On tää vaihdossa oleminen vaikeeta. Ei luulis vaikka sen tietää.
Ensi viikon perjantaina on suullinen tentti sodanjälkeisistä kulttuuriteorioista. Olen nyt lukenu puolet artikkeleista ja 3/4 sivumäärästä. Tuntuu etten ole tajunnu mitään. Freudia, Kracaueria, Foucaultia, Geertziä, Simmeliä, Dineriä ja Bhabaa on lukulistalla ja mene niin yli ettei ympäri kerkiä. Freudin tajusin ehkä jotenkin. Siinä oli pointtina se, että minuudessa on eri tasoja ja yhteiskuntajärjestys heijastelee niitä tasoja ja aina ylempää tasoa vastaan joutuu taistelemaan ja sitten tulee syyllisyydentunne kehiin. Kuulostaa kyllä siltä etten oo totakaan tajunnu. Kracaueria pänttäsin kolme tuntia enkä kyllä ymmärtäny yhtään mitä se selitti. Hirveä ongelma sillä oli palkollisista jotka on alemmassa asemassa työpaikalla kun varsinaiset työntekijät. Foucault selitti jostain taulusta kolmisenkymmentä sivua enkä tajunnu sen pointtia. Geertzin luin äsken ja sen jutuissa ei ollu päätä eikä häntää. Dichte Beschreibung ei sano mulle edelleenkään yhtään mitään. Yks Foucault, Simmel, Bhaba ja Diner on vielä lukematta.
Mun kuulemma pitäs olla vähemmän koneella ja enemmän ihmisten ilmoilla. En kiellä. Kuulemma ihan sama on olla Suomessa kun täällä, kyllä sitä kieltä oppii koulun penkillä istumalla. Olen eri mieltä. Suosittelen kielenopiskelua ihan kaikille. Kunnollista kielitaitoo ei vaan voi saavuttaa kielioppikirjasta kurkkimalla ja piste. Lähtekää itte vaihtoon edes puoleks vuodeks ja tulkaa sitten neuvomaan mulle missä mun pitää olla.
Sitten on tietysti nämä hauskat kaverisuhdeasiat, jotka on menny ihan käsittämättömiks viime aikoina. Kukaan ei oo kuollu mutta neekeripoikia on silti vaan yheksän. Mutta siltäkin yheltä opin kaikenlaista, kuten että luulo ei oo tiedon väärti, ja jos hälytyskellot soi niin mun on aika viheltää peli poikki ihan itte eikä lapsellisuudessani muistella menneitä. Mutta nyt on sekin hoidettu pois alta minusta riippumatta, tavallaan. Virallisen kertomuksen mukaan minä kuitenkin otan siitä vastuun, ettei toisen osapuolen tarvi miettiä tekemisiään. Minä en rupee kenenkään ajatustenlukijaks, jos ei voi itte puhua mikä mättää niin omahan on ongelmansa. Eihän näissä tilanteessa häviäjiä tai voittajia ole, mutta siltipä ketuttaa kun en ehtiny ensin. Siltä tuntuu nyt. Yks toinen neekeripoika, joka olinpaikka vielä tiedetään, on sitä mieltä, että ko. asiaintila on väliaikanen ja kaikki korjaantuu viim. huhtikuussa. Saa nähdä. En tiedä kiinnostaako mua.
Asiaan liittyen mielenkiintonen artikkeli, jonka neuvoja oisin tietysti itekin voinu noudattaa mutta luin sen vasta jälkeenpäin.
Viime aikoina on tuntunu ettei oo muuta tehny kun puolustanu itteensä, tekemisiään ja parisuhdettaan. Hitto että voi olla vaikeeta joillekin tajuta, että kaikki ei oo samanlaisia ja kyllä, eri jutut toimii eri ihmisille eri lailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti