Opettajamateriaali

Maanantait on hankalia päiviä. Pitää herätä yheksäks luennolle, ja luennon jälkeen on viis tuntia taukoa, ennen kun on tyyyyyyyyyyyylsä seminaari ja sen jälkeen vielä luento. Kulutin siis aikaani miettimällä maanantain maikkoja :D

Aamuluennon opettajana on herra H, joka on harmaahiuksinen huonoryhtinen nuorehko ukkeli. Sillä on aika isot silmälasit ja nariseva ääni. Luennon aiheesta tulee mun muistiinpanotekniikalla kolmisen sivua muistiinpanoja. Tosi monet saksalaiset kirjottaa kokonaisia lauseita ja niillä menee suunnilleen puoli vihkoa per tunti :D Opettajan peruslause kymmenen minuuttia ennen loppua kuuluu: "täytyy hypätä sen ja tän kohdan yli", kun ei ole aikaa. Kaikki on tosi "jännittävää" :D Aihe on toki mielenkiintonen ja luennolla oppii vahingossa ajattelemaan, kun 1600-1700-lukujen ajattelijoilta napsii ahniinuusia ajatuksia itelleen mietittäväks. Mutta ei se jännää ole :D

Seminaarin vetäjä on rouva R, keski-ikänen valtavirrasta poikkeavia ilmeisesti pellavasekotusvaatteita käyttävä pikkunen ihminen. Kun se innostuu, sen ääni kovenee melkein huutamiseks. Mä en ollenkaan innostu niistä asioista mistä se... en vaan tajua. Se tykkää kysellä opiskelijoilta kaikenlaista päivän aiheeseen liittyvää, ja multa menee yleensä sen kysymykset ohi, se osaa muotoilla ne mukavan monimutkasesti. Yleensä se tykkää pitää vähän yliaikaa, mutta tänään päästiin pois 20 minuuttia liian aikasin, kun noin 5/6 porukasta hermostu silminnähtävästi ukkosesta ja rupes oleen hiljasen rauhatonta, eikä juuri kukaan keskittyny. o.O

Viimesen luennon vetää herra W, oikein professori, ja sen äänenvoimakkuus vaihtelee hyvin vähän. Sillä on perus hulluprofessori-tukka, ja se oppi pari luentoa sitten klikkaamaan pp-esityksessä hiiren kakkosnapin valikon ite pois ja jatkamaan eteenpäin. Tänään se huiteli innoissaan laserosottimella, jonka oli saanu joltain lahjaks. Sillä on mielenkiintosia ajatuksia, mutta muistiinpanomateriaalia mä en hirmusesti sen jutuista välillä löydä, siis sillä lailla.. puoli sivua tuli tänään. Käsitteli ekalla luennolla Raamattua ihan tavallisena kirjana Iliaksen rinnalla, ja mä koin yhen elämäni hienoimmista ahaa-elämyksistä. Tälläkin luennolla oppii aattelemaan, kun miettii maikan ajatuksia.

Erityisesti tolla iltaluennolla käy luentosalin ovet koko ajan. Luento alko vartin yli kuus ja kesti varttia vaille kaheksaan. Jo ennen seittemää oli n. 10 ihmistä poistunu yks kerrallaan. En muista, että Suomessa olis tommosta o.O Siis että lähetään ku huvittaa ja tullaan ku huvittaa (jos on myöhässä ni on mutta..). Häiritsee opetusta ja tuntuu vähän hassulta, kun en ole tommoseen tottunu. Toivottavasti ei rantaudu Suomeen.

Mä luulen, että jo Tübingenin kokosen yliopiston etuja on, että on varaa ja mahdollisuuksia antaa opettajien rauhassa pitää kurssinsa ilman, että tarvii miettiä, ehtiikö opiskelijat käydä sen seittemässä viikossa viiden vuoden sisällä, että valmistuuvat ajallaan. Kyllähän sitä Suomessakin oppii kyseenalaistamaan vähän niin kun siinä sivussa, mutta enpä muista vielä yhdenkään opettajani oikeasti opettaneen omia ajatuksiaan opetussuunnitelman sisällön ohella. Onko se Suomessa kielletty? Erityisesti, jos opettaja kerran on samalla myös yliopiston tutkija, niin miksi innostus omaan erikoisalaan ei tule opetuksessa läpi? Onko opetussuunnitelmat ja kiire vaan niin paljon vai eikö semmonen ole maan tapa? Vai arvostetaanko Suomessa enemmän sitä, että opitaan vaan se, mitä kirjoissa lukee ja on lukenu jo pitkään? Eihän opettajien tarvi olla kilttejä lapsia, ja opetuksesta saa paljon enemmän irti, kun maikasta näkee, että sitä kiinnostaa. Oma työnsä nimittäin, ja se, että siitä saa puhua opiskelijoille.

Kotia tullessa kastuin sateenvarjosta huolimatta litimäräks, täällä oli ukkonen just päällänsää ja vettä sato kahesta saavista kaatamalla. Matkaa oli linkkupysäkiltä alaovelle sen max. 300 metriä, ei huono. Toivottavasti kengät kuivuu huomiseks :D

Congrats! You are our 1000th visitor and just won a life. Check your wins today!

Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..

Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.

Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.

Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.

Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.

Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.

Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.

Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.

Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.

Täysin aiheeton kirjoitus

Korostan heti alkuun, että en hyökkää opiskelijoita enkä heitin lapsiaan vastaan missään tapauksessa. Rouva ministerin kanssa vaan olen eri mieltä..

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805097629752_uu.shtml

Kaveri heitti tuommoisen linkin. Olen vähän, tai no, vähän enemmän järkyttyny. Sosiaali- ja terveysministeri Hyssälä on saanu oikein loistoidean: tehkääs nuoret lapset jo opiskeluaikana niin valmistutte nopeammin!

Alkuun on sanottava, että toki on niitä superäitejä, jotka hoitaa vuoden vanhaa samalla kun kirjottavat graduaan. Kunnioitus ja arvonanto heille ja muillekin opiskelijaäideille.

Mitä minä aiheesta tiedän:

• vuonna 2005 Suomessa siirryttiin yliopistoissa kaksportaiseen tutkintojärjestelmään, joka tarkottaa, että opiskellaan ensin kandi kolmessa vuodessa ja päälle maisteri kahdessa vuodessa. Kaksi vuotta annetaan lisäaikaa jostain tosi hyvästä syystä, äitiys taitaa olla yksi niistä. Opintotukea saa yliopisto-opintoihin 55 kuukauden ajan.
• Opintotuki ei ole suuren suuri, äitiyslomalainen ei saa opintotukea. Äitiyspäivärahan perusteena käytetään opiskelijan tuloja, joka tarkottaa reilut 250e/kk jos ei ole käynyt töissä opiskelujen ohella (mikä lienee jo itsestäänselvyys, että työpaikka on ollut jonkinlainen). Jos opiskelijaäidin puoliso ei ole hyvinpalkatussa kokopäivätyössä, niin millä perheen on tarkoitus elää? (Minä en tiedä todellisuudesta vielä mitään, mielellään saa korjata ja kertoa omia mielipiteitään.) Pahimmassa tapauksessa opiskelijaäidillä on opiskelijamies.
• Missä vaiheessa opiskelijan pitää saada lapsi, jotta lapsen saanti ja perheen kasvaminen nopeuttaa opiskeluja, nostaa opiskelumotivaatiota ja oikeuttaa maisterintutkintoon?
• (Todellisuudesta en tiedä tässäkään mitään, mutta humanistiopiskelijattarena käsitykseni työmarkkinoista ei ole kovin ruusuinen.) Nuorille naisille yleensäkin tarjotaan mieluiten pätkätöitä, ei hyvä. Nuorille naisille, joilla on pieniä lapsia, tarjottaneen pätkätöitäkin kovin pitkin hampain. Nuoret naiset, joilla on pieniä lapsia mutta ei tutkintoa, tekevät pitkin hampain niitä pätkätöitä, joita saavat. Ei hyvä. (Toivon, että käsitykseni todellisuudesta on erittäin väärä, ja taas saa korjata mielellään.)
• Opiskelijoitten lisääntyminen on naisten ongelma. Miesten opiskelutahtiin ei vaikuttane juurikaan...

Tämän kirjoitan ihan siksi, että olen huolissani omasta työllistymisestä sitten valmistumisen jälkeen. Haluaisin lapset nuorena, mutta mistä sitten saan töitä jne jne jne. Tehdään kaikista lähihoitajia ja siivoojia (joita tarvitaan ja joitten työtä arvostan ja joille ennen kaikkea riittää töitä!) niin ongelma poistunee, porukka valmistuu parahiksi kun täyttää 21 ja voi saman tien ruveta värkkäämään jälkeläisiä.

Ärsyttää vaan tuommoinen.. Näen kolme epäkohtaa/ongelmaa, ja ne ovat a) aika, b) raha, c) jaksaminen sekä d) hyssälän ideaalimaailma ei vastaa omaa käsitystäni opiskelijaelämästä. Mutta mulla ei olekaan vielä vakituista naurettavan hyväpalkkasta työpaikkaa, en ole julkkis enkä 30 vuotta itseäni vanhempi, niin en tiedä asioista vielä mitään. Kun ei sitä perhettäkään ole.

Hyvä puoli on toki se, että niitä superihmisiä on, jotka onnistuvat ja haluavat yhdistää perheen ja opiskelun+työssäkäynnin. Äitienpäivän kunniaksi voisi heitä onnitella, minusta ovat superihmisiä. Itsellekin muksu toki kelpaisi, paikoilleen asettautuminen ja perheen perustaminen, mutta ei musta taida siihen vielä olla.. Enkä halua, että kukaan rupeaa siihen painostamaan jostain ylhäältä päin.

Viimenen editti, lupaan :D

Tommosen lausunnon takia harkitsisin kyllä vakavasti, mitä puoluetta seuraavissa vaaleissa äänestän. Onnekseni rouva ministeri sattuu olemaan keskustalainen, niin ei tarvitse. Tämmöiset tavalliset tallaajat kun tekee päätöksiä pitkälti sen perusteella, mitä julkisuudessa näkyy, kun ei politiikka ihmeemmin sinänsä kiinnosta. Ei niin paljon, että jaksaisin pintaa syvemmältä kaivaa.

Strasbourgin reissuraportti

Tulee tämä vihdoin täältä. Varmasti mutta hitaasti.

8.3. lähdin kahen kuorokaverin kanssa Ranskaa kattomaan. Kolmestaan saatiin jaettua matkakustannukset (kuuluista Baden-Württemberg-Ticket) niin, että kokonaisuudessaan matkojen hinnaksi tuli alle kakskymppiä per pää. Aikaa matkoihin menikin sitten neljä viis tuntia ja viitisen vaihtoa suuntaansa.. Tübingenistä Herrenbergin kautta Freudenstadtiin ja Offenburgista Strasbourgiin (jolla välillä BW-Ticket ei enää käyny. Pääsin käyttään mun BahnCard50-korttia :) ). Sää oli auringoton ja kolea, kuten aina nykyään ku jonnekin lähden.

Strasbourg oli varsin nätti kaupunki. Ilmasta huolimatta jotenkin aurinkoisen olonen. Vanhakaupunki oli kovin rauhallinen ja leppoisa ja siellä sai ihan rauhassa kävellä. Vaikka oli lauantai, ei ollu hirveesti ihmisiä. Meillä ei ollu mitään erityistä suunnitelmaa, mulle jäi mieleen syöminen ja ratikalla ajo :D

Syömässä käytiin toki ihan sen takia vain, että ranskalaiset tykkää syömisestä. Maltettiin kävellä pikkasen kauemmas juna-asemasta Ravintolaanjonkanimeäenenäämuista ja syötiin mahamme täyteen. Mun lautasellani oli ranskalaisia perunoita, grillattua makkaraa ja tomaatin neljännes makaamassa salaatinlehden puolikkaan päällä. Ruokaympyrä hyvin edustettuna. Ranskikset oli niiiiiiiiiin paljon parempia kun Mäkissä, mutta voi olla, että olen Hesessä joskus saanu parempia :D No eiii välttämättä. Oli ne aika hyviä, ja siksi edes otin koko annoksen. Niistä makkaroista niin välittäny.

Toki siellä oli sitten Strasbourgin Notre Dame -katedraali. Mielettömän hieno ja käsittämättömän korkea. Katoin netistä, että 142 metriä korkein torni. Pysyttelin kyllä ihan maan kamaralla, en tiedä edes oisko torniin saanu kiivetä. Mun pääkoppani ei anna myöten juuri kolmea metriä korkeempaa heiluttamista. Siitä katedraalista olin aika vaikuttunu, se oli kun semmoinen kolmiulotteinen palapeli :D Kauheesti pikkusia yksityiskohtia ja vaikka mitä ois ollu katottavaa.

Päivän kohokohta oli sitten avaruusaluksen näkösellä ratikalla ajelu takas juna-asemalle. Viis tuntia kerettiin kaupunkia kattella, ja riittävän kuvan siitä mielestäni sain - olen ehkä kaupunkilomailija, mutta en mä nyt pelkän kaupungin takia jaksa tuntikausia pasteerata.

Mut mut. Oli se kivaa, ja nyt olen käyny Ranskankin puolella. Maailmanmatkaaja :D

Jossain vaiheessa seuraa raportti Heidenheimista. Kärsivällisyyttä rakkaat kaksi lukijaa :)

Tee-se-itse saksalainen paikannimi

Näin pääsiäisen kunniaksi tässä blogissa harrastetaan pikkuisen kulttuuria, ja opetellaan itse muodostamaan saksalainen paikannimi. Tarkoituksena ei ole halventaa tai saattaa kovasti naurunalaiseksi mitään tiettyä paikkaa, vaan ajattelin tuoda esille mukavan huomion reissun päältä. Askartelu kuuluu pääsiäiseen :)

Ensin tarvitaan kirjaimia. Pitää olla ü ja ß, mutta å:ta ei tarvita. Sitten tarvitaan kirjainyhdistelmä -ingen- ja tätä yhdistelmää käytetään jokaisen paikannimen viimeisenä rykelmänä. Esimerkiksi Tübingen. Sitten pikkuisen mielikuvitusta kehiin.

Nyt voidaankin ruveta askartelemaan, kun kaikki tarvikkeet on pöydällä. Ingenin eteen saa pistää suunnilleen ihan mitä vaan, eikä nimen pituutta rajoiteta. On toki kiva, jos nimi mahtuu tienviittaan, mutta mikäs sitä viittaa estää vähäsen pidentämästä. Jos nimi on toooooooosi pitkä, niin varmaankin voi jakaa sen kahdelle riville. Hieno esimerkki lyhyestä paikannimestä on Singen. Hieno esimerkki pitkästä paikannimestä on Utzmemmingen, mutta varmasti pienellä vaivalla saa tehtyä vielä pidemmän. Keskimittainen, normaali paikannimi lienee vaikkapa Metzingen. On siis ihan ok yrittää tehdä tosilyhyitä tai tosipitkiä tai ihan keskikokoisia paikannimiä. Eipä niistä kuitenkaan kukaan välitä, mutta jos se kuulostaa hauskalta, niin sille voi ohikulkeissaan hymyillä.

Junalla matkustaessa paikannimistä aiheutuva viihdyke on erityisen tärkeää matkan sujuvuuden ja mukavuuden takia. Siksi saksalaisten junaratojen varsilla usein on jokin -ingen-loppuinen paikkakunta. Plochingen ja Reutlingen eivät ole kaukana täältä. Sigmaringen ja Siglingen ovat kanssa lähistöllä, joten ei niitä valmiita -ingen-päätteisä tarvitse inspiraatioksi kaukaa lähteä hakemaan.

Gundelfingenimäistä pääsiäistä teille vaan!

Horna

Noniin rakkaat lukijat. Täti lähtee huomenna Strasbourgia kattomaan jos rautatieala ei rupea lakkoon. Siksi aikaa annan teille tehtävän.

Wärtzilä-niminen melkeinmetallibändi on tehny versionsa Juha Vainion sanottamasta Luolassa Lukin (sanat on karut mutta hei, koska ne on Vainion niin ei voi mitään). Käykää katsomassa/kuuntelemassa video, tai no, näköjään saatte sen soimaan tässä jos saatte.

Ja sitte ootte kilttejä ja kerrotte mulle (nyt tulee tehtävänanto): mikä on nimeltään se kappale, johon kuuluu tämä sävelmä? Sanat on eri, paljon nätimmät ja kovasti on perinteisen kansanlaulutanssimisen meininkiä jos oikein aavistustani tulkitsen. Sanoista en ite saa mitään muuta kiinni, kun että koko laulu mahdollisesti loppuu "..tuoksuu jo maa" ja voi olla, että olen aivan väärässä! Mutta kun satun tietämään, että arvon lukijoillani on musiikillista tietämystä, niin auttakaa Lintua hädässä..

Editti: Ensimmäinen ihminen ehdottaa, että olisi joku joululaulu. En sulje sitäkään pois. Jatkakee!

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia!!

On tää vaihdossa oleminen vaikeeta. Ei luulis vaikka sen tietää.

Ensi viikon perjantaina on suullinen tentti sodanjälkeisistä kulttuuriteorioista. Olen nyt lukenu puolet artikkeleista ja 3/4 sivumäärästä. Tuntuu etten ole tajunnu mitään. Freudia, Kracaueria, Foucaultia, Geertziä, Simmeliä, Dineriä ja Bhabaa on lukulistalla ja mene niin yli ettei ympäri kerkiä. Freudin tajusin ehkä jotenkin. Siinä oli pointtina se, että minuudessa on eri tasoja ja yhteiskuntajärjestys heijastelee niitä tasoja ja aina ylempää tasoa vastaan joutuu taistelemaan ja sitten tulee syyllisyydentunne kehiin. Kuulostaa kyllä siltä etten oo totakaan tajunnu. Kracaueria pänttäsin kolme tuntia enkä kyllä ymmärtäny yhtään mitä se selitti. Hirveä ongelma sillä oli palkollisista jotka on alemmassa asemassa työpaikalla kun varsinaiset työntekijät. Foucault selitti jostain taulusta kolmisenkymmentä sivua enkä tajunnu sen pointtia. Geertzin luin äsken ja sen jutuissa ei ollu päätä eikä häntää. Dichte Beschreibung ei sano mulle edelleenkään yhtään mitään. Yks Foucault, Simmel, Bhaba ja Diner on vielä lukematta.

Mun kuulemma pitäs olla vähemmän koneella ja enemmän ihmisten ilmoilla. En kiellä. Kuulemma ihan sama on olla Suomessa kun täällä, kyllä sitä kieltä oppii koulun penkillä istumalla. Olen eri mieltä. Suosittelen kielenopiskelua ihan kaikille. Kunnollista kielitaitoo ei vaan voi saavuttaa kielioppikirjasta kurkkimalla ja piste. Lähtekää itte vaihtoon edes puoleks vuodeks ja tulkaa sitten neuvomaan mulle missä mun pitää olla.

Sitten on tietysti nämä hauskat kaverisuhdeasiat, jotka on menny ihan käsittämättömiks viime aikoina. Kukaan ei oo kuollu mutta neekeripoikia on silti vaan yheksän. Mutta siltäkin yheltä opin kaikenlaista, kuten että luulo ei oo tiedon väärti, ja jos hälytyskellot soi niin mun on aika viheltää peli poikki ihan itte eikä lapsellisuudessani muistella menneitä. Mutta nyt on sekin hoidettu pois alta minusta riippumatta, tavallaan. Virallisen kertomuksen mukaan minä kuitenkin otan siitä vastuun, ettei toisen osapuolen tarvi miettiä tekemisiään. Minä en rupee kenenkään ajatustenlukijaks, jos ei voi itte puhua mikä mättää niin omahan on ongelmansa. Eihän näissä tilanteessa häviäjiä tai voittajia ole, mutta siltipä ketuttaa kun en ehtiny ensin. Siltä tuntuu nyt. Yks toinen neekeripoika, joka olinpaikka vielä tiedetään, on sitä mieltä, että ko. asiaintila on väliaikanen ja kaikki korjaantuu viim. huhtikuussa. Saa nähdä. En tiedä kiinnostaako mua.

Asiaan liittyen mielenkiintonen artikkeli, jonka neuvoja oisin tietysti itekin voinu noudattaa mutta luin sen vasta jälkeenpäin.

Viime aikoina on tuntunu ettei oo muuta tehny kun puolustanu itteensä, tekemisiään ja parisuhdettaan. Hitto että voi olla vaikeeta joillekin tajuta, että kaikki ei oo samanlaisia ja kyllä, eri jutut toimii eri ihmisille eri lailla.

Orjoita kihteen korjoitus kitsikko

Mä en vaan tiedä. Maailmassa on varmaan virhe. Semmoisia ihme neuloksia toinen toisensa perään ja välillä on nurja silmukka kun pitäs olla oikee. Ja kaiken lisäks mun näppikseni a-kirjaimessa on pirullinen kosketushäikkä. Mutta en tajua.

Esitelmä meni ihan ok. Sanoinko jo? Sain muuten hyvää palautetta, mutta äänenkäyttöön pitää kiinnittää huomioo. Puhuin liian hiljaa, mikä toisaalta on yllätys, ku oon aina pitäny itteäni kovaäänisenä. Sitten pitäs jollain ihme tavalla painottaa tärkeitä asioita myös äänensävyllä o.O Ehkäpä tuo selviää kesälukukaudella, kun menen toiselle puhekurssille. Tosi on, että mä puhun saksaa samalla nuotilla kun suomea - monotonisesti. Mä mitään osaa erikseen painottaa.

Enää on neljä koetta jäljellä, joista yks on se suullinen. Oon nyt kaks viikonloppua ja tän päivän jo haaskannu muuhun kun lukemiseen. Yöunet on kahvin voimasta ja muista syistä jääny vähän vähiin tässä parina kolmena viime yönä, eikä vaan jaksa kiinnostaa mikään lukeminen. Ennemmin luen netistä artikkeleita siitä, kuinka tärkeetä lukeminen on ja kuinka se kehittää ja blaablaa.

Sitte jos joku tietää mikä on DTD nii voi kertoa mulle. Mun pitäs värkätä semmoinen tietokonelingvistiikan kurssille kahen viikon päähän. Ihan kun ei ois muutakaan tekemistä.. mutta toisaalta ehän mä sitä muuta tee vaikka pitäs, joten tommoseen on kyllä aikaa. Ei vaan iske ja vaikuttaa kovasti paljolta työltä :D

Siskoni tulee maaliskuun lopussa mua moikkaamaan \o/ lennetään samana päivänä Suomeen, mutta eri reittiä kumminkin.

Yleissivistys? 2/2

Tämä postaus on jatkoa eiliselle yleissivistyspostille.

Lintulaistytöllä on oikeestaan vasta yksi selvä sivuaine, monikielinen ammattiviestintä. Se kiinnostaa ja tukee pääainettani sekä toivottavasti tulevaa työtäni kääntäjänä. Olen kokeillut yhden kurssin EU-opintoja ja kuluttajaekonomiaa. Kiinnostavia kyllä, mutta eivät NIIN kiinnostavia, että niitä jaksaisi kamalasti päntätä. Ja kuluttajaekonomiasta en näe olevan kovinkaan paljon hyötyä saksa-suomi-kääntämisessä, varsinkin jos päädyn kaupan ja talouden alan tekstejä joskus kääntämään. Mulla on noi sivuaineasiat vielä täysin hakusessa, vaikka ens lukuvuonna pitäs jo kandiksi valmistua... Ja nyt sitten "keksin" tän yleissivistysjutun. Mulla on siis valinnan vaikeus ja tärkeysjärjestysongelma. Vaikka musta tulee koulutukseltani kääntäjä, en silti valmistu ammattiin ilmasun perinteisessä merkityksessä.

1. Suomessa yliopisto-opiskelu on tutkinto-opiskelijalle maksutonta. Kotiyliopistoni tarjoilee erittäin laajan sivuainevalikoiman.
2. Sivuainevalinnoilla voin rakentaa itelleni ammatin, ja tällä hetkellä se meinaisi, että ohjelmaan kuuluis monikielistä ammattiviestintää ja kansantaloustiedettä tms. talouden oppiainetta, ehkä jopa JOO-opintoina jossain muussa korkeakoulussa.
3. Kielten opiskelu yleensä kiinnostaa. Uusia kieliä aina vaan, mutta tunneilla en oikein jaksa istua..
4. Yleissivistysnäkökulma: Suomen kirjallisuutta, historiaa, yleistä kielitiedettä, kirjallisuustiedettä, Euroopan alueiden tutkimusta, filosofiaa..

Sanoovat, että kääntäjällä on oltava hyvä yleissivistys. On vaan jäänyt monelta sanomatta, että mitä semmoinen sivistys sitten on? Kun lukiosta en muista juuri mitään, sehän se yleissivistävä koulu on. Itse olin aina ajatellut, että kunhan vaan lukee paljon, niin yleissivistys tulee itestään. Nyt olen tajunnut, että täytyy lukea tietynlaisia kirjoja tietynlaisista aiheista.

Hämmentävä näkökohta asiaan: tarvitsenko yleissivistyksestäni todistuksen? Onko mun välttämätöntä opiskella yleissivistäviä aineita yliopistossa, riittääkö, jos luen itte? Tutkintovaatimukset on kuitenkin julkisesti netissä nähtävillä kirjalistoineen. Tiedän siis, mitä pitäs lukea. Voi olla, että motivaatiookin riittäis paremmin, jos saisin omassa tahdissa ja pikkuisen valikoiden lukea vaadittavat jutut. Ja sitten taas, kun kerran saan opiskella yliopistossa samat asiat ohjatusti ilman eri maksua, niin eikö mun pitäs hyödyntää mahdollisuuteni koko rahan edestä? Kun opiskelu on kivaa - parhaina päivinä oikein odotan, että pääsen luennolle istumaan ja kirjottamaan muistiinpanoja.

On se kumma, kun pitää Saksanmaalle asti lähteä, ennen kun pystyy pohdiskelemaan omaa opiskeluaan ja järkevyyttä. Sanoovat kans, että välimatka antaa näkökulmaa..

Yleissivistys? 1/2

Olen jo aiemminkin asiasta varmaan maininnut, mutta erityisesti eilen illalla mietiskelin mitä kummallisimpia asioita liittyen Suomen ja Saksan eroihin yleissivistyksen käsityksessä ja arvostamisessa.

En usko olevani kovinkaan väärässä, jos väitän, että Saksassa arvostetaan erityisesti oman maan historian, kulttuurin ja kulttuurihistorian tuntemusta. Tietenkin olen pääasiallisesti jutellut paikallisten ja kansainvälisten germanistien kanssa, ja näistä ensimmäiset opiskelevat äidinkieltään, ja opintoihin kuuluu oppia jotain myös kielen ja maan historiasta. Siltikin täällä on sellainen "henki", että oikeasti akateemisesti koulutettu ihminen (ja vähemmän koulutettu myös) pystyy sanomaan jotain järkevää myös oman erikoisalansa ulkopuolisista asioista.

Oman kokemukseni perusteella Suomessa on tärkeämpää, että tuntee oman erikoisalansa, ja muut alat ja suuntaukset on muitten heiniä. Ei nimittäin mun pakollisiin opintoihini ole kuulunu saksan lisäksi kun peruskurssit yleisestä kieli- ja kirjallisuustieteestä, virkamiesruotti ja kaks vierasta kieltä, joista toinen korvautuu pääaineesta ja toinen ylioppilastodistuksesta. Sitten pitää olla yksi laaja sivuaine tai kaksi pienempää. Ja muutama opintopiste vapaavalintaisia opintoja, joiden sisältö on yhdentekevä. Saksalaisten tutkintovaatimuksista en mene sanomaan yhtään mitään.

Nyt voi joku fiksu jo todeta, että kielen ammattilaisen yleissivistykseen kuuluu perustiedot em. kielitieteestä, kirjallisuustieteestä ja parin vieraan kielen sellainen taito, että pystyy turistimatkalla pärjäämään paikallisella kielellä. Sivuaineitten valinnassa sitten voikin käyttää kolmea kriteeriä:

1. opiskelee sitä, mikä sattuu kiinnostamaan (luulisin, että humanisteilla varsin yleinen perustelu, kun oma tuleva työnkuva voi olla hyvinkin epäselvä).
2. opiskelee sitä, mistä on hyötyä työelämässä (oli työnkuva selvillä tai ei).
3. opiskelee sitä, mistä on hyötyä omalle kehittymiselle = yleissivistyksen kartuttaminen tai erikoisosaamisen hankkiminen.

Hyvällä säkällä kaikki kolme kohtaa voi niputtaa ykkösen alle, huonommalla säkällä saa yhdellä iskulla noista vain yhen. Eli onko ollenkaan tärkeetä, että yleissivistyksen hommaa yliopistossa? Koska työelämää ajatellen erikoisosaamisesta on enemmän hyötyä nykyään. Oma tilanteeni on tällä hetkellä kovin sekavainen, mutta koska ette kuitenkaan jaksa lukea pitkiä posteja, niin jatkan aiheesta huomenna :)

ChocolART

 

Eilen illalla ennen kuoroa kävin yhen japanilaistytön ja ranskalaistytön (ja minähän en tytöttele, mutta MITEN sitten pitäs kuvata ~mun ikästä ihmistä, naispuolista, opiskelevaa, vaihtaria? Psykolingvistiikkaa kehiin) kanssa katsastamassa Tübingenin suklaafestarit :) Oli jopa kamera mukana, mutta ensinnä oli ihan pimeetä ja toisekseen olen huono valokuvailemaan :D mutta kumminki nyt saatte kolme mun ottamaa kuvaa nähdä. Luksusta :)

Tiivistettynä voi sanoa, että suklaata oli paljon. Montamonta kojua, joissain osin sama valikoima, mutta enimmäkseen jokaisella omat tuotteensa. Suklaata erilaisina palleroina, levyinä, konvehteina.. oli jopa suklaamakaroonia. Muutama koju näytti ihan leipomolta, mutta leivän sijasta tarjolla oli suklaata.

Ois tehny mieli ostaa kaikkea mutta en ostanu, hinnat oli makeisista huolimatta suolasia, eikä nyt ihan opiskelijabudjetilla makseta seittäkytäsenttiä mansikan kokosesta suklaapallerosta, vaikka ois kuinka hieno ja herkullinen. Saatika sitte että maksais enemmän.. Olihan siellä tietysti kaiken hintasta. Täytyy vielä toiste varmaan mennä, kun nyt on nähny, mitä siellä on :)

 http://www.chocolart.de/ onpi virallinen ChocolART-nettisivu, mutta sen saa vaan saksaks, italiaks ja ranskaks näkyviin. Kumminkin nämä on nyt järjestyksessä toiset, viime vuonna oli ekaa kertaa. Kansainvälistä touhua. Tiistaina alko ja sunnuntaina loppuu, viis päivää muutama katu täynnä suklaakojuja :D Jos olis pikkusempi, pääsis Rittersportin telttaan tekemään omaa suklaata, mutta moon jo liian vanha semmoiseen :(

 

Jos kuvien kanssa on sietämättömiä hankaluuksia, niin jättäkää kommenttia/sanokaa suoraan :D Vaihdan sitten guuglesta flickriin jos se auttaa. Tästä kun ei ole vielä kokemusta.

Sipsiä ja karkkia

Suurimpia sopeutumisvaikeuksia täällä on mulle aiheuttanu ruokakaupan valikoima. Nyt keskityn kuvaamaan karkki- ja sipsihyllyjen sisältöä verrattuna Suomen valikoimaan :D Tärkeä aihe, jos on opiskelija ja salmiakkiaddikti. Ja vaikka ois opiskelut jo takanaki tai ei ylipäätään kiinnostas muu kun sipsit ja karkit tässä maailmassa.

Ekaks täytyy mainita, että mun kokemukset saksalaisista ruokakaupoista rajottuu tosiaan noihin kahteen, mitkä on ~300 metrin päässä ostoskeskuksessa (kaks kauppaa, kaks pankkia, parturi, tupakkakauppa, apteekki, autokoulu, kaks leipomoa). Ne on kumpiki aika pieniä, vois verrata ehkä Siwaan, joka hakkaa noi silti mennen tullen valikoimallaan. Nää kaks tarjoilee asiakkailleen naurettavan laajan valikoiman erilaisia suklaita ja alkomahoolijuomia. Kaikkee muuta sitten niukemmin.

Tokaks on pakko muistuttaa, että mä olen Suomi-ihminen, kuten jo sanoin. Musta suomalainen kauppasysteemi on vaan parempi asiakkaan kannalta. Miinuksena vois sanoa sen, että leipomot on hyyyyyyyvin vähissä. Täällä niitä on joka nurkalla ja parhaimmillaan luulisin, että kilsan säteellä saattaa tarvita jo toisenki käden sormet laskemiseen. Tuore leipä on vaan hyvää :)

Takas karkkeihin ja sipseihin. Sipsivalikoima on vähintäänki mielenkiintonen kaikessa suppeudessaan: original eli normaali suolattu, ungarisch josta ei mitään hajua, oriental jota sitäkää en oo kokeillu, paprika, sour cream ja pippuri&suola. Grillisipsit ja toinen suomalainen vakio sour cream & onion puuttuu käytännössä kokonaan. Pringlesejä on, samat mitä Suomessakin, mutta ehän mä niistä sielläkään nii välitä. Ja just toi grillisipsien puute vaivaa kaikkein eniten..

Ja ne sipsit, mitä oon maistanu tai kokeillu, on kaikki vahvasti rasvassa uitettuja ja hyvin hyvin ohuita. Ei oo rapeeta nähnykään, ei rousku suussa ja lisäks tuntuu inhottavilta sormissa, koska noh, eihän niissä käytännössä oo ku rasvaa ja hyvinvähän kullostakin maustetta. Perunaa on ehkä 1/3 siitä mitä suomalaisissa sipseissä on. Eikä ny ruveta halkoon hiuksia että onko tahvelit ja esterljat suomalaisia vai ei. Egal (opitte juuri tärkeän saksalaisen sanan: ihan sama, yhdentekevä, evvk). Sipsipussien koko on yleensä 75-150g, ja hinnat 1,39e ylöspäin.

Karkkipuoli: valikoima käsittää suklaita about puoli miljoonaa sorttia ja hedelmäkarkit niihin verrattuna noin neljännesmiljoona erilaista. Pääosaa näyttelee yllättäin semmoinen kun Haribo, joka tekee näitä nallekarkkeja. Suklaapuolella on useampi vahva merkki. Kaikki hedelmäkarkit on pehmeitä. Musta ne maistuu kaikki ihan samalta. Kaikki maistuu siltä, että niihin on isketty keinotekosia väriaineita yhestä jos toisestakin purkista.. On toki mukaviakin makuja kuten puoliks vaahtis, puoliks hedelmäkarkkinen sammakkokarkki. Mutta ei niitäkää jaksa koko pussillista syödä. Lakua ei myydä kunnollista laisinkaan ja salmiakkia vielä vähemmän. Sekotuspusseja, missä ois esim. kompromissinomaisesti 99% hedelmäkarkkeja ja 1% salmiakkeja ei tunneta täällä lainkaan. Schade (opitte just toisen sanan: harmi).

Yleisin karkkipussin koko on 200g ja esmes Haribon 200g maksaa 85snt.

Moon kyllästyny jo nyt siihen, että ku meen kauppaan ja haluan ostaa jotain hyvää, en kerta kaikkiaan voi kun ei sitä oo tarjolla. Jos on pakko mässäillä niin sitten on tyydyttävä huomattavasti huonompaan vaihtoehtoon... Suomessa sipsit ja karkit sentään maistuu ja useimmat jopa omanlaiselleen. Täällä on tommoset mietoja, suolasia ja rasvasia.

Mikään ei maistu miltään, so to say.

Stuck

Saksalaiset ei harrasta ksylitolipurkkaa. En ole ihan varma vielä, mun täytyy tarkistaa.. mutta Orbit ja Juicy Fruit ainakin on ksylitolittomia. Extraa en ole vielä ostanu enkä jotain muuta mallia. Mutta jos tosiaan on niin, että saksalaiset ei perusta koivusokerista, niin mun täytyy kasata täältä hullu purkkapussukka ja lähettää iskälle Suomeen :)

Voi olla typerää kirjottaa purukumista, mutta ei mulla nyt oikein muutakaan ole kirjotettavaa. Täällä on nimittäin levypurkkaa :) Suomessa semmosta harvemmin enää näkee. Mutta mua on aina kiehtonu ensinnäkin se paperi, johka yksittäiset levyt on kääritty, ja toisekseen paperin ja purkan välissä oleva folion tyyppinen juttu. Tärkeä tieto?

Tänään olis Erasmus-bileet parin minsan kävelymatkan päässä. Olen aatellu ja kai päättänykin, että menen, mutta jotenki vaan ei jaksa kiinnostaa.. en vaa ole bilettäjä. Ainoo syy miks tonneki olen menossa on ihmisten tapaaminen. En mä kuitenkaan uskalla puhua kellekään ni what's the point? Ehän mä Suomessakaan biletä, miksi täällä pitäis. Kai mä silti meen ees kattomaan, mimmosta siellä on. Tuskin mitään ihmeellistä. Hyvä puoli on se, että voi heti lähteä pois jos ei kiinnosta, eikä tarvi kytätä linkkuaikataulusta, että koska pääsee kotiin.

---------------------------
Neulonta-asiaa: ku jossain vaiheessa hommaan digikameran (toivottavasti hommaan pian :D) ja voin ruveta kuvaileen niin maisemia kun neuleita, niin saatanpa tehdä ihan erillisen neuleblogin. Pistin itteni Ravelryn jonotuslistalle, vaikutti oikein mielenkiintoselta ja sellaselta, mitä olen Facebookin yhteyteen kaivannu. Toi vaan on ihan erillinen systeemi käsityöihmisille. Jotenka kun kamera tulee, niin sitten niiden, joita ei mun käsityöt kiinnosta, ei tarvi enää kärsiä :D Tää on vasta kehittelyasteella, mutta musta tuntuu, että olen vaihteeksi innostunu neulomisesta. Niitä inspiraatioita on ollu tänä vuonna monta peräkkäin, joten ehkä musta kohta tulee ihan oikea neulomaani?

Surprise, chien

18.10.

Keksin, että voihan näihin offline-tilassa kirjotettuihin blogikirjotuksiin päivämääränkin laittaa, kun en kuitenkaan pääse heti nettiin.

Sovittiin kämppisten kanssa, että me kaks tyttöä käytetään toista kylppäriä (sitä parempaa, meiner Meinung nach..) ja pojat jakaa keskenään toisen kylppärin ja vessan. Ihan mieletön systeemi, siisteystasokin pysyy taatusti semmosena että voi mennä nyrpistelemättä vessaan.
Tänään olis ollu Semesteranfangsparty jossain. En ole yhtään juhlijatyyppiä, en biletä Suomessa, niin miksi bilettäisin täälläkään. Olis kannattanu tietenkin mennä, että oisin tavannu ees jotain ihmisiä. En tunne täältä vieläkään ketään enkä varmaan tällä systeemillä saa ikinä kavereita. Tulee hauska vaihtovuosi kun joutuu yksin olemaan. Kyllä, tiedän, että mulla on kavereita ja rakas Suomessa, kiitos, kyllä, mutta yks pikku juttu. Te ootte kaikki Suomessa. Ette täällä. Minä olen...

Sain eilen Ellulta kirjeen :) Itekin olen kirjottanu kirjeitä enemmän kun koko kesänä yhteensä. Ainaski viis. Siis melkein joka päivä yks. Jotenkin on pidettävä yhteyttä ja voitava puhua ihmisille, vaikkei nettiä olekaan. Täällä olen lähestulkoon säännöllisesti menny kymmenen yhentoista aikaan nukkumaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa juoruta yömyöhään. Toivottavasti en ehdi tottua tähän.. Miten voi olla yhtaikaa sosiaalinen ja epäsosiaalinen? Siis silleen, että mielellään pitää yhteyttä niihin ihmisiin, jotka on jo olemassa, mutta ei paljon kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin (vaikka pitäs. Ehdottomasti.. mut on tuomittu yksinäisyyteen vieraassa paikassa?)

Yritän lukea täällä mahdollisimman paljon. Sen, mitä jaksan, siis. Saksa väsyttää tällä hetkellä fyysisesti paljon, kun en koko kesänä tarvinu saksaa yhtään missään. Siitä on jo puoli vuotta tai jopa saattaa olla yli, kun on viimeks tarvinu kuunnella, saati sitten ite puhua saksaa. Lukemalla kulutan ensinnäkin aikaa, jota mulla vielä on, kun ei kouluhommat oo vielä kaatunu niskaan, ja toiseks koitan imeä itseeni kulttuuria, kielenkäyttötapoja, sanoja, tietoa, sivistystä. Vaikuttaa siltä, että Saksassa arvostetaan laajaa lukeneisuutta ja muutenkin sitä, että on kiinnostunu siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Oman maan historia ja perinteet pitäis tuntea. Taitaa olla niin, että tääkin Lintunen istu peruskoulun ja lukion hissantunneilla vain siksi, että oli pakko. Ei elämää, vaan koulua varten.

En tiedä, saako tällasta kirjottaa julkisesti, mutta kirjotan kuitenkin. Olen jokseenkin yllättyny, että täällä on sanomalehdissä natsiaika edelleen esillä ja aika vahvasti. En ollu aiemmin ajatellu, että niin vois olla, koska jos vertaa siihen, miten paljon Suomessa pidetään esillä kansalais-, talvi- ja jatkosotia, niin suomalaisia ei edes kiinnosta mitä 60-70 vuotta sitten on tapahtunu (en tiedä, saako noinkaan kirjottaa). Villi päätelmä ilman tutkimuspohjaa: kulttuuriperimää arvostetaan täällä hyvin paljon ja se perimä nollaantu siinä maailmansotien taitteessa? Kyllähän nykypäivän saksalaista koskettaa juutalaisvainot ja keskitysleirit paljon enemmän kun suomalaista koskettaa vaikka talvisota. Eikö niin?

Noh. En rupea enempää politisoimaan kun en asioista mitään ymmärrä. Mutta jos pystytte saman viikon aikana löytämään peräkkäisten päivien lehtien otsikoista viittauksen talvisotaan, niin kertokaa mulle. Sitten voin tehdä taas uusia perusteettomia päätelmiä.
Mistähän tommonenkin nyt tuli mieleen. En vaan tainnu olla valmistautunu lukemaan 60-70 vuotta sitten tapahtuneista jutuista. Enkä vähättele, no way. Yllätyin vaan.