Läppäri paskana.

Mun läppärini sano sopimuksen irti yön aikana. En tiedä, mikä on vikana tai mistä johtuu, kun eilen toimi ihan normisti ja sammukin normaalisti. Tänä aamuna ei lähteny päälle (ja kyllä, vaikka oon nainen ja vielä humanisti, niin se ei ihan oikeasti toimi, se on rikki) ja nyt ketuttaa. Ahdistaa ja masentaa jo valmiiksi, kun paperitöitten kanssa tulee kumminkin stressiä. Eilen piti hakea kaks viimestä todistusta, mutta eipä sitä toista ollukaan sitten yhtään missään, eikä kukaan tienny siitä mitään. On niin kiva, kun opettajan kanssa sovitaan ja sitte se ei vaivaudu tekemään omaa osuuttaan, vaikka tietää, että sen paperilappusen kanssa on kiire. Yliopistosysteemiä ei jää ikävä olleskaan. Suomessa ollaan tommosissa asioissa paljon tehokkaampia, selkeempiä ja keskitetympiä. Täällä juoksutetaan ihmisiä ihan vaan juoksuttamisen riemusta, eikä kukaan tiedä kun ehkä mahollisesti omat asiansa, jos niitäkään.
Läppärin takuu siis umpeutu kesäkuun alussa. Jihuu. Matkavakuutuskaan ei ole voimassa, mutta tuskinpa olis hirmusti auttanu sekään.. ARGH! Miksi just nyt? Ei ois monta päivää ollu ni oisin Suomessa ja ois mun vanha pöytäkoneeni varalla. Jos muuten vielä jotakuta ihmetyttää, että halusin mielummin pöytäkoneen kun läppärin ylppärilahjaks, niin tässä syy: pöytäkone on nyt kolme vuotta vanha ja pelittää edelleen. Läppärinpaska on reilun vuoden vanha ja nyt jo rikki. Pöytäkone on ergonomisempi, sitä ei tuu mieleenkään raahata huvikseen mukaan paikkaan jossa sitä ei tarvi, se on luotettavampi, ja jos joku osa menee rikki, sen pystyy vaihtamaan uuteen maksamatta koko omaisuuttaan siitä riemusta. Ja lisäksi pöytäkonetta voi päivittää rautapuolelta ihan niin kun tykkää. Läppärin kanssa on sidottu siihen pakettiin, mikä sen mukana tulee, ja yleisesti ottaen ohan läppäri aivan liian kallis laatuunsa nähden. Mun romuni ainakin. Ei ärsytä! Mä haluan pois täältä!

Vajaa viikko jäljellä.

About 9 viikkoa sitten iskin ton vaihtolaskurin tohon. En uskonu sitten millään, että tää vaihto on ikinä ohi. Otti päähän, ahdisti, ketuutti, surutti ja ikävöitti. Opiskelijavaihto on niitä juttuja, joissa jälkiviisaus on ainoa viisaus, jossa jälkiviisastelu voi olla ainoa millä ne hyvät jutut huomaa - uskokaa pois, on aivan sama kuinka kesken pahimman masisaallon ruvetaan kertomaan, että pian se on ohi ja sitte olit tyytyväinen että lähit. JÄLKIviisautta. Asioita huomaa vasta jälkikäteen, ne on helppo huomata, kun tilanteesta on päässy pois. On turvassa. Tietää, ettei enää toista samanlaista reissua tarvi tehdä. Jos tarvii, niin toivottavasti eka reissu oli hyvä muutenkin kun jälkeenpäin kotisohvalla sitä miettiessä.

Pashinta tässä on, että joutuu moikkaamaan kavereita viimesen kerran. Heinäkuun alussa häippäsi japanilaistyttö kotiaan. Viime viikolla lähti unkarilaistyttö muutaman tunnin päähän kotiaan miehensä ja koiransa luo. Tänään lähti amerikkalaistyttö muutaman tunnin päähän miehensä kotikotia. Yksi suuresti tärkeä ihminen asuu onneksi täällä tyypinkenissä. Siinä mielessä onneksi, että jos jonkun haluaisin lentokentälle saattamaan, niin ei olis vaikea valita eikä vaikea pyytää. Töittesä takia varmaan ei kerkeä ja ehkä hyvä niin. Siitä tulis pelkkää vetistelyä kummiskin, nämä muut on jotenkin selvinny - halin jälkeen saman tien ympäri ja suunta kohti omaa linkkupysäkkiä. Lentokenttä on pysähtyvä paikka ja vetkutella voi, kun ite on lähössä. Luultavasti menen yksin.

Mä en arvannu, että ystävyyssuhteet voi syventyä about maapallon keskipisteeseen näin lyhyessä ajassa. Mä olen tosi tosi varovainen ja hidas kaverisuhteissani, mulla on hälytyskellot ja kun ne kilahtaa niin pistän homman poikki - en jäihin. Millä ihmeen säkällä syksyn kuoroporukasta kuoriutu kermat päältä? Miten ihmeessä minä olin se, joka rupes jututtamaan, miten ihmeessä jututettavaks sattu oikea ihminen? Kun tiedän, jälkiviisaasti, että en ketä tahansa valinnu, jota ees vähän kiinnostas. Ystävyys ja kaveruus on siitä jännä juttu, että kun se toimii, niin se on tasapainossa. Sen mitä antaa, saa takas. Voima ja vastavoima. Sen takia toiset ystävyyssuhteet kuolee siihen samaan yhteydenpitoväliin, missä toiset ystävyyssuhteet pysyy muuttumattomana tai jopa vahvistuu. Ei sillä ole väliä, onko ihmiset erilaisia vaiko samanlaisia. Pitää vaan spontaanisti pystyä tasapainottamaan asioita olemalla oma ittensä, sitä ei voi tiedostaen tehdä, koska luultavasti menee mettään.

Mua itkettää tänään. Mä en jää täältä kaipaamaan mitään muuta kun kavereita enkä mä tiedä näänkö mä niitä enää koskaan. Ja vaikka yllättävän paljon selvis näitten kuukausien aikana, en silti tiedä, miten homma pysyy kasassa, kun välimatkaa riittää ja elämät eriytyy entisestään. Pelkään menettäväni tärkeitä ihmisiä siihen, että tilanteen muuttuessa tasapaino ei pelaakaan.. kuihtumista. Epävarmuus on nimittäin se, mikä homman syö, jos joku sen syö. Mun kaverisuhteeni toimii aivan joka ikinen tasan samalla tavalla kun semmonen pingismailassa narulla kiinni olevan pallon lyöminen - se pomppaa aina samalla voimalla takas. Narun takia. Jos ei ole narua, niin kaikki riippuu toisesta pelaajasta.

Sillon japanilaistytön läksiäisissä juttelin yhen kuorokaverin kanssa, joka kerto, että se ei ekan vaihtarilukukauden jälkeen enää ystävystyny eikä kaverustunu, tutustu vaan. Syynä juurikin se, että niille ihmisille joutuu sanomaan moikat, vaikka ei haluaisi, ihan liian pian. Ja yksin isossa maailmassa vähässäkin ajassa voi saada ihmissuhteissa aikaan suhteutettuna liikaa aikaan.

Lisäpäivitys

Nyt illalla meni netti taas kerran. Sehän katkeilee n. 15-30 minuutiks ihan äkisti ja ennalta ilmottamatta, ja tulee takas sitte ku sitä huvittaa, jos huvittaa. Mitään ei voi. Taloyhtiöverkko <3 Paitti voi valittaa kaikille!

Kun en päässy nettiin, niin menin sitte suihkuun. Sain tukan pestyä lämpösellä vedellä, sitten se loppu. Tilalle tuli kylmää vettä, hetken, sitte sekin loppu. Seuraus: huomenaamuna pikasuihku - ehkä.

Eipä jää ainakaan tätä taloa yhtään ikävä!

Synttäripäivä

Jee, ihkut syntzkät täällä. Onnitteluja sateli Suomesta, kiitos :) Täällä en juurikaan kelleen kertonu, että täytän vuosia, taisiko peräti neljä ihmistä tietää ja niistä kaks oli tänään kuorossa ja niistä yks oli sitten järkänny yllättäin kuoron laulaan synttärilaulun mulle :) Oooh. Olin aika liikuttunu kun fiilis oli enemmänkin yksinäinen ja jokseenkin surullinen ja sit jotain tommosta. En mä halunnu että synttärit osuu keskelle vaihtoa, mitä niitä yksikseen viettämään.

Mitäs muuta kerrottavaa? Vaihto vähenee minkä kerkee. Jäljellä on oikeestaan enää yks iso esitelmä ja miljoona tenttiä, sitte pitää kasata byrokratian vaatimat paperit ja pakata ja siivota ja.. hyvästellä kaverit ja jotenkin oudosti jättää ne tänne. Mitään muuta sinänsä en varmaan täältä kaipaakaan kun muutamaa ihmistä. Ihan kummallista. Haluan Suomeen tosi kovasti, mutta toisaalta ihan vaa ihanien ihmisten takia vois jäädä tänne. Ja miksei kuoronkin.. Mut joo. Suomi kutsuu kumminkin <3

Eshsehsehshsehee

Kirjottelen ensimmäistä saksankielistä esseetäni eli Hausarbeitia, ja siksi olette jäänynnä hiukka vähemmälle huomiolle. Civilizationin pelaamista ei mainita tässä, se ei ole vaikuttanu mitenkään.. 5-6 sivua määrättiin vääntämään, tehtävänantona 1) analysoida Thomas Mannin novelli Gladius Dei kertojan äänen ja moduksen osalta (tie yhtään näistä käsitteistä suomeks) ja 2) pohtimaan kertojahahmon suhdetta Müncheniin, joka on novellin tapahtumapaikka, ja päähenkilöön, ja näistä pitäs sitten kehittää hieno kuva/käsitys taiteesta. Joo että.

Onneksi täällä on nyt Pfingstwoche, koko viikko oli vapaata koulusta, kun katoliset juhlisti vissiin helluntaita. Opettaja sitte päätteli, että alottelevilla kirjallisuustieteilijöillä on aikaa kirjottaa esseetä. Ihan hyvä sinänsä, koska mun edistymiseni on takunnu minkä on voinu, on turhauttanu ja on ketuttanu ja on ottanu päähän. Ekakski mä en ole koskaan ennen joutunu mitään järjellistä omaa tuotosta kirjottaan saksaksi. Toisekseen mä en ole kirjallisuustieteilijä eikä kiinnosta, mutta ku täältä(kään) ei niitä opintopisteitä saa semmosesta mitä ei opeteta, ni on käytävä niitä kursseja mitä järjestetään. Kolmanneks mä en oo suomekskaan kirjottanu juuri mitään tieteellistä enkä varsinkaan mitään, mikä edellyttäis oikeeta syvällistä pohdintaa. Neljänneks mä en tajua mitään taiteesta. Viidenneks täkäläisissä yliopistossa tieteellisen kirjottamisen periaatteet on hiukka eri kun Suomessa, tässä tosin helpottaa ees pikkiriikkisen talvella käymäni kurssi. Kuudenneks mun aivot on tykänny mennä lukkoon pelkästä pohtimisen ajattelusta.. oisko pitäny lomalla tehä jotain koulujuttuja vai?

Tämmösen väliraportin kirjotan nyt, ku puoli sivua ja alaviitteet puuttuu. Teille ihan pakko kertoa, että kirjotin äsken yhteen lauseeseen "vaihtoehtoinen mahdollisuus" ja jos ette huomaa vitsiä niin oma moka. Mutta onneksi tajusin ja korjasin saman tien. Oon ihan tyytyväinen ku saan tän aineen pois käsistäni.. Kaverini lupasi ystävällisesti oikolukea ja muotoseikkoihin puuttua jos tarvetta on, mistä oon tosi kiitollinen kyllä. Muuten en varmaa ees kehtais palauttaa tota. Ja tokihan mun tekemät virheet varmasti piristää sen päivää :D

Sit mulla on viime päivät ollu taas paha olla täällä. Sitä ei saa kellekään sanoa ääneen eikä saa valittaa, koska vaihdossa kuuluu olla kivaa, vaihdosta on hyötyä, on hieno kokemus, jälkeenpäin ei sitte kaduta ku ei tullu lähdettyä ja on lisäks jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Kelleen tullu mieleen että vaihdosta on hyötyä ja se on hyvä asia itse vaihdon päättymisen jälkeen? Ei ketään kiinnosta kuinka pahalta täällä tuntuu, kuinka yksinäistä usein on, kuinka itkee jo siksi, että saksalainen telkkarikanava ei näytä Suomi-Venäjä-lätkämatsia, koska joku saksalainen pelaa tennistä jonkun mitättömän turnauksen välierässä. Koska täällä kuuluu olla kivaa! Täällä ollaan siksi, että päästään joskus takas Suomeen ja osataan arvostaa niitä kaikkia asioita, joita ilman täällä joutu elämään. Ykkösenä sulhanen, tokana tärkeet ja kolmantena salmiakki.

Varasin eilen lennot kotiin. Vaihdollinen lento yhteen suuntaan 150e.. mutta pääasia on, että pääsen täältä pois ja oikee elämä alkaa ja pääsen ite päättämään elämästäni ehkä enemmän ku millonkaan aiemmin. 30.7. klo 20.15 mun pitäs olla Helsinki-Vantaalla, ja siihen saattaaki mennä aikaa ennen ku suunta on taas takas tänne..

Täällä taas...

Onpa mukava palata Suomeen heinäkuun lopussa /elokuun alussa. Eilinen meni reissatessa, ku piti taas tulla Saksaan jatkamaan itsekidutusta valkoisessa huoneessa. Jäi hirvittävä ikävä Sutta ja se vaan on niin että koti on Suomessa ja Lahessa. Reissaamiseen meni oikeestaan koko päivä. Linkku lähti Lahesta yheltätoista, lento Tukholmaan kymmenen yli kaks ja Tukholmasta Stuttgartiin paikallista aikaa 20.50. Oottelin Arlandalla siis kuutisen tuntia.. Ja lähtöselvitykseenkin pääsin vasta seittemältä. Mulla ei ollu mitään tekemistä mukana, joten en sitten tehny mitään. Istuin ja tylsistyin ja itkin välillä.

Stuttgartin päästä viimenen linkku Tübingeniin meni tietysti tuntia ennen kun mä saavuin paikalle. Seikkailin sitten Rohrin ja Herrenbergin kautta junilla ja Tübingenin asemalta vielä yölinkulla kämpille. Koko päivän saldo siis linkku, lentokone, lentokone, metrojuna, metrojuna, juna, linkku.

Ja jotta kakku ei olis kaunis vaan päältä niin tokihan täällä sisällä oli bileet täydessä vauhdissa, kun tulin. En oiskaan halunnu kun nukkumaan vaan.. Herra KämppisJokaMuuttiPoisPerjantaina lähteekin vasta maanantaina (vihdoinkin!!!), ehkä tänne sitten laskeutuu rauha. Tänään en jaksanu sille mitään sössöttää että ei se mitään, vaan sanoin sille suoraan että oli aivan loistava keino suututtaa mut (Jeff Dunhamin nukke Walter käyttää ko. englanninkielistä ilmasua jossain niistä pätkistä Youtubessa). Onneksi se ei suostu puhumaan saksaa, kun mulla riittää kielteisiin mielenilmauksiin vaan englannin sanavarasto. Oisin voinu sille enemmänkin päätäni aukoa, mutta se ainakin esitti olevansa vähän häntä koipien välissä, eihän se oo tottunu siihen, että avaan suuni.

Aamulla ei kiinnostanu nousta sängystä ollenkaan, ja sain itteni liikkeellekin vasta siinä yhen maissa, ku lähin kauppaan. Ruuaksi tein pasta carbonaraa, joka ei sitten kuitenkaan maistunu. Oisin halunnu tomaattia tai kurkkua seuraksi mutta enpä jaksanu kaupan vihannesosastolla ajatella. Vielä kerkeis kauppaan mutten mee. Toivottavasti en taas rupea syömättömyyttä harrastaan kuten ennen joulua, huono alku tälle vikalle pätkälle ainakin.

Kai sitä kolme ja puoli kuukautta vaikka päällään seisoo, vai mitä.

Tilannekatsaus

Tiedän, että oon taas jättäny blogini heitteille. Hyvät uutiset on toki, että sille ei loppua näy, koska maaliskuu kuluu kiireen merkeissä, ja huhtikuun alussa olen sen parisen viikkoa Suomessa enkä jaksa blogata sieltä.

Strasbourgin matkakertomusta joudutte valitettavasti odottamaan varmaan pääsiäiseen. En ole laiskuuttani saanu kuvia vielä koneelle, kun siihen menee varmaan kolme sekuntia ja blogia varten valkkaamiseen ehkä minuutti. Mutta kamera on pöydällä ja minä en nykyään läppäröi pöydän ääressä vaan sängyllä (patja on niin kova että sillä kärsii huoletta istua) huonossa asennossa. Iik.

Maanantaina lähen Ulmin kautta Heidenheimiin. Baden-Württembergissä pysyttelen, mutta on se Heidenheim kolmen tunnin junamatkan päässä kummiskin. Ulmissa menee maanantai, kierretään pikkusen kaupunkia ja näen ainaki Euroopan suurimman luterilaisen tuomiokirkon. Palajan torstaina silleen, että kerkeän käydä kaupassa, kun pitkäperjantaina on kaupat kiinni. Kahtotaan sitten, että millon Heidenheimin matkaraportin saatte luettavaksenne.

Pääsiäisen jälkeen tulee siskokulta \o/ muutamaksi päiväksi, tuskin sillonkaan bloggaan. Ja sitte lähen 2. päivä huhtikuuta vihdoinkin Suomeen, nään rakkaani pitkästä aikaa enkä malttaisi odottaa. On kovasti ikävä sitä miestä ja Suomea muutenkin, ruokakauppoja, peilikaappeja, kynnyksiä. Ja on ikävä Suomen pään kavereita, mutta niitäkin käsittääkseni pikkuisen näen :)

Tuun takasin 18. ja 19. päivien välisenä yönä ja sitte heti maanantaina alkaa kesälukukausi ja tiistaina on tentti yhtä seminaaria varten.

Mitä niitten Scheinien hakemiseen tulee, niin yksi pitää vielä noutaa. Se sitten kesälukukauden puolella, kun sillä opettajalla on vain kolme vastaanottoa nyt lomalla. Ensimmäinen oli helmikuussa, en jaksanu mennä, ajattelin, että meen maaliskuussa. Toka oli tällä viikolla, mutta nukuin sen yli kun aattelin, että se on vasta iltapäivällä. Kolmas on sitte huhtikuussa kun olen Suomessa. Mutta kyllä mä sen paperilappusen jostain saan sitte huhtikuun lopussakin.

Tämän mahottoman kiinnostavan jutun kirjotin vain siksi, ettette luule, että olen jotenkin lakannu olemasta tai muuta.

Mii is bäk

Terveisiä talvisesta Suomesta. Lunta näky kunnolla noin päivää ennen kun mä lähin Saksaan. Lumeton joulu ja sumunen pimeä uusvuos, ei näkyny kaupungin ilotulitukset.

On mulla hyviäkin uutisia :) Oli vallan onnistuneet kolme viikkoa ja olisin mielelläni jääny kokonaan Suomeen. Mikäs siellä oli ollessa, kodikkaassa lämpösessä kämpässä oman rakkaan kainalossa. Onnellisuutta. Ja mentiin kihloihin jouluaattona *typerä onnellinen hymy* :) Tänään kerroin parille kaverille yliopistolla ja ne oli niin ilosia mun puolesta.

Ehkä mä selviän täällä, kun nyt en joudu olemaan samalla lailla yksin kun lokakuussa. Kova ikävä on Sutta, Suomea, suomea ja lunta. Tiistai-iltana tulin tänne, ja eilisen päivän lintsasin ihan hyvällä omallatunnolla jopa kuorosta, ja tänään kuulin, ettei sitä eilen ees ollu. Noh kuitenkin. Masensi ja ketutti enkä halunnu nähdä ihmisiä enkä mitään. Aamulla herätessä tuli itku kun tajusin, ettei ollukaan pahaa unta, että oon taas täällä. Nyt on jo vähän helpompaa, kai. Jollain tavalla. Luultavasti vaan hyvä päivä ennen kun taas iskee masistelu päälle.

Haluaisin kovasti lukea jotain, mutta en uskaltanu ostaa kirjakaupasta kirjaa enkä oikein innostunu kaupunginkirjastosta, se on kummallinen. Häiritsee, että kirjastokortti sinne maksaa. En tiedä, onko yliopiston kirjastossa tavallisia romskuja kuinka paljon tai ollenkaan, sieltä sais ilmaseks lainaan. Kai mä vaan etin netistä jotain luettavaa, novelleja vaikka tai jotain. Kuudennen Harry Potterin alotin maanantai-iltana ja sain tiistaina myöhään luettua loppuun, ja siitä jäi kirjatoukalle nälkä.

On ikävä vaikka hyvä päivä olikin. Ikävöidä voi vaikka kuinka kivaa ois.

Neljä päivää jouluun on

Tai neljän päivän päästä tiistaina ainakin lennän Suomeen Suden luokse joulunviettoon. Sama asia :)

Oon nyt muutaman päivän kuunnellu joululauluja, suomenkielisiä. Välillä masentaa. Muka pitäs joulufiiliksissä olla, mutta kun kattoo ikkunasta pihalle, niin ei oo lunta missään ja vettä sataa. Poikkeuksellisesti tänä aamuna oli autojen ikkunat jäässä, kun kotoa lähdin. Mukavan kirpsakka ilma, mutta pakkanen ei ole sama asia kun valkonen joulu. Olen luotettavista lähteistä kuullu, että ei siellä Suomessakaan paljon lumipalloja tehdä. Jospa jouluna sitten :) Ihan mua varten vaikka vain, että voin ottaa valokuvia ja näyttää sitten ihmisille täällä, kun tuun takas.

Oikeestaan en halua ees ajatella sitä, että tuun tammikuussa takas, enkä ainakaan niin, että oon täällä sitten seittemän kuukautta. Pitää vaan keskittyä tuleviin kolmeen viikkoon ja ottaa niistä kaikki ilo irti. Kyllä mä täällä viihdyn, en mä sitä. Mutta Suomi on aina Suomi ja siellä on ne ihmiset, joitten kanssa haluan olla. Ei Sylvian joululaulua pieleen oo sanotettu.

Esittelin muuten tän blogin julkisesti eilen Internet-Literatur-kurssin ryhmälle, kun olin pitämässä ryhmäesitelmää blogeista ja nettikirjailijuudesta. Rauhassa sain esitellä, kun ei niistä kukaan osaa suomea :) Selitin toki vähän, että mistä kirjotan ja miksi ja kenelle ja semmoista. Väitin myös, että kehitän tätä blogia koko ajan, mutta kuten on huomattu, niin kehitys on hyvin syklistä :D Eli n. viikon välein jaksan kirjottaa jotain jos sillonkaan, enkä ton sivupalkin juttuja oo päivittäny ikuisuuksiin.

Enää yks luento, sitten on tän syksyn opiskelut opiskeltu ja tammikuussa lisää. Suomeeeeeeen!!!

Soluasumisen ihanuus

Mä oon asunu koko opiskeluaikani solussa. Toisin kun useimmat muut, mun ensimmäinen oma huoneeni oli nimenomaan solukämpässä ja se oli 10 neliöö, isoin mitä mulla oli koskaan ollu ihan omaa tilaa vain. Sen takia oli helppo sopeutua asumaan kahen muun tytön kanssa. Seuraavana vuonna vaihtu kämppikset eikä niittenkää tyttöjen kanssa ollu mitään ongelmia. Kaikki oli omissa oloissaan pysyttelevää tyyppiä, siivousvuorot pelas, yhteistä oli vaan vessapaperi, biopussit ja käsisaippua. Ei ollu valittamista.

Nyt asun täällä Saksassa vähän isommassa kuuden hengen solussa. Neljä poikaa ja yks tyttö. Mun huone on vähintää puoltoista kertaa sen mitä Helsingissä oli sillon. Luksusta, ja koska asun täällä vaan väliaikasesti, en voi sisustaa enkä kalustaa, ei siinä oo mitään järkeä. Kaikki menee hyvin niin kauan kun kämppiksiä ei näy – jätkät pysyy poissa tai näkymättömissä ja niistä kaikki paitsi yks on viikonloput lähestulkoon aina jossain muualla. Mutta toi tyttökämppis.. hermot menee. Veikkailin jo syksymmällä, että meille tulee vielä sota, ja tätä menoa kyllä. Ihme päällepäsmäri. Keittiöön se on kirjotellu lappuja, se kutsuu koolle ”kokouksia” että se voi valittaa millon mistäkin turhasta, ja se huomauttelee mulle joistain asioista ”ystävällisesti” ihan ku oisin joku jälkeenjääny vaan siitä syystä, etten oo saksalainen enkä puhu saksaa riittävän hyvin vaikuttaakseni ihan järjissäni olevalta.

Tänään pesin kylppärin ku oli mun vuoro, me jaetaan se tyttökämppiksen kanssa. Vähän aikaa sitten neiti koputti ovelle ja selvitti, nätisti hymyillen, kuinka se oli jemmannu patterin taakse rätin, jota pitää käyttää pöntön pesuun. Ei vaan sitte mulle ollu aiemmin voinu siitä mainita, mistäs minä oisin voinu arvata, että pitää ettiä siivousvälineitä jostain muualta ku missä niitä yleensä täällä pidetään. Mä en voi sietää ihmisiä jotka tekee noin! Mikä ihmeen pomo se kuvittelee täällä olevansa. Yhtä paljon minä maksan vuokraa kun sekin. Mä en vaa kohta jaksa enää olla ystävällinen. Antaa sen hymyillä kuinka paljon tykkää, minä en vaivaudu kohta esittämään. Ei mun tarvi kaveerata jonkun kanssa vaan siks, että sattuu olemaan sama osote.

On ikävä Suomeen.. siellä sentään on mahollisuus antaa pölynimurin auttaa siivouksessa ja toisekseen siellä ymmärretään jättää vieraat ihmiset rauhaan. Kahen vuoden aikana Helsingissä mulle ei tullu tasan kertaakaan kukaan koputtamaan ovelle jonku tommosen takia.

Ich habe ein Leben

Onpa taas törkeän kauan siitä, kun olen viimeks kirjottanu. Hyi minua *puistatus* mutta yritän parantaa tapani.

Luulen, että olen ruvennu viihtymään täällä. Oon ollu nyt melkein kaks kuukautta täällä, ja vasta viime viikkojen aikana on oikeasti ruvennu tuntumaan, että ehkä en kuolekaan esimerkiks koti-ikävään tai yksinäisyyteen. Tänään oli supersosiaalinen päivä, kun ensin tapasin ekaa kertaa uuden tandemkaverini (siitä lisää myöhemmin tässä postauksessa) ja välittömästi sen jälkeen oli neulomistreffit sen ukrainalaistytön kanssa, josta aiemminkin on ollu puhetta. Oon niin ilonen, että oon jotenkin vaan saanu kavereita, joita voi nähdä jopa koulun ulkopuolellakin. Ja vihdoinkin ihmisiä, joitten kanssa voi vaan höpöttää.. kaipasin sitä todella. Toki ois vielä parempi, jos sais suomeks höpötellä, mutta sillonpa ei ois ollu mitään järkeä tulla tänne.

Olen muutamalle kertonu tästä tandem-hommasta ja siitä ei taida kellään olla mitään käsitystä :D kuitenkin idea on se, että kaks ihmistä, joilla on eri äidinkieli, osaa sen toisen ihmisen kieltä vähän tai vähän enemmän, ja haluaa oppia lisää. Tarkotuksena on, että kumpikin oppii toiselta ihan vaan sillä, että höpötetään. Koko touhu perustuu vapaaehtosuuteen, ja lähtee käyntiin niin, että joku pistää ilmotustaululle lapun: etsin sitä ja tätä kieltä, tarjoan vastineeksi omaa kieltäni.

Mun tandemkaverini on saksalainen tyttö, joka on opiskellu suomea vähän ja oli viime vuonna Oulun yliopistossa vaihdossa. Tosi mukava ja sen kanssa ois kyllä voinu kälättää vaikka koko illan ku vauhtiin päästiin :) tällä kertaa puhuttiin enimmäkseen saksaa, mutta ehkä ens kerralla sitten suomee enemmän. Oli niiiiiiiiiin hassua, että pystyin puhumaan täällä suomea niin, että vastapuoli ymmärs, mitä sanoin.

Mulla on ollu ikävä suomen puhumista ja kuulemista, mutta jotenkin se maistu suussa vieraalta :( enkä oo ollu täällä kun pari kuukautta vasta! Sovitaan, että se johtuu täyssaksankielisestä ympäristöstä. Ei täällä ole muita suomalaisia kun minä, en ainakaan ole kehenkään törmänny enkä tiedä, että ois. Ainoa suomi, mitä käytän, on lähinnä mesessä kavereitten kanssa ja sitten nää harvat blogipostit.. seurailen tietysti vähän Suomen tapahtumia suomenkielisiltä nettisivuilta, mutta ei lukeminen oo läheskään sama asia kun kielen puhuminen. Nytkin tajusin, että melkein aattelen saksaks, mitä seuraavaks kirjottaisin. Vois laittaa :) ja :( koska mulla on nyt entistä enemmän ikävä Suomeen.

Täällä ei oo lunta enää. Aamusin saattaa parhaassa tapauksessa olla yks aste pakkasta, mutta päivällä jo melkein kymmenen lämmintä. Vasta ukrainalaistytön luona telkkaria kattoessa tajusin, että Suomessa on ihan oikea talvi, lunta ja pakkasta. Mäkihyppyä tuli Eurosportilta :D Ja vielä mainoskatkolla Finnairin mainos, se sama poronvasajuttu, mitä Suomessakin näytetään... jollain tavalla Suomi-päivä. 17 päivän päästä pääsee kotiin.. sitten kolmen viikon jälkeen takas tänne. Jälleen vois laittaa :( ja :).. Älkää muuten kukaan lähettäkö mulle mitään paketteja jouluks kun en ole täällä. Ensinnäkään en luota enää Saksan postiin tippaakaan ja toisekseen ne säilyttää niitäki paketteja vaan seittemän päivää, joita ne ei hukkaa.

Mä oon talvi-ihminen ja Suomi-ihminen. Luulin aiemmin, että haluan mielummin reissata ympäri maailmaa ja olla hetken siellä, hetken täällä. Nyt oon tajunnu, että veri vetää Suomeen. Voi tietysti aatella, että oon ollu täällä ”vasta” kaks kuukautta, miten voin jo nyt tietää, mutta en mä usko, että mun mielipide kauheesti muuttuu heinäkuuhun mennessä. Koti on aina koti, ja talvella kuuluu olla lunta ja shaashkutan kylmää :D _________O__________

Ketuuttaa

Tyttökämppis kutee olkkarissa miehensä kanssa. Eikö sillä ole omaa huonetta? Ei kiinnosta lähteä kauppaan kun joudun kävelemään siitä ohi... On jännä, miten ihmisestä riippuu, ärsyttääkö tommonen vai ei. Yks mukava puolalaispariskunta (jotka voi ehkä laskea jopa jonkinlaisiks kavereiks) on täällä kanssa vaihdossa, niitä katellessa tulee aina vaan ikävä Sutta eikä sillä lailla käy hermoille. Niillä se on kuitenki semmosta pientä mitä nyt mun puolesta saakin olla. Mutta että ku tuun omaan kotiini niin vastaanotto on semmonen ku oisin keskeyttäny jotain kovinki intiimiä.. Kraah!

Nojuu. Eilen illalla oli kivaa :) Yhen ukrainalaistytön ja edellä mainitun puolalaisparin kanssa oltiin ukrainalaistytön luona syömässä, juoruamassa ja vähän neulomassakin (sain Suden sukan valmiiksi ja aloitin toista). Aika meni kun siivillä. Tommosta olen niin kovasti kaivannu, ja kuukausi siihen meni ennenkö semmosia ihmisiä löyty.

Vaikuttaa siltä, että Saksan posti on hukannu jonkun paketin, josta en tiedä mitään. Neulekirja tuli tänään ovelle, joten se ei ole hukassa enää. Ärsyttää. Kävin postissa kysymässä sitä pakettia ni se tyyppi ei tienny mistään mitään ja oli sitä mieltä, että se on varmaan jo lähteny takas lähettäjälle kun ne säilyttää paketteja vaan seittemän päivää (aivan typerää). On kuulemma saattanu mennä väärään postitoimistoon (!) tai jotain. Ei pahotteluja eikä anteekspyyntöjä, ei sitä tyyppiä kiinnostanu yhtään. Herranjessus että teki mieli räjähtää sille, mutta ei mun sanavarasto riitä. Ois varmaan pitäny ruveta suomeks rähjäämään, mutta mitäs se ois auttanu. Ku ei kerta kiinnosta ni ei kiinnosta. Kai Saksassa on ihan sama, toimittaako posti lähetyksiä perille vai ei. On iiiiiiiiiiiiiso ikävä Suomen postilaitosta. Minkä mä sille voin, että en aina ole kotona siihen aikaan aamulla kun ne käy niitä paketteja jakamassa. Luennoilla täytyy käydä ja sillain. Tää systeemi on syvältä.

Ja löysin talvikengät. Niillä ehkä jopa pärjää Suomessakin.

Mistä sitä ihminen ei valittais

Tajusin, että jos mulla oikeessa elämässä Suomessa ois vaan yks luento maanantaina suhteellista aikaa aamupäivällä (11-13), ni mä oisin mitä suurimmalla todennäkösyydellä illan töissä jossain pirun huonosti palkatussa asiakaspalveluhommassa. Nyt mä oon oikeessa elämässä Saksassa ollu koko illan kämpillä. Luin pari pitkähköä artikkelia - ehdinkö jo valittaa, kuinka paljon täällä vaaditaan lukemista enemmän kun Suomessa - joiden sisältöä en pysty omin sanoin kertomaan, sitten koitin pitkästymisen hetkellä kutoa kaulaliinaa yhtaikaa kun luin, ei toiminu, joten luin artikkelin loppuun ja neuloin sitten ihan erikseen. Enpä ole silti saanu kaulaliinaan paljon lisää mittaa. Kavereitten kanssa olen jutellu mesessä, mutta sitäki tänään vähemmän kun yleensä. Kirjotin kirjeen yhelle saksalaiselle tytölle, jonka osotteen sain Letternetistä. Toivottavasti se vastaa mulle, vaikka asustanki nyt Saksassa enkä eksoottisessa Suomessa.

Syntaksiluennolla istuin muute bulgarialaistyttöjen välissä, kaikki kotosin Mustan meren rannalta, ilmeisen suosittu turistikohde myös suomalaisnäkökulmasta. Yks niistä osas sanoa suomeks "terve terve mitä kuuluu" ja kerto, että suomalaiset isot pitkätukkaset ruskettuneet miehet on niiiiiiiiiiiin ihania :D Että saan kuulemma olla onnellinen :D. (ja mähän oon. Vaikka täälläkin on pariskuntia joka paikassa  
söpöstelemässä ja kävelemässä käsi kädessä ja... :( )

Huomenna Metzingeniin shopittamaan. Tehtaanmyymäläparatiisi, sieltä pitäs halvalla löytää talvivaatteita ja liikkavaatteitakin, että voi ruveta harrastamaan liikuntaa. Joo.. kai sitä vois mennä nukkumaan, mitä tässä muutakaan..

Nii paitti. Tyttökämppis tykkää kirjotella lappuja keittiöön. Minä en tykkää, että kirjotellaan lappuja keittiöön, jos on asiaa ni voi tulla suoraan sanomaan. Voi olla, että tulee vielä taistelu keittiön valtiattaruudesta... Mäkin asun täällä! Tarvi mitään pomottaa siksi, että on asunu täällä kaks-kolme vuotta kauemmin ku minä. We'll see..

Surprise, chien

18.10.

Keksin, että voihan näihin offline-tilassa kirjotettuihin blogikirjotuksiin päivämääränkin laittaa, kun en kuitenkaan pääse heti nettiin.

Sovittiin kämppisten kanssa, että me kaks tyttöä käytetään toista kylppäriä (sitä parempaa, meiner Meinung nach..) ja pojat jakaa keskenään toisen kylppärin ja vessan. Ihan mieletön systeemi, siisteystasokin pysyy taatusti semmosena että voi mennä nyrpistelemättä vessaan.
Tänään olis ollu Semesteranfangsparty jossain. En ole yhtään juhlijatyyppiä, en biletä Suomessa, niin miksi bilettäisin täälläkään. Olis kannattanu tietenkin mennä, että oisin tavannu ees jotain ihmisiä. En tunne täältä vieläkään ketään enkä varmaan tällä systeemillä saa ikinä kavereita. Tulee hauska vaihtovuosi kun joutuu yksin olemaan. Kyllä, tiedän, että mulla on kavereita ja rakas Suomessa, kiitos, kyllä, mutta yks pikku juttu. Te ootte kaikki Suomessa. Ette täällä. Minä olen...

Sain eilen Ellulta kirjeen :) Itekin olen kirjottanu kirjeitä enemmän kun koko kesänä yhteensä. Ainaski viis. Siis melkein joka päivä yks. Jotenkin on pidettävä yhteyttä ja voitava puhua ihmisille, vaikkei nettiä olekaan. Täällä olen lähestulkoon säännöllisesti menny kymmenen yhentoista aikaan nukkumaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa juoruta yömyöhään. Toivottavasti en ehdi tottua tähän.. Miten voi olla yhtaikaa sosiaalinen ja epäsosiaalinen? Siis silleen, että mielellään pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka on jo olemassa, mutta ei paljon kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (vaikka pitäs. Ehdottomasti.. mut on tuomittu yksinäisyyteen vieraassa paikassa?)

Yritän lukea täällä mahdollisimman paljon. Sen, mitä jaksan, siis. Saksa väsyttää tällä hetkellä fyysisesti paljon, kun en koko kesänä tarvinu saksaa yhtään missään. Siitä on jo puoli vuotta tai jopa saattaa olla yli, kun on viimeks tarvinu kuunnella, saati sitten ite puhua saksaa. Lukemalla kulutan ensinnäkin aikaa, jota mulla vielä on, kun ei kouluhommat oo vielä kaatunu niskaan, ja toiseks koitan imeä itseeni kulttuuria, kielenkäyttötapoja, sanoja, tietoa, sivistystä. Vaikuttaa siltä, että Saksassa arvostetaan laajaa lukeneisuutta ja muutenkin sitä, että on kiinnostunu siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Oman maan historia ja perinteet pitäis tuntea. Taitaa olla niin, että tääkin Lintunen istu peruskoulun ja lukion hissantunneilla vain siksi, että oli pakko. Ei elämää, vaan koulua varten.

En tiedä, saako tällasta kirjottaa julkisesti, mutta kirjotan kuitenkin. Olen jokseenkin yllättyny, että täällä on sanomalehdissä natsiaika edelleen esillä ja aika vahvasti. En ollu aiemmin ajatellu, että niin vois olla, koska jos vertaa siihen, miten paljon Suomessa pidetään esillä kansalais-, talvi- ja jatkosotia, niin suomalaisia ei edes kiinnosta mitä 60-70 vuotta sitten on tapahtunu (en tiedä, saako noinkaan kirjottaa). Villi päätelmä ilman tutkimuspohjaa: kulttuuriperimää arvostetaan täällä hyvin paljon ja se perimä nollaantu siinä maailmansotien taitteessa? Kyllähän nykypäivän saksalaista koskettaa juutalaisvainot ja keskitysleirit paljon enemmän kun suomalaista koskettaa vaikka talvisota. Eikö niin?

Noh. En rupea enempää politisoimaan kun en asioista mitään ymmärrä. Mutta jos pystytte saman viikon aikana löytämään peräkkäisten päivien lehtien otsikoista viittauksen talvisotaan, niin kertokaa mulle. Sitten voin tehdä taas uusia perusteettomia päätelmiä.
Mistähän tommonenkin nyt tuli mieleen. En vaan tainnu olla valmistautunu lukemaan 60-70 vuotta sitten tapahtuneista jutuista. Enkä vähättele, no way. Yllätyin vaan.

Molen yksin ja onneton

15.10.

On kovasti yksinäinen olo ja vähän masentaa. Tänään hoidin paperisotaa. Ei oo yhtään liiottelua, kun kuulee juttuja saksalaisesta byrokratiasta.. ne rakastaa sitä. Täytä tämä paperi, mene tonne ja täytä toinen, hae kolmannesta paikasta lappu, jonka tarvit sitten ku viet tän neljännen paperin viidenteen paikkaan täytettynä, ja jos ei ole kuudennesta paikasta haettua todistusta, niin kolmannen paikan lappu on hyödytön. Jeeh! Tuli ainakin käveltyä läppärin kanssa jonkun verran. Lähin ennen yheksää liikkeelle ja kotiuduin vähän ennen neljää. Tosin välillä istuin nettikahvilassa puoltoista tuntia ja lopuksi ostin pikkusen koulutavaroita, kun en tuonu mitään mukanani Suomesta.

Kuitenkin olen nyt ilmottanu, että asun Tübingenissä, ja mulla on myös oleskelulupaa vastaava paperi. Lisäks olen palauttanu yliopistoon kirjottautumisessa vaadittavan paperinipun täytettynä ja passikuvalla varustettuna. Siinä nipussa on mm. Vapautus sairausvakuutusmaksusta, koska mulla on Suomessa voimassa oleva sairausvakuutus – eurooppalainen sairaanhoitokortti riitti pelkästään, vaikka se on suomenkielinen. Tätsykkä oli vissiin pari semmosta aiemminkin nähny. Kävin maksamassa ylioppilaskunnan jäsenmaksutyyppisen maksun (Semestergebühr vai mikä hän lie), se on 62e per lukukausi, ettei ole maailman halvin. Tavalliset saksalaiset joutuu maksamaan ton lisäks vielä 540e muita maksuja, joista mut on Erasmuksen kautta vapautettu. Onneksi. Sitten mulla on lukukauden voimassa oleva Semesterticket eli matkalippu, jolla saa matkustaa Tübingenissä ja lähialueilla seuraavien kuuden kuukauden ajan. Se makso 41,50e, eli on huomattavasti halvempi kun mitä Helsingissä oli (siellä maksoin Hki-Espoo-Vantaa-lipusta lähestulkoon ton saman hinnan kuussa). En vaan tiedä, miten toi on oikeesti voimassa, kun siinä lukee, että ilman opiskelijakorttia ei kelpaa. Sain sen kuitenkin ostettua Zulassungsbescheinigungia, Semestergebühr-kuittia ja 20 euron panttia vastaan, sen saan takas sitten ku meen näyttämään, että mulla on opiskelijakortti. Sen saamiseen menee pari viikkoa, eikä mulla ole ihan täysin varaa maksaa neljä euroa päivässä siitä, että pääsen sinne ja takaisin.

Kirjastokortin meinasin saada. Infopisteen tädiltä kysyin, että saanko, vaikkei ole opiskelijakorttia. Se sanoi, että kun tiedän matrikkelinumeroni ja mulla on henkilöllisyystodistus, niin ei pitäs olla ongelma. Siinä sitten jonotin nälkäsenä ikuisuuden ja se täti, joka kirjastokortteja värkkäili (se ees oo mikään kortti, vaan paperilappu, joka pistetään pieneen muovitaskuun), oli sitä mieltä, että kyllä mulla nyt pitäs olla ees joku todistus siitä, että olen kirjoilla yliopistossa. Onneks osaan saksaa niin vähän, etten viittiny ruveta tappelemaan. Oli nälkä ja ketutti, halusin syömään jotain jonnekin.

Täällä muuten pillimehut on joko parin desin pusseja, mitä oon Suomessakin joskus nähny, tai sitten puolen litran laatikoita. Ja jääteetä vetää kaikki ihan hulluna. On aika suosittu Erfrischungsgetrink eli virvotusjuoma, mitä ainakin kaupan hyllyillä olen kattellu, ja näkyy olevan aika edullistakin. Viidelläkymmenellä sentillä saa puolen litran pantittoman pullollisen. Mun Schweppes Bitter Lemonini maksaa täällä litran pullo vaan 1,35e :) en ole vielä raaskinu ostaa, vaikka Suomessa se maksaa kaks kertaa ton.

Yritin avata pankkitilin Volksbankiin. Ne sano, että kun olen täällä alle vuoden, ni ei onnistu. Menen huomenna kysymään Kreissparkassenista, sitten Deutsche Bankista, sitten Postbankista, sitten jostain, ihan mistä vaan, kuhan saan pankkitilin. Vuokranmaksuun kun tarvii semmosen.. Ja muutenkin rahaliikenteen hoitamiseen, kun Visa ei käy täällä vissiin missään, paitti automaatilla, ja rahan nostaminen maksaa muksasti.. Tosin vaikuttaa siltä, että joka ikinen pankki täällä päin velottaa kuukausimaksun palvelujensa käytöstä. En sitte tiiä, onko ne kuullukaan verkkopankista, tuskinpa. Tähän mennessä ainoo asia, missä olen huomannu jotain edistystä suomalaisiin nähden, on lippuautomaatit linkuissa. Siis siellä sisäpuolella, käy kolikot ja semmoinen naldo-maksukortti, joka vastannee helsinkiläisten matkakortilla ostettavaa arvolippua. Kuskia kiinnosta vähääkään onko lippu vai ei.

Molen yksin ja onneton.

Kulttuurishokki!

Täällä on edelleen kylmä. Tai no, taitaa olla vähän lämpösempää kun käytävässä, keittiössä ja olkkarintapasessa. Ajattelin lähteä keskustaan kohta kattomaan, oisko jossain kirppari, miltä vois ostaa halvalla maton ja huovan, niin olis ees jonkun verran mukavampi olla täällä. Mulla ei ole oikein mitään tekemistä, kun ei ole nettiä, ei kouluhommia. Ostin eilen Bild-sanomalehden, että olis edes jotain lukemista. Taitaa vastata lähinnä suomalaisia iltapäivälehtiä tuokin, mutta välttää. Ei mun tiedonjanoni ole niin kova, että täytyis yhtään painavampaa asiaa olla. Tossa luki kuitenkin, että Doris Lessing sai tän vuoden kirjallisuus-Nobelin. Olen ajan hermolla.

On kovasti ikävä kaikkea ja kaikkia :( En nyyhki jatkuvasti, mutta ikävä on silti taustalla koko ajan. Kaupasta löyty sentään Wasan näkkileipää, ihan samanlaista mitä Suomestakin saa, ja levitehyllystä nappasin Beceliä, kun se oli ainoa tuttu merkki. Onko jotenkin väärin ostaa Saksassa sitä tavaraa mitä Suomestakin saa? Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että mä sopeudun tänne, ei kaiken tarvi olla yhtäkkiä uutta ja erilaista. Ja jos näkkärin syömisestä tulee parempi olo, niin tuskinpa se kovin väärin on.

Eilen illalla oli pahin ikäväkohtaus sillon, kun kävelin iltahämärässä kaupasta tänne kämpille.. kai voi sanoa, että kotiin? Ei mulla täällä muutakaan kotia ole. Päiväsaikaan pysyy tunteet hyvin kasassa ja piilossa, mutta illalla jostain syystä itkettää eniten. Ja ihan aamulla, kun ei ole vielä käynnistyny, tekis mieli vaan jäädä peiton alle masistelemaan. Siitä ei kuitenkaan ole tällä reissulla kysymys, pitää ryhdistäytyä aina vaan uudestaan ja tehdä edes jotain.. kuten nyt mennä keskustaan harhailemaan. Torstai-iltana, kun tulin, oli ihmeellisen hiljasta (ei liikenteen melua juurikaan eikä paljon ihmisiä), ehkä nyt on enemmän väkeä. Nettikahvilan vois kaivaa ihan ensimmäiseks, että sais näitä blogikirjotuksia siirrettyä tikulta nettiin luettavaks. Eri asia sitten, onko vapaita koneita, kun eiköhän ihan kaikki ole kaupungilla lauantaina niin kun Suomessakin.