Nyt illalla meni netti taas kerran. Sehän katkeilee n. 15-30 minuutiks ihan äkisti ja ennalta ilmottamatta, ja tulee takas sitte ku sitä huvittaa, jos huvittaa. Mitään ei voi. Taloyhtiöverkko <3 Paitti voi valittaa kaikille!
Kun en päässy nettiin, niin menin sitte suihkuun. Sain tukan pestyä lämpösellä vedellä, sitten se loppu. Tilalle tuli kylmää vettä, hetken, sitte sekin loppu. Seuraus: huomenaamuna pikasuihku - ehkä.
Eipä jää ainakaan tätä taloa yhtään ikävä!
Ens viikolla on neljä tenttiä ja sitä seuraavalla viikolla yksi, ja sitten sitä seuraavalla viikolla lennän Suomeen. Jiihuu. Ei muuta ongelmaa kun kurssitodistukset.
Tänään tuli vaihtareitten "yhteyshenkilöltä" yliopistolta maili (siis Saksassa meistä huolehditaan, Suomessa kaikki on lomalla eikä ketään kiinnosta), jonka liitteenä oli yhteensä viis eri kaavaketta, mitkä pitää saada täytettyä ja leimattua ja allekirjotettua about kymmenessä eri paikassa (noin). Aaaaaaaaaaah. Ja noita papereita varten tarvii olla kourassa kaikista kursseista todistukset, mitä olen täällä käyny, ja ne todistukset on ikävästi kiven alla. Tältä lukukaudelta on tasan kaks todistusta nyt kourassa, ja kolmas on kovasti työn alla, näistä en joudu tekeen tenttiä kun oon Erasmus :D Noista tentillisistä kursseista ongelmallisen tekee se, että ne maikat ei oikein ole innostuneita korjaamaan kokeita välittömästi :( Ymmärtäähän sen toisaalta, mutta oikeastikin tänään sano yks maikka että hän yrittää saada todistuksen aikonaan valmiiks mutta ei voi luvata mitään o.O Ja jos muutki on samaa mieltä, niin ei mun auta muu kun pyytää niiltä tavallinen läsnäolotodistus, jonka kanssa pääsee sit arvuuttelemaan, että montakohan pistettä kurssista oikein vois hyväkslukea.
Miks kaikki on niin hankalaa? Ja miks kaikki pitää tehdä vikalla viikolla? Miks pitää henkkoht juosta siellä sun täällä ihmettelemässä, että onko sejase henkilö paikalla vai tauolla ja tuleeko se tänään enää. Stressaa :( En muutenkaan fanita byrokratiaa niin tämmöstä sitte vielä.
Kaiken huipuksi täällä on kasa vaihtareita, noin 250, jotka on nyt lähdössä samaan aikaan pois, ja kaikki tarvii ne samat viis lomaketta täytettynä. Ei vissiin tarvi missään jonottaa.
Learning Agreement on semmoin paperi, jonka ilmeisesti EU vaatii täytettäväks Erasmus-vaihdosta. Keväällä kysyin meiän laitokselta, että mites sen kanssa on, kun en saanu sitä vaihtoyliopistosta eikä sitä tyrkytetty omastakaan. Ei kuulemma sitte vissiin tarvita. Nooooooooh. Täällä kaikki Erasmukset, keitten kanssa oon jutellu, on sen paperin saanu kotiyliopistostaan esitäytettynä, ja kaikki sen ilmeisesti tarvii - myös minä. Mä en voi ymmärtää, miten Suomessa ei ole minkäänlaista käsitystä tarvittavista papereista, vaikka kaikenmaailman infotilaisuuksia ja vaihtoonlähtökirjeitä kyllä järjestetään.. Onneks mulla kaikki muut lomakkeet onkin, mutta tuo LA pitää jostain kaivaa. Eip muuten, mutta kun se ois vissiinnä pitäny hyväksyttää kotilaitoksella jo ennen vaihtoa.
Mulla hajoo pää, torstaina on sosiolingvistiikan ryhmäesitelmä, ja mun osuus on pidempi kun mikään esitelmä ikinä, mitä oon pitäny. Jänskättää ja inhottaa ja ärsyttää, en tykkää. Sit vielä tämmönen paperisotapaine päälle ni avot.
Kuukausi vaihtoa jäljellä ihan tasan. Lauantai-iltana oli yhen hyvän kaverin läksiäiset, neiti häippäs Japaniin :( Hassua, että pitäs ilosesti juhlia sitä, että näkee ehkä viimestä kertaa ikinä. Japani on kummiskin niin kaukana.. toivottavasti tässä kummiskin yhteyttä pidetään.
Tänään tipahti kolme tenttiä ohjelmistosta pois. Vaihtariudesta on aina välillä hyötyä :) Tuntuu, että eipä nuo tentit oo täällä kun muodollisuuksia vaan uudessa tutkintojärjestelmässä oleville, eikä koske mua, kun ei ole ihan sama järjestelmä. Pitäs tietty olla, mutta ei mua haittaa ettei mua lasketa mukaan :D Heinäkuun 15. päivästä eteenpäin onkin siten enää viis tenttiä about viikon sisään. Kolme luentotenttiä, joista yks suullinen, ja kaks seminaaritenttiä, täyttä tappoa kumpikin. Saap nähdä jos vaikka säälistä pääsisin läpi. Pikkasen kuitenkin stressausta helpotti.
Heprean kielessä ei ole ollenkaan olemassa sanaa, joka tarkottas vadelmaa. Vadelmia ei siellä päin kasva kuulemma, niin ei sillä sanalla tekis mitään. Ihan huippua, pieni sisäinen kielitieteilijäni pohtii ajatusta ihan innoissaan.
Pragmatiikan maikka suvaitsi esitellä viime tiistaina yhden suomalaistutkijan ajatuksia. Herran/rouvan nimi kirjotetaan Karttunen, ja ko. professori lausui useampaan kertaan 'khartuun' vrt. englannin cartoon.. En kehannu sanoa mitään mutta hihittelin kyllä. Oli hauska tunti :)
Jee, ihkut syntzkät täällä. Onnitteluja sateli Suomesta, kiitos :) Täällä en juurikaan kelleen kertonu, että täytän vuosia, taisiko peräti neljä ihmistä tietää ja niistä kaks oli tänään kuorossa ja niistä yks oli sitten järkänny yllättäin kuoron laulaan synttärilaulun mulle :) Oooh. Olin aika liikuttunu kun fiilis oli enemmänkin yksinäinen ja jokseenkin surullinen ja sit jotain tommosta. En mä halunnu että synttärit osuu keskelle vaihtoa, mitä niitä yksikseen viettämään.
Mitäs muuta kerrottavaa? Vaihto vähenee minkä kerkee. Jäljellä on oikeestaan enää yks iso esitelmä ja miljoona tenttiä, sitte pitää kasata byrokratian vaatimat paperit ja pakata ja siivota ja.. hyvästellä kaverit ja jotenkin oudosti jättää ne tänne. Mitään muuta sinänsä en varmaan täältä kaipaakaan kun muutamaa ihmistä. Ihan kummallista. Haluan Suomeen tosi kovasti, mutta toisaalta ihan vaa ihanien ihmisten takia vois jäädä tänne. Ja miksei kuoronkin.. Mut joo. Suomi kutsuu kumminkin <3
Kun tämä nyt kerran on opiskelublogi, niin pikasesti jaan yhden linkin:
jonne päädyin kun tän illan vikan luennon maikka pisti linkin. Siellä on kolmen vartin mittasia radio-ohjelmia aiheesta kun aiheesta melkein. Toi antamani linkki vie historiaosastolle, josta on mulle tällä hetkellä eniten hyötyä. Sivut on mielestäni selkeät ja apua löytyy kuhan klikkailee. Pikasesti katottuna noi ohjelmat voi ladata omalle koneelle mp3-tiedostoina, änkästä soittimelle ja pistää korville kun oottaa linkkua (tai jonain muuna otollisena hetkenä kun voi katella sisäänpäin).
Nyt kuuluu jonkun sanoa, että tiesi ton olemassaolosta jo. Järkyttävä määrä yliopistotasosta tietoa helposti saatavilla ilmaseksi kelle vaan ja mulle ei ollu kukaan kertonu aiemmin!
Onnenpotkuosuus: Löysin tänään viiseurosen yliopistolta. Jei!
Maanantait on hankalia päiviä. Pitää herätä yheksäks luennolle, ja luennon jälkeen on viis tuntia taukoa, ennen kun on tyyyyyyyyyyyylsä seminaari ja sen jälkeen vielä luento. Kulutin siis aikaani miettimällä maanantain maikkoja :D
Aamuluennon opettajana on herra H, joka on harmaahiuksinen huonoryhtinen nuorehko ukkeli. Sillä on aika isot silmälasit ja nariseva ääni. Luennon aiheesta tulee mun muistiinpanotekniikalla kolmisen sivua muistiinpanoja. Tosi monet saksalaiset kirjottaa kokonaisia lauseita ja niillä menee suunnilleen puoli vihkoa per tunti :D Opettajan peruslause kymmenen minuuttia ennen loppua kuuluu: "täytyy hypätä sen ja tän kohdan yli", kun ei ole aikaa. Kaikki on tosi "jännittävää" :D Aihe on toki mielenkiintonen ja luennolla oppii vahingossa ajattelemaan, kun 1600-1700-lukujen ajattelijoilta napsii ahniinuusia ajatuksia itelleen mietittäväks. Mutta ei se jännää ole :D
Seminaarin vetäjä on rouva R, keski-ikänen valtavirrasta poikkeavia ilmeisesti pellavasekotusvaatteita käyttävä pikkunen ihminen. Kun se innostuu, sen ääni kovenee melkein huutamiseks. Mä en ollenkaan innostu niistä asioista mistä se... en vaan tajua. Se tykkää kysellä opiskelijoilta kaikenlaista päivän aiheeseen liittyvää, ja multa menee yleensä sen kysymykset ohi, se osaa muotoilla ne mukavan monimutkasesti. Yleensä se tykkää pitää vähän yliaikaa, mutta tänään päästiin pois 20 minuuttia liian aikasin, kun noin 5/6 porukasta hermostu silminnähtävästi ukkosesta ja rupes oleen hiljasen rauhatonta, eikä juuri kukaan keskittyny. o.O
Viimesen luennon vetää herra W, oikein professori, ja sen äänenvoimakkuus vaihtelee hyvin vähän. Sillä on perus hulluprofessori-tukka, ja se oppi pari luentoa sitten klikkaamaan pp-esityksessä hiiren kakkosnapin valikon ite pois ja jatkamaan eteenpäin. Tänään se huiteli innoissaan laserosottimella, jonka oli saanu joltain lahjaks. Sillä on mielenkiintosia ajatuksia, mutta muistiinpanomateriaalia mä en hirmusesti sen jutuista välillä löydä, siis sillä lailla.. puoli sivua tuli tänään. Käsitteli ekalla luennolla Raamattua ihan tavallisena kirjana Iliaksen rinnalla, ja mä koin yhen elämäni hienoimmista ahaa-elämyksistä. Tälläkin luennolla oppii aattelemaan, kun miettii maikan ajatuksia.
Erityisesti tolla iltaluennolla käy luentosalin ovet koko ajan. Luento alko vartin yli kuus ja kesti varttia vaille kaheksaan. Jo ennen seittemää oli n. 10 ihmistä poistunu yks kerrallaan. En muista, että Suomessa olis tommosta o.O Siis että lähetään ku huvittaa ja tullaan ku huvittaa (jos on myöhässä ni on mutta..). Häiritsee opetusta ja tuntuu vähän hassulta, kun en ole tommoseen tottunu. Toivottavasti ei rantaudu Suomeen.
Mä luulen, että jo Tübingenin kokosen yliopiston etuja on, että on varaa ja mahdollisuuksia antaa opettajien rauhassa pitää kurssinsa ilman, että tarvii miettiä, ehtiikö opiskelijat käydä sen seittemässä viikossa viiden vuoden sisällä, että valmistuuvat ajallaan. Kyllähän sitä Suomessakin oppii kyseenalaistamaan vähän niin kun siinä sivussa, mutta enpä muista vielä yhdenkään opettajani oikeasti opettaneen omia ajatuksiaan opetussuunnitelman sisällön ohella. Onko se Suomessa kielletty? Erityisesti, jos opettaja kerran on samalla myös yliopiston tutkija, niin miksi innostus omaan erikoisalaan ei tule opetuksessa läpi? Onko opetussuunnitelmat ja kiire vaan niin paljon vai eikö semmonen ole maan tapa? Vai arvostetaanko Suomessa enemmän sitä, että opitaan vaan se, mitä kirjoissa lukee ja on lukenu jo pitkään? Eihän opettajien tarvi olla kilttejä lapsia, ja opetuksesta saa paljon enemmän irti, kun maikasta näkee, että sitä kiinnostaa. Oma työnsä nimittäin, ja se, että siitä saa puhua opiskelijoille.
Kotia tullessa kastuin sateenvarjosta huolimatta litimäräks, täällä oli ukkonen just päällänsää ja vettä sato kahesta saavista kaatamalla. Matkaa oli linkkupysäkiltä alaovelle sen max. 300 metriä, ei huono. Toivottavasti kengät kuivuu huomiseks :D
Juttelin alkuillasta tulevaisuudensuunnitelmistani. Kahdelle ja puolelle vieraammalle lukijalleni voin valottaa taustoja sen verran, että olen saanut omasta elämästäni itse päättää (vasta) viimeset kolme vuotta, ja mulla on vahvasti tapana tehdä suunnitelmia, asettaa tavotteita ja tietää mitä haluan ja ennemmin tai myöhemmin enemmällä tai vähemmällä saada se, mitä haluan ja mihin pyrin. Nooh. Omahan oli mokani kun suunnitelmistani puhuin, mutta olen vähän epävarma, että mitä syksy tuo kaikkea tullessaan, kun ennen vaihtoa olin suunnitellut elämäni tasan vaihtoon asti, ja sen jälkeen tulee Jotain isolla jiillä, tai pienellä, kun ei voi tietää. On vähän ehkä tyhjän päällä ainakin henkisesti. Ja kaverit on mulle tärkeitä ihmisinä ja ns. turvaverkkona..
Enhän mä edes kinua mitään hyvähyvähuutoja enkä cheerleadintyttöjä elämäni varrelle kannustamaan, mutta kyllä mä odotan ikäseltäni ihmiseltä pikkasen rakentavampaa kritiikkiä kun se, että saan kuulla olevani elämästä vieraantunu ja sinisilmänen. Mä vaan tässä mietin, että mitä mä nyt sitte oon oikein tehny nää viimeset melkein 22 vuotta? Näistä viimeset kolme vuotta olen pärjänny tasan omillani - tarkottaa, että pappa ej betalar ja olen ylpeä siitä - mutta sitä ei kuulemma lasketa miksikään, kun täälläkin elän opintotuella ja opintolainalla.. se laina kuulemma pitää maksaa takas. Aina oppii uutta... Mutta jäi todella ahdistava olo, kun täällä nyt muutenkin on ollu niin hirveän kivaa viime aikoina.
Ja olen muutenkin vähän ollu eritoten lähimmässä lähipiirissäni huomaavinani, että mua ei oteta vakavasti. Ohan se tietysti, että ei kukaan varmaan ees arvannu, että mulla on oma tahto, omat aivot tai ajattelukyky, kun se vasta viime vuosina on oikeasti tullu esiin. Sekin on menny tosi monilta ohi, että niillä on oma elämänsä, ja se, mitä mä elän ja mistä valitan, on mun elämääni. Minuna tekis moni ihminen toisin, vitsi vaan on se, että ei voi elää kun yhden ihmisen elämää kerrastaan, useimmille se on toivottavasti se ikioma. Ja itehän mokasin taas kun asioistani puhuin.
Aina joku tietää mun elämästä paremmin kun minä, mitkä päätökset on fiksuja ja mitkä ei. Mä vaan tykkään elää elämääni niin, että ite teen omasta tahdostani omin perustein omat päätökseni, jotka omaa elämääni koskee, koska sitten, kun osa niistä varmasti osottautuu jos ei vääriksi niin heikoiksi, niin ei ole ketään muuta syyllistä kun minä itte. Mä en suostu semmoseen, että annan toisten sanella tekemiseni ja sen seurauksena itken paskaa elämääni.
Mutta mikä siinä sitte mättää että mulla on elämä, josta olen tekemässä semmosta kun haluan sen olevan? Sekö, että lähin vaihtoon ja valitan siitä? Vaihtoonlähtö oli kuitenkin ihan ikioma päätökseni enkä sinänsä kadu, vaikka täällä ei kovin hauskaa aina ole ja koti-ikävää on vaikka muille jakaa. Kihloihinmeno? Kuitenkin valitsin itte mieheni ja olen vallan tyytyväinen siihen ollu. Se, että tiiän hääpäiväni? Joka taas liittyy siihen, että tiedän mitä haluan, joka taas liittyy mieheen, jonka haluan... (joka tietyn ajattelumallin mukaan johtaa siihen, että olen kahlitsija ja jopa henkisesti väkivaltanen) Se, että mulla on ollu jo pitkään tiedossa mikä musta tulee isona? Tiedän mitä haluan. Se, että mä haluan ite päättää omista asioistani? Tai sitte mä yksinkertasesti olen vaan niin pelottava, että mua täytyy vähätellä ja arvostella ikävään sävyyn, etten luule liikoja itestäni.. Kun nimimerkin itsetunto on muutenkin niin kohillaan.
Ja tällä menolla mulle vaan kasvaa naurettava näyttämisenhalu. (hitsi, että tajuan sen) Se johtaa taas tilanteeseen, jossa mulle tulee sisäinen pakko hillitä ko. tunnetta ja elää hiljokseen ja nätisti just niin kun haluan.. korkeintaan päässäni näytän pitkää nenää niille, joitten mielestä mun kaikki tekemiset menee päin mettiä. Onnekseni mulla on elämän suhteen "systeemi" jota hieman muokkaamalla ajan kuluessa taidan kuitenkin olla se, joka omassa elämässäni viimesenä nauran.
Kyllähän mä toisaalta tiedostan ittessäni myös tarpeen tulla hyväksytyks. Aina on mahdollisuus, että mun kaikki juttuni ei toisia miellytä, ja sillon tulee kritiikkiä, mutta kritiikin laatuakin voi kukin tykönään miettiä. Kyllä minäkin osaan päätäni aukoa, mutta ei paljon kiinnostais siihen ruveta. Yritän olla aikuinen ja valittaa blogissa :D Kun toisaaltahan ei mun elämäni, uskomiseni ja elämäntyylini ole ollenkaan semmonen asia, jota kenenkään tarvis hyväksyä tai olla hyväksymättä. En mä missään arvostelukehässä ole tuomareitten silmien alla.. tai sitten vaan en ite osaa olla semmonen tuomari, ehkä auttais jos todellakin heittelisin poikkeavia näkökantojani ainoina ehdottomina oikeina ja ahdistaisin toisinajattelijat nurkkaan. Osaisin asettua siihen ah niin tärkeään toisen ihmisen asemaan, näkisin asiat niin kuin se toinen ne näkee. (*vinkvink* mua kiinnostaa omassa elämässäni eniten oma näkökulmani) Mutta ei musta vaan ole siihen eikä mua ees semmonen kiinnosta. Ihan riittävästi on tekemistä omissa ongelmissani, ei riitä aika eikä jaksaminen ruveta toisten tekemisiä nokkimaan.
Siihen nähden, että mä en sais loukata ketään eikä mulla sais olla kielteisiä tunteita eikä sitä kuuluisaa omaa tahtoa, niin mä oon mielestäni pärjänny aika saakelin hyvin. Aamusin ei tee tuskaa kattoa peiliin eikä iltasinkaan, sieltähän tuijottaa takasin just se tyyppi joka mun elämääni eniten vaikuttaa ja joka mua eniten muokkaa (ja vessan ovessa on lukko, hoidan peiliinkattelut yksin). Kai se vaan on kiellettyä olla semmonen kun on ja haluaa olla? Tehdä sitä mitä haluaa tehdä? Akateemisen vapauden perusidea: niin kauan kun voi valita, on vapaus, kun valinnan on tehnyt, siitä tulee pakko.
Vaihtoonlähtöä voin suositella 1) itsetuntemuksen kehittymisen takia 2) 2000km välimatkan antaman erilaisen näkökulman takia 3) itsenäistymisen takia ja 4) siksi, että olisi muilla ihmisillä edes jotain tekemistä, kun voi vaihtarin elämää ruotia.
