Terveisiä Suomesta

Läppärin kanssa ei olla edetty yhtään mihinkään. Sen verran, että sain myyjäosapuolelta osoitteen ja sopimusnumeron, että voin niitten laskuun lähettää koneen huoltoon katteltavaks ja ihmeteltäväks. Sehän tässä on, että ois mukava saada valokuvatukset pelastettua _ennen_ kun lähetän koneen määräämättömäks ajaks kauas pois. Vihaan hoitaa asioita puhelimessa ja ku mitään ei saa jos ei käyttäydy vihamielisesti jo alkuunsa, ennen kun toinen on ehtiny heitä sanoa. Argh. Mutta sen verran ketuuttaa toi vekottimen hajoaminen, että pakkoha se on saada korjattua.

Maanantaina menen hoitamaan vaihto-opiskelujen hyväkslukua. Saa nähdä, mimmonen tovi sielläkin vierähtää, kun kursseja taitaa olla 12 eikä niistä ehkä ykskään vastaa yksyhteen suomalaisia kursseja. Vaihtopalautteen täyttelin eilen yliopiston intranetissä, ja ilmottauduin kertoilemaan tarvittaessa uusille vaihtoonlähtijöille kauhukertomuksia infotilaisuuksissa. Tänään tipahti Kelalta lappunen, notta täytä tämä lomake jos olet Suomessa ja tämä toinen, jos olet ulkomailla. Kysynpähän vaan, miten ihmeessä mä oisin saanu sen ulkomailla-lappusen käsiini, jos olisin vielä Saksassa? :D Välillä suomalainenkin byrokratia ihastuttaa (useemmin vihastuttaa). Kotimaassa-lappusen lähetin saman tien takas, eipä siinä kysytty kun paluupäivää ja allekirjotusta, oli nimenselvennyskin valmiina.

Stressauttaa ihan pikkasen jotenkin. Ehkä helpottaa, kun saan paperihommat hanskattua.

Ei mulle oo toistaseks muuta kulttuurishokkia tullu kun ihmeellinen väsymys. En oo vielä sopeutunu siihen, että elän Suomen aikaa minäkin, sillä tavalla siis, että jos jotain sanotaan tai tiedetään tapahtuvan klo sejase, aattelen automaattisesti, että "oikeasti" se tapahtuu tuntia aiemmin. Numerollisesti siis. Se ei oo kuitenkaan mikään vakava ongelma. Toinen, suunnittelua ja henkistä tilaa haittaava juttu on se, että mä oon edelleen vakuuttunu, että kohta lähen jonnekin. Ei takas Saksaan, vaan semmonen olo vaan, että ei oo enää monta päivää jäljellä, sitte taas pitää mennä pois. Tiedän kyllä, että saan olla täällä eikä tarvi miettiä lähtemistä eikä pelätä eikä kammota sitä, mutta minkäs teet. Jouluna oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Huhtikuussa oli kivaa ja se loppu, kun piti lähteä takas Saksaan. Nyt on kivaa enkä voi olla varma, että tää ei lopu.

Kotona!

Lintu on laskeutunu. Eilen illalla puoli kahentoista aikaan oltiin kotona. Lennot meni ihan hyvin, jälkimmäinen oli vaan parisenkymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta. Tänään pitäs sitte jotain järjellistä tehdä. Susi lähti töihin puoli viiden jälkeen, ja ku en saanu enää unta, niin nousin minäkin ylös. Vois ehkä ens yönä nukkua kunnolla, ehkä jopa melkein kaheksan tuntia. Turhan monta yötä menny nyt epämääräsillä unilla.

On mukava olla kotona, tietää jotensakin, että voi rauhottua ja sopeutua ja keskittyä nyt siihen ”oikeeseen” elämää. Ken tietää, mitä se on. Ehkä se on jotain semmosta, että voi suunnitella ja miettiä muutenkin kun kahen vuoden päähän, kun ei enää tarvi lähteä (toivottavasti) näin pitkäks aikaa ulkomaille.

Vaikeehan on toki tajuta, että nyt se on ohi. Varmaan tulee kulttuurishokkiloita ja muita vastaavia. Aattelin tänään mennä käymään postissa (siellä on tietokonepohjanen systeemi aivan täysin, computer says mitä hyllyistä löytyy, ja niitä paketteja säilytetään järjellinen aika) ja ruokakaupassa (ihan siksi, että voin ihastella valikoimaa ja kauhistella hintoja ja ostaa pikkusen salmiakkia). Työnhakua pitäs ajatella, vaikka tänään tekis mieli vaan ottaa rauhottumisen ja sopeutumisen kannalta. Vätystääkin, mutta ku ei nukuttanu.

Njehnjeh. Läppäriä katotaan tänään illalla, kun atk-tukihenkilöni kotiutuu. Toivottavasti toimii tän mun pöytäkoneen monitorin kanssa, että saan valokuvatukset pelastettua. Jos oisin peräti niin fiksu, että tallentaisin ne nettialpuumiin samon tein, ois sitten ees näennäisesti tallessa jossain.

Mii is at houm!

Loppu lähenee

Ens viikolla on neljä tenttiä ja sitä seuraavalla viikolla yksi, ja sitten sitä seuraavalla viikolla lennän Suomeen. Jiihuu. Ei muuta ongelmaa kun kurssitodistukset.

Tänään tuli vaihtareitten "yhteyshenkilöltä" yliopistolta maili (siis Saksassa meistä huolehditaan, Suomessa kaikki on lomalla eikä ketään kiinnosta), jonka liitteenä oli yhteensä viis eri kaavaketta, mitkä pitää saada täytettyä ja leimattua ja allekirjotettua about kymmenessä eri paikassa (noin). Aaaaaaaaaaah. Ja noita papereita varten tarvii olla kourassa kaikista kursseista todistukset, mitä olen täällä käyny, ja ne todistukset on ikävästi kiven alla. Tältä lukukaudelta on tasan kaks todistusta nyt kourassa, ja kolmas on kovasti työn alla, näistä en joudu tekeen tenttiä kun oon Erasmus :D Noista tentillisistä kursseista ongelmallisen tekee se, että ne maikat ei oikein ole innostuneita korjaamaan kokeita välittömästi :( Ymmärtäähän sen toisaalta, mutta oikeastikin tänään sano yks maikka että hän yrittää saada todistuksen aikonaan valmiiks mutta ei voi luvata mitään o.O Ja jos muutki on samaa mieltä, niin ei mun auta muu kun pyytää niiltä tavallinen läsnäolotodistus, jonka kanssa pääsee sit arvuuttelemaan, että montakohan pistettä kurssista oikein vois hyväkslukea.

Miks kaikki on niin hankalaa? Ja miks kaikki pitää tehdä vikalla viikolla? Miks pitää henkkoht juosta siellä sun täällä ihmettelemässä, että onko sejase henkilö paikalla vai tauolla ja tuleeko se tänään enää. Stressaa :( En muutenkaan fanita byrokratiaa niin tämmöstä sitte vielä.

Kaiken huipuksi täällä on kasa vaihtareita, noin 250, jotka on nyt lähdössä samaan aikaan pois, ja kaikki tarvii ne samat viis lomaketta täytettynä. Ei vissiin tarvi missään jonottaa.

Learning Agreement on semmoin paperi, jonka ilmeisesti EU vaatii täytettäväks Erasmus-vaihdosta. Keväällä kysyin meiän laitokselta, että mites sen kanssa on, kun en saanu sitä vaihtoyliopistosta eikä sitä tyrkytetty omastakaan. Ei kuulemma sitte vissiin tarvita. Nooooooooh. Täällä kaikki Erasmukset, keitten kanssa oon jutellu, on sen paperin saanu kotiyliopistostaan esitäytettynä, ja kaikki sen ilmeisesti tarvii - myös minä. Mä en voi ymmärtää, miten Suomessa ei ole minkäänlaista käsitystä tarvittavista papereista, vaikka kaikenmaailman infotilaisuuksia ja vaihtoonlähtökirjeitä kyllä järjestetään.. Onneks mulla kaikki muut lomakkeet onkin, mutta tuo LA pitää jostain kaivaa. Eip muuten, mutta kun se ois vissiinnä pitäny hyväksyttää kotilaitoksella jo ennen vaihtoa.

Mulla hajoo pää, torstaina on sosiolingvistiikan ryhmäesitelmä, ja mun osuus on pidempi kun mikään esitelmä ikinä, mitä oon pitäny. Jänskättää ja inhottaa ja ärsyttää, en tykkää. Sit vielä tämmönen paperisotapaine päälle ni avot.

Kulturelles Leben

Kaipa tää kouluelämä rupee taas lutviutumaan. Tänään ei ollu kun syntaksiluento, mutta uskallan väittää, että tajusin melkein kaiken mitä se opettaja sano. Syy? Kuuntelin :D Niinhän ne väittäät, ettei kannattais aikaansa luennoilla tuhlata jos siellä ei mitään jää päähän.

Perjantaina ehkä kattomaan Der goldene Kompass ihan saksaks lehvaan yhen kaverin kanssa. Eka saksaks dubattu leffa täällä. Kulttuuria, kulttuuria.

Hankin vihdoinkin viime viikon lopulla kirjastokortin kaupunginkirjastoon. Täällä moisesta lystistä joutuu maksamaan: puolen vuoden kortti 8,5e. En tiedä mihin perustuu moinen maksu, vois tietysti guugletella ja kattoa, löytyykö tietoa. Kovin kummaa, kun olen Suomessa tottunu kirjastopalveluitten maksuttomuuteen. Vuoden kortin saa muuten täällä kahellatoista eurolla, tai jos on joku bonuskortti (kirjastoon :D) niin saa kympillä.

Valikoima ei ollu mielestäni mitenkään järkyttävä, jos vertaa Lahen pääkirjastoon niin puolet siitä, enintään. Mutta mikäs ihme tuo on, jos kirjastokortista joutuu maksamaan. Ei kaikille lukeminen ole lempiharrastus, ja jos joutuu maksamaan kolme euroa kuukauden kirjastokortista jos kerran vuodessa lainaa kirjan, niin eihän se innosta lukemaan. Suomen systeemi on siinä mielessä hyvä, että jos lukuhaluja riittää, niin sen kun kävelee kirjastoon ja lainaa ilmaseks mitä lainaa. (Ja tiedän, verovaroillahan se rahotetaan. Hyvä niin.)

Lainasin José Saramagon jonku kirjan ja Neil Gaimanin American Godsin, saksaks, vaikka nimi muuta väittää. Ei kai sitä kieltä opi kun käyttämällä, ja kun tahtoo vähiin jäädä sillon kun en ole yliopistolla, niin kirjassa voi kieltä tuoda tänne kämpille. Ihan hyvin sujuu saksankielisen romskun lukeminen, vaikka ei hirveän nopeesti vielä. En kuitenkaan käytä sanakirjaa tai muita apuvälineitä, kyllä tosta kielestä selviää kun kerran tieteellisemmästäkin.

Itsehän rahotan Suomen opiskelijatukipalveluita maksamalla äärimmäisen vapaaehtosesti ja mielelläni 706,22e viime vuonna "liikaa" maksettuja tukia takas Kelalle. Työnteko kannattaa aina, ja jos en ois Saksassa, ni minähän olisin töissä, että saisin ton rahan käärittyä kasaan. Jos rahaa tulis eikä vaan menis ni ois vähän mukavampi vapaaehtosesti tommosia summia palautella.

Kieli+kulttuuri=?

Kieli-ihmisillä on hieno sana piintyneille tavoille ja tavanomasille kiinteille rutiineille: konventio. Konventiot on joka kielessä omansa, ne on vissiin kulttuurisidonnaisiakin. Ja kieli ja kulttuuri taas kuuluu yhteen jne jne jne. Myönnän, etten ole oikein perehtyny konventioihin käsitteenä. Pitäs lukea enemmän nuita koulukirjoja ni vois auttaa :D

Pyhä tarkotus on tässä postauksessa selventää vähän muutamia kielellisiä tottumuskysymyksiä, joitten kanssa joudun joka kerta miettimään. Yleensä mietin vasta jälkikäteen, jollonka olen jo ehtiny sanoa asiani suomalaisittain saksaks.

• sanon Lehrer/in kun pitäs sanoa Dozent/in. Saksassa kaikki yliopisto-opettajat on dosentteja jos ne ei oo professoreita. Suomessa taas opettajat on opettajia ja sillä selvä, eli saksaksi Lehrer.
  
• täällä kaikki kurssit (Kurse) ja luennot (Vorlesungen) on seminaareja (Seminaren?) ja Suomessa taas kaikki on luentoja. Ihan mahdotonta sanoa jotain tieteellisen kirjottamisen kurssia seminaariksi, kun seminaari Suomessa on suurta, pelottavaa ja mahtavaa :D
  
• sanon öffnen kun pitäs sanoa einschalten tai aufmachen tai muuta semmosta. Öffnen tarkottaa avata (vaikka joku purkki), einschalten = pistää tai kytkeä päälle (valot tai telkkari) ja aufmachen = avata ovi taikka ikkuna. Ja kun mä suomeks avaan purkit, telkkarit, vesihanat ja ovet niin sanon myös saksaksi aina öffnen.
  
• pitää teititellä kaikkia vieraita mua vanhempia ihmisiä (jotka ei ole opiskelijoita), kaikkia opettajia ja kaikkia minkä tahansa yrityksen henkilöstöön kuuluvia (pankit, kaupat, leipomot). Oon jo aika hyvä, mutta välillä tulee lipsahdettua sinuttelun puolelle.
  
• sanon sinuttelun monikossa (eli kun puhun teistä enkä sinusta) sie (eli he) kun pitäisi sanoa ihr (te). Tämä taas johtuu siitä, että saksassa teitittelypronomini on sama kun he-pronomini (Sie ja sie), suomessa taas teitittelypronomini on sama kun te-pronomini (Te/te).  Jonkun logiikan mukaan mä siis sekotan suomen te-pronominin ja saksan Te-pronominin. Ei mitään järkeä.

Opiskelen kuitenki saksaa nyt kymmenettä vuotta yhteensä ja kolmatta vuotta yliopistossa. Toi viimenen kohta varsinkin on aivan järjetön, koska verbin taivutus eri persoonamuodoissa kummiskin on koko kielenopetuksen perusjuttu - se opetetaan ala-asteella jo. Huomaa vaan, että alueen kulttuuri näkyy vahvasti alueen kielessä. Tarkotan siis, että ihmiset puhuu niin kun ne käyttäytyy, niin kun niillä tapana on.

Minä tulin Saksaan koulusaksa päässäni. En ollu koskaan ikinä aiemmin tarvinu saksaa ihan käytännössä oikeitten saksalaisten kanssa arkipäiväsessä elämässä. Ihan kaikkea ei voi oppia koulussa kuitenkaan, kyllä täytyy päästä itte kokeilemaan. Osa noista konventioista tietysti lukee oppikirjassa, mutta kaikkea ei voi mitenkään selittää. Saksalaiset nimittäin tietää automaattisesti, mitä ilmasuja niitten pitää missäkin tilanteessa käyttää, koska ne asuu täällä. Niitten ei tarvi opetella äidinkieltään mistään kielioppikirjasta.

Uinu pienoinen

En ole tainnu vielä täällä blogissa keretä hehkuttamaan, että mulla on nyt nettiyhteys myös kämpältä. Jotkut harvat saattaa muistaa, että ihan ensimmäisessä, jo kuopatussa blogissani valitin opiskelujen alkuvaiheessa, että netti pätkii usein kun on ylikuormitettu taloyhtiöverkko. Jotenkin silleen toimii täälläkin. Talo on yliopiston verkossa kiinni, eikä kaikki halukkaat mahdu portista yhtaikaa koko ajan, ni satunnaisotannalla muutaman kerran päivässä multa katoaa netti n. Varttitunniksi (ainakaan vielä ei ole pitempää katkoa ollu, toivottavasti ei tulekaan.). Joten koittakaa rakkaat ihmiset kestää kun ”yhtäkkiä lähden mesestä sanomatta sanaakaan”, ei ole omaa syytäni vaan johtuu jostakusta naapurista jonka oli just sillä hetkellä pakko pistää imutukset päälle. Niin luulen :D

Tänään katsastin Reutlingenin ostosmahollisuuksia. Se on noin 30000 ihmistä isompi kaupunki kun Tübingen, ja aivan eri olonen. Talot on uudempia ja on enemmän betonilaatikoita, kun niitä ei Tübingenissä ole keskustassa ollenkaan, keskiajalta paljon tai jostain sieltä, tosi vanhaa ja nättiä kuitenkin. Mutta koska Tübingenin ostosmahollisuudet on myös rajotetut, niin kämppis ehdotti, että lähtisin Reutlingeniin. Tarvin talvitakin ja talvikengät, kun täällä on jo aika kylmä ja joittenkin paikallisten olen sivusta kuullu olevan sitä mieltä, että vaikka viime talvena sato vaan kaks kertaa lunta, niin tästä talvesta tulee ihan valkonen. Niinpä tietenkin just nyt kun minä olen täällä.

Reutlingeniin pääsee Tübingenin keskustasta junalla, kestää noin kymmenen minuuttia. Omatoimisena tyttönä jäin pysäkkiä liian aikasin junasta pois ja lähdin sitten kävelemään (onneksi) keskustan suuntaan. Pääsinkin perille kun nousin oikeaan linkkuun ekalla pysäkillä, jonka näin noin 20min kävelyn jälkeen. Stadtmittestä oli lyhyt kävely Reutlingenin Wilhelmstrasselle, joka on paikallinen piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä ostoskatu, ja kauppoja on sekä leipomoita ja Döner Kebabbeja vuorotellen paljon. Talvitakkia en löytäny (kivoin makso 119e, että se siitä..) enkä talvikenkiä (oli kivoja mutta ei ne paljon lämmitä jos on -25 astetta pakkasta = tällä leveysasteella siis harvemmin kai on oikeasti niin kylmää että varpaat jäätyy.

Ostin siis pari neulepaitaa, sopivat farkut kun jopa löysin :), semmoisen repun mihin voi laittaa läppärinkin, pyyhkeen, lakanat ja uuden tyynyn. Toi talon puolesta täällä oleva tyyny on niin pieni ja pehmoinen, etten saa sillä hyvin nukuttua. Toi taas, minkä ostin, on 40x80cm ja aika kova, mutta varmasti parempi kun entinen. Oli sellanen kauppa, joka myi kaiken halvalla pois kun vissiinkin lopettaa niin ostin sitten kun näin. Normaalisaksalaiset nukkuu 80x80cm pehmeetäkin pehmeemmillä tyynyillä, outoa. Suomalaisia 50x60cm miljoonaa eri kovuusluokkaa olevia tyynyjä en ole vielä täällä nähny. Sarjassamme tyttö kaipaa taas kotiin.

Lopulta olin niin väsyny ja mulla oli niin paljon kasseja, että päätin vaan lähteä kotiin ja koittaa löytää talvitakkia toisen kerran. Kyllä mä nyt näillä ilmoilla vielä nykyisellä varustuksella pärjään. Tumput on päättelemistä vaille valmiit, en ole aiemmin tehny niin onnistuneita kun nuo :) olen oikein tyytyväinen. Huomenna täytyy ostaa vaan neula, että voin päätellä, kun ei mulla ole kun semmosia pieniä ompeluneuloja ja niillä ei tee villalangan kanssa mitään.
Jospas toi netti nyt sen verran jaksais, että saisin blogikirjotuksen julki.

Kulttuurishokki!

Täällä on edelleen kylmä. Tai no, taitaa olla vähän lämpösempää kun käytävässä, keittiössä ja olkkarintapasessa. Ajattelin lähteä keskustaan kohta kattomaan, oisko jossain kirppari, miltä vois ostaa halvalla maton ja huovan, niin olis ees jonkun verran mukavampi olla täällä. Mulla ei ole oikein mitään tekemistä, kun ei ole nettiä, ei kouluhommia. Ostin eilen Bild-sanomalehden, että olis edes jotain lukemista. Taitaa vastata lähinnä suomalaisia iltapäivälehtiä tuokin, mutta välttää. Ei mun tiedonjanoni ole niin kova, että täytyis yhtään painavampaa asiaa olla. Tossa luki kuitenkin, että Doris Lessing sai tän vuoden kirjallisuus-Nobelin. Olen ajan hermolla.

On kovasti ikävä kaikkea ja kaikkia :( En nyyhki jatkuvasti, mutta ikävä on silti taustalla koko ajan. Kaupasta löyty sentään Wasan näkkileipää, ihan samanlaista mitä Suomestakin saa, ja levitehyllystä nappasin Beceliä, kun se oli ainoa tuttu merkki. Onko jotenkin väärin ostaa Saksassa sitä tavaraa mitä Suomestakin saa? Eikö ole kuitenkin tärkeintä, että mä sopeudun tänne, ei kaiken tarvi olla yhtäkkiä uutta ja erilaista. Ja jos näkkärin syömisestä tulee parempi olo, niin tuskinpa se kovin väärin on.

Eilen illalla oli pahin ikäväkohtaus sillon, kun kävelin iltahämärässä kaupasta tänne kämpille.. kai voi sanoa, että kotiin? Ei mulla täällä muutakaan kotia ole. Päiväsaikaan pysyy tunteet hyvin kasassa ja piilossa, mutta illalla jostain syystä itkettää eniten. Ja ihan aamulla, kun ei ole vielä käynnistyny, tekis mieli vaan jäädä peiton alle masistelemaan. Siitä ei kuitenkaan ole tällä reissulla kysymys, pitää ryhdistäytyä aina vaan uudestaan ja tehdä edes jotain.. kuten nyt mennä keskustaan harhailemaan. Torstai-iltana, kun tulin, oli ihmeellisen hiljasta (ei liikenteen melua juurikaan eikä paljon ihmisiä), ehkä nyt on enemmän väkeä. Nettikahvilan vois kaivaa ihan ensimmäiseks, että sais näitä blogikirjotuksia siirrettyä tikulta nettiin luettavaks. Eri asia sitten, onko vapaita koneita, kun eiköhän ihan kaikki ole kaupungilla lauantaina niin kun Suomessakin.

Kylmää kyytiä

Kävin nyt ostamassa nettipiuhan. Viis metriä makso jotain päälle seittemän euroa, ei maailman kalleinta. Nettiä ei ole vieläkään, täytyy kytätä jos joku tänne sattuis tuleen, niin kysysin käyttäjätunnukset millä pääsee surffaamaan. Sitten kävin tossa läheisessä ruokakaupassa, jossa ei a) ole jauhelihaa pienemmissä kun 400g paketeissa ja b) ole kunnon kassapöytiä, vaan Lidlityyliin joutuu pakkaamaan hurjaa vauhtia, jos vähänkään enemmän tavaraa ostaa. Mutta kun tuo on tossa ihan lyhyen kävelymatkan päässä, niin ei mun sieltä kannata selkä vääränä kantaa, käy sitten useamman kerran. Erityisen hyvää tossa kaupassa on, että siellä myydään puisia neulepuikkoja, ainakin jonkun kokosia, ja Sachenmayer-lankoja :) Kalliita ne on täälläkin, mutta ainakaan en kuole tänne. Lankaa, lankaa, lankaa... :D Erityisesti nyt ajatus villasta ja neulomisesta lämmittää, kun tää huusholli ei ole erityisen lämmin. Täytynee hommata tossut, että voi hiippailla täällä, joku neuletakki aamuja varten ja muuten vaan paljon lämmintä vaatetta.

Ja täällä ei ole pakastinta.Täällä ei ole astiankuivauskaappia. Aaaaaaargh! Mun on niin ikävä suomalaista keittiökalustusta ja suomalaisia ruokakauppoja! Alepasta sentään aina tiesi saavansa banaaneja, toisin on täällä. Kaks kauppaa on ihan vierekkäin, valikoimat suunnilleen samat, ja vaan toisessa oli banaaneja myynnissä. Eikä oo minkään sortin puurohiutaleita. Minä kun varta vasten opettelin syömään puuroa, että sitten pääsee Saksassa halvemmalla, kun kyllä mysli täälläkin osataan hinnotella ihan mukavan kalliiksi. Ei muutenkaan innosta myslit, kun sain yliannostuksen Suomessa ekana opiskeluvuotena, kun joka aamu söin jugurttia ja halpismysliä. Ällöttää pelkkä ajatuskin, mutta kaipa siitä on selvittävä. Jos nimittäin aikoo syödä aamusin jotain täällä.

Jos joku kerkiää tulla kattomaan mua ennen kun lähden joululomalle Suomeen (tuskinpa vaan), niin vois yrittää ujuttaa pakaaseissaan seuraavia tuotteita: Neljän viljan puurohiutaleita ja salmiakkia. Nyt ei ole muuta mielessä. Mulla on salmiakkilakuja 450g ja van Slootenin elukkakuvioita 300g, siinä on mun salmiakit ja niillä ois muka pärjättävä jouluun saakka! Tiettekö, kun tommonen 300g Suomessa kesti mulla maksimissaan viikon... salmiakki sattuu olemaan mulle hermolääke, stressitason alentaja, tuttu ja turvallinen lohduttaja (kun ei Sutta ole). Lääkärit voi tosta stressitasojutusta olla eri mieltä, mutta mitä sitten.

Parasta tässä päivässä tähän mennessä oli, että käytännössä jäin rappukäytävään. En osannu avata ovea, vaikka oli oikeat avaimet ja kaikkee. Käväs mielessä, että joku tietty maa vois ottaa vähän mallia tietyistä abloy-lukoista eräässä toisessa maassa.. Katsokaas kun avaimen pystyy pyöräyttämään kaks kertaa vastapäivään tossa lukossa, niin minähän pyörittelin edes sun takas. Kolmen vartin kuluttua (tiesin, että kyllä pakosti joku tulee) tuli toinen tän kämpän asukas avittamaan, ja kas, tota avainta tarvii tossa lukossa vaan vähän kääntää oikeelle, sitten painaa ja samalla työntää ovea auki. How was I supposed to know? :o Toisella kerralla pääsinkin sitten sisälle jo muutaman minuutin ähellyksen jälkeen. Tekniikkalaji.. Kyllä meinas epätoivo iskeä, kun olo oli jo muuten vakaa ja sitten käykin noin.

Sarjassamme Lintu ei ole oikeasti reipas ja iso tyttö, vaikka siltä saattaa jostakusta ulospäin jopa näyttää...