Mä oon asunu koko opiskeluaikani solussa. Toisin kun useimmat muut, mun ensimmäinen oma huoneeni oli nimenomaan solukämpässä ja se oli 10 neliöö, isoin mitä mulla oli koskaan ollu ihan omaa tilaa vain. Sen takia oli helppo sopeutua asumaan kahen muun tytön kanssa. Seuraavana vuonna vaihtu kämppikset eikä niittenkää tyttöjen kanssa ollu mitään ongelmia. Kaikki oli omissa oloissaan pysyttelevää tyyppiä, siivousvuorot pelas, yhteistä oli vaan vessapaperi, biopussit ja käsisaippua. Ei ollu valittamista.
Nyt asun täällä Saksassa vähän isommassa kuuden hengen solussa. Neljä poikaa ja yks tyttö. Mun huone on vähintää puoltoista kertaa sen mitä Helsingissä oli sillon. Luksusta, ja koska asun täällä vaan väliaikasesti, en voi sisustaa enkä kalustaa, ei siinä oo mitään järkeä. Kaikki menee hyvin niin kauan kun kämppiksiä ei näy – jätkät pysyy poissa tai näkymättömissä ja niistä kaikki paitsi yks on viikonloput lähestulkoon aina jossain muualla. Mutta toi tyttökämppis.. hermot menee. Veikkailin jo syksymmällä, että meille tulee vielä sota, ja tätä menoa kyllä. Ihme päällepäsmäri. Keittiöön se on kirjotellu lappuja, se kutsuu koolle ”kokouksia” että se voi valittaa millon mistäkin turhasta, ja se huomauttelee mulle joistain asioista ”ystävällisesti” ihan ku oisin joku jälkeenjääny vaan siitä syystä, etten oo saksalainen enkä puhu saksaa riittävän hyvin vaikuttaakseni ihan järjissäni olevalta.
Tänään pesin kylppärin ku oli mun vuoro, me jaetaan se tyttökämppiksen kanssa. Vähän aikaa sitten neiti koputti ovelle ja selvitti, nätisti hymyillen, kuinka se oli jemmannu patterin taakse rätin, jota pitää käyttää pöntön pesuun. Ei vaan sitte mulle ollu aiemmin voinu siitä mainita, mistäs minä oisin voinu arvata, että pitää ettiä siivousvälineitä jostain muualta ku missä niitä yleensä täällä pidetään. Mä en voi sietää ihmisiä jotka tekee noin! Mikä ihmeen pomo se kuvittelee täällä olevansa. Yhtä paljon minä maksan vuokraa kun sekin. Mä en vaa kohta jaksa enää olla ystävällinen. Antaa sen hymyillä kuinka paljon tykkää, minä en vaivaudu kohta esittämään. Ei mun tarvi kaveerata jonkun kanssa vaan siks, että sattuu olemaan sama osote.
On ikävä Suomeen.. siellä sentään on mahollisuus antaa pölynimurin auttaa siivouksessa ja toisekseen siellä ymmärretään jättää vieraat ihmiset rauhaan. Kahen vuoden aikana Helsingissä mulle ei tullu tasan kertaakaan kukaan koputtamaan ovelle jonku tommosen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti