatkan päässä, niin ei mun sieltä kannata selkä vääränä kantaa, käy sitten useamman kerran. Erityisen hyvää tossa kaupassa on, että siellä myydään puisia neulepuikkoja, ainakin jonkun kokosia, ja Sachenmayer-lankoja :) Kalliita ne on täälläkin, mutta ainakaan en kuole tänne. Lankaa, lankaa, lankaa... :D Erityisesti nyt ajatus villasta ja neulomisesta lämmittää, kun tää huusholli ei ole erityisen lämmin. Täytynee hommata tossut, että voi hiippailla täällä, joku neuletakki aamuja varten ja muuten vaan paljon lämmintä vaatetta.

Ja täällä ei ole pakastinta.Täällä ei ole astiankuivauskaappia. Aaaaaaargh! Mun on niin ikävä suomalaista keittiökalustusta ja suomalaisia ruokakauppoja! Alepasta sentään aina tiesi saavansa banaaneja, toisin on täällä. Kaks kauppaa on ihan vierekkäin, valikoimat suunnilleen samat, ja vaan toisessa oli banaaneja myynnissä. Eikä oo minkään sortin puurohiutaleita. Minä kun varta vasten opettelin syömään puuroa, että sitten pääsee Saksassa halvemmalla, kun kyllä mysli täälläkin osataan hinnotella ihan mukavan kalliiksi. Ei muutenkaan innosta myslit, kun sain yliannostuksen Suomessa ekana opiskeluvuotena, kun joka aamu söin jugurttia ja halpismysliä. Ällöttää pelkkä ajatuskin, mutta kaipa siitä on selvittävä. Jos nimittäin aikoo syödä aamusin jotain täällä.

Jos joku kerkiää tulla kattomaan mua ennen kun lähden joululomalle Suomeen (tuskinpa vaan), niin vois yrittää ujuttaa pakaaseissaan seuraavia tuotteita: Neljän viljan puurohiutaleita ja salmiakkia. Nyt ei ole muuta mielessä. Mulla on salmiakkilakuja 450g ja van Slootenin elukkakuvioita 300g, siinä on mun salmiakit ja niillä ois muka pärjättävä jouluun saakka! Tiettekö, kun tommonen 300g Suomessa kesti mulla maksimissaan viikon... salmiakki sattuu olemaan mulle hermolääke, stressitason alentaja, tuttu ja turvallinen lohduttaja (kun ei Sutta ole). Lääkärit voi tosta stressitasojutusta olla eri mieltä, mutta mitä sitten.

Parasta tässä päivässä tähän mennessä oli, että käytännössä jäin rappukäytävään. En osannu avata ovea, vaikka oli oikeat avaimet ja kaikkee. Käväs mielessä, että joku tietty maa vois ottaa vähän mallia tietyistä abloy-lukoista eräässä toisessa maassa.. Katsokaas kun avaimen pystyy pyöräyttämään kaks kertaa vastapäivään tossa lukossa, niin minähän pyörittelin edes sun takas. Kolmen vartin kuluttua (tiesin, että kyllä pakosti joku tulee) tuli toinen tän kämpän asukas avittamaan, ja kas, tota avainta tarvii tossa lukossa vaan vähän kääntää oikeelle, sitten painaa ja samalla työntää ovea auki. How was I supposed to know? :o Toisella kerralla pääsinkin sitten sisälle jo muutaman minuutin ähellyksen jälkeen. Tekniikkalaji.. Kyllä meinas epätoivo iskeä, kun olo oli jo muuten vakaa ja sitten käykin noin.

Sarjassamme Lintu ei ole oikeasti reipas ja iso tyttö, vaikka siltä saattaa jostakusta ulospäin jopa näyttää...